Miten paha juttu mielestänne/kertoisitteko minuna siskolleni? Siskon mies piti baarissa sylissään jotain

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
nuorta naista ja suukotti poskelle. Tanssivat iloisesti ja katselivat toisiaan silmiin. Siskon mies lähti tosin yksinään baarista kotiin ja tuo nuori nainen jäi vielä tyttökavereidensa kanssa pitämään hauskaa.

Siskoni on lähiaikoina ollut väsynyt (2 ihan pientä lasta) ja aika kiukkuinenkin. On minullekin tiuskinut asioistaan ja ei olla tosiaan mitään syvällisiä piiiitkään aikaan juteltu. Lisäksi sisko vähän sellainen, että tahtoo pitää kulissit kasassa ja näyttää että hyvin menee ja pärjää, joten mietin nyt tosiaan kertoisinko siskolleni tuosta mitä näin viikko sitten. Tänään olisi mahdollisuus kun näen siskoni kahdenkesken ilman miestään...
 
Tosi vaikea tilanne. Itse olen kerran ollut ihan samassa tilanteessa siskoni miehen kanssa. En sitten kertonut mitään siskolle. Ja olen katunut sitä vuosia. Erosivat muutaman vuoden päästä tuosta. Heilläkin oli vaikeaa.

Ehkä tuo tapahtuma voisi pysäyttää siskosi ja miehensä, pysähtyä miettimään suhdettaan ja kehittään sitä suuntaan tai toiseen.

Ja jos mun mies tekis tollasta, haluaisin ehdottomasti tietää. Miksi pitää peuhata muiden naisten kanssa... erois ensin.
 
Sinähän sun siskos tunnet. Kyllä me ollaan kavereiden kanssa tietoisesti sovittu että jos jotain tällaista käy niin kerrotaan ihan suoraan. Mitä sun siskos ajattelis jos/kun kuulee asiasta muualta ja saa kuulla myös sinun tienneen.
 
Jaa-a, en tiedä kertoisinko, joskus olen jostain vastaavasta kertonut ja saanut vain kauheat paskat omaan niskaan. Eikä tuo toisaalta ole niin kovin vakavaa, ehkä tuo nainen oli joku miehen ystävä? Kyllä mäkin voisin miespuolisen ystävän kanssa toimia noin ilman että siinä olisi mitään sen kummempaa.
 
Hmm.. Tähän en osaa vastata. Omalla kohdallani ajattelen että jos tuota kummempaa ei ole sattunut niin tuskin haluaisin että joku tulee kertomaan, pahoittaisin mieleni vain turhaan.
 
[QUOTE="niin";22642983]En kertoisi ku on noin viatonta.[/QUOTE]

Peesi. Tuo vielä mitään peuhaamista ole. Korkeintaan voisit puhua asiasta siskon miehelle mutta mä ehkä antaisin olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin;22643019:
Jos en kertois siskolle, niin sille siskon ukolle kuitenki kertoisin, että oon tapahtuman nähnyt.

Jatkan vielä... Itse haluaisin tietää, jos mun ukko tekis tuollaista. Tulis olo, että muut on saanu naureskella selän takana, ku mä en oo yhtään tienny mitä ukko puuhaa.
Onhan tuo miehen toiminta vaimonsa nolaamista jollain tasolla.
 
Jos olisin kuulut tuon joltain muulta en tekisi mitään. Kuulopuheet voi aina jättää omaan arvoonsa.
Jos olisin tuon itse nähnyt olisin toiminut jo paikan päällä. Olisin ihan pokerilla mennyt kyselemään vieras tyttö sylissään olevalta mieheltä kuinka hänen vaimonsa ja lapsensa voivat.
 
Puhuisin siskon miehen kanssa. En kertoisi siskolle, tai no riippuu siitä miten mies suhtautuisi. Kyllä mä voin pussaillakin kavereitani, miespuolisiakin, yleensä kyllä mies on aina paikalla. Siitä on kyllä tosin flirttailu kaukana.
 
No minä kyllä kertoisin. Mielestäni siskolla on oikeus tietää, ja hänhän on se, joka päättää, onko se merkityksellistä. Jos tämä on hänen mielestä ok tai hän tietää jo sen, niin ok, sitten en ehkä kertoisi enää seuraavilla kerroilla jotain nähdessäni. Kuitenkin olisi mielestäni kamalan epäreilu ajatus, että jos hän ei tiedä, niin sinä pimittäisit häneltä sitä tietoa.
 
