Miten elää arkea?

[nimim. kenen etu on ero?]

Nykyään lähes jokainen juttu kertoo että kuinka paljon ihmiset eroavat, lähes joka toinen liitto päättyy eroon. Ja lööpit huutaa kerta kerran jälkeen kuin ne ja ne erosivat.

Miksi pitää "huutaa" että kuinka pajon ihmiset eroavat, miksi ei kerrota että joka toinen pari pysyy yhdessä? Tämä loisi paljon enemmän positiivisia ajatuksia ja kentien saisit joitain eroja peruutettua, tulisi positiivinen tunne ja ehkä ajatuksia että minäkin voin pystyä ratkaisemaan parisuhteeni ongelmat ja pysyä yhdessä.

Entä miten elää arkea? Mitä tehdä kun on kiire ja ei ole yhteistä aikaa? Kun perheessä on jokin asia joka aiheuttaa jatkuvaa painetta ja pahaa oloa? Miten kukakin teistä elää arkea ja miten olette selvittäneet suhteenne karikot eroamatta?

Miten lapset ovat suhtautuneet parisuhdekriiseihinne? Koska se on varmaa että jossain määrin lapset aina kärsivät erosta? Miten perustella lapselle että kun äiti ja isi eivät ole yhdessä onnellisia, niin erotaan? Kuka kysyy lapsilta heidän mielipidettä? Tai kuka osaa perustella lapsille että kun vanhemmat eivät ole onnellisia, niin "ei saa" lapsetkaan olla?

Eri asia on väkivaltaiset ja/tai alkoholi perheet. Heillä usein ero varmaan on "ainoa oikea" ratkaisu. Toki näissäkin perheissä voisi ensin yrittää auttaa toista...

Tälläistä ajatusten virtaa. Itse olen ollut lähes 18 vuotta parisuhteessa ja meillä on 2 lasta. Välillä on ero käynyt mielessä ja ollut hyvin lähellä. Mutta lapset ovat minulle enemmän velvoittavia kuin papin aamen, ja myös halu tehdä töitä parisuhteen eteen eikä erota kun arki ei olekaan kivaa ja koko ajan ei ole onnellinen olo. Joskus tulee aikoja jolloin riidellään enemmän, mutta pitääkö heti erota...

 

[lavstori]

Harvinaisen viisasta tekstiä...Itse olen 26v nainen ja vanhempani ovat olleet naimisissa hieman kauemmin.Muistan kun ollessani lapsi,he puhuivat minulle erosta,että heidän olisi ehkä parempi olla erillään,parahdin itkuun.Eroa ei koskaan tullut.

Olen todella ylpeä heistä,riitoja on ja myös sitä väkivaltaa varsinkin aiemmin,mutta yhdessä he ovat.Heiltä olen oppinut että heti ei kannata erota että aina voi tehdä suhteen eteen jotakin muutakin.Säälittää nämä nykyajan erolapset,serkkunikin vastasi itkien että isää me vaan odotellaan kun häneltä kysyttiin että miten heidän joulunsa menee.

 

[Uskomaton postaus]

Harvinaisen viisasta tekstiä...Itse olen 26v nainen ja vanhempani ovat olleet naimisissa hieman kauemmin.Muistan kun ollessani lapsi,he puhuivat minulle erosta,että heidän olisi ehkä parempi olla erillään,parahdin itkuun.Eroa ei koskaan tullut.

Olen todella ylpeä heistä,riitoja on ja myös sitä väkivaltaa varsinkin aiemmin,mutta yhdessä he ovat.Heiltä olen oppinut että heti ei kannata erota että aina voi tehdä suhteen eteen jotakin muutakin.Säälittää nämä nykyajan erolapset,serkkunikin vastasi itkien että isää me vaan odotellaan kun häneltä kysyttiin että miten heidän joulunsa menee.

Siis riitoja on ja väkivaltaa?

