Miten olette selvinneet

["Mörri"]

Hei.
Onko täällä ketään jolla asiat oikeesti mennyt joskus urakalla päin ...ttua, mutta kuitenkin asiat on lopulta kääntyneet parempaan suuntaan. Ja tarkoitan että oikein todella elämä mennyt rankaksi.
En oikeestaan ole varma miksi kyselen...vertaistukea varmaan kaipaan.

Kai sitä voi vielä asiat korjaantua ja elämä muuttua normaaliksi...? En edes muista enää millaista se on.

Mitä teille on tapahtunut ja kuinka olette selvinneet?? (tiedän, aika laaja kysymys..)

 

[ikuisesti surullinen]

Olen väärä henkilö vastaamaan sillä eihän meidän elämämme ole muuttunut parempaan suuntaan eikä tule koskaan muuttumaankaan...menetimme esikoispoikamme liikenneonnettomuudessa 2009.

Pakko vaan jaksaa jatkaa vaikkei olekkaan mitään toiveitakaan siitä että "kyllä tämä tästä".

 

["vieras"]

En tiedä millaisia asioita tarkoitat. Meillä on ollut rankkaa,mutta eteenpäin on porskutettu ja välillä taas käyty pohjalla.

Mulle itselle oli rankkaa, kun keskimmäisellä lapsella todettiin 6kk ikäisen lonkkaluksaatio ja koin jääväni yksin sen asian kanssa. Kun tyttö sitten 9kk ikäisenä lopulta oli kunnossa niin samalla viikolla todettiin miehellä syöpä. Viikkoa aiemmin oli todettu anopilla syöpä. Pari vuotta myöhemmin meille syntyi kolmas lapsi ja tämän vauva-aikana mies petti minua. Taas mentiin reilu vuosi ja sitten minä päätin ottaa eron ja rakastuin toiseen mieheen. Lopulta kuitenkin päätettiin jatkaa ja yrittää vielä, mutta sitten minä petin miestä vielä uudelleen tuon saman miehen kanssa. Mutta sitkeästi vaan jatkettiin lopulta siitäkin ja nyt alkaa elämä olla mallillaan lopultakin, kun tapahtumista jo aikaa sen verran, että elämä normalisoitunut ja ongelmakohtiin puututtu ja parisuhdetta parannettu.

Sellainen on vähän jäänyt, että sitä pelkää aina että koska taas tapahtuu jotain ikävää. Ai niin tuosta välistä unohtui se että miehen syövän luultiin uusiutuneen. Se oli rankkaa aikaa ja edelleen kontrollit hirvittää enemmän mitä ne hirvitti ennen tuota uusiutumisjuttua.

Nopeasti kirjoitettu mutta...

 

["Jaiks"]

Meillä on viime vuoden aikana tapahtunut ja paljon. Vielä en voi sanoa miten olen selvinnyt, sillä kaikki yhä kesken ja etenee vaan. Toivon että muutaman kuukauden päästä voisin alkaa puhumaan siitä miten voisin selvitä tästä. On sairautta, vakavaa sellaista, pahoja taloudellisia ongelmia, läheisten menetystä...
Koitan selvitä nyt vaan hetkestä ja aina päivä kerrallaan, odottaen jotain ratkaisevaa, olisi se sitten käänne parempaan tai huonompaan. Mutta jotain merkkiä siitä, että tilanne voisi alkaa selviämään edes johonkin suuntaan ja saisin alkaa miettimään elämän uudelleen rakennusta. Tällä hetkellä tunnen, että vielä joku päivä tästä selvitään, mutta tuskaisinta on juurikin se, etten todellakaan osaa sanoa koska se selviäminen alkaa, tai edes siihen suuntaan pyrkiminen. Oma luottamus siihen, että asiat järjestyvät on suuri ja sitä odotan.

 

["hmm"]

No juuri äsken yritin miettiä minkä noista perintätoimiston / ulosoton laskuista maksan, mutta ei ole rahaa maksaa... Luottotiedot menneet enkä tiedä miten saisin kaiken kuntoon.
Ruokaan olisi noin satanen seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Olen useamman lapsen totaaliyksinhuoltaja ja yksin vastuussa kaikesta.
Olen huono vastaamaan koska en tosiaan vielä ole saanut asioita kuntoon... En silti ole täysin vailla toivoa, vaikka masentaa että hyvistä lähtökohdista sain elämäni tällaiseksi ryssittyä.

 

["Mörri"]

Olen kohta vuoden onnistunut uudelleen ja uudelleen löytämään uskon siihen että asiat joskus jotenkin vielä järjestyy. Välillä ollaan oltu ihan suossa, mutta silti jossain on ollut tunne, että eihän näin voi oikeasti tapahtua, kyllä tää tästä jotenkin järjestyy. Nyt, pari viikkoa sitten tunsin etten jaksa enää uskoa. Olo on kamala. Väsyttää aivan järkyttävästi ja sisällä on kamala kauhun tunne. Mietin vaan kuinka käy kun en jaksa enää taistella.

Lapseni siis on sairastellut vakavasti ja ollut pitkiä aikoja sairaalassa. Välillä kotona, mutta täysin autettuna yöt päivät. Olen koittanut hoitaa samaan aikaan töitä koska lapsi jo yli kymmenen eli muuten palkatonta. Taloudellisesti tiukkaa koska palkattomiakin olen joutunut pitämään. Elämä on ollut täysin "katkolla". Oman lapsen tuskien seuraaminen on jotain käsittämättömän raskasta.

Ennen lapsen sairastumista sairasti äitini ja kävi useaan otteeseen lähellä kuolemaa. Samaan aikaan kärsin työ uupumuksesta ja jouduin pitkälle sairaslomalle. Hieman elämä kirkastui kun ostimme uuden kodin ja sain uuden työpaikan. Sitä kesti pari kuukautta kunnes valui vedet alakertaan ja selvisi talon kunto. Sitten siis sairastui lapsi.

Nyt luulin jo lapsen sairauden olean paremmin hallinnassa. Tässä on kuitenkin tullut muita ongelmia esille. Niistä en ehkä sen enempää kuin että lapsi tuurilla pelastui kuolemalta ja olemme nostaneet syytteen pedofiilia vastaan. Kamalaa siis!
Eilen alkoi lapsen sairaus taas oirehtimaan ja pelkään kuollakseni että se on taas uusimassa!!! En jaksa!
Ja vielä kaiken kukkuraksi toinen lapsikin on menossa epilepsia selvitykseen kouristuksen vuoksi.

Ai niin ja työn antaja vihjaili etten ehkä voi jatkaa työssäni kertyneiden poissaolojen vuoksi. Siis konkurssikin edessä...

Saikohan kukaan selvää..Olen niin sekaisin, ettei varmaan kukaan ymmärrä kirjoituksiakaan