Miten päästä eroon liiasta mustasukkaisuudesta??

["mustikka"]

Kärsin..no, melko pahankinasteisista luottamusongelmista. Asiaan sen kummemmin syventymättä; isä jätti, kun olin 10. Siitä seurasi teini-ikäisestä lähtien huomionhakuisuutta suunnilleen joka ikiseltä miespuoliselta, joka vain puhuikin minulle, ja vietin melko rankan nuoruuden. Välillä myös ei niin hyvien ja mukavien miesten kanssa.

Nyt sitten, kun olen sen sielunkumppanini löytänyt, minussa on herännyt melkeinpä sairaalloinen mustasukkaisuus. Olemme yhdessä olleet jo muutaman vuoden, ja minua on alkanut pelottaa, että tukahdutan mieheni täysin..

Mitä voisin tehdä? Miten pääsen eroon niistä typeristä ajatuksista, jotka kömpivät esiin heti, kun mies on muualla kuin kotona? Tämä syö meitä kumpaakin.

Asiallisia vastauksia, kiitos...

 

["mansikka"]

Ei sitä opi kuin kantapään kautta. Jokaisen liian mustasukkaisen kumppanin kanssa olevan täytyisi nostaa kytkintä. Vain siten liian mustasukkainen ihminen tajuaa muuttaa tapojaan seuraavaa suhdetta varten, ettei menettäisi tätäkin.

 

[nöppäri]

No varmasti voisit hyötyä ulkopuolisesta avusta.
Oma puoliskoni oli todella mustasukkainen, eikä siinä auttanut muta kuin hänen itsensä tehdä itselleen selväksi, ettei syytä moiseen ole, eikä se ole millään muotoa reilua, oikeutettua tai kannattavaa kumpaakaan meistä kohtaan.

Reilusti yli 10v mennyt ja asiat ihan hyvin, siltikin voin joskus, jossakin nähdä toisen ilmeestä jotakin mikä viittaa noihin tunteisiin, mutta koskaan ei enää niistä mulle sano, eikä osoita sitä käytöksellään.
Tsemppiä ja rohkeasti vaan asiasta puhumaan, sekä puolisosi kanssa, itsesi tarkastelua ja tarvittaessa sitä ulkopuolista apua :hug:

 

[Rieputarallaa]

Sun tarvii kursia itsesi kasaan. Psykologin pakeille, mars.

 

["mustikka"]

No varmasti voisit hyötyä ulkopuolisesta avusta.
Oma puoliskoni oli todella mustasukkainen, eikä siinä auttanut muta kuin hänen itsensä tehdä itselleen selväksi, ettei syytä moiseen ole, eikä se ole millään muotoa reilua, oikeutettua tai kannattavaa kumpaakaan meistä kohtaan.

Reilusti yli 10v mennyt ja asiat ihan hyvin, siltikin voin joskus, jossakin nähdä toisen ilmeestä jotakin mikä viittaa noihin tunteisiin, mutta koskaan ei enää niistä mulle sano, eikä osoita sitä käytöksellään.
Tsemppiä ja rohkeasti vaan asiasta puhumaan, sekä puolisosi kanssa, itsesi tarkastelua ja tarvittaessa sitä ulkopuolista apua :hug:

Olen kyllä viime aikoina onnistunut hillitsemään itseäni jo jonkin verran. Heti, kun on alkanut tuntua pahalta, itselleni järjen kanssa selittänyt, ettei mitään ongelmaa oikeasti edes ole..

Mistä sitä ulkopuolista apua sitten voisi lähteä hakemaan? Minulla ei ole varaa tterapiaan tai mihin lie.. Olen kyllä tiedostanut jo kauan, että apua tarvitsisin, on sen verran kipeä vieläkin tuo isä-aihe puhuttavaksi. siitä kai tämä kaikki on kuitenkin lähtenyt.

 

[nöppäri]

Ja vielä voisin lisätä, että ennen kuin avaat suusi puolisollesi, odota 30 minuuttia, saatat huomata, että ei olekkaan enää tarvetta sanoa/epäillä toista.

Oman puoliskoni pyysin lähtemään ovesta ulos ja vaikka metsään puita potkimaan, kunnes tunteet jäähtyneet ja tuo tunnetila päässyt tasaantumaan, eikä enää näe asioita kuten näki tilanteen alkaessa tuntua siltä, että jotakin mätää on tanskanmaalla, tai tarvetta vaatia tilitystä menoista ym ym ym.

 

[nöppäri]

Apua saat ihan terveyskeskuksenkin kautta, eli kunnalliselta puolelta, eikä siihen tarvita rahaa sen kummemmin kuin normaaliin lekurikäyntiin, terapia itsessään ei kustanna sinulta mitään.

 

["mustikka"]

Apua saat ihan terveyskeskuksenkin kautta, eli kunnalliselta puolelta, eikä siihen tarvita rahaa sen kummemmin kuin normaaliin lekurikäyntiin, terapia itsessään ei kustanna sinulta mitään.

Kiitos sinulle avusta (tämäkin oli jo paljon)

 

[nöppäri]

[QUOTE="mustikka";24766078]Kiitos sinulle avusta (tämäkin oli jo paljon) [/QUOTE]

Eipä mitään, tiedän miltä sun puolisostasi voi tuntua ja siksi toivonkin sun löytävän apua tilanteeseesi.
Ainakin mun miestä itseään ne tunteet ahdistivat kovastikin.
Ja vaikka tiesi, että kun tekee sitä niin ajaa toista pois, joka olikin sitten se suurin pelko, että minä lähden. Aivan päätöntä eikö olekkin, mutta siitä pääsee yli kun tarpeeksi sitä haluaa ja yrittää.

Onnea matkaan!!