Miten nopeasti aloititte uuden suhteen?

[sinkkuuteen totutteleva]

Seurustelin 7 vuotta exäni kanssa, asuimme yhdessä jne. Ero tuli vuoden vaihteessa, eli aika tuore sinkku olen vielä (ainakin omasta mielestäni). Nyt olen tavannut mukavan miehen, jonka kanssa olen käynyt deitillä ja ilmeisesti hän on kiinnostunut minusta. Ongelmana on että minusta tuntuu että tämä kaikki tapahtuu niin nopeasti. En tietenkään ole vielä päässyt yli exästäni, vaikka tiedän etten halua häntä takaisin, mutta tietysti noin pitkän suhteen loputtua on myös pitkä suruaika.

Olen kiinnostunut tästä uudesta miehestä, mutta en tunne olevani vielä valmis mihinkään vakavaan tai tiheään tapailuun. Kuitenkin harmittaisi olla antamatta sille mahdollisuuden, kun kerran on kiinnostava mies kyseessä.

Kertokaa te muut jotka olette joskus eronneet pitkäaikaisesta suhteesta miten pian olette alanneet uuteen suhteeseen? Ja miten siinä kävi? Vaikuttiko entinen suhde uuteen suhteeseen? Kannattaisiko jättää väliin ja odottaa kunnes on kokonaan toipunut entisestä?

 

[erosta toipumineen n. 1-3 vuotta]

Vastaat itse omaan kysymykseesi viimeisessä lauseessa. Eli kannattaa jättää väliin ja odottaa kunnes on toipunut. En kannata aloittaa uutta laastarisuhdetta eli siirtymävaiheen suhdetta ennen kuin on työstänyt entiset ihmissuhdesopat alta pois. Näin pääsevät molemmat helpommalla, sinä ja uusi kaverisi. Kannatta opetella olemaan ensin sinkkuna ja pohtia uudelta kannalta asioita, mitä minä elämältäni haluan.

 

[No kyllä]

nainen voi aloittaa heti uuden suhteen, jos hän on vuosikaudet itkenyt liitossa.

Kohtalo voi kuljettaa myös niin, että ensimmäiset kumppanit eron jälkeen ovat sikoja, jolloin voi katsoa oman seuran olevan parasta.

lasten maailmaan ei nyt pitäisi tulla uusia puolisoita kuten ihmisiä erään kauppaliikkeen ovissa, vaikka näyttäisivätkin hellyyden mallia.

Järkeä ja malttia myös seurusteluun....

 

[exhuithapeli]

Seurustelin 7 vuotta exäni kanssa, asuimme yhdessä jne. Ero tuli vuoden vaihteessa, eli aika tuore sinkku olen vielä (ainakin omasta mielestäni). Nyt olen tavannut mukavan miehen, jonka kanssa olen käynyt deitillä ja ilmeisesti hän on kiinnostunut minusta. Ongelmana on että minusta tuntuu että tämä kaikki tapahtuu niin nopeasti. En tietenkään ole vielä päässyt yli exästäni, vaikka tiedän etten halua häntä takaisin, mutta tietysti noin pitkän suhteen loputtua on myös pitkä suruaika.

Samanlainen juttu oli minulla nuoruudessani, olin päälle 20 kun 7v suhde kariutui. Olin ihan jyrän alle jäänyt, mutta uusi suhde tuli 2-3 kk myöhemmin, se kyllä loppui siihen kun muutin ulkomaille. Siellä vasta pääsin yli ja tapasin taas uuden miehen, jonka kanssa homma loppui siihen, että muutin takaisin Suomeen. Suomessa oli kaikenlaisia seksisuhteita 2-3 vuotta, elin aika hurjaa uutta nuoruutta, etten sanoisi. Yritin uutta avoliittoa 4 vuotta edellisen päättymisen jälkeen, mutta sekin oli vähän väkisin yritetty, eikä kestänyt kuin muutaman vuoden. Se sitten kariutui siihen kun tapasin elämäni miehen, jonka kanssa tässä eletään ihanan rauhallista perhe-elämää ilman mitään kaipuuta aidan toiselle puolelle. Aikaa ensirakkaudesta toipumiseen meni siis kahdeksan vuotta...

 

[Minulla...]

...alkoi jo ennen kuin avioero oli astunut voimaan ja hyvin menee vielä kymmenen vuoden jälkeenkin Tosin eroa olimme tehneet ex-mieheni kanssa jo pari vuotta, eli ne suruajat oli jo koettu tuona aikana. Eli väittäisin myös, että toipumisen on oltava ohi, jotta voi panostaa täysillä uuteen suhteeseen!

