Miten pian eron jälkeen?

[Hämmentynyt]

Miten pian eron jälkeen voi oikein yrittää uutta suhdetta? Yritän selittää tilanteen lyhyesti: mies ja minä seurustelimme n. 10 vuotta sitten ja tapailimme säännöllisesti usean vuoden ajan. Molemmat olivat silloin tahoillaan varattuja, ei mikään kaunis tarina kummallekaan, mutta tunteet veivät silloin aika kovaa. Sittemmin olen itse eronnut ja ero on jo käsitelty läpi ja olisin valmis uuteen suhteeseen toden teolla. Tämän kyseisen miehen kanssa pidettiin säännöllisesti yhteyttä ihan sen takia, että meistä oli tullut ystäviä, säännöllistä seksisuhdetta ei ole ollut enää pariin vuoteen. Ns. seurustelusuhdetta en enää odottanut, koska hän oli tahollaan edelleen varattu ja vaikutti siltä, että tämä tilanne jatkuu edelleen.

No, nyt viime syksynä tämä kyseinen mies sitten kuitenkin erosi avokistaan ja on sitten tässä prosessoinut eroa läpi jonkun aikaa. Hän tuntuu kestävän yksinäisyyttä aika huonosti ja haluaisi ehdottomasti alkaa nyt seurustelemaan minun kanssani. Itse olen ollut vähän sitä mieltä, että hänellä haavat ovat ihan liian auki uuteen yritykseen vielä. Olenko vain hätäpäissään muistettu tuttu ja turvallinen vaihtoehto vai voisinko olla oikein todellinen vaihtoehto? Kuitenkin meillä siis ystävyys ja myös kemia pelaisivat ihan loistavasti. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Onko liian varhaista? Pitäisikö vain odottaa ja katsoa myöhemmin? Myös miehet, please, kommentoikaa?!

 

[Inhorealisti]

Tama erosta toipuminen on yksi asia, jossa en ikina opi ymmartamaan naisia. Hulluimmat puhuvat jopa, etta erosta toipuminen vie yhta kauan kuin suhde on kestanyt. Minulta loppuisi elama kesken, jos aina vain odottelisin ja huokailisin.

Mutta asiaan. Toipumisen kesto riippuu mielestani ennen kaikkea kolmesta seikasta. Onko mies jattaja vai jatetty? Toisekseen suhteen kesto ja mahdolliset lapset vaikuttavat asiaan. Kolmas on tietenkin jokaisen oma persoona. Ihmiset kun kokevat asiat eri tavalla.

Mina en ikina voisi kuvitellakaan tarvitsevani edes vuoden toipumisaikaa, ellen jaisi leskeksi. Miksi mina itkisin naisen peraan, joka ei halua olla minun kanssani? Puhumattakaan, etta olisin itse hanesta halunnut eroon.

Jahkailu pois, mies voi hyvinkin olla valmis uuteen. Jos nakyy merkkeja muusta, niin ainahan voi ottaa hieman etaisyytta ja tarkkailla tilannetta.

 

[AP]

Ihan niin kauan kuin suhde on kestänyt en minäkään ryhtyisi odottamaan! Kymmenen vuotta olisi vähän turhan kauan!

Mies on siis jätetty. Ero taisi olla tiedossa osapuolilla jo monta vuotta, mutta ratkaisua ei oikein uskallettu tehdä. Syystä, että lapsia on kolme ja yhdessä taisivat olla n. 12 vuotta. Eipä tässäkään taida kysymys olla siitä, että hän naisensa perään itkisi, mutta enemmänkin ns. omaa epäonnistumista, perheen hajoamista, lapsia jne. Eli elämä ei oikein vielä ole kunnolla kasassa. Viinaakin kuluu jne. eli aika miehisiä ratkaisuja pahan olon purkamiseksi.

Kait siis se mikä minua pelottaa on se, että ""joudun"" tässä johonkin parantajan rooliin. Mies parantaa itsensä ja lähtee eteenpäin. Minulle hommasta jäisi ainostaan hyväksikäytetty fiilis. Haluaisin kuitenkin säilyttää ystävyyteni tämän ihmisen kanssa. Miten se on mahdollista, jos tunnen itseni hyväksikäytetyksi? Ehkä nyt ennakoin vähän liikaa, mutta pelottaa koko tilanne aika tavalla.

 

[Siiri]

Ei vaikuta mitenkään lupaavalta tuo kuvio.
Teillä oli siis suhde kun olitte molemmat varattuja. Petit sinäkin puolisoasi, mutta luottaisitko tuohon mieheen?