Osanottoni vanhempiesi onnistuneen ja ihanan avioliiton johdosta. Olisipa minullakin tuollainen pitkä, onnellinen ja väkivaltainen liitto josta voisi olla ylpeä, eikä tämä hiljainen ja rauhallinen yksinhuoltajakoti. Mutta nuorempana sitä oli tietysti niin tyhmä että kuvittelin ettei mies saa mätkiä minua miten tykkää, ja lähdin läiskimään lasten kanssa. Ei olisi pitänyt luovuttaa niin pienten mustelmien takia.

 

[Kattopas peiliin]

En tajua sitä, miksi nykyään pitää haluta itselle kaikki mahdollinen. Pitää olla upea asunto, jonka vuoksi on ahdistavan kovat asuntolainat. Pitää tietysti olla loisteliaat autot, uusinta kodintekniikkaa jne, joiden ostaminen tuo nautintoa. Sitten halutaan vielä lapset jne, jotta varmasti ulkoisesti on kadehdittavan näköinen perhe.

Jos tyytyisi hieman pienempään asuntoon, vaatimattomampiin autoihin (tai jos vaikka edes toinen menisi julkisilla kulkuneuvoilla töihin) ja sitä shoppailua vähennettäisi, niin todennäköisesti perhe pärjäisi ihan hyvin sitenkin, että esim. toinen vanhemmista tekisi 6 tuntista työpäivää tai vaihtoehtoisesti 4-päiväistä työviikkoa. Tai esimerkiksi palkattaisi siivousapua, jotta perheen arki helpottuisi.

Tosi moni menee lomalle Thaimaaseen tai Kanarialle sen sijaan, että vaikkapa ystäväperheen kanssa vuokraisi mökin ja pitäisi kaverisuhteita yllä. Aika harva myöskään kaveripiirini perusteella pyhittäisi viikonlopun ihan vain yhdessä perheen kanssa olemiselle. Viikonloputkin jatkavat sitä samaa suorittamispakkoa, sillä lapsillahan tietysti pitää olla hienot harrastukset, jolla varmistetaan se, että lapsetkaan eivät saa olla toimettomia, vaan koko ajan pitää puuhastella jotain.

Ihmettelen myös sitä, että esimerkiksi miehet kyllä käyttävät autojaan määräaikaishuolloissa säännöllisesti, mutta parisuhteen eteen ei tehdä mitään, vaikka siinä olisi huollon tarvetta vaikka kuinka paljon. Onko se sitten niin, että koska töissä pitää koko ajan olla tehokas, niin sitten parisuhteen eteen ei jaksetakaan tehdä mitään. Ainoat keinot taitavat olla huuto, mököttäminen, vaikeneminen tai jääräpäinen omassa mielipiteessä pysyttely. Jos työelämässä noudattaisi samoja menetelmiä, sitä saisi äkkiä kenkää.

 

[lavstori]

Harvinaisen viisasta tekstiä...Itse olen 26v nainen ja vanhempani ovat olleet naimisissa hieman kauemmin.Muistan kun ollessani lapsi,he puhuivat minulle erosta,että heidän olisi ehkä parempi olla erillään,parahdin itkuun.Eroa ei koskaan tullut.

Olen todella ylpeä heistä,riitoja on ja myös sitä väkivaltaa varsinkin aiemmin,mutta yhdessä he ovat.Heiltä olen oppinut että heti ei kannata erota että aina voi tehdä suhteen eteen jotakin muutakin.Säälittää nämä nykyajan erolapset,serkkunikin vastasi itkien että isää me vaan odotellaan kun häneltä kysyttiin että miten heidän joulunsa menee.

Siis riitoja on ja väkivaltaa?

Osanottoni vanhempiesi onnistuneen ja ihanan avioliiton johdosta. Olisipa minullakin tuollainen pitkä, onnellinen ja väkivaltainen liitto josta voisi olla ylpeä, eikä tämä hiljainen ja rauhallinen yksinhuoltajakoti. Mutta nuorempana sitä oli tietysti niin tyhmä että kuvittelin ettei mies saa mätkiä minua miten tykkää, ja lähdin läiskimään lasten kanssa. Ei olisi pitänyt luovuttaa niin pienten mustelmien takia.

En minä sano että väkivalta olisi hyväksyttävää,ite en sitä omissa suhteissani ole koskaan kokenut ja varmasti lähtisin menemään jos sellaista tapahtuisi ja lapsia ei olisi.Mutta lasten ollessa kyseessä yrittäisin varmasti hetken korjata tilannetta.Lapset ansaitsevat ehjän kodin.Sunko suhteissa ei koskaan ole ollut riitoja ja niiden takia olet sit lähtenyt menemään jos pinetä suukopua tulee (poislukien toi väkivaltaisuus).Kasva aikuiseksi!!!Joka suhteessa on jonkinlaista riitaa/väittelyä/kismaa välillä enemmän,välillä vähemmän.Tyhmähän sellainen on joka etsii vain riidatonta suhdetta,siinä saa suosiolla jäädä vanhaksi piiaksi/pojaksi.Minä olen YLPEÄ vanhemmistani,ja jokaikisestä pariskunnasta jotka eivät eroa heti pienen tuulenpuuskan tullen!

 

[Järki käteen]

Avioeroista puhuminenhan kertoo, että kaikki on hyvin. Perusoletus ja normaalitila on onneksi se, että avioliitto kestää.

Jos avioliitto ei kestä, se on uutinen. Jos se kestää, se ei ole uutinen vaan normaalitila. Minusta tämä on vain hyvä asia ja kertoo yhteiskunnastamme vain hyvää.

 

[Hollywoodissa]

USA:n viihdemaailmassa uutiskynnyksen ylittää pariskunnat, jotka ovat olleet naimisissa yli 5 vuotta ja joiden avioliittoa pidetään onnellisena. Siellähän julkkisten avioliitot kestävät vain harvoin ja alttarille saatetaan astella Elizabeth Taylor -tyyliin useita kertoja. Tuskin kukaan haluaa samaa tilannetta tänne Suomeen, että uutiskynnyksen ylittäisi se, että joku pariskunta on ollut naimisissa "jo" 15 vuotta.

 

[onko vuosista väliä?]

USA:n viihdemaailmassa uutiskynnyksen ylittää pariskunnat, jotka ovat olleet naimisissa yli 5 vuotta ja joiden avioliittoa pidetään onnellisena. Siellähän julkkisten avioliitot kestävät vain harvoin ja alttarille saatetaan astella Elizabeth Taylor -tyyliin useita kertoja. Tuskin kukaan haluaa samaa tilannetta tänne Suomeen, että uutiskynnyksen ylittäisi se, että joku pariskunta on ollut naimisissa "jo" 15 vuotta.

Mitä väliä miten monta vuotta on ollut avioliitossa. On suoranainen ihme, että ylipäätään menin naimisin ja sain tulla äidiksi. Suunnittelin nuorena sinkkuelämää.

 

[N41pks]

"Mutta lapset ovat minulle enemmän velvoittavia kuin papin aamen, ja myös halu tehdä töitä parisuhteen eteen eikä erota kun arki ei olekaan kivaa ja koko ajan ei ole onnellinen olo. Joskus tulee aikoja jolloin riidellään enemmän, mutta pitääkö heti erota..."

Jäin miettimään avioliittosi motiivia. Onko avioliiton tarkoitus olla naimisissa lasten takia, vai sen oman hyvän olon takia? Itse en asettanut itseni edelle lapsia, sillä uskon edelleen siihen, että lapsilla on hyvä olla siellä, missä heitä rakastavalla vanhemmalla on hyvä olla. Lasten on parempi elää rauhallisessa ja tyynessä kodissa, missä on hyvä olla kuin nähdä vanhempien huonoja, usein riitaisiakin välejä. Kuka haluaa opettaa lapsilleen, että tavoittelemisen arvoinen liitto on huono parisuhde?

Hienoa, että te olette osanneet onnistuneesti tehdä töitä parisuhteenne eteen. Kaikista ihmisistä vain kun ei ole siihen.

En kuitenkaan yleistäisi, että "heti erotaan". Usein eropäätöstä on kypsytelty vuosia ja liitto on ns. pitkä ennen eroa. Näin kävi minulle parinkymmenen yhdessä vietetyn vuoden jälkeen.

 

[eronnut ja uudessa suhteessa]

Olen eronnut 13 vuoden liiton jälkeen. Aloin seurustella entisen mieheni kanssa 16-vuotiaana ja vuosien varrella klassisesti kasvoimme erillemme, halusimme elämältä eri asioita, emmekä enää rakastaneet toisiamme. Ihminen on 16-vuotiaana hieman eri kuin kolmekymppisenä, ja ei mekään hetken mielijohteesta erottu, vaan kyllä sitä yritettiin pari, kolme vuotta saada suhde toimimaan.

Nykyisen mieheni kanssa olen ollut hieman vajaa viisi vuotta ja tämä tuntuu aivan erilaiselta kuin entinen suhteeni, sillä nyt odotukset ovat jotenkin aivan toisenlaiset kuin silloin "lapsena".

Eli ei ero välttämättä ole aina paha asia, vaan se voi olla askel parempaan huomiseen - ja erityisesti väkivaltaisissa suhteissa pysyviä en ymmärrä! Lapsillekin on varmasti parempi olla todellakin yksinhuoltaja-äidin/istän kanssa kuin pelätä alati sitä, hakkaako toinen puoliso taas.

Totta kai riitoja, kinoja ja erimielisyyksiä on joka suhteessa, mutta kyllä ne pitäisi pystyä selvittämään puhumalla eikä nyrkein.

 

[Maistuukaan]

Nainti kunnon riidan jälkeen. kun on rauhotuttu.

 

[just joo]

Minun mielestäni tuollaiset heitot voisi vaikka kieltää, missä erotaan ja alkaa ihana elämä. Jokainen varmasti tietää milloin pitää erota; eli kun elämä liitossa tulee sietämättömäksi. puheet onnellisesta uudesta suhteesta ovat suurimmalta osaltaan valetta, koska tilastojen mukaan uusiosuhteet kestävät vielä harvemmin. Ja on suorastaan lottovoitto, kun saa nelikymppisenä täydellisen suhteen missä lasten ja kaikkien muidenkin asiat ovat loistavasti. Nelikymppinen on itsepäinen olento, jonka on vaikeinta sopeutua uusiin kuvioihin. joten älkää yleistäkö eron ihanuutta. nim. kokemusta on.

 

[Vai niin]

Minun mielestäni tuollaiset heitot voisi vaikka kieltää, missä erotaan ja alkaa ihana elämä.

Eipä täällä kukaan ole yhdessäkään viestissä ylistänyt eron ihanuutta tai tai heittänyt, että erotaan ja alkaa ihana elämä... Jos joku pohtii, että parempi olla lasten kanssa yksin kuin jatkuvasti pelätä hakkaavaa miestä ja mustelmia, niin eikö hänellä ole siihen oikeus! Tai jos toinen toteaa, että ihmiset voivat kasvaa erilleen tai kolmas sanoo, että lapsella lienee hyvä olla siellä, missä hänen vanhemmillaan on hyvä olla, joten mitä pahaa noissa toteamuksissa on! Ei mielestäni mitään!

Jokainen varmasti tietää milloin pitää erota; eli kun elämä liitossa tulee sietämättömäksi. puheet onnellisesta uudesta suhteesta ovat suurimmalta osaltaan valetta, koska tilastojen mukaan uusiosuhteet kestävät vielä harvemmin.

Minä olen itsekin eronnut ja uudessa suhteessa. Sekä minä että nykyinen mieheni menimme nuorina naimisiin (emme siis keskenämme, vaan exiemme kanssa) ja kyllä mekin molemmat kasvoimme puolisoistamme erillemme, niin kuin joku täällä jo mainitsikin. Aloimme seurustella nykyisen mieheni kanssa, kun itse olin 30 vuoden tienoilla ja hän oli 40 vuoden lähistöllä, ja ainakin ensimmäiset neljä ja puoli vuotta ovat menneet erittäin hyvin. Molemmilla on asialliset välit exien kanssa, lasten hoidot ja tapaamiset sujuvat hyvin. Enhän minä voi tietää, että olemmeko lopun elämäämme yhdessä, mutta toivon ja uskon niin! Mutta enpähän minä voi tietää sitäkään, että kun nyt lähden tästä kohta puoliin ulos, että jäänkö heti kadulle astuttuani raitiovaunun alle... Eli elämässä mikään ei ole sataprosenttisesti varmaa ja suunniteltavissa.

 

[tuli.]

Nimimerkki lavstori kirjoitti mm. näin:
"varmasti lähtisin menemään jos sellaista tapahtuisi ja lapsia ei olisi.Mutta lasten ollessa kyseessä yrittäisin varmasti hetken korjata tilannetta.Lapset ansaitsevat ehjän kodin."

Olen täytsin erimieltä tuosta kannasta. Nimenomaa silloin kun perheessä on lapsia, on väkivaltaisesta liitosta lähdettävä pois. Lapsella pitäisi olla oikeus kasvaa turvallisessa, tasapainoisessa perheessä ja sen hyvän ydinperheen voivat muodostaa myös vain yksi aikuinen+lapset.

Sitä en tietenkään tiedä kuinka pitkällä eroprosessi oli kun se pistettiin "lovestoryn" perheessä jäihin, mutta usein se selkäänsä saanut on jo myös henkisesti niin alistettu, että jopa lapsen pyyntö ja itku ja siihen lisättynä miehen painostus saa naisen alistumaan ja jäämään onnettomaan liittoon. Uskallan sanoa onnettomaan, sillä kukaan ei voi olla onnellinen väkivaltaisessa suhteessa.

 

[just joo]

Tuli ymmärsi kyllä aivan väärin lavstorin kirjoituksen, hänhän nimenomaan sanoi, että väkivaltaisessa suhteessa ei pidä olla, mutta lasten vuoksi pitää yrittää korjata suhde, lukuunottamatta esim. väkivaltasuhteet.

Ei kannata ihan fanaattisesti vastailla, vaikka olisi itse eronnutkin.

 

[justiinsajoojoo]

Eikös lavstori just hehkuttanut vanhempiensa väkivaltaista liittoa? Oma lehmä ojassa=pääasia ettei omat vanhemmat eronneet että neiti sai kasvaa ehjässä perheessä. Sillä ei ollu mitään merkistystä vaikka äiti sai turpaansa. Milläs sitä väkivaltaista tilannetta lähtee kukaan korjaamaan. Kun lyö kerran niin lyö toisenkin kerran. Yleensä väkivaltaa puolustaa sellainen joka itsekkin sitä tekee.

 

[Postaus lavstorille]

Harvinaisen viisasta tekstiä...Itse olen 26v nainen ja vanhempani ovat olleet naimisissa hieman kauemmin.Muistan kun ollessani lapsi,he puhuivat minulle erosta,että heidän olisi ehkä parempi olla erillään,parahdin itkuun.Eroa ei koskaan tullut.

Olen todella ylpeä heistä,riitoja on ja myös sitä väkivaltaa varsinkin aiemmin,mutta yhdessä he ovat.Heiltä olen oppinut että heti ei kannata erota että aina voi tehdä suhteen eteen jotakin muutakin.Säälittää nämä nykyajan erolapset,serkkunikin vastasi itkien että isää me vaan odotellaan kun häneltä kysyttiin että miten heidän joulunsa menee.

Siis riitoja on ja väkivaltaa?

Osanottoni vanhempiesi onnistuneen ja ihanan avioliiton johdosta. Olisipa minullakin tuollainen pitkä, onnellinen ja väkivaltainen liitto josta voisi olla ylpeä, eikä tämä hiljainen ja rauhallinen yksinhuoltajakoti. Mutta nuorempana sitä oli tietysti niin tyhmä että kuvittelin ettei mies saa mätkiä minua miten tykkää, ja lähdin läiskimään lasten kanssa. Ei olisi pitänyt luovuttaa niin pienten mustelmien takia.

