Eli meillä ollut kiiteiden syönti todella takkuista, hampaista ja ummetuksesta johtuvista syistä ollut jopa kuukauden taukoja kun ei ole maistunut kuin maito. Tällä hetkellä maistuu puurot ja kaikki makeat soseet kohtuullisen hyvin. Tähän saakka olen ollut tyytyväinen, kun on suostunut syömään edes jotain. Nyt haluaisin kuitenkin ruveta lounaaksi ja päivälliseksi alkaa antamaan jotain "oikeaa ruokaa". Itse tehtyjä kasvissoseita yökkäilee, ilmeisesti koska paloja. Ihan kaupan peruna-porkkanaa on joskus suostunut syömänkin, mutta huonosti. En jaksais joka kerralla aina ensin "tapella" jonkin kasvissoseen kanssa ja lopuksi kuitenkin antaa se hedelmäsose. Usein on niin, ettö poika suuttuu kasvissoseesta niin ettei kelpaa sen jälkeen parempikaan. Siksi usein sorrun suoraa tietä hedelmäsoseeseen. Pitäiskö mun antaa tuon olla syömättä vain kokonaan jos ei kasvissose maistu?? Musta tuntuu että jos pidän tuota syömättä siksi ettei maistu, tankkaa sitten yöllä maitoa sen edestä. Olisko jollakin vastaavanlainen tilanne..?