Itsellä oli vähän samanlainen kuvio; sivusuhde aviossa ollessa varattuun mieheen. Sitten erosin, lopetin tämän suhteenkin ja olin itsekseni vuoden päivät. Nyt en kaipaa enää kumpaakaan. Tämä sivusuhdekin oli sopiva vain siihen tilanteeseen, ei tosielämään, vaikka hyvin yhdessä silloin menikin.

Nyt seurustelen tositarkoituksella ja ihan toiselta pohjalta uuden miehen kanssa. Entisenlaisiin sotkuisiin suhteisiin en enää halua.

 

[Meikämaija]

Sinä tottelet vain omaa sisäistä ääntäsi. Kun se varoittaa, on syytä ottaa varoitus vakavasti. Velvollisuudentunteesta suhdetta ei pidä alkaa. Sinua pelottaa ja jos oikein tulkitsen, niin olet jo jättänyt tämän suhteen selkäsi taakse parisuhdemerkityksessä.

Miehelle olet pakopaikka, tuttu ja turvallinen, johon hän nyt ensimmäisenä haluaisi suojautua pahan olonsa kanssa. Sitten, kun haavat alkavat arpeutua ja voimat palata, sieltä olisi hyvä tormistautua uudelleen elämään. Olet mietiskellyt asian ihan oikein.

Ystävänä voit olla, ei se edellytä seurustelusuhdetta.

 

[AP]

Samoilla linjoilla olen itsekin tuon miehen kohdalta! Eli olen kyllä tietoinen siitä, että olen se tuttu ja turvallinen ja ehkä ns. helppokin vaihtoehto.

Toisaalta meillä on se ystävyys pelannut aivan loistavasti ja itse olisin kyllä erittäinkin kiinnostunut hänestä, olen aina ollut. Mistään velvollisuudentunteesta ei siis todellakaan ole kysymys, vaan mies on ollut mielessä usean vuoden. Parisuhdemerkityksessä vaan enemmän tai vähemmän jouduin tilanteen takia hänet mielestäni jättää jokunen vuosi sitten. Juttu oli minulle silloin todella kipeä. Mitään uuttakaan ei sitten ole vastaan tullut. Tokikaan en kaveriin enää ole ns. vaaleanpunaisesti rakastunut vaan suhtaudun häneen ja hänen hyviin ja huonoihin puoliinsa aika realistisesti ja olisin itse ihan valmis suhteeseen hänen kanssaan. Mutta kysymys on ehkä vain siitä, että onko mitään realistista mahdollisuutta edes näin pian hänen eronsa jälkeen? Toisaalta en tiedä mitä menetettävääkään tässä olisi? Mutta miten sitten olla ystävänä ja tukena tällaisessa tilanteessa polttamatta itse siipiään? Olenko siis kuitenkin hänessä vielä kiinni? Kuten varmaan näkyy, tunteet ovat aika ristiriitaisia.

 

[Niin!!]

Mies on eronnut viime syksynä, musta se ei ole mikään lyhyt aika toipua. Miehet ei tykkää olla yksin. Toiset käy naimassa joka kerta eri naista ja jotkut haluaa elinikäisen kumppanin. En ymmärrä miksi tätä asiaa pitää miettiä perinpohjin.. juttelisit sen miehen kanssa. Koska osaat miettiä asioita monelta kantilta uskon että huomaat kyllä jos suhde ei ole teille tarkoitettu.

 

[Meikämaija]

Kaipa se sitten on katsottava loppuun asti, kun siltä tuntuu. Muutenhan haikailet loppuikäsi. Voi olla, että sinuun sattuu vielä lujastikin, mutta saattaa se näin luvallisena juttuna myös hiipua itsekseen.

Tai sitten kääntyy kokonaan toiseen suuntaan, ystävyys syvenee ja muuttuu... kaikki on mahdollista, eikä mikään mahdotonta.

Tunneasioissa on aina riskinsä, mutta jos mitään ei uskalla, ei mitään saakaan. Sisimpäsi sen kertoo, paljonko riskiä otat ja mihin suuntaan suhteenne muuttuu. Jos sinä kerran et riskeeraa muita kuin itsesi ja olet jo oppinut selviämään.

Tosin - suhdettanne tulee rasittamaan miehen eroon liittyvien traumojen purkaminen, niiden kuuntelijaksi joudut väkiselläkin. Se voi olla raskasta, mutta niiden yli ei voi loikata ja puhumattomuus on pahempi kuin puhuminen.

 

[höh!]