En minä sano että väkivalta olisi hyväksyttävää,ite en sitä omissa suhteissani ole koskaan kokenut ja varmasti lähtisin menemään jos sellaista tapahtuisi ja lapsia ei olisi.Mutta lasten ollessa kyseessä yrittäisin varmasti hetken korjata tilannetta.Lapset ansaitsevat ehjän kodin.Sunko suhteissa ei koskaan ole ollut riitoja ja niiden takia olet sit lähtenyt menemään jos pinetä suukopua tulee (poislukien toi väkivaltaisuus).Kasva aikuiseksi!!!Joka suhteessa on jonkinlaista riitaa/väittelyä/kismaa välillä enemmän,välillä vähemmän.Tyhmähän sellainen on joka etsii vain riidatonta suhdetta,siinä saa suosiolla jäädä vanhaksi piiaksi/pojaksi.Minä olen YLPEÄ vanhemmistani,ja jokaikisestä pariskunnasta jotka eivät eroa heti pienen tuulenpuuskan tullen!

Kasvan aikuiseksi kun sinä opettelet lukemaan. Enkö minä juuri sanonut (ja sinä kopioit omaan viestiisi) että mies mätki ja sen takia lähdin. Pelkän suukovun takia en olisi ihan pian lähtenytkään, enkä mahdollisesti muutenkaan jos mies olisi ollut halukas siirtymään lyömättömälle linjalle. Eipä siirrtynyt, ja minä en ollut yhtä pitkämielinen kuin äitisi.

Sinun ehjän perheen ihannointisi on minusta irvokasta. Se kodin ehjyys on ostettu äitisi kuhmuilla ja kyynelillä. Mutta ihan kuinka vaan jos se vain tekee sinut onnelliseksi.

 

[just joo]

Onpas täällä kiukkuista porukkaa, jos jonkun äiti on kestänyt huonossa suhteessa, niin ei kait siitä voi tytärtä syyttää.
Yleensäkin lasten oloilla perustellaan mitä ihmeellisimpiä aikuisten oikkuja. Aivan kuin lapset kärsisivät eniten vanhempien huonosta suhteesta. Kyllä lapsi on täysin heitteillä yksinhuoltajalla, jolla on menovaihde päällä. Sellaisen lapsen hoitaja on netti ja katu ja on aivan selvää, että niistä hoitopaikoista ei tule ehjiä ihmisiä kuin vahingossa. Houkutukset ja vaarat ovat aivan eri luokkaa, kuin joskus riitelevässä perheessä.

 

[Ohhohh]

Miksi heti ajatellaan, että jos vanhemmat eroavat, niin lopputuloksena on automaattisesti se, että lapset joutuvat äidille, joka välittömästi aloittaa ryyppäämisen ja miehissä juoksemisen? Ensinnäkin tällä hetkellä ehdottomasti valtaosa huoltajuuksista on yhteishuoltajuuksia, jolloin lapsella säilyy yhteys kumpaankiin vanhempaansa. Myös Ruotsin mallin mukainen yhtäläinen yhteishuoltajuus on yleistymässä, jossa lapset ovat yhtä paljon isällään ja äidillään. Samoin nykyään on yleistymässä se, että lähivanhempana onkin isä ja etävanhempana äiti, riippuen perheen tilanteesta.

Ryyppäämisestä tai juhlimisesta sen verran, että jos lapset ovat vuorollaan isänsä luona ja äidillä on vapaa viikonloppu, niin eiköhän se ole ihan äidin asia, mitä hän vapaa-ajallaan tekee. Jos hän haluaa vetää räkäkännit silloin, niin se on täysin hyväksyttävää. Pahempaahan se olisi, että parisuhteessa lasten läsnäollessa äiti kännäisi tai juoksisi baareissa, jolloin lapset oppisivat näkemään kännisen ja krapulaisen äitinsä.

Tietenkin lapselle on ihan hyväksikin nähdä, että vanhemmat ovat eri mieltä. Samoin heidän tulisi nähdä, kun vanhemmat pyytävät anteeksi. Sillä tavoin he oppivat, että saa ja voi riidellä rakentavasti ja sitä ei tarvitse pelätä, vaan riidan voi ratkaista hyvällä tavalla. Sen sijaan väkivalta ei ole milloinkaan oikeutettua.

 

[tuli.]

"just joo", en koe olleeni mitenkään fanaattinen, vaikka eronnut olenkin.

Sitä olen silloin tällöin ihmetellyt, että miksi perheväkivalta saa niin usein ymmärrystä tyyliin -"katsokaa nyt vielä vähän aikaa, jospa se siitä". Usein nämä lyöjät eivät ole mitään satunnaisia mäiskijöitä, vaan lyöminen on "luonteen piirre". Usein jopa harkittu sellainen ja lyöjä saattaa jopa suunnata lyöntinsä niin, ettei lyötyyn jää näkyviä jälkiä.

Missään muussa yhteisössä (työ, opiskelu, ystävä) kuin perheessä, ei tulisi mieleenkään hyssytellä väkivaltatilanteessa, vaan toimenpiteisiin ryhdytään heti, jos vaikkapa pomo tirvaisee sihteeriään.

Uskon myös, että lapsi joka on "täysin heitteillä" yksinhuoltajalla, on ollut heitteillä myös avioliiton aikana. Eli molemmilla vanhemmista on ollut jonkinlaisia päihde- tai muita ongelmia. Tuskinpa juuri kukaan "pimahtaa" täysin holtittomaksi erottuaan. Päinvastoin, esim. riitaisassa, alkoholin sävyttämässä liitossa ollut yh eroaa juuri sen vuoksi, että saa rauhallisemmat puitteet perhe-elämään.

Käsitys kännäävistä yh:sta lie tullut siitä että viikonloppuisin näitä baareissa käy, mutta varmastikaan eivät lapset ole yksin tai muutenkaan heitteillä, vaan toisen vanhempansa luona. Toki joukkoon mahtuu niitä ääripäitä molempiin suuntiin, jotkut yh:t eivät käy koskaan missään ja toiset käyvät jokaisena vapaana vkl:na.

 

[meitä on moneksi]

"Toki joukkoon mahtuu niitä ääripäitä molempiin suuntiin, jotkut yh:t eivät käy koskaan missään ja toiset käyvät jokaisena vapaana vkl:na."

Kuulun yh-osastoon, joka ei käy missään. Ainoastaan kahdessä työssä koko avioeron jälkeisen ajan.

Merikukka kertoo tämän päivän iltapäivälehdessä vaikeasta erostaan.
www.yksinhuoltajanpäiväkirja.net sivuilla kannattaa poiketa, kun on aikaa.

Jos Hjalliksen kanssa oli kurjaa, niin varmasti monen muunkin suomalaisen miehen kanssa.

Tykkään kirjoitella Ellien palstoilla. Minua huvittaa nettikieli. Nyt olen huvittunut UO uusiosanasta. VO on vanha onni. Mitähän VO:lle kuuluu. Onkohan ystävänpäivänä mukavaa. Lähettäisin hänelle niin mielelläni sähköpostikortin, jos tietäisin vain osoitteen. Emme ole keskenämme missään tekemisissä UO:n takia.

 

[ja hatut!]

Mua ei ainkaan paneta riidan päätteeksi.

 

[Just joo joo]

Tuli ymmärsi kyllä aivan väärin lavstorin kirjoituksen, hänhän nimenomaan sanoi, että väkivaltaisessa suhteessa ei pidä olla, mutta lasten vuoksi pitää yrittää korjata suhde, lukuunottamatta esim. väkivaltasuhteet.

Mistähän tästä bongasit sen, että väkivaltaisessa suhteessa ei lavstorin mielestä pidä olla: "Olen todella ylpeä heistä,riitoja on ja myös sitä väkivaltaa varsinkin aiemmin,mutta yhdessä he ovat. Heiltä olen oppinut että heti ei kannata erota että aina voi tehdä suhteen eteen jotakin muutakin."?