P
pöyristynyt
Vieras
Pelkkiä nupopäitäkö meillä on oikeusistuimissa tuomareina?
"Mies heitti naisen sohvalta sängylle. Nainen oli herännyt tähän ja säpsähtänyt tilannetta. Nainen yritti laittaa vastaan, mutta se ei onnistunut. Mies riisui naisen vaatteista sekä löi nyrkeillä, repi hiuksista ja puri naista. Yhdyntä kesti noin vartin, jonka aikana mies myös raapi naista intiimialueelta.
Nainen oli kertomansa mukaan tämän jälkeen shokissa. Nainen ehti hieman pukeutua, minkä lisäksi hän oli aikeissa lähteä asunnosta. Mies repi naisen kuitenkin uudelleen sängylle. Toinen raiskaus kesti myös noin vartin. Nainen pääsi lopulta asunnosta pois."
Kesäillan juopottelulle raju päätös: mies raiskasi naisen kaksi kertaa oikeus ei pitänyt tekoa törkeänä - Kotimaa - Ilta-Sanomat