Kiitos mielipiteistä. Edelleen mietin kertoako vai ei. Näin siis tuon itse. Käyn todella harvoin baareissa, mutta olin tuolloin työkavereiden kanssa pikkujoulua viettämässä ko. paikassa. Tuo siskon mies kyllä huomas mut sitten jossain vaiheessa (ei ollut kahden tuon tytön kanssa vaan ympärillään oli kavereitaan, joista osan tunnistin) ja juttelivat porukalla ja nauroivat paljon, tuo tyttö tosiaan osan ajasta sylissä, välillä se kyllä kävi kavereidensa kanssa tanssimassa yms. Kaverinsa olivat siinä samassa porukassa eli tuttuja keskenään siskon miehen kanssa. Yritin mulkoilla tuota siskon miestä "pahalla silmällä", mutta ei siitä ollut mitään vaikutusta. Ei tuo mies juuri katsahtanut minuun päinkään vaan viihtyi kavereidensa kanssa. Jossain vaiheessa baaritiskillä vaihdettiin pari sanaa, siskoni tosiaan oli lasten kanssa kotona ja miehensä kertoi että välillä täytyy päästä irrottautuun arjesta niin jaksaa sit taas... En kehdannut/osannut/hoksannut suoraan kysellä mitään tuosta tytöstä, tosi vaivautunut olo oli kyllä itselläni.

alkuperäinen kirjoittaja
 
Mun mies ei tekis noin, mutta jos olis mies joka tekis niin tietenki haluisin tietää!
Tosin me ollaan siskon kanssa tosi läheisiä ja puhutaan ihan kaikesta,joten olis luonnollista et kerrottais. Mut mun mielestä pitäis kertoa. Mieti jos sun sisko tietäis sun miehestä tollasta ja ei kertois... Olo olis tupla-petetty, ensin mies tekee tollasta ja sit viel sisko salailee..
 
Ok, mietin tässä että kerron jos tulee sellainen sopiva tilaisuus. Jos sisko on jo valmiiksi ihan hajalla ja kärttyinen niin tuntuu varmaan huolta idealta pamautta tollainen. Jos tule sopiva hetki niin alan kertomaan että "Näin muuten miehes viikko sitten baarissa, hauskaa näytti olevan jne". ja kerran sitten tuosta sylittelystä ja pussailustakin. No nii, kohta meen siskoo tapaamaan, vaihdetaan joululahjoja.

alkuperäinen kirjoittaja
 
Mitäs jos puhut sen miehen kanssa ensin, mistäs tiedät vaikka se nainen oli sen serkku tms. kun kerran poskelle pussas, olen minäkin serkkuni kanssa tanssinut kun on pitkästä aikaa satuttu törmäämään. Ka hitaitakin vielä. Olis saatu hyvät naurut kun joku olis mennyt tohkeissaan miehelle kertomaan: Minä siihen että joo kerroinhan minä että Timon näin...
 
Ei oo todellakaan mikä provo. Sisko ei ollut baarissa. Jos niin vahingossa kirjoitin niin se oli todellakin vahinko. Sisko oli lasten kanssa kotona. Mies oli baarissa ja siis tuo siskon mies lähti baarista yksin jo aiemmin kotiin (ennen minuakin) ja se sylissä ollut tyttönen jäi vielä bailaamaan.

alkuperäinen kirjoittaja
 
[QUOTE="vieras";22643119]hetkinen taitaa olla provo...kerroit ekassa et sisko lähti aikasemmin baarista pois ja nyt viimesimmässä sisko olikin lasten kanssa kotona...päätä jo kummin...[/QUOTE]

Ei siellä aloitusviestissä kyllä mitään siskon mukana olosta lukenut.
 
[QUOTE="vieras";22643119]hetkinen taitaa olla provo...kerroit ekassa et sisko lähti aikasemmin baarista pois ja nyt viimesimmässä sisko olikin lasten kanssa kotona...päätä jo kummin...[/QUOTE]

Ja luiin tosiaan viestini itse uudestaan ja kyllä siinä ihan selkeästi kerroin, että siskon mies lähti jo aiemmin kotiin ja se syli-tyttö jäi sinne vielä.. Ei ollu sisko baarissa, heidän nuorempi lapsi on vasta reilun kuukauden ikäinen! Esikoinen 1v4kk, että ei siinä hirveesti baarit innosta/jaksakaan.

ap
 
Mä en kertois. Aika normaalia touhua kavereiden kesken meidän porukassa. Ollaan tosin nuoria. En sitten tiedä miten 30v+ ikäisillä on tapana.

Me ollaan miehen kanssakin sovittu et tanssia saa lähekkäin ja pussata saa kun ei mitään kielareita ja kylhän sitä nyt sylissäkin voi istua. Sillain huumorinpilkkeellä ja ystävyydellä. Ei tulis mieleenkään että noi on jotain rakastuneiden juttuja vaan tai johtais sänkypuuhiin. Ihan viatonta.
 

Yhteistyössä