Mitäpä ellit olette mieltä?

[väsynyt]

Ahdistaa ihan suunnattomasti. Väsyttää ja olo on surkea. Kyseessä parisuhde, joka kestänyt n. 15 vuotta. Nyt ensimmäinen lapsi ja omakotitalo (kuten unelmaan kuuluu). Mies ollut aina mustasukkainen, määräilevä ja joskus väkivaltainen. Nyt on puhti pois. Mies ei osallistu lapsen hoitoon, kodinhoitoon tai mihinkään muutenkaan. Nalkuttaa ja naputtaa vaan joka asiasta. Ihan kuin olisimme särkemässä hänen tekemään taloa. Pienen lapsen kanssa talon suojelu on melkoista puuhaa....Lapsi kuitenkin hänelle rakas (vaikka tietysti epäili isyyttään raskausaikana), mutta mitään vastuuta ei halua ottaa. Joskus työn vuoksi ilta menee myöhään ja kotiin tullessani talo on kuin räjähdysvaiheessa, pöydällä on lounaat, välipalat, iltapalat jne. Ja isäntä ressin kourissa aiheuttaen minulle kamalan syyllisyydentunteen..Ja kyllä myös osaa käyttäytyä kuin marttyyri...Jokapäiväinen elämämme on sitä, että minä hoidan kaiken kotiin ja lapseen liittyvän ja hän (hieman) keskeneräisen talon rakentamiseen. Ymmärrän ja uskon, että kaikki se on miehelleni raskasta, mutta hän luulee, että minun elämäni on yhtä lomailua....Pyykit, tiskit, siivous, kaupasssa käynti, lapsen hoito ja mitä nyt yleensäkin elämään kuuluu...Joka tapauksessa, jälleen kerran riideltyämme, mies kävi minuun käsiksi ( ei koskaan niin, että jälkiä jäisi). Kyseessä oli oikeastaan vain mielipiteen vaihto eikä riita, mutta koska ei pärjännyt sanallisesti, niin turvautui väkivaltaan...Tätä on tapahtunut koko historiamme ajan, mutta nyt minusta tuntuu etten enää jaksa. En halua kasvattaa lastani tälläisessa ilmapiirissä. Eihän tästä elämästä voi saada normaaleja käyttäytymismalleja omaan elämään...Haaveilen erosta. En vain osaa päättää, onko se oikein lapsen (2v) kannalta...Itse olen alkoholistiperheen lapsi, joten sietokykyni on aika korkea....

 

[tuli]

Kuinka voi edelleen olla, tällä vuosituhannella, asiat näin! Oikeasti, tulee paha olo tämän kaiken keskellä.

Katkaise huonot perinteet, sinulla on siihen oikeus ja ehkä velvollisuuskin lapsesi takia. Mielestäni ei voida enää tuudittautua siihen helppoon ratkaisuun että elämä vie ja sukurasitteet näyttävät tien. Aina on vaihtoehtoja.

Osaat varmasti visualisoida elämänne 10 vuotta eteenpäin, sen huonoimman vaihtoehdon -ja parhaimman.

Toivon sinulle hyvää elämää.

 

[mies]

"Ahdistaa ihan suunnattomasti. Väsyttää ja olo on surkea."

Ja ainoa syyllinen on miehesi? Siis sinun väsymykseesi.
Olisiko aika tunnustaa se tosiasia, joka tulee hieman vanhemmille äideille ja iseille; kuormituskyky on aivan eriluokkaa kuin kaksikymppisillä.

Mitä teette erilaisesti jaksaaksenne? Saatteko apua lapsenhoitoon tai talonrakennukseen?

Parisuhdekriisi: Aivan kamala tilanne parilla on mainitsemasi tilanne. Mutta vielä kamalampi on suunnittelemasi ratkaisu. Lue: "suunnittelemasi ratkaisu". Harkitset eroa. Olet parisuhteessa, jossa et ole tyytyväinen kumppaniisi, mutta et haluakaan antaa hänelle mahdollisuutta miettiä tilannetta, missä talo tulisi myyntiin ja molemmat asuvat jossakin luukussa, yksin. Ja lapsi sukkuloisi kahden asunnon väliä. Minusta miehellä ja isällä on OIKEUS TIETÄÄ erosta, jotta hän voisi tehdä voitavansa.

Kuten huomaat, minä ajattelen myös tulevaisuutta, mutta tulevaisuus voi olla myös uusi käänne samassa perheessä.
Voimia, toivotaan parasta, että mies tajuaisi tilanteensa.

 

[tota noin?]

Harkitset eroa. Olet parisuhteessa, jossa et ole tyytyväinen kumppaniisi, mutta et haluakaan antaa hänelle mahdollisuutta miettiä tilannetta, missä talo tulisi myyntiin ja molemmat asuvat jossakin luukussa, yksin. Ja lapsi sukkuloisi kahden asunnon väliä. Minusta miehellä ja isällä on OIKEUS TIETÄÄ erosta, jotta hän voisi tehdä voitavansa.

Tuota, sanohan mies, näin ulkopuolella tämän alkuperäisen tapauksen, että MITEN miehelle kerrotaan jos asiat ei ole oikein? Usein miehillä ei syty valo nimittäin MITENKÄÄN. Omalla järjellä pitäisi jo älytä vaikkei kukaan sanoisi mitään. Sanomiset on nalkuttamista jota miehen ei tarvitse kuunnella. Puhua ei halua ainakaan, ei miehellä ole mitään puhuttavaa tai ongelmaa. Toisen lannistunut olemus ja itkuiset silmät vain vituttaa.

Ja silti sitä vaan leikitään pokkana että ero on joku helvetinmoinen ylläri????

Mitä sinulle pitäisi sanoa että tajuaisit eron olevan vain ajan kysymys?

 

[mies]

Tosiasia on, että mies ei ymmärrä naisen puheita. Tippaleipäaivot suoltavat niin paljon asiaa, että mies sulkee (tietämättään) korvansa siltä. Mutta, jos nainen sanoo, että hän etsii asuntoa ja lähtee sinun luotasi, koska sinä........ niin sen mies vasta pysähtyy kuuntelemaan ja ymmärtää ja se on yllätys. Yllätys on ihan ok, jos nainen käyttää sitä herättääkseen miehen, ja pitääkseen toivetta yllä, että tilanne vielä korjaantuisi. Seuraavaksi tulee parisuhdeterapia ja pysähtyminen miettimään miten , voin muuttaa käyttäytymistäni.

 

[mieti vielä]

Mies lähtee mukaan ajatuksella nainen=tippaleipäaivot. Käsipäivää ja näkemiin.

 

[Voi, voi !!!!!!!!!!!!!!!!!]

Kuules ap, miten voit olla noin yksinkertainen, että A) Teet lapsen sellaisen miehen kanssa joka pahoinpitelee sinua ja B)Rakennat talon sellaisen miehen kanssa joka pahoinpitelee sinua? Koska hän on sanojesi mukaan tehnyt sitä aina, niin et voi syyttää kuin itseäsi että olet tuossa liemessä. Vaikuttaa siltä, että olet juuri sitä tyyppiä joka haluaa täyttää normit (lapsi, mies, oma talo) ja sitten haluat valittaa miehen laiskuutta ja väkivaltaisuutta ja tehdä itsestäsi marttyyrin, jolla on OIKEUS erota.
Kuinka paljon sinä osallistuit talon rakentamiseen??? Rakensiko miehesi sen itse??? Jos miehesi on rakentanut talon, ymmärrän täysin hänen väsymyksen, lapsen hoito on kevyttä kamaa talon rakentamiseen verrattuna. Eikö miehesi käy lainkaan töissä, kun ei "viitsi" siivota??? Olet 15-vuotta katsonut tuota samaa, ja nyt yks kaks yllättäen alkoikin potuttamaan. Nyt kun olet täyttänyt sen "pakollisen normin" , eli saanut lapsen niin voitkin sitten erota hyvällä mielellä,eikös niin. Sitähän sinä suunnittelet ja haet tukea täältä päätöksellesi. Olisit kuule käyttänyt ehkäisyä ja jättänyt kersan tekemättä riitakapulaksi. Olisit jättänyt nykyisen miehesi jo aikoja sitten. Ämmät on sitten vit*n kierää sakkia. Miestä käytetään siitos-sonnina kersan tekoon ja sitten kun on äpärä saatu aikaan, niin liitto ei enää maistukaan. Olet kieroutunut yksilö ja kaikenlisäksi vielä patalaiska!

 

[en ymmärrä]

No samaa minäkin ajattelin ed. kirjoittajan kanssa lukiessani ap:n tarinaa. Miksi täytyy jäädä roikkumaan 15 vuodeksi suhteeseen, joka ei toimi alunalkaenkaan, ja tehdä vielä lapsi huonoon suhteeseen ja riitakapulaksi eron tullen.

 

[Miisu]

Ikävä kyllä täytyy sanoa, että samaa mieltä "voi voi" ja "en ymmärrä"- nimimerkin kanssa olen.
Mutta toisaalta turha alkaa jossittelemaan enää tässä vaiheessa. Tehty mikä tehty. Viisaasti tai ei. Nyt on kyse siitä, miten tästä eteenpäin.

Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta ehdottaisin kuitenkin että yrittäisit saada miehesi kanssa keskustelua aikaiseksi. Ja jos kerran miehesi on lyövää tyyppiä, hankin saattaa löytää avun Miksi lyön-ryhmästä. Netistä löytyy lisää aiheesta. Muutoin ongelmanne niin rahankäytön kuin kodin ja lapsen -hoidosta ratkeaa vain keskustelemalla ja sopimalla säännöistä.

Toivon jaksamista sinulle ap.

 

[mies]

Kyllä kannattaisi miettiä tarkemmin arvon Ellit. Ilmiselvästi he eivät ole 15v tapelleet, vaan tilanne on nyt niin raskas, että he eivät jaksa. Kyllä yhtenä syynä on rakentaminen, lapsenhoito, ja suhteen huonominen, joka sekin masentaa. Mutta mikä on syy ja seuraus? Miettikää sitä.

MINULLE NAISEN TIPPALEIPÄAIVOT OVAT POSITIIVINEN ILMAISU NAISEN KYVYSTÄ AJATELLA JA TUODA ESILLE MONTA ASIAA VAIKKA SAMASSA LAUSESSA, MIES EI PYSY PUTKIAIVOINEEN EDES PERÄSSÄ.

 

[Voi, voi!!!!!!!!!!!!]

[Kyseessä oli oikeastaan vain mielipiteen vaihto eikä riita, mutta koska ei pärjännyt sanallisesti, niin turvautui väkivaltaan...Tätä on tapahtunut koko historiamme ajan, mutta nyt minusta tuntuu etten enää jaksa.[/quote]

Arvon mies, luehan uudelleen mitä ap on kirjoittanut. Lainauksessa hän ainakin kirjoittaa niin, että väkivaltaa on ollut KOKO historian ei vain rakentamisen ajan.

 

[mies]

No, eihän tuo hyvältä kuulosta, mutta jotenkin outoa, että olisi ollut 15v helvettiä ja sitten rakennettaisiin ja hankittaisiin lapsi. Minä perustan silmäni sulkemisen sille, että ap:llä on todella vaikeaa ja raskasta ja hän näkee miehensä juuri nyt siinä valossa. Mutta onko se kuitenkaan koko totuus? Minä haluan herättää kysymyksiä. OK , voisinhan minä sanoa , että ota 2v lapsi kainaloon ja lähde, mutta en minä tuntisi, että olisin heitä auttanut, kenties johdattaisin ap:n vielä pahempaan? En minä tiedä oikeaa vastausta, mutta en ehdota eroa ensimmäiseksi.

 

[tuli]

Ap on tottunut huonoon elämään jo lapsuuden kodissaan ja sieltä sitten lipunut liittoon, joka myös on huono, kuitenkin hän on hyväksynyt kohtalonsa ehkä ajatellen, että näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.
Nyt lapsen varttuessa suojeluvaistot heräävät ja halu tarjota lapselle parempaa, ylittää oman totutun uhrin asemassa olon.

Mielestäni syitä eroon löytyy noissa muutamissa riveissä aivan tarpeeksi; sairaalloinen mustasukkaisuus, käsiksi käyminen, arvostuksen puute, vastuun pakoilu ym. Ymmärsin, että ap käy töissä sekä tekee kaikki kotityöt, korjaa jopa miehen jäljiltä ruuat kaappiin. Hyvin voi kuvitella turhautumisen ja väsymisen.

Mitä väliä sillä on, jos on fyysistä tilaa (iso talo), jos ei kuitenkaan mahdu siellä hengittämään. Mielummin sitä asuu kodissa, jossa seinät ovat lähempänä toisiaan, mutta silti on tunne, että happea riittää kaikille. Lapsikin varmasti on onnellisempi jos hän välttyy näkemästä vanhempiensa torailua ja jopa väkivaltaa.

 

[lähimmäinen]

No sitten tulee ne yksinhuoltajan ongelmat kuvioon, ja lapset kärsivät esim. riitaisista huoltajuuskysymyksistä. Lapset ovat viikonloput, tai parin viikon välein, tai ei ollenkaan isän luona. Uudet suhteet saattavat astua nopeasti kuvioon ym. Enpä usko lapsen olevan ainakaan onnellisempi.
Ehdottaisin perheterapiaa. Parisuhteen eteen täytyy tehdä lujasti töitä, JOS se suinkin on mahdollista (kaikissa tilanteissa sekään ei saata auttaa). Mutta ei tiedä ennenkuin yrittää. Eikä kriisin pahentuessa ensimmäisenä haaveilla avioerosta.

 

[tuli]

Jos elämä ei ole lähelläkään sitä mitä sen toivoisi olevan, niin silloin täytyy tehdä valintoja ja punnita asiat joita haluaa ja jotka ovat perheelle hyväksi. Mielestäni kenenkään ei tarvitse pitää ohjenuoranaan "kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat" tyylisiä lauseita. Ei avioliiton tarvitse olla, eikä se saisi olla, jatkuvaa taistelua ja ponnistelua ja räpiköimistä päivä kerrallaan eteenpäin. Suurimmaksi osaksi sen pitäisi sujua niin, että on kiva tulla kotiin, tehdä yhdessä asioita ja ennenkaikkea luottamus puolisoon täytyy olla niin vahva, ettei sitä tarvitse erikseen miettiä joka hetki. Luottamuksella tarkoitan nyt sitä, että molemmat tietävät toisen kantavan kortensa kekoon ja panostavan yhteiseen eloon.

 

[mies]

"Jos elämä ei ole lähelläkään sitä mitä sen toivoisi olevan, niin silloin täytyy tehdä valintoja ja punnita asiat joita haluaa ja jotka ovat perheelle hyväksi. Mielestäni kenenkään ei tarvitse pitää ohjenuoranaan "kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat" tyylisiä lauseita. Ei avioliiton tarvitse olla, eikä se saisi olla, jatkuvaa taistelua ja ponnistelua ja räpiköimistä päivä kerrallaan eteenpäin"

Kyllä jokainen tuon ymmärtää. Ja se on älyttömän helposti sanottu, melkeinpä klisee. Mutta neuvoja tässä kaivataan, pitäisi olla viisas.

Kyllä elämään kuuluu yhtenä osana vastoinkäymiset ja niistä selviämiset. Jos kaikki sujuu kuin tanssi, niin silloinkin ihminen on tyytymätön; ei hän osaa arvostaa saamaansa hyvää. Kriisit on tehty ratkaistaviksi ja hän on vahva, joka niistä selviää.

 

[Tiina]

Eipä niin, mutta liian helpollaakaan ei pidä luovuttaa. Yksinhuoltajan elämä se vasta taistelua on, vaikka monella saattaa asiata olla ihan toinen käsitys. Eri asia, jos vaikka miehellä olisi kuvioissa jo toinen nainen, niin sitten on vaikeampi juttu. Mutta ainakin tuossa ap:n tapauksessa on vielä toivoa. Talonrakennus on todella rankkaa puuhaa ja se voi laittaa parisuhteen todella koville. Malttia vain !

 

[minäpä juuri]

En voi käsittää(putkiaivoilla), miksi pitää elää tuollaisessa suhteessa. Rakennetaan vielä talo ja hommataan lapsi. Ajattelitko miehesi kenties muuttuvan isäksi tulemisen myötä?

(Kyseessä parisuhde, joka kestänyt n. 15 vuotta. Nyt ensimmäinen lapsi ja omakotitalo (kuten unelmaan kuuluu). Mies ollut aina mustasukkainen, määräilevä ja joskus väkivaltainen)

Jos päätät lähteä, ei sinun voi sanoa luovuttaneen helposti. Sitäpaitsi, väkivaltaa ei tarvitse sietää hetkeäkään.