 

[kilokalori]

Ehkä toipumiseen vaikuttaa paljon myös se, millä tavoin suhteenne on päättynyt. Jos olet ollut jätetty ja petetty, niin toipumisaika on pidempi. Jos taas ero on tapahtunut sinun aloitteestasi ja olet pitkään voinut pahoin suhteessa, niin silloin ero on yleensä helpotus.

Minulla on omakohtaista kokemusta asiasta. Pitkästä suhteesta erottuani halusin opetella itsenäisyyttä, koska olin aina asunut joko miehen tai vanhempieni kanssa. Tajusin selvästi, että minulle oli jäänyt päälle sellainen, että minun pitää henkisesti pystyä nojaamaan mieheen eli lapsuudenkodissa isä oli tuki ja turva, jonka jälkeen etsin miehestä tukea ja turvaa. Tajusin lopulta sen, että minun pitää löytää rauha itsestäni eikä toisen ihmisen kautta.

Vaikka itselleni ero oli helpotus, niin asioiden kiireetön läpikäyminen vei aikaa. Itse tapasin myös liian pian eron jälkeen kiinnostavan miehen. Jotenkin alitajuisesti ehkä pelkäsin, että pitää tarttua hyvään mieheen kiinni, koska muita hyviä miehiä ei ehkä ole tarjolla. Onneksi kuitenkin tajusin, että tapaillaan hitaasti, tutustutaan rauhassa ja todellakin siis deittaillaan eikä heti muuteta yhteen. Hyvä puoli oli siinä, että mieskin oli sen verran naiskokemuksistaan riekaleina, että hänellekin sopi hidas eteneminen.

Uskon, että jos olisimme syöksyneet suinpäin suhteeseen, niin se olisi jo ohi. Tarvitsin omaa aikaa ihan itselleni ja paras ratkaisu oli siinä, että vähitellen tutustuimme toisiimme. Meillä saattoi mennä muutama päivä, ettemme soitelleet tai laittaneet tekstareita tai sähköposteja ja sitten taas viikonloppuna silloin tällöin tavattiin. Siltikin joskus on tullut tunne, että aika nopeasti kuitenkin edettiin (muutimme yhteen vasta 2 v seurustelun jälkeen) ja jollakin tasolla jopa kaipaan omaa aikaa ja rauhaa.

Jokaisen pitää itse arvioida, että mikä on sopiva suhteen etenemistahti. Minusta parisuhteen ehdoton edellytys on keskustelukyky ja toisen mielipiteiden kunnioittaminen. Sen vuoksi sinun tehtävänäsi on pystyä sanomaan miehelle, että etenette liian nopeasti ja vaikka hän vaikuttaa tosi kiinnostavalta persoonalta, niin haluat saada exän mielestäsi kokonaan, ennenkuin haluat sitoutua täysillä keneenkään toiseen. Jos mies ymmärtää tämän, hän ei painosta sinua liikaa, vaan antaa tilaa ja hyväksyy tunteesi. Älä anna hänen painostaa. Syy ei ole hänen, vaan elämäntilanteesi.

Omakohtaisesti voin sanoa, että eka vuosi erosta oli pahin. Toisen vuoden jälkeen tilanne jo normalisoitui ja annoin anteeksi exälle. Sen jälkeen on ollut helpompaa elää elämäänsä eikä ex ole enää ajatuksissani joka päivä, vaikka hän on jo mennyt naimisiin ja saanut vauvan vaimonsa kanssa elellen uudessa omakotitalossaan onnellisina.

 

[fatamorgana]

Samassa jamassa oltu... itse erosin kuuden vuoden suhteesta ollessani 23. Tarkemmin sanoen tulin petetyksi ja jätetyksi, kova kolaus niin elämänhalulle kuin itsetunnollekin.

Puolen vuoden päästä erosta tapasin kuitenkin erittäin kiinnostavan, ihanaksi osoittautuneen miehen, jonka kanssa päädyin nopealla aikataululla yhteen. Samaan asuntoon muutimme puolen vuoden päästä tapaamisestamme. Suhteemme on kestänyt nyt neljä vuotta ja paranee vain vanhetessaan. Oli täysin onnistunut ratkaisu uskaltaa hypätä uuteen suhteeseen, vaikka itsekin epäröin alussa, onko liian aikaista. Kuitenkin on pakko sanoa, että alan olla vasta nyt - reilu neljä vuotta eron jälkeen - toipunut edellisestä rankasta suhteestani.

En alunperinkään suhtautunut uuteen mieheeni minään laastarina tai lohdukkeena, vaan ihastuin ja rakastuin häneen täysin hänen itsensä takia. Se ei kuitenkaan estänyt sitä, että pään sisällä puin suhdetta exääni ja eroamme ainakin pari vuotta melko aktiivisesti, sittemmin lähinnä vain unien tasolla (sitä ei voi estää vaikka miten haluaisi...). Nyttemmin uneni kuitenkin ovat rauhallisia ja tasapainoisia, jos exäni niissä esiintyy niin erittäin neutraalina henkilönä, ei minään viha-rakkaus-suhteen kohteena enää. Tällaista tunnetta exää ja petetyksi tulemista kohtaan sain siis odotella itseltäni kolme-neljä vuotta.

Tarinani pointti: itselleni koitui eduksi se, että tapasin uuden, luotettavan ja rakastavan miehen pian eron jälkeen. En kuitenkaan uskalla väittää, että se toimisi kaikille. Etunani oli, että pystyin jotenkin erottamaan tunnetasolla nämä kaksi miestä, eli suhteeni uuteen rakkaaseen on aivan oma asiansa, ja suhteeni exään myös. Pidin tarkkaan huolen, että puin ja analysoin exän aiheuttamat tunteet loppuun asti rauhassa, ja pidin uuden mieheni näistä ajatuksista ulkona - ei ollut mitään syytä kaataa edellisen suhteen ongelmia hänen niskaansa, vaan tärkeintä oli aloittaa tämä uusi suhde puhtaalta pöydältä.

Jos luulet, että pystyt käsittelemään tunteesi exääsi kohtaan, vaikka elämässäsi olisikin uusi ihastus/rakas, anna mennä uuden suhteen kanssa. Koska kuitenkin tunnut epäröivältä, paras idea lienee sanoa treffikamullesi, että tarvitset vielä aikaa. Voittehan silti tapailla ilman velvollisuuksia jos siltä tuntuu. Tärkeintä on, ettet edes alitajuisesti suhtaudu uuteen mieheen lohduttajana tai jonkinlaisena "varmistimena", takeena siitä ettet jää eron jälkeen yksin. Ei ole reilua toista kohtaan lyöttäytyä yksiin vain omien yksinäisyyden/hylätyksi tulemisen pelkojen takia,eikä se tule pidemmän päälle toimimaan. Toinen kyllä huomaa ja tajuaa sen, ja se vain loukkaa.

Tsemppiä ja jaksamista sinulle, kyllä eroahdistus aikanaan helpottaa, vaikkei sitä nyt voi edes uskoa.

 

[kokemuksesta]

Moi,

Omasta avoerostani toivuin noin 1-2 vuoden aikana. Minulla oli tänä aikana myös jotain "säätöjä", eli ehkä noita laastarisuhteita, mutta ilmoitin myös näille miehille etten missään nimessä hae mitään vakavaa. Ei "laastareissa" mitään pahaa ole, kunhan se toinenkin tietää mikä on tilanne.

Jos ja kun sopiva henkilö tulee kohdallesi ja alat miettiä häntä ja suhdettanne vakavammin, niin on hyvä keskustella asioista avoimesti.

Itse olen nyt jo 3 vuotta eron jälkeen valmis uuteen ihmissuhteeseen, mutta vielä ei ole sopivaa tullut kohdalle. Kiirettä en pidä, vaan kaikki aikanaan.

Hyvä vinkki: kun osaat elää yksin ja nautit elämästäsi itsenäisenä ja yksilönä, olet sinut itsesi kanssa, niin olet valmis uuteen vakavaan suhteeseen

 

[Miksi niin vakavaa?]

Ap. on tyypillinen nainen. Muutaman tapailun jälkeen pitää jo olla miettimässä minkälainen suhde ja miten eteenpäin jne jne. Minkä h...in takia kaikesta pitää tehdä niin vakavaa ja suunnitelmallista? Voisitko vain tapailla tätä ja muitakin ilman suuria sitoumuksia?

 

[mehän sovittiin]

Osaa ne miehetkin, alusta asti oli puhe, että se on vain lystinpittoo, joka loppuu aikanaan. Vaan eipähän ollutkaan. Mies katkerana jälkeenpäin kävi räksyttämässä tuppukaupungissani, mustamaalaamassa... ja kuitenkin rivien välistä kuulema haluaisi takaisin.

