Miten pärjäsitte?

[Jani]

Tämä palsta tuntuu olevan toinen toistaan surullisempia tarinoita kumppanin uskottomuudesta ja kuinka se on useimmiten johtanut katkeraan eroon.

Heräsi vaan mieleen kysymys: Onko olemassa pareja jotka ovat selvinneet tapauksesta? Kauanko teillä kesti ylipääsemiseen, oliko se mielestänne kivutonta vai vaatiko paljon työtä, lyhyesti taustat jne? Olisin todella kiinnostunut kuulemaan selviytymistarinoitakin kaiken murheen keskelle. Koska tuskin kaikki uskottomuustapaukset ovat automaattisesti johtaneet eroon, jatkuuko elämä katkerana? Oletteko antaneet/saaneet anteeksi ja oppineet tapauksessa? Onko kostettu?

Siis te, joita on petettty tai jotka olette pettäneet, ja parisuhde on kaikesta huolimatta pelastunut, miten se kaikki tapahtui?

 

[nuppu]

Loukattu olo on pitkään...masentunut ja mieli apeana...ahdistavan epäilevä jos toinen esim lähtee kauppaan...jos alkaa kina esim lasten kasvatuksesta se paisuu riidaksi ja kääntyy aina uskottomuuteen. Luottamus toiseen on nollilla monen monta vuotta. Rankkaa ja ahdistavaa se elo on aluksi,mutta parin vuoden päästä se alkaa pikku hiljaa helpottaa mikä edellyttää sen että asian eteen tehdään töitä ja otetaan todella paljon toista huomioon!!!!!

 

[mielipaha]

meillä mies jäi pettämisestä muutama vuosi kiinni siten että sen puhelin sattu soittaa mun puhelimeen ilman että tiesi sitä, joku piru olkapäällä käski jäädä kuuntelemaan kun jutteli kaverinsa kanssa, ja kuulin kun mies itse omin sanoin kertoi olleensa ravintola illan jälkeen jonkun naisen kämpillä ja kuinka oli saanut naisen nron mutta oli pyyhkinyt sen äkkiä pois etten vaan huomaisi. oli katkera ja pitkä selvittely, ja meinasin jättää mutten sitten antanu periksi, katkeruus seurasi pitkään ja tuli piikiteltyä alussa vähän joka mäessä ja mutkassa. luottamus kärsi tosi pahasti epäilin kokoajan ja tutkin avoimesti puhelimet ja kaikki, ajan mittaan alkoi sit helpottaa ja on mennyt aikoja etten ole muistanu sitä, mies itse tosi mustasukkanen ja olen kuullut sanottavan ettäse joka pettää on itse paljon mustasukkasempi puolisostaan kun jauhot omat pussissa ei ole niin puhtaat...tiedäpä sitä sitten...jokatapauksessa luottamus alkanu palata vuosien mittaan ja yhessä ollaan, kuitenkin joskus tulee mieleen että tekeekö sitä vielä. itse en ole pettäny koska mielestäni on niin ruma temppu toiselle, mielummin eroan koko miehestä jos alkaa muita tekee mieli!!!

 

[taustalla]

Mä luulin et pärjään, mut toisin kävi, vaikka mun itsetunto ei tapauksesta kolausta saanutkaan. Luulin, että kun mun itsetunto sen asian kestää, niin ei mitenkään käy, mutta väärin luulin. Menetin kunnioitukseni miestä kohtaan ja kun kunnioitusta kumppania kohtaan ei ole, niin silloin elämä on kyllä pelkkää kulissia vaan. Mulle ei kulissielämä riittänyt ja nyt mä olen onnellisesti perustanut uusioperheen uuden miehen kanssa. Ex elelee tän toisen naisen kanssa, mut en valitettavasti näe et hän kovin onnellinen olis.

Anteeksi et en osaa rohkaista, tämä vain mun kokemus. Mä olen vain sitä mieltä, että jotta suhde vois jatkua ongelmitta, niin petetyn pitäis olla dementikko... anteeksi voi antaa, mutta niin kauan kun muistaa et toinen on voinut pettää, niin kauan ei ainakaan minulta kunnioitusta toista ihmistä kohtaan löydy. Ehkä joku muu voi kunnioittaa valehtelevaa petturia, en tiedä.

 

[vesseli-80]

pakko antaa toisen puolen näkökulma...

itse aikoinani petin..
mies on pässyt siitä yli, niin hyvin kuin voi, eli muistaa varmasti aina silloin tällöin mutta ei koskaan asiasta puhtua kun se kerran on loppuun käyty...
itseäni tosin vaivaa asia VIELÄKIN silloin tällöin ja sattuu, mutta se on pieni hinta siitä että mokasin mutta sain rakkaimmaltani anteeksi..

Eli siis alkuperäiselle, kyllä voi selvitä!!!!!!!!

 

[Miss Elvis]

Sit on tällainen tarina, ettei mies ole koskaan myöntänyt pettäneensä, mutta mä tiedän et niin on käynyt. Mulle ois riittänyt, et ois ollut itsellä munaa myöntää se. Se luottamuspula ja selvittämättömät asiat söi suhteen loppuun, vaikka välillä halusinkin uskoa, et mies puhuu totta, kun niin vakaasti vakuutteli. :/
Eikä ole tänä päivänä myöntänyt, vaikka emme enää ole aikoihin edes olleet yhdessä...

Se mikä oli vaikeinta, oli oppia luottamaan seuraavaan mieheen ja siihen tarkoittaako "ei" aina ei. Joskus vieläkin ne menneisyyden haamut nostaa päätään, mut onneksi puhutaan mun miehen kans tosi avoimesti siitä ja oon kertonut hänelle koko entisen jutun. Ja oon sanonut, ettei mulle kannata ehdointahdoin järjestää epäilyttäviä tilanteita ja kannattaa olla erityisen valppaasti tuntosarvet pystyssä oman käyttäytymisensä suhteen, etten joutuisi turhaan kierimään menneessä. Onneksi mieheni ymmärtää täysin ja mun ei tarvi hetkeäkään epäillä, et tekisi mulle samoin kuin exäni. Tässä suhteessa ei ole vähäisintäkään merkkiä pettämisestä, kuten edellisessä oli, vaikka pisteet exälle siitä, miten hienosti jälkensä peitti!

Taisi mennä vähän asian vierestä, mutta on se joskus niinkin, ettei tieto lisää tuskaa vaan se kun ei tiedä... Eikä sitä kukaan kerro. Jos mokaa, ois ihan fiksua edes uskaltaa myöntää se. Joskus.