Mitäköhän tästä avioliitosta tulee...

[Fuck]

kriisistä kriisiin... niinkuin jossain laulussa lauletaan

nyt mennyt tän vuoden ajan alamäkeä, kesällä oli vähän parempi jakso mut nyt taas aallonpohjalla.. keskusteluyhteys kadonnut eikä sitä kumpikaan oikein osaa korjata/ei viitti/jaksa/kiinnosta....

käymme sitten parisuhteemme asioita läpi sähköpostilla, kirjoittaminen tuntuu olevan kummallekin osapuolelle helpompaa...

mies ei enää tiedä mitä haluaa ja edellisessä kirjeessa mainitsi eron.. kumma kyllä asia ei juurikaan hetkauttanut mua suuntaan tai toiseen.. olisi toki ikävää olla yksin lasten kanssa - käytännön asiat olisi vaikeita. Mutta ikävöisinkö miestä? En tiedä..

me ollaan kahlattu tässä nyt niin pitkään ja niin syvällä et mä oon menettäny mielenkiintonikin.. miehellä tuntuu olevan jotain pinnan alla, jotain mitä se ei ole vielä sanonu..

mitä tästä tulee..

 

[vieras]

Sun ei auta, kun odottaa, että hän paljastaa sen, mikä siellä kytee. Tai tehdä oma ratkaisusi, sekin on mahdollista. Aikuista ei voi painostaa ja se tekee puhumattomuudesta ongelman.

 

[ap]

Sun ei auta, kun odottaa, että hän paljastaa sen, mikä siellä kytee. Tai tehdä oma ratkaisusi, sekin on mahdollista. Aikuista ei voi painostaa ja se tekee puhumattomuudesta ongelman.

KUn vaan se sanois, sanois suoraan mitä haluaa. Mutta ei, se kirjoittaa aina niin vihjailevasti ja jotenkin... äh.

Mulle se on sanonut, tosin siitä on aikaa... , että ei kestäisi jos jättäisin. Enkä tiedä haluanko, ehkä haluankin. Uusi alku kiehtoo ja tää ahdistava tunne, painon tunne rinnan päällä aina kun ollaan yhtä aikaa kotona... se on kamalaa

kun ei mitään, ei MITÄÄN ole enää yhteistä niin mitä siinä sitten voi?

 

[vieras]

Odottaminen on raskasta, varsinkin kunnei tiedä, mitä on odotettavissa. Taitaa olla miehelle vaikea asia, ei osaa sanoa asiaansa. Kaikki ei osaa täräyttää suoraan päin näköä.
Omia ratkaisuja on syytä tehdä siinä kohtaa, kun on jo liian ahtaalla. Ei ole kivaa lapsillekkaan.