 

[Kyllä oletkin täydellinen]

Naurettavaa puolustella ap:tä,hän on 15 vuoden ajan katsonut miehen pahoinpitelyä ja mustasukkaisuutta.Sitten kun on saanut lapsen, niin siloin vasta "herää" ja haluaa muuttaa elämää. Olisit lähtenyt ennen lapsen tekemistä, vai pelkäsitkö ettei kukaan huoli ja lapsi jää saamatta. Käytit miestäsi vain siittämiseen. Miksi miehesi on sinusta mustasukkainen? Muuten vaan vai sen vuoksi, että on aihetta? Kun työt sinulla menee joskus myöhäseen, niin oletko vieraan miehen kanssa vai mikä viivyttää? Onko miehesi koti-isä, elätätkö sinä häntä? Oletko sinä ihan itse rakentanut talon ja miehesi on vain katsonut päältä? Miksi et ole lapsen kanssa kotona,kun olisit voinut olla siihen asti kun hän täyttää 3? Jos olet katsonut 15 vuotta hakkaamista, niin olet ilmeisesti siitä myös nauttinut,ei kukaan täysijärkinen ihminen sitä tee. Kun kirjoituksesi mukaan olet noin hurskas,ahkera ja hyvä, niin yritä julistaa itsesi vaikkapa pyhimykseksi.

 

[tätä mieltä]

Ihmettelen kyllä, jos parisuhde on kestänyt 15 vuotta ja suhde ollut jo koko ajan vaikea, niin miksi sitten hankkia lasta kärsimään. Niinkuin tuolla jo joku kirjoittikin, ettei se eroaminen ja yh:n elämä ole ruusuilla tanssimista jos sitä luulet. Sitten ne vasta ongelmat alkavatkin kun olet käytännöllisesti katsoen yksin lapsen kanssa. Kirjoitit että miehesi käy kiinni, kun ei pärjää sanallisesti. Sietäisi sitten myöskin itse miettiä mitä suustaan päästelee ja hillitä itsensä ihan lapsenkin takia.
En sano että kiinnikäyminen on oikein, ei todellakaan ! mutta ei pidä ainakaan provosoida toista osapuolta siihen.

 

[ap]

Kiitos kaikille mielipiteistänne, mukava oli lukea myös miehistä näkökulmaa. Kyse ei ole siitä, että tekisin itsestäni marttyrin tms. Suhteemme ei tietenkään aina ole yhtä helvettiä, en toki muutoin olisi jaksanut näin kauan. Mutta joka tapauksessa minua ahdistaa väkivalta, vaikkakin sitä tapahtuisi harvoin ja silloin väistämättä tulee mietittyä eroa. Kysymykseen, miksi en ole lähtenyt jo aikoja sitten, en osaa antaa vastausta. Olen toki sitä itse miettinyt pääni puhki. Olen toivonut ja uskonut, että paremmat ajat ovat edessä. Ehkä ne ovatkin, mene ja tiedä. On totta, että myös mieheni on väsynyt. Hän nukkuu kuitenkin viikonloppuisin myöhään, arki-iltoina päiväunia jne. Minusta tuntuu, että itsekin voisin joskus ottaa omaa aikaa, mutta lapsen kanssa se ei onnistu, eikä mies siihen tarjoa apuja, vaikka menee päiviä ja viikkoja, ettei hänellä ole mitään projektia talon kanssa. Lastenhoitoapua ei ole lähellä, ja koska lapsi on päivähoidossa, haluan toki viettää aikaa hänen kanssaan muutoin. Taloudellisesti ei ollut mahdollista jäädä kotiin häntä hoitamaan. Siitä en kaipaa lisää kärkkäitä mielipiteitä (niitä voi lukea lastenhoitopalstalta). Käymme molemmat töissä. Rakentamiseen olen osallistunut mahdollisuuksien mukaan. Laiskakaan en koe olevani (talouden ja lapsen hoitaminen yksin on verrattavissa yh:n elämään). Vieraissa en todellakaan käy. Elämä on työssä käymistä ja kotielämää. En halua syyllistää yksin miestäni, mutta en voi sietää väkivaltaakaan. Ero ei ole ensimmäinen ratkaisu (ja jos sitä haluan, puhun toki siitä yhdessä mieheni kanssa), halusin kuulla muiden mielipiteitä, koska en näistä asioista halua puhua julkisesti. Ehkäpä olette oikeassa, että asiat pitää yrittää (jälleen kerran) saada puhuttua. Vaikeutena on, että mies ei halua puhua, ja tulee ns. nalkutus-syyte. Joka tapauksessa tämä on tilanne, ehkäpä elämä vielä hymyilee.

