Miten irti

[tupakasta ?]

Mitenkä te muut jotka olette raskautuneet ja aiemmin sauhutelleet päässeet irti tupakasta ? Edellisellä kerralla kun olin raskaana ei ollut mitään ongelmia kun olin sen jo vuosia sitten päättänyt että sitten kun raskaaksi tulen niin sitten loppuu ja loppuikin. Sitten tuli keskenmeno ja taas ''piti'' alkaa polttamaan.

Nyt olen siis taas raskaana, mutta tupakanhimo on ihan hirveä. En polta kuin 1 tupakan päivässä, mutta kuitenkin tiedän että sekin on liikaa. Jostain olen lukenut että kun tulee raskaaksi automaattisesti alkaa inhoamaan tupakkaa ja alkoholia. Mulla ei kyllä ole ollenkaan sellaisia tuntemuksia.

Kokoajan tietenkin taustalla väijyy ajatus entäs jos tämä lapsenteko ei onnistu nytkään. Jotenkin sitä jo valmiiksi maalaa pirut seinälle ettei pettymys olisi taas niin suuri.

Mutta siis...miten pääsitte tupakasta eroon ???

 

[miu]

Moi. Mulla aivan sama homma kun sulla. Ekasta lapsesta lopetin samana päivänä kun plussasin. Nýt tokassa raskaudessa, vähentelin poltamistan pikkuhiljaa, loppujen lopuksi yksi päivässä ja nyt on viikko 9 ja olen ollut nyt viikon polttamatta, mutta siis himohan ei ole kadonnut mihinkään ja aivan hirveä hinku on koko ajan, tää on oikeestaan yhtä h..vettiä. Mulla ehkä autto kun pääsin varhaisultraan, niin näin sen toukan siellä mahassa ja näin kun sen sydän löi siellä, niin se tuli jotenkin todelliseksi että siellähän on ihan oikea vauva siellä mahassa.

 

[---]

Kannattais varmaan kokeilla nikotiinipurkkaa.Se on kuitenki parempi vauvalle,ku tupakka.Mun mies ainaki lopetti tupakoinnin purkan avulla.

 

[:-9]

Mulla on käynyt niin ikävästi,että en ole päässyt eroon tupakasta kokonaan. Joo ja tiedän kaikki jutut mitä tupakointi aiheuttaa lapselle ja blaablaablaa. Poltan 0-3 tupakkaa päivässä (ja niistäkin1/3) ja vähentämään onnistuin,kun en kieltänyt asiaa itseltäni eli näin en myöskään ole juurikaan polttanut,kun sitä ei ajattele. Rakenneultran lääkäri sanoi,että max 5 tupakkaa päivässä vastaa samaa kuin nikotiinipurukumi. Noh,tästäkin asiasta varmaan tulee tappelu! Ja minut tuomitaan maailman huonoimmaksi ihmiseksi...ja tiedän toinen lääkäri sanoo toista ja toinen toista. Mutta kerroinpahan kuinka minulla...Ja tietenkin tsemppiä tupakoinnin lopettamiseen.

 

[klaudia]

itse aloitin tupakoinnin hyvin nuorena 12 v. kun tulin raskaaksi tupakkaa kului jo kaksi askia päivässä. mikään ei ollut saanut minua lopettamaan tupakointia, itseasiassa en koskaan ollut oikeasti halunnutkaan lopettaa. vaikka oma todella läheinen mummoni kuoli 63 vuotiaana keuhkosyöpään. vasta sitten kun plussasin loppui tupakointi ja kerta heitolla. en todelekaan sano että olisi helppoa ollut, viikkoa teki joka helvetin päivä mieli tupakkaa. ja vielä monen kuukauden jälkeen tuli hetkiä jolloin olisi tehnyt mieli tupakka suuhun pistää mutta pidin pintani
onnea yritykselle!!!! ja odotukselle.
turha murehtiminen ei ole hyvästä, päivä kerrallaan niin hyvä tulee

 

[Punainen Marlboro]

Mulla kävi tosi hyvä tuuri lopettamisen suhteen, en nimittäin voinut sietää tupakanhajua ollenkaan! Tietysti aluksi oli tosi vaikeeta (kun ällötys ei ollut vielä alkanut) ja välillä teki mieli heittäytyä selälleen kiukuttelemaan..

Nykyään tupakka haisee jo ihan ""hyvältä"", mutta onneksi olen ollut jo 4 kk polttamatta eikä enää tee edes mieli. Toivottavasti en enää koskaan aloita!

Tsemppiä teille kaikille! Pääasia että saa edes vähennettyä!!

 

[mira]

Mulla oli ihan sama tilanne aluksi, en vaan pystynyt lopettamaan vaikka kuinka halusin ja yritin. Ja tunsin ihan hirveitä omantunnon tuskia koko ajan vaikken paljoa polttanutkaan. Sitten kun tunsin vauvan liikkeet en enää vaan voinut polttaa. Yksinkertaisesti en vain pysty enää, koska mieleni täyttää seuraavat ajatukset :Jos vauva ei enää liikkuisikaan tupakan polttamisen jälkeen tai liikkuisi ihan hirveästi, niin pelästyisin ihan hirveästi. Nyt en ole polttanut yli neljään kuukauteen eikä edes tee mieli. Paitsi unissani poltan aika usein. Kokeile vaikka porkkanaa tupakan tilalla. Monella tutulla inhalaattorit on auttaneet. Tsemppiä vaan! Ja jos et onnistu lopettamisessa, polta mahdollisimman vähän äläkä syyllistä itseäsi liikaa. Voisithan vahingoittaa vauvaasi paljon pahemmillakin aineilla. Ja muut syyllistävät tupakoivia jo ihan tarpeeksi.

 

[mm]

minä poltin n. askin päivässä ennen raskautta. olin aina ajatellut että kun tulen raskaaksi,lopetan sitten. no,plussan tehtyäni kävelin suoraan tupakalle..

poltin noin viikon vielä sen jälkeen kun olin plussatestin tehnyt,sitten vaan lopetin.ilmeisesti tahdonvoimalla,mutta hiton vaikeaa se oli. maistoin vielä n.viikon kuluttua lopettamisesta mutta tuli niin paha olo etten enää sen jälkeen polttanut. nyt rv 36 ja edelleen tekee mieli tupakkaa,jos ei päivittäin niin aika usein kuitenkin. on tilanteita jolloin tekisi vaan mieli mennä miehen tupakka-askille ja polttaa,olen kuitenkin päättänyt selvitä ilman

en kyllä tiedä miten käy kun vauva on syntynyt,imetysajan varmaan pystyn ihan hyvin vielä oleen polttamatta mutta entäs sen jälkeen? toivon kovasti etten alkaisi taas polttaa!

tsemppiä sulle!

 

[Mari]

Mulla on ehkä vähän typerä ajattelumalli ton tupakoinnin suhteen.. Mä aloitin tupakoinnin 14-vuotiaana ja ykstoista vuotta ehdin sauhutella ennenku tulin raskaaks, siis päivittäin. Röökiä paloi noin aski päivässä. Mä en koskaan myöskään ajatellut tupakoinnin lopettamista, aina vaan aattelin että ""sit ku tuun raskaaksi"". Ja niinhän siinä kävi, vähän ennen plussauutista tuli vaan vähennettyä ja sitten plussan jälkeen tiukka nollalinja. Mieli tekee kyllä edelleen ihan vietävästi röökiä, nuuhkuttelen keittiön ikkunasta ku alakerran emäntä käy iltaröökillä. Mutta mulla auttaa just ajatus siitä miten tuo pikkunen kärsisi mun tupakoinnista.. Ja sitten ajattelen jo sitäkin että ei tässä enää ole kun kolme kuukautta LA:an, että sitten jos tekee mieli vielä ni ""voi"" vähän huojentuneemmin mielin sauhutella sillon tällön. Vaikka hölmöähän se tietysti olis uudestaan aloittaa mutta tuo ajatus mut pitää NYT irti röökistä.

 

[Liuku]

Mä lopetin myös plussan jälkeen ilman kummempia apukeinoja tai aika paljon olen syönyt herkkuja , mutten ole varma kuinka suuri yhteys sillä on tupakan lopettamiseen. Nyt olen jo viikolla 31+ enkä edes muista niitä plussaamisen aikoja kunnolla, mutta muistan ettei olisi kovin vaikeaa ollut lopettaminen kun sen oli jo aikaa sitten päättänyt. Tietysti on tilanteita missä vieläkin tekisi mieli polttaa, semmonen tapahan se on. Mutta typerä tapa ja toivon etten koskaan alota uudestaan. Enkä ikinä voisi omaa vaavia moisella typeryydellä vahingoittaa.

 

[mina]

Mulla loppu tupakanpoltto kertaheitolla kun tein positiivisen raskaustestin. Jotenkin se oli ihan automaattisen selvää itselleni, että kun tulen raskaaksi, en polta. Yllättävän hyvin tuo menikin, oikeastaan jo tupakan polttamisen ajattelu teki huonon olon ja varsinkin alkuraskaudesta kärsin todella voimakkaasta pahoinvoinnista, joten lopettaminen oli sikälikin helppoa.

Toki jossain vaiheessa varsinkin jos joku kaveri poltti saattoi tehdä mieli myös itse polttaa, mutta kun olin päättänyt etten polta, en myös kertaakaan sortunut polttamaan raskausaikana.

 

[susan]

kun odotin ensimmäistä lastani saatoin polttaa 2 tupakkaa viikossa mutta toisen raskauden aikana tupakanhimo oli hirveä, juttelin asiasta synnytyslääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä että ennemmin polttaa sen tupakan kun hyppii pitkin seiniä. Jokaisen polttaani tupakan jälkeen oli hirveät morkkikset, mutta kaikesta huolimatta lapseni ovat terveitä. Tosin loppuvaiheessa kun olo on muutenkin tukala eipä tee mieli enää tupakalle lähteä. Tarkoitukseni ei todellakaan rohkaista odottavia äitejä polttamaan, päin vastoin, hirvein näky mitä voi olla on raskaana oleva nainen tupakalla tai että lastenvaunuja tai rattaita työntävä polttaa...

 

[Minun tapani]

Minä poltin kauan ja paljon. Lopetin tupakoinnin ennen kuin annoin itselleni luvan edes jättää ehkäisyn pois. Kummasti motivoi, kun ajattelin asian niinpäin että jos en pysty lopettamaan tupakointia niin sitten on myös parasta pitää ehkäisy voimassa! Miksi haluaisin ehdoin tahdoin myrkyttää mahdollisen lapseni siksi että _minun_ pitäisi saada päivittäinen nikotiiniannokseni?! Olin polttamatta monta kuukautta että varmasti tiesin päässeeni myrkystä eroon, ja sitten vasta ehkäisy pois. Kauan meni ennen tärppiä sittenkin, eikä savuttomuus harmita lainkaan - päinvastoin koen tehneeni elämäni parhaan päätöksen muutoinkin kuin lapseni kannalta ajatellen.
Työtuttu poltti koko raskauden ajan (näytti muuten loppuvaiheessa tosi kamalalta) ja kun lapsi muutaman kuukauden vanhana sairastui vakavasti, hänellä oli julmat itsesyytökset myöskin tuosta tupakanpoltosta. En tiedä oliko äidin tupakoinnilla yhteyttä lapsen sairauteen, noista fiiliksistään hän vain itse kertoi myöhemmin.

 

[sauhuton]

Hei,
minä ehdin sauhutella melkein 20 vuotta päivittäin. En tosin koskaan mitenkään hirveitä määriä, enimmillään ehkä puoli askia päivässä, sitten n. 2-4 päivässä ennen raskautumista. Poltin valitettavasti tuon verran vielä vkolle 7 asti, mutta sitten vain päätin, että nyt olen ilman. Mun pitää hieman ""huijata"" itseäni niin, että mukamas annan itselleni luvan polttaa jos oikein kauhea tuska tulee, koska ""totaalikielto"" saisi mulle vain ""uhman ja ahdistuksen"" päälle ja tekisi entistä enemmän mieli polttaa. Nyt kun olen sillä mielellä, että jokainen sauhuton päivä on plussaa, on niitä päiviä tullut jo melkein 30, siis en ole polttanut yhtään!!! tupakkaa lopettamisen jälkeen!! Ja yllättävän helposti on mennyt! Samoin kun joku aiempi kirjoittaja, ajattelen myös, että ei tämä raskausaika niin pitkä ole, että jos sitten vielä vauvan syntymän ja imetyksen jälkeen tekee sitä tupakkaa mieli, niin poltanpahan sitten - se auttaa nyt olemaan polttamatta. Yritän siis olla ajattelematta liikaa koko tupakkaa niin että ""ikinä en enää saa polttaa"" - silloinhan se tuntuisi jostain hyvästä luopumiselta. Jos joku on joskus ollut laihiksella niin tietää tunteen... kun ajattelee ""ensaasyödäherkkuja-ensaasyödäherkkuja"" - niin tottahan entistä enemmän tekee just mieli niitä herkkuja.

En tiedä toimisiko tämä ajatusmalli sulla?

 

[hannuli]

hei!
ensimmäisen raskauden aikana polttelin aluksi aivan mielettömästi,teki niin kovaa mieli tupakkaa! Sitten kun raskaus eteni niin tuli pahoinvointi niin jäi tupakka. Sitten kun pahoinvointi oli ohi niin tuli jo huono omatunto kun ajattelikin asiaa. masu oli jo alannut kasvaa sen verran. Nyt kun toista odotan niin polttelin askin tyhjäksi kun olin testin tehnyt ja hyvin pääsin eroon. En tarkoita että se on kaikilla yhtä helppoa. jos et pääse eroon niin yritä vähentää. Mun sisko joka on sairaanhoitaja niin on poltellut kaikki raskaudet.(3). Varmasti tietää tupakan vaaroista,mutta lopettaminen on vaikeaa. Kovasti sinulle tsemppiä yritykseen,mutta älä ota turhia paineita vaan nauti raskaudesta!

