Miten päästä yli edellisestä parisuhteesta?

["sinkku"]

Olen eronnut 3 vuotta sitten 9 vuoden suhteesta. Itse eroa en ole katunut päivääkään ja olen parisuhteen päättymisestä päässyt yli jo aikaa sitten. Varsinainen ongelma on se, että suhde jätti "traumoja", joista en ole päässyt yli. Oli henkistä väkivaltaa, pari kertaa fyysistäkin, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, kotiin sitomista, syyllistämistä, vähättelyä sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Suurin "trauma" jäi kyllä seksistä. Mies painosti seksiin eikä huomioinut minua ollenkaan, tyhjensi vain kassinsa ja that's it. Suuttui jos en antanut. Lopulta menetin haluni täysin. Mies olisi halunnut jatkuvasti eikä edes koskenut minuun muutoin kuin seksin toivossa. Hänen mielestään kompromissi tilanteeseen oli harrastaa seksiä joka toinen päivä. Ja näin tehtiin. Olin jotenkin niin alistunut, että en uskaltanut kieltäytyä. Tunsin itseni aina niin likaiseksi ja käytetyksi. Monesti itkin seksin jälkeen. Lopulta sain voimia (terapian avulla) kieltäytyä seksistä kokonaan. Mies jaksoi sitä pari kuukautta ennenkuin halusi erota. Ja minähän suostuin mielihyvin.

Mutta, minua kuvottaa vieläkin ajatus seksistä. Suorastaan ahdistaa ajatus miehestä huohottamassa päälläni. Tekisi mieli käpertyä sikiöasentoon ja itkeä. Tästä syystä minulla ei ole eron jälkeen ollut mitään kontaktia miehiin. Ei yhtään ainutta. Baarissa, jos joku on tullut juttusille, olen heti torpannut. Ahdistaa myös ajatus siitä, että joku olisi sanomassa mitä saan tehdä ja mitä en. Ymmärrän, että minun täytyy päästä näistä asioista yli ennen kuin voin aloittaa uutta parisuhdetta. Jollakin tasolla kaipaan jo miestä rinnalleni. Mutta pelottaa ja ahdistaa. Meneeköhän tämä aikanaan ohi vai voisinko jotenkin auttaa itseäni?

 

["minä vain"]

olen myös aikanaan ollut todella alistavassa suhteessa. Hyvin samanlaisessa...
Asiassa auttoi aika ja puhuminen. Edelleen välillä pelkään ja erosta on nyt 10 vuotta. Minulla on uusi mies. Ihana ja kiltti. Hän oli ensin ystäväni ja sitä kautta syntyi luottamus. Pikkuhiljaa. En edelleenkään osaa täysin nauttia seksistä, mutta se ei enään ahdista niissä määrin.
En tiedä onko tästä apua, mutta aikaa se vie. Minulla juuri se puhuminen oli avain. Olun puhunut kaiken ja kakiki tyhmätkin pelot ulos. Sitäkautta solmut ovat auenneet. Uskon, että alan olemaan pikkuhiljaa jo toipunut. Enään muutama askel

 

["Vieras"]

Mene seksuaaliterapeutin luo.

 

["vehnä"]

[QUOTE="sinkku";28695059]Olen eronnut 3 vuotta sitten 9 vuoden suhteesta. Itse eroa en ole katunut päivääkään ja olen parisuhteen päättymisestä päässyt yli jo aikaa sitten. Varsinainen ongelma on se, että suhde jätti "traumoja", joista en ole päässyt yli. Oli henkistä väkivaltaa, pari kertaa fyysistäkin, manipulointia, mustasukkaisuutta, kontrollointia, kotiin sitomista, syyllistämistä, vähättelyä sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Suurin "trauma" jäi kyllä seksistä. Mies painosti seksiin eikä huomioinut minua ollenkaan, tyhjensi vain kassinsa ja that's it. Suuttui jos en antanut. Lopulta menetin haluni täysin. Mies olisi halunnut jatkuvasti eikä edes koskenut minuun muutoin kuin seksin toivossa. Hänen mielestään kompromissi tilanteeseen oli harrastaa seksiä joka toinen päivä. Ja näin tehtiin. Olin jotenkin niin alistunut, että en uskaltanut kieltäytyä. Tunsin itseni aina niin likaiseksi ja käytetyksi. Monesti itkin seksin jälkeen. Lopulta sain voimia (terapian avulla) kieltäytyä seksistä kokonaan. Mies jaksoi sitä pari kuukautta ennenkuin halusi erota. Ja minähän suostuin mielihyvin.

Mutta, minua kuvottaa vieläkin ajatus seksistä. Suorastaan ahdistaa ajatus miehestä huohottamassa päälläni. Tekisi mieli käpertyä sikiöasentoon ja itkeä. Tästä syystä minulla ei ole eron jälkeen ollut mitään kontaktia miehiin. Ei yhtään ainutta. Baarissa, jos joku on tullut juttusille, olen heti torpannut. Ahdistaa myös ajatus siitä, että joku olisi sanomassa mitä saan tehdä ja mitä en. Ymmärrän, että minun täytyy päästä näistä asioista yli ennen kuin voin aloittaa uutta parisuhdetta. Jollakin tasolla kaipaan jo miestä rinnalleni. Mutta pelottaa ja ahdistaa. Meneeköhän tämä aikanaan ohi vai voisinko jotenkin auttaa itseäni?[/QUOTE]


herranjestas! on hyvä syyttää sitä ex miestä hirveäksi ja sitä ja tätä ja tota. mutta et sinä ihan terve ole jos et uskalla sanoa ei,jos et uskalla puhua tunteistasi,jos et osannut varata pariterapeutille aikaa.