Hasssua ja tuttua! Naiselle tyypillistä?
Sinä haluaisit kuulla olevasi tämän miehen ""elämän nainen"" juuri se oikea, ihminen jota hän on tietämättään etsinyt koko elämänsä...
Erot pitkästä suhteesta on aina traumaattisia kokemuksia, toisille suurempia, mutta silti.Sen jälkeen on vaikeampi luottaa tunteisiinsa, se ei muka riitä että tyyppi on kiva, synkkaa hyvin ja kaikki ois muutenkin ok...jos vaan TIETÄIS mitä toi musta OIKEESTI haluu. Hyvä ois tietysti tietää myös kestääkö tämäkään, ja vaikka varmuuden vuoksi juosta karkuun ennen kun taas sattuu.
Mitäs jos puhuisit tälle miehelle tuntemuksistas ja peloistas? Se ettei halua elää ja olla yksin, ei tarkota että kumppaniks kävis ihan kuka tahansa...kai?
Me naiset tehdään asioista niin monimutkaisia. Jos vaan uskaltais elää!

 

[AP]

Niinpä! Vähä kun on juuri se fiilis, että en tiedä kumpaa kadun enemmän: sitä, että yritän vai sitä, että en yritä! Periaatteessa minulla ei mitään hävittävää siis ole, osaan selvitä yksinkin ja tiedän jo, että tämä mies ei todellakaan ole ainoa mahdollinen vaan toki tuolla meressä on muitakin kaloja, joista voisi joku sopiva löytyä!

Ainut iso asia mikä pelottaa on juuri se, että jos yritämme suhdetta, niin meneekö siinä ystävyys samalla? Hän on kuitenkin minulle ystävänä tärkeämpi kuin ns. satunnaisena seksisuhteena. En tosin tiedä olemmeko ns. pelkkiä ystäviä olleet koskaan, samassa huoneessa on vaikea olla koskematta! Ystävänä tosin arvostan häntä suuresti, miehenä vähemmän, ehkä sitten tämän hankalan taustamme (toisemme ulkopuolisia suhteita molemmat) takia. Seköhän siellä takana loppujen lopuksi sitten kummitteleekin??

 

[kokemus]

Sitä, että yrität. Minä ainakin kadun. Tiesin riskit ja yritin. Erittäin huonosti kävi.

 

[tipi]

avoliittoa 22v yksin1kk, surustelua 4kk yksin 2vk... nyt kohta 10v onnelliseti yhdessä tämän kolmannen kanssa!

 

[ellu]

Itselläni kokemus suhteesta, jossa mies vaihtoi minuun lennossa niin sanotusti, eli suoraan edellisestä suhteestaan. No, eihän se kestänyt, samat ongelmat kuin edellisessäkin suhteessa tulivat eteen, mutta nyt vain paljon nopeammin. Olen tätä puinut ja miettiny omalta ja hänen kannaltaan, tehnyt paljon tätä erotyötä, ja selvinnytkin siitä mielestäni hyvin.

Lopullisen lohdutuksen sain vasta aivan hiljattain erään psykologin kommentista, että usein tällaiset ""vaihto lennossa"" -suhteet ovat aika kohtuuttomia ""lennossa vaihtaneen"" uudelle puolisolle. Eli tässä on mielestäni syy, miksi ideaalina pidetään, ettei heti lähtisi uuteen suhteeseen. Ja jos lähteekin, olisi varmasti hyvä tunnistaa, mitkä ehkä utopistisetkin odotukset kohdistaa tähän uuteen puolisoon, toiveet siitä ettei se olisikaan sitä samaa tylsyyttä tai ankeutta mitä edellisessä liitossa

 

[mies]

Niin minustakin. Suruaika on se aika, jolloin unohtaa kaatuneen suhteen pettymykset vastakkaiseen sukupuoleen. Nainen, joka on mielessään eronnut jo avioliiton aikana tarvitsee lyhemmän suruajan. Jätetyksi tullut mies, ei kestä pettymyksiä. Hänelle voi jopa ihan tavallinen naisen rävähtäminen mennä yli ja hän lähtee siitä paikasta. Sehän on selvää myös, että jutut ovat luokkaa omaisuudenjako, lasten tapaaminen, ex:n sanomiset. Minusta tuosta suhteesta ei saa heti sellaista rakastavaisten suhdetta, vaan rasitteita on miehen päällä tosi paljon.
Minusta miehen toipuminen erosta tapahtuisi parhaiten, jos ette menisi sänkyyn ja pitäisitte suhteen läheisenä ystävyytenä, mutta voipi olla, että mies ei ymmärrä sellaista?

Minun arvio suhteen kestävyydestä on, että 60% varmuudella ei kestä. Mutta sitä minä en päätä, enkä kiellä.