 

[sinkkuuteen totutteleva]

Ap. on tyypillinen nainen. Muutaman tapailun jälkeen pitää jo olla miettimässä minkälainen suhde ja miten eteenpäin jne jne. Minkä h...in takia kaikesta pitää tehdä niin vakavaa ja suunnitelmallista? Voisitko vain tapailla tätä ja muitakin ilman suuria sitoumuksia?

Itse asiassa tässä meidän tapauksessa MIES on se joka on osoittanut suurempaa kiinnostusta kunnon seurusteluun. On ihan sanonutkin niin. Ja haluaa tapailla useammin kuin mitä minä haluan. Minä tässä olen se joka ei haluaisi ottaa tätä niin vakavasti ja suunnitelmallisesti ainakaan VIELÄ!

Älä tee omia johtopäätöksiä tuntemattomasta ihmisestä jonkun lyhyen tekstin perusteella.

 

[sivustalukija]

Joo, täällä sama juttu eli mies halusi nopeammin yhteen. Tosin hän oli ollut vapaana pitkään ja itselläni vielä ajatukset edellisestä suhteesta kaihersi. Tai siis olisihan se suostunut odottamaankin, mutta lopulta en itse malttanut. Tiesipä tuo kuitenkin tilanteen eli ei ihan sikaa säkissä ostanut.

Mutta itse asiaan:
Olen ystävättäreni kanssa miettinyt näitä miesten ja naisten pääkoppien eroja ja hän esitti seuraavan ajatuksen, jossa saattaapi olla järkeä. Naiset (me ainakin) usein jahkailemme isommissa ja pienemmissäkin päätöksissä. Miesväki sen sijaan tekee, jos siltä tuntuu, eikä jää vatvomaan sitä, miltä maailma näyttää joskus hamassa tulevaisuudessa. Turha pohtia ongelmia, jos niitä ei kerran tällä hetkellä ole.
Välillä kadehdin tuollaista realistisen huoletonta ajattelua, välillä ärsyttää, kun ei saa seuraa ja tukea mahdollisten katastrofien kartoittamiseen...

Voisihan ajatella myös niin, että jos innokkuus suhteeseen menee toisinpäin, niin miehestä ei vain tunnu sillä hetkellä siltä, kun taas nainen on ehtinyt pähkäillä parisuhteen mahdollisuutta asteikolla "kyllä-ehkä-ei" jo pitkää ja hartaasti.
Mitäpä meinaatte?

 

[kyllä kyllä]

paljon tuttua edellisessä, ei mistään tule mitään , jos vain katastrofeja etukäteen miettii. Elämäntaito onkin kyky käsitellä katastrofeja...

 

[Eema]

Kertokaa te muut jotka olette joskus eronneet pitkäaikaisesta suhteesta miten pian olette alanneet uuteen suhteeseen? Ja miten siinä kävi? Vaikuttiko entinen suhde uuteen suhteeseen? Kannattaisiko jättää väliin ja odottaa kunnes on kokonaan toipunut entisestä?

Olen eronnut kaksi kertaa; kerran avioliitosta ja kerran avoliitosta. Avioerossa minut+lapset jätettiin ja toipuminen vei aikaa, koska tilanne oli minulle todellinen yllätys. Avoerossani minä taas oli sen osapuoli, joka otti eron esille. Kun mikään ei muuttunut kahden vuoden aikana tavoittelemaani suuntaan, halusin avoeron. Mies muutti pois. Avoeroani prosessoin siis kaksi vuotta ENNEN erilleen muuttamista. Tapasin heti exäni poismuuttamisen jälkeen mielenkiintoisen miehen, jota nyt tapailen enkä koe, että asiassa olisi mitään väärää tai laastarisuhteen makua. Pointtini on siis se, että uuden suhteen aloittaminen on varmasti ihan aina riippuvaista siitä, miten edellinen suhde on päättynyt ja onko ollut jätetty tai jättäjä. Minun elämässäni ei ole mihinkään kiire...ei edes uuteen suhteeseen...mutta miksi ohittaa mielenkiintoinen mies, jos sellaisen kohtaa...?

 

[yks tavallinen virtaska]

Jos on löytänyt uuden, joka on kiva ja sen kanssa synkkaa, kannattaa uskaltaa. Jos jää rääpimään vanhaa suhdetta, ei koskaan ole valmis uuteen. Mikä on mennyt on mennyt, eilistä ei saa takaisin.