Ymmärrätkö sellaisen asian että sä olit tasan 50%vastuussa siitä sun ja ex miehen vuorovaikutuksen laadusta!.

tiedätkö minä kärsin mieheni haluttomuudesta 2vuotta ja lopulta en halunnut koskettaa miestä muuten,ei mua kiinnostanut läheisyys koska aina sai pettyä,koskaan mun läheisyys ei kiihottanut miestä niin että se olis johtanut rakasteluun,lopulta se miehen haluttomuus tuntui niin pahalta että todellakin olin vihainen ja ärtynyt ja jopa vittumainen.(niin siis yritin alkuun puhua siitä miltä se tuntuu mutta mies ei reagoinut siihen,jtoen en halunnu ottaa henkisesti "turpiin", sitten se pahaolo vaan purskahteli esiin, pikkujutuissa).


ps.miehesi mustasukkaisuus todennäköisesti johtuisiitä teidän vuorovaikutuksesta, ns.kielteisestä kehästä,kun ilmeisesti sä olit aina/pitkään se haluttomampi osapuoli.

se toimii niin että mitä enempi sä vetäydyit sitä enempi mies painosti
-> ja mitä enempi mies painosti sitä enempi sä vetäydyit!

jos mies olisi ahdistukseltaan osannut lopettaa painostamisen tai sinä vetäytymisen todennäköisesti teidänkin suhde olisi toiminut. Nyt sitä kielteistä kehää ei koskaan aktkaistu ja sä kuvittelt olevasi syytön ja uhri. No et ollut vaan yhtälailla syyllinen, vuorovaikutukseen kun tarvitaan 2ihmistä ja myös se vetäytyminen/haluttomuus/vaikeneminen vaikuttaa. Se on ahdistavaa!

 

[sinkku ap]

[QUOTE="vehnä";28695828]herranjestas! on hyvä syyttää sitä ex miestä hirveäksi ja sitä ja tätä ja tota. mutta et sinä ihan terve ole jos et uskalla sanoa ei,jos et uskalla puhua tunteistasi,jos et osannut varata pariterapeutille aikaa.

Ymmärrätkö sellaisen asian että sä olit tasan 50%vastuussa siitä sun ja ex miehen vuorovaikutuksen laadusta!.

tiedätkö minä kärsin mieheni haluttomuudesta 2vuotta ja lopulta en halunnut koskettaa miestä muuten,ei mua kiinnostanut läheisyys koska aina sai pettyä,koskaan mun läheisyys ei kiihottanut miestä niin että se olis johtanut rakasteluun,lopulta se miehen haluttomuus tuntui niin pahalta että todellakin olin vihainen ja ärtynyt ja jopa vittumainen.(niin siis yritin alkuun puhua siitä miltä se tuntuu mutta mies ei reagoinut siihen,jtoen en halunnu ottaa henkisesti "turpiin", sitten se pahaolo vaan purskahteli esiin, pikkujutuissa).


ps.miehesi mustasukkaisuus todennäköisesti johtuisiitä teidän vuorovaikutuksesta, ns.kielteisestä kehästä,kun ilmeisesti sä olit aina/pitkään se haluttomampi osapuoli.

se toimii niin että mitä enempi sä vetäydyit sitä enempi mies painosti
-> ja mitä enempi mies painosti sitä enempi sä vetäydyit!

jos mies olisi ahdistukseltaan osannut lopettaa painostamisen tai sinä vetäytymisen todennäköisesti teidänkin suhde olisi toiminut. Nyt sitä kielteistä kehää ei koskaan aktkaistu ja sä kuvittelt olevasi syytön ja uhri. No et ollut vaan yhtälailla syyllinen, vuorovaikutukseen kun tarvitaan 2ihmistä ja myös se vetäytyminen/haluttomuus/vaikeneminen vaikuttaa. Se on ahdistavaa![/QUOTE]

En pidä itseäni syyttömänä. Olisin voinut toimia toisin. Kerran uhmasinkin kunnolla ja turpiin tuli. Olen itsekin sitä mieltä, etten ollut silloin henkisesti terve. Kaikki kuitenkin tapahtui ja sitä ei voi muuttaa, mutta jatkaakseni henkistä tervehtymistä minun olisi päästävä yli noista menneistä. Siihen pyysin apua, en entisen parisuhteen analysointiin.

Pariterapiaa ehdotin eikä se käynyt miehelle, joten kävin yksin. Kerroin usein miehelle tunteistani, puhuin, puhuin ja puhuin. En koskaan nalkuttanut tai syytellyt. Noin puoli vuotta ennen eroa sanoin miehelle etten halua enää seksiä hänen kanssaan. Oliko sillä sitten vaikutusta miehen käytökseen? EI. Sama meno jatkui. Ymmärsin siinä vaiheessa ettei mies halua minua vaan tyydyttää vaan tarpeensa. Ja olin haluton, koska en halunnut häntä. Emme rakastaneet toisiamme oikeasti.

Soimaan itseäni siitä, että olisi pitänyt erota jo vuosikausia sitten. Joskus siitä puhuinkin, ja mies vakuutti etten pärjää ilman häntä. Minä uskoin.

 

["anni"]

Älä edes ajattele edellisen kirjoittajan syyttelyä.hänellä on aivan eri ongelma ollut,eikä luultavasti tiedä alistavasta suhteesta mitään.yritin minäkin luetuttaa miehelle kirjoja patologisesta mustasukkaisuudesta ym persoona häiriöistä,mutta voivat oppia vaan häijyimmiksi.olin silloin nuori tyttö,joita on valitettavasti helppo saada sellaiseen suhteeseen,kun haluaa rakkautta.