 

[Tonttu]

Reppana haluu vaan näyttä entiselleen, että hyvin taas menee ja muutenkin haluaa sinusta huolenpitäjän ja pussien tyhjentäjän!

 

[elli]

No kyllä aika varovasti kyllä suhtautuisin. Teidän suhdehan oli jo ohikin?

Miehet ei oikeasti kestä yhtään yksinäisyyttä.

 

[Huuhkaja]

Samaa mieltä edellisten kanssa, anna olla. Pysyttele pelkästään ystävänä jos haluat että suhde kestää pitempään. Olisit pelkkä laastarisuhde. Miehelle helppo valinta, olethan sinä jo valmiiksi siinä ja haluat häntä kovasti. Ei tarvitse lähteä markkinoilta uutta etsimään. Jos mies olisi sinuun tosissaan rakastunut, niin eiköhän olisi jättänyt itse vaimoaan silloin aikoinaan.

 

[Rimma]

Minunkin mielipiteeni on, että mies ei vielä pysty perustamaan uutta suhdetta terveelle pohjalle, koska eron työstäminen on vielä kesken. Ihminen ei ole kone, ei mieskään.

Sanoithan että teillä ei ole ollut seksisuhdetta pariin vuoteen, eli sekin puoli teillä on jo kertaalleen eletty.

Ystävänä sinuna pysyisin, josko sen pohjalta sitten joskus jotakin kehittyisi...

Itse olen ryhtynyt suhteeseen, jota itse harkitset. Se on ollut elämäni suurin virhe.

 

[AP]

Allekirjoittaisin ihan täysin saman, mutta kun emme kuitenkaan ole mikään ns. ihan uusi tuttavuus. Takana on enemmän ja vähemmän 10 vuotta yhteistä taivalta, osa siitä suhteessa ja loppuosa ystävyyden merkeissä. Ihan pelkkänä ""lohtusuhteena"" en siis itseäni pitäisi, mutta vaikeahan sitäkään on tietää!! Onko muilla tällaisesta tilanteesta kokemusta??

 

[AP]

Voit olla oikeassakin tuossa vaimonsa jättämisessä aikoinaan, mutta aika vaikea nähdä asiaa ihan tai pelkästään noinkaan. Pelissä kuitenkin hänellä oli silloin kolme lasta ja pitkä liitto + valtava syyllisyys siitä, että asioiden olisi pitänyt olla hyvin. Mielestäni hän kuitenkin halusi yrittää siinä liitossa loppuun asti lasten takia ja jollakin tavoin voin kuitenkin myös arvostaa sitä.

Mies on kuitenkin vuosien saatossakin tuonut sitä esiin, että olen ollut ja olen hänelle tärkeä ihminen. Itselläni on se käsitys, että se asia pysyy (onko se sitten ystävyyttä vai voisiko sanoa jopa rakkaudeksi vähän yleisemmällä tasolla, en tiedä?) huolimatta siitä onko meillä ns. seksisuhde vai ei. Toisaalta en siis tiedä mitä hävittävääkään tässä olisi? Voihan olla, että hänelle olisin parannussuhde ja suhde kestäisi muutaman vuoden tai sitten voi olla, että se syventyisi edelleen, jos antaisimme sille mahdollisuuden? Kuka pystyy sanomaan? Riskihän se tietysti on ja minä sen kannan omalta osaltani.

Sekavat fiilikset kuitenkin ovat edelleen. Mitään nopeita päätöksiä ei toki ole tarkoituskaan tehdä, mutta silti.

 

[AP]

Miten tätäkin nyt sitten pitäisi tulkita?!? Itse aloin antamaan miehelle positiivisia signaaleja ja hän ryhtyikin pakittamaan!!!! Ei siis ihan selvästikään ollut valmis yhtään mihinkään! Pelkäsi varmaan tilanteen menevän ns. liian vakavaksi! Tällaisiakö miehet sitten ovatkin; vonkausta vonkausta ja turvan hakemista ja tosi tilanteen tullen takavasemmalta pakoon!?

 

[mies]

No, ole iloinen, että et ole vakavampaa vielä toteuttanut. Ehkä siinä kävi niin kuin aina salarakkaudessa, että kielletyn hedelmän jännitys menee loppuviimeksi itse ihmisen edelle. Ja nyt kun ei ole sitäkään estettä, niin mies huomaakin, että tässä leikissä hän tuleekin heti rengastetuksi ja haluaakin olla jonkin aikaa vielä teini.

Sitä en aiemmassa vastauksessani huomannutkaan, mutta laitan sen miehen henkiselle kehitykselle isoksi miinukseksi, mitä tietysti kuvaa jo aiempi pettäminenkin, siis unohda tuo mies.