Laitoin tytön nukkumaan, nukahti reppana samantien kun sai päänsä tyynyyn. Ei siis ihme jos alkoi vähän jo kiukuttaa, kun oli noin väsynyt.
Olen jo jonkin aikaa yrittänyt kiinnittää erityishuomiota ruokavalioon. Kaurapuuro on leseillä varustettua, luumua yritän antaa säännöllisesti, banaania ja juustoa en syötä lainkaan, leipä on täysjyvää, samoin pasta ja nyt myös riisi. Jostain keskustelupalstalta luin, että naudanliha voi pahentaa ummetusta, etenkin perunaan sekoitettuna. En tiedä miksi tämä yhdistelmä juuri on huono, mutta meillä kyllä syötiin eilen ja toissapäivänä juuri tätä yhdistelmää. En ole mieltänyt lapsen tilannetta ummetukseksi, koska vatsa kuitenkin on toiminut joka toinen päivä, ja silloin ilman itkuja. Jonkin verran töitä näyttää aina tekevän kakan tulemiseksi, että ei se ihan ohimennen koskaan tule, mutta ei myöskään ole koskaan itkenyt kakatessaan. Olen ihmetellyt, kun "kakkapäivinä" (huokaus, miten äidillinen aihe

) vaippaan tulee ensin vähän kovaa kakkaa, sen jälkeen ihan normaalia, pehmeää. Nesteiden määrä on ehkä eniten huolettanut, koska imetyksen vähentyessä ei muita nesteitä vain mene yhtä paljoa. Vesipulloa pidän esillä koko ajan. Näitä olen toistaiseksi pitänyt ennaltaehkäisevinä toimina, jotta vatsa ei pääsisi menemään kovaksi eikä ummetusta syntyisi. Mistäs mä nyt tiedän onko sitten kyse ummetuksesta vai ei...?
Kiitos kovasti kaikille vastanneille - lämmittää itsekseen olevan äidin (mies poissa kotoa) mieltä, kun vieraat ihmiset jaksaa välittää ja neuvoa!