 

[:-9]

Haluaisin vaan sanoa,että kerrankin täällä on asiallinen tupakka keskustelu!

 

[kaisa]

Niimpä, jännityksellä luin loppuun onko tosiaan näin ihmeellisen asiallinen keskustelu tupakasta - ja olihan tää! Loistavaa.
Itse plussasin rv 6 ja siihen asti olin sitte polttanut enemmän ja vähemmän, melkein askin päivässä. Oli ihan kamala olo. Sain siitä kyllä sitten lopeteltua, ehkä viikko plussan jälkeen meni yksi tai kaksi röökiä per päivä mutta sitten se jäi, tahdonvoimalla. Mutta aivan hirveesti teki mieli, tekee vieläkin välillä rv 18 enkä myöskään osaa ajatella että nyt oon sitte loppuelämäni ilman, valitettavasti.
Ja itsesyytöksiäalun tupakoinnista on vieläkin kovasti.

 

[Auttaisko]

Auttaisiko sellainen ajatus, että jos teillä on kamalat vieroitusoireet niin millaisetkohan mahtaa olla synnyttyään sillä vauvalla joka ei enää saa nauttia sauhuista? Pienempi kroppa varmaan saa sen riippuvuuden paljon nopeammin vielä kuin aikuinen.

 

[Eevis]

En itse polta, enkä voi sietää tupakoitsijoita, mutta silti on mielestäni hienoa, että ihmiset jotka kessuttelee, paljonkin, pystyvät raskauden alettua lopettamaan tupakoinnin. Se jos mikä kertoo, että vaikka vieroitusoireet ovat hyvin vahvat fyysisesti, lopulta hommaan tarvitaan vain hitonmoisesti itsekuria. Itsekuristahan koko elämässä on monessa asiassa kyse: et ole läski, jos pystyt nauttimaan herkkuja kohtuudella, et ole alkoholisti, jos pystyt nauttimaan viinasta kohtuudella. Itsekin himoitsen viiniä raskausaikana, mutta en kuuna päivänä voisi ajatella, että riskeeraisin pienen ihmisen, meille niin rakkaan, elämän ja hyvinvoinnin omien itsekkäiden mielihalujeni vuoksi. Ja huh, pahalta nimenomaan kuulosti kun jonkun _sairaanhoitaja_ystävä/sisko (?) poltti kaikki kolme raskauttaan. Mitään sen pahempaa näkyä ei ole kuin tupakoiva, raskaana oleva nainen!

 

[Hanna]

Moi,

En itse polta, en edes ole maistanut tupakkaa. Silti olen sitä ""polttanut"" 18-vuotiaaksi asti äitini, ketjupolttaja, tupakoinnin johdosta.
Minulla ei ole mitään allergioita, tms. vaikka ilmeisesti äitini on polttanut odotusajan sekä imetysajan. Kärsin ainoastaan mirgreenistä ja tupakansavu on edelleen yksi helpoimmin säryn laukaiseva tekijä.
Pikkuveljeni sen sijaan on kärsinyt äitini tupakoinnista enemmän. Hänellä on allergioita ja yliherkkyyksiä, lisäksi hän syntyi liian aikaisin, oli pienikokoinen ja meinasi kuolla synnytykseen istukan irrottua. Oli valtava onni että hän selvisi, eikä saanut hapen puutteessa aivovammaa.
Hän oli myös itkuinen vauva aluksi.
Muistan elävästi kerran kun äitini imetti pikkuveljeäni samalla tupakka roikkuen huulissa, tupakasta tippui tuhkaa veljeni päälle ja äitini säikähti sen olevan kuumaa. Onneksi ei ollut. Sen jälkeen hän ei tupakoinnut imettäessään, mutta kylläkin ennen sitä ja sen jälkeen.

Silloin minä pieni tyttönen päätin, että koskaan mikään aine ei tule minulle niin tärkeäksi, että oma lapseni joutuisi siitä kärsimään niinkuin me jouduimme.
Ja ette usko kuinka me lapset haisimme pahoilta ja jouduimme koulussa kärsimään kiusaamisesta tupakanhajun takia. Meillä oli aina tiukkaa rahasta, vaan ei koskaan niin tiukkaa etteikö äidille löytynyt rahaa tupakkaan... Kun ois edes saanut ehjät sukat kouluun, vaan ei.

En siis juo, en polta, en edes juo kahvia tai teetä, en käytä huumeita.
Haluan hallita itse elämääni niin pitkälle kun se suinkin on mahdollista.

En moralisoi tällä viestilläni, kerron vain että mitä olen ketjupolttajan lapsena joutunut kokemaan. Lapsen näkökulma siis.

Hanna