Miten lapsettoman "kuuluu" osallistua keskusteluun lapsista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Eli olen oikeastaan melkein ainoa lapseton ystäväpiirissäni ja minulla on vähän ollut ongelmana se miten ihmeessä minun pitäisi osallistua keskusteluun silloin kun se kääntyy lapsiin.
Ja koska niin monella kaverilla on lapsia, niin niistähän puhutaan usein.

Sain taannoin yhdeltä kaverilta haukut siitä miten en saisi lapsettomana "neuvoa" ketään lapsien kasvatuskysymyksissä.
Eikä kuulemma ole ainoa joka ajattelee niin
Ja ei, en oikeasti neuvo ketään.

Yleensäkin olen osallistunut varovasti näihin keskusteluihin, mutta esimerkkinä voin kertoa vaikka että taannoin tämä minut haukkunut kaverini haukkui lapsensa päiväkodin toimintaa yhdessä asiassa.

Tällöin kysyin onko hän ollut päiväkotiin yhteydessä ja mitä sieltä sanottiin.

Toisaalta ottaen huomioon että kaveripiirissä näitä perheellisiä ihmisiä on paljon ja lapsista saatetaan keskustella hyvinkin pitkään niin tuntuisi aika oudolta jos istuisin silloin vain aivan hiljaa.

Huoh, en enää oikeasti tiedä että mitähän hittoa minulta odotetaan:(
 
Harvoin ihmiset haluavat pyytämättä neuvoja ja vielä vähemmän ymmärtämättömiä neuvoja, liittyi asiaan lapsia tai ei. Voisi kokeilla ihan vain sellaista empaattista ja toisen kokemusta vahvistavaa kuuntelua, ja jos tuntuu että menee tilannetta pahentavaksi voivotteluksi niin voi kysyä että haluatko että mietitään yhdessä voisiko asialle tehdä jotain tai että tunnistatko mikä sua auttaisi tässä jutussa.

Esimerkiksi tuossa päiväkotijutussa jos ihminen on ollut kovin harmissaan ja toinen ei "näe sitä" vaan hyppää suoraa penäämään ratkaisuja niin siitä voi tulla olo että tuo ei ymmärrä miltä musta tuntuu ja pitää kaiken lisäksi tyhmänä, niin kuin en itse tajuaisi (asian jäsenneltyäni ja työstettyäni ilmaistavaan muotoon) ottaa asiaa puheeksi (tai kertoa voivotteluksi yhteydessä jos olen jo tehnyt niin).

Toisaalta jotkut ihmiset on vain hankalia, ja jos kaverisi kuuluu tähän kastiin niin voi olla turha yritys yrittää miellyttää.
 
Hyvin usein niillä lapsettomilla juuri on järkevämpiä ajatuksia lasten suhteen, koska monet ihmiset tuntuvat menevän jotenkin sekaisin lapsia saadessaan. Todellisuus katoaa, kun oma piltti on maailman napa. Sellaista ajatuksia sotkevaa tunnekuohua ei lapsettomilla ole, joten osataan suhtautua asioihin ilman sen suurempaa draamaa. Suurin ongelma aina näissä lapsia koskevissa keskusteluissa on se, että ihmiset eivät vain yksinkertaisesti kestä erilaisia kasvatus- ja toimintatapoja. Kärkkäästi ihmetellään, että miten se voi tehdä niin ja näin, sekin antaa lapsensa tehdä sitä ja tätä... *huoh* Tuomitaan toiset eikä kestetä sitä oman käytöksen pienintäkään kyseenalaistamista.

Ja keskustelun aloittajalle; voimia! Minäkään en jaksa puhua lapsista kovinkaan pitkään, vaikka minulla itselläni sellainen on. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö häntä rakastaisi ;) Itse yrittäisin vain vaihtaa puheenaihetta, onnea yritykseen XD Ja jos saat haukut "kaveriltasi" siitä, että "neuvot" lapsellisia (sanan jokaisessa merkityksessä!), niin hän luultavasti kuuluu juuri siihen hysteria-ryhmään, jonka lapsesta täytyy kaikkien olla kiinnostunut. Sellaisen kanssa kannattaa olla vain hiljaa ja jos tulee kommenttia siitä(kin) niin kysy, että nytkö saan puhua. Itse ehkä etsisin lapsetonta seuraa. Nykyisin minusta on välillä ihanaa olla lapsettomien ystävieni seurassa, koska silloin minun ei tarvitse miettiä tai puhua sanallakaan kolmevuotiaan uhmaa läpikäyvästä lapsestani.
T: 3,5v. tytön äiti
 
Samoin kun kaikkiin muihinkin ystävien välisiin keskusteluihin; eli myötäilemällä ja pitämällä mölyt (eli totuuden) mahassaan.
Ei kukaan oikeasti halua kuulla, mikä olisi missäkin tilanteessa järkevää, vaan haluaa vain märistä asiasta.

Eli jos tyypin mielestä päikyn täti on ollut tyhmä, olet vain samaa mieltä ja päivittelet mukana.
 
  • Tykkää
Reactions: mira.flower
Samoin kun kaikkiin muihinkin ystävien välisiin keskusteluihin; eli myötäilemällä ja pitämällä mölyt (eli totuuden) mahassaan.
Ei kukaan oikeasti halua kuulla, mikä olisi missäkin tilanteessa järkevää, vaan haluaa vain märistä asiasta.

Eli jos tyypin mielestä päikyn täti on ollut tyhmä, olet vain samaa mieltä ja päivittelet mukana.

:ROFLMAO:
Uhhh... raskasta... niin kovin raskasta.

Onneksi ystäväpiirini rajoittuu ihmisiin, jotka kestävät totuuden:whistle:
 
:ROFLMAO:
Uhhh... raskasta... niin kovin raskasta.

Onneksi ystäväpiirini rajoittuu ihmisiin, jotka kestävät totuuden:whistle:
Onhan se välillä rasittavaa, mutta kaikki sitä tekevät. Ei kukaan aina halua totuutta kuulla.
Jos vaikka hiukan ylipainoinen ystävä arpoo, "pitäisikö vielä ottaa neljäs pulla", ei hän halua kuulla, että "no ei todellakaan, olet jo valmiiksi pullukka, lähde mielummin lenkille".
Tai jos joku päivittelee lapsensa huonoa käytöstä, ei hän halua kuulla ystävänsä suusta, että "on tosiaan harvinaisen rasittava tuo teidän kakara". :D
 
Onhan se välillä rasittavaa, mutta kaikki sitä tekevät. Ei kukaan aina halua totuutta kuulla.
Jos vaikka hiukan ylipainoinen ystävä arpoo, "pitäisikö vielä ottaa neljäs pulla", ei hän halua kuulla, että "no ei todellakaan, olet jo valmiiksi pullukka, lähde mielummin lenkille".
Tai jos joku päivittelee lapsensa huonoa käytöstä, ei hän halua kuulla ystävänsä suusta, että "on tosiaan harvinaisen rasittava tuo teidän kakara". :D

No joo, rajansa kaikella totuudenkertomisella.
Mutta onhan se ystävyyssuhteissa rikkaus, jos toinen voi osoittaa uuden näkökulman jotakautta ajatella asiaa.
 
Lapseton ei voi osallistua lapsiin ja kasatukseen liittyviin keskusteluihin yhtään mitenkään. Ei vaikka olisi koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, tai siteeraisi juuri luettua kasvatuspsykologi Sinkkosen viimeisintä kirjaa. Ei vaan voi. Arvovalta on nolla, koska ei ole omia lapsia.
 

Yhteistyössä