 

[hau vuh]

Kannattaa olla rehellinen itselleen. Ei tietenkään toista osapuolta voi pitää varalla ja pitkittää asiaa loputtomiin, jos toinen haluaa jo suunnilleen perustaa perhettä, kun itse vasta miettii, että olisko tää vaan kiva vakipano vai jotain vähän enemmänkin. Kun itse tietää vastauksen, niin kannattaa se kertoa vastapuolellekin.

 

[Erimieltä]

Nytpä sinulla ap on tilaisuus vähän pelastaa tilannetta. Olet juuri päässyt suhteesta eroon, alat vasta löytää omaa elämääsi.
Ei kannata pilata miehellä sitä riemua.
Miehet vittuun, ja naiset myös (miehiltä)

 

[minun elämästäni]

Kertokaa te muut jotka olette joskus eronneet pitkäaikaisesta suhteesta miten pian olette alanneet uuteen suhteeseen? Ja miten siinä kävi? Vaikuttiko entinen suhde uuteen suhteeseen? Kannattaisiko jättää väliin ja odottaa kunnes on kokonaan toipunut entisestä?

Itse olen eronnut kahdesti, ja sinkkuna ollut max. 3kk. Tuntuu hätäiseltä, mutta tilanne on aina ollut sellainen, ettei ero ole ollut yllätys, siihen on kauan valmistautunut ja se on yhdessä selvitetty. Olen myös ollut onnellinen yksin, nauttinut sinkkuna olemisesta, jopa päättänyt jatkaa sinkkuna pitkään. Ja tähän tilanteeseen on tullut jalat alta pyyhkäissyt mies. Aika on suhteellista, ratkaisevaa on miten sen käyttää ja mistä tilanteesta tulee/ lähtee.

Miltä tuntuu. Sen mukaan uuteen suhteeseen. Jos tuntee olonsa araksi, se pitää ilmaista toiselle, jossei olekaan valmis vielä uuden suhteen kiemuroihin ja rakentamiseen, sekin pitää sanoa. Jos toinen sitten kolahtaa kunnolla, pitää olla rohkea ja unohtaa järkevä ajattelu: aika on illuusio nro 1.

 

[minun elämästäni]

Lisään vielä, että tottakai edelliset suhteet aivan kuten kaikki koetut asiat vaikuttavat omaan itseen ja sitä myöten suhteisiin. Toipuminen.. tietenkin pitää olla henkisesti irti exästä, haavoja pitää joskus (yleensä)parannella vuosia eikä se haittaa uutta suhdetta. Jos on epävarma, se on yleensä hyvä merkki asiassa kuin asiassa.

 

[Epävarmuus]

Mitä ihmettä teen? Tapaan mukavan naisen ja aletaan pitää yhteyttä. Olen eronnut n vuosi sitten pitkästä vaikeasta suhteesta, missä minua petettiin. Uusi tapaamani nainen on ymmärtäväinen ja mukava. Keskustelumme ovat pitkiä ja rehellisiä. Nyt pääni on silti sekaisin enkä tiedä mitä tehdä. Onko tämä aivan normaalia? En pysty lopettamaankaan tätä. Haluan vain rauhassa yksin miettiä asioita.

 

[Ystävä pohjalta]

Voit aluksi edetä uudessa suhteessasi rauhallisesti ystäväpohjalta. Ystäviähän ei ole koskaan liikaa. Anna itsellesi aikaa. Sinä itse tiedät, missä vaiheessa voit edetä suhteessasi. Itse olen eronnut reilu vuosi sitten (petettiin) ja voisin kuvitella, että nyt olis mukavaa löytää vielä uusi luotettava kumppani itselle. Vaikeaa on ollut, jos ei halua edetä suhteessa seksin kautta.

 

[no]

Petetty ihminen on niin rikki, että usein hän on jopa masentunut. Siinä valossa aikaa voi kulua vuosiakin, että kykenee suhteeseen, sillä uuden suhteen takapakit ovat vaikeita ymmärtää petetylle. Ystävyys on hyvä asia, mutta sekin syvenee helposti suhteeksi.

 

[Anna itsellesi aikaa toipua]

Erojakin on niin monenlaisia, joten mitään yhtä neuvoa ei ole olemassa. Itse luulen, että petettynä ja hylättynä vie erosta toipumiseen aikaa enemmän. Itselläni on kokemusta vain tällaisesta erosta, enkä tunne olevani vielä aivan valmis uuteen rakkaussuhteeseen (aikaa erosta puolitoista vuotta). Silti yritän pitää mielessä, etteivät kaikki miehet ole samanlaisia. Varmasti luotettaviakin yhden naisen miehiä on olemassa. Onhan?