 

[mies]

Tietäisitte millaisia päiviä jotkut ihmiset tekevät. Joillakin voi olla päivätyön lisäksi yritys ja lapsia. Toiset tekevät pitkää päivää ja hoitavat sairaita läheisiään. Jollakin voi olla seitsemän lasta ja yritys.
Monelle tekisi terää mennä jonkun toisen housuihin ja suhteuttaa oma jaksamisensa, niin kummasti silmät aukenisivat. Onhan se totta että kaikki eivät jaksa taakkaa kantaa, mutta aivan uskomattoman voimakkaita ihmisä on ja kaiken lisäksi he ovat iloisia ja tyytyväisiä.
Ap, yritä lähestyä miestä pullakahveilla nalkuttamisen sijaan, rakastavan ihmisen mielipide otetaan huomioon, aina.

 

[tuli]

Eihän väkivalta ole yhtään sen oikeutetumpaa, tapahtuu sitä kerran vuodessa tai joka päivä. Eipä siinä paljon pulla-kahvit auta, jos toinen ei halua keskustella, saati muuttaa asioita.

Stressaava tilanne väsyttää sekä henkisesti, että fyysisesti. Se, että olet nyt vasta heränyt ajattelemaan eroa, voi johtua mielestäni siitä, että haluat lapsellesi turvallisen ja hyvän ympäristön. Se on sitä suojeluvaistoa. Aiemmin kun tilanteessa olet ollut vain sinä, olet hyväksynyt ehkä vanhojen tottumustesi pohjalta huonon olon (vrt lapsuutesi alkoholisti perheesä).

Kyllä ihminen osaa arvostaa saamaansa hyvää, vaikka elämä sujuisikin kuin tanssi. Itselläni perusasiat ovat olleet lähes aina hyvin. Toki olen omilla valinnoillani vaikuttanut niihin. Olen tyyytyväinen näihin "saavutuksiini", mutta tunnen suurta empatiaa niitä ystäviäni kohtaan, joilla asiat eivät ole olleet niin helppoja. Sekin on aina asennoitumiskysymys kuinka vastoinkäymiset kohtaa.

Näissä riita-tilanteissahan on lähes aina kaksi ja usein on niin, ettei kumpikaan näe metsää puilta. Nyt emme tiedä ap:n miehen näkemyksiä asioista, mutta silti ainakin minun on helppo olla ap:n puolella, johtuen tuosta väkivallan käytöstä.

 

[mies]

Väkivallalla on helppo mässäillä. Emme me tiedä mikä on todellinen tilanne ja mikä on ap:n kokemaa väkivaltaa.

 

[ap]

On totta, että huonompiakin kohtaloita tässä maailmassa on, en ole asettamassa itseäni mihinkään marttyyrin osaan, kuten jo aiemmin kirjoitin. Toisaalta on toki hyvä muistaa, että asiat voisivat olla vielä huonommin. Haaveenani vain yksinkertaisesti olisi rakastava ja turvallinen koti. Mies ei ole käyttänyt väkivaltaa lapseen eikä lapsen nähden, mikä sentään kielii jostain rajasta. Silmät mustina en kulje (kulissithan romahtaisivat), mutta kyllä kiinnikäyminen ja lyömisellä uhkailu on mielestäni väkivaltaa. En nyt suo sinulle Mies mitään sen kummempia yksityiskohtia. Mutta ilmeisesti olet päätöksesi tehnyt, että olen surkea ruikuttaja. En ala siitä sen kummemin kanssasi kisaamaan, mielipiteet ovat sallittuja. Mutta keitänpä tänään ylimääräiset pullakahvit, kiitos vinkistä...