Miten pian imet. lop. jälk. rinnat palautuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miss B
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miss B

Vieras
Miten pian teillä on imetyksen lopettamisen jälkeen rinnat palautuneet siihen muotoon kuin ovat sitten jääneet? Onko ollut paljonkin eroa siihen millaiset rinnat oli ennen imetystä?
 
Imetin vain pari kuukautta, ennen maidon loppumista. Muutaman viikon oli rinnat aivan "tyhjät" ja lituskat. Mutta ihme kyllä "rasva" tai mikä lie kertyi uudestaan rintoihinkin, ja lähes samanlaiset ovat nykyisin. Eikä ikäkään näyttänyt tekevän tehtäviään, ihme kyllä. Taitaa olla yksilöllistä, toki imetysajallakin voi olla vaikutusta. Mutta sanoisin, että "palautuminen/normalisoituminen" kesti pari kuukautta.

Muutaman viikon imetyksen loputtua käytin liivinsuojia, rintsikoiden täyteenä. Mutta syynä voi olla että itseltäni maidontulo loppui kuin seinään parissa päivässä. Joten normaalisti vähitellen imetystä lopettaessa/vähentämällä muutos ei välttämättä ole noin radikaali. Kuin itselläni "silikonimaisista" kovista suihkutisseistä, suoraan aivan tyhjiin lituskaisiin lättänöihin.
 
Imetin vuoden ja kuukauden. Aluksi minullakin oli muhkeat silikonisuihkutissit, mutta pienenivät pikkuhiljaa, kun vähensin imetystä asteittain. Loppumetreillä tuntui, että jäljellä on pelkät nahkaläpyskät, mutta noin kuukaudessa rinnat tuntuvat palautuneen suunnilleen alkuperäiseen kokoon. Sain ihanat B-kuppini takaisin. En tykännyt isommista, eivätkä pienemmätkään näyttäneet kovin hyviltä.
 
Mä imetin noin puolivuotta. Rinnat oli imetyksen aikana c-kupit, ja sellaiset muhkeemmat, täydemmät kauniit tissit...

Ennen raskautta mulla oli ihan ok normaali b-kuppi... Nyt 2 kk imetyksen lopetuksesta tisut on kamalan näköiset a-kupin nahkaläpyskät :( nännit suureni imetyksen aikana, ja nyt ne on suhteessa järkyn kokoiset pikku tisuihini :( Ja muutenkin aivan ällöttää itteeni katella niitä...
 
Ennen raskautta oli d-kupin tisut, imettäessä f-kuppi ja nyt ihan tyhjät c:n pussukat :( Ennen tuntu tissin sisällä olevanki jotain, mut poika tais imasta vuoden aikana sieltä kaiken mahollisen sisällön... ;) Tissit alko jo pienenee imetyksen aikana, mut jotenki sieltä hävis se sisältö kokonaan, ku imettämisen lopetti.
 
ennen raskautta E, jotka kasvoivat H-kuppiin asti. imetin 8kk, jonka jälkeen laihdutin 8kg (takaisin norm. painooni), mutta tissit jäi yhä H-kokoisiksi. eivätkä ehtineet 6kk paljon pienentyä siitä. nyt uudelleen raskaana ja tissit on taas "tonninpainoiset" vaikka ollaan vasta puolessa välissä. toivottavasti joskus palaavat lähelle vanhoja mittoja tai sitten edessä on pienennysleikkaus :( käyvät meinaan niin paljon hartioihin.
 
Se, joka sanoo ettei imetys vaikuta rintoihin, niin tervetuloa vain tänne katsomaan ;-)

Imetin 8 kk, imettäessä C kuppi vähän ahdas, nyt imetyksen lopettamisesta 10 kk ja C-kuppi vähän löysä. Olen kyllä laihtunut noin 6 kg, joten senkin takia varmaan, mutta kauniit pyöreät rintani ovat muisto vain..
 
Itse iemtin kuukauden ja rinnat on kaikkea muuta, ku saman näköiset, ku ennenkin. Ihan lituskat ja pienet! C-kuppia käytän edelleen, mutta ei nuo rinnat enää pyöreet ole ja alempana ne on ku aiemmin. Mutta mitäpä tuosta. Painoa on lähtenyt paljon raskauden jälkeen, joten vyötärönympäryskin on sitten pienentynyt ja vaatekoko 36 on melkein väljä!
 
Minulla oli kauniit, pyöreät 80C-kokoiset rinnat ennen raskautta. Raskauden loppuvaiheessa käytin kokoa 80D. Imetyksen aikana käytin kokoja 80D ja 80E. Imetin 8 kk. Noin kuukausi imetyksen lopetuksesta huomasin, että rinnat roikkuvat ja ovat tyhjät. Jotkut 80C-rintsikat ovat jo löysät. Painan noin 3 kg vähemmän kuin ennen raskautta ja mitta rintojen altakin on kutistunut, joten kun menen seuraavan kerran alusvaateostoksille, kokeilen kokoa 75C.

Raskausarpia ei tullut lainkaan rintoihin eikä vatsaankaan. Vatsa on palautunut hienosti. Rintani olivat ennen niin kiinteää kudosta, että jouduin käymään mammografiassa säännöllisesti, koska edes gynekologi ei pystynyt tutkimaan rintojani käsin.
 
Vasta nyt rinnat alkaa palautumaan, 3kk imetyksen lopettamisesta. Ihan nätit on vieläkin. 3 imetetty. Jäi patteja, mut nyt ne on hävinny. Tehtiin mammo ja varmaan neljä ultraa..
 

Yhteistyössä