Miten rakkaus loppuu?

Oon kertakaikkiaan hämmentynyt, surullinen ja shokissa. Pitkään kestäneen inttämisen päätteeksi mies ilmoitti, että hän on rakastunut toiseen eikä rakasta minua enää. Tämänkin sain tosiaan tietää vasta kun tuhannetta kertaa intin ja kyselin miehen oudosta käytöksestä. Ensin mies taas valehteli asiasta, kunnes vihdoin tunnusti. Menin ihan rikki ja riekaleiksi. Lähinnä vain itkin ja kyselin. Uusi suhde on jo ollut kuulemma vähän aikaa päällä ja ei vaan kuulemma enää rakasta mua. Sen sijaan uuteen naiseensa on jo näinkin lyhyessä ajassa kuulemma rakastunut. Minun tunteisiini hän suhtautui TODELLA kylmästi. Totesi vaan, että asia on nyt näin ja sillä selvä. Kestän kyllä tiedon siitä, että mies on pettänyt minua, mutta sitä en ymmärrä, miten voi 10 yhteisen vuoden jälkeen rakkaus ja välittäminen noin vain loppua, että mies voi vaan kylmästi todeta, että asia nyt vaan on näin?? Itse en ikipäivänä kykenisi moiseen. Jos joku osaa selittää, miten mies voi käyttäytyä noin julmasti ja miten rakkaus vain yhtenä päivänä loppuu, ilman sen suurempia selittelyjä, niin luen kyllä vastauksen mielenkiinnolla. :/

 

Rakkaus harvemmin loppuu yhtenä päivanä. Luultavasti vuosien aikana haalistunut. Kyllä hän varmaankin vielä välittää, mutta käyttäytyy kylmästi koska yrittää saada sinua tajuamaan että suhde on ohi.

 

Voin lohduttaa sinua sanomalla, että pienten lasten äitinä noin 10 vuotta sitten mieheni herätti minut yöllä ravintolareissun jälkeen ja sanoi olevansa rakastunut toiseen. Se suhde kyllä loppui kun päivänvalo tuli. Muita suhteita tuli vielä senkin jälkeen, joten sellainen miestyyppi.

Kun sitten vuosien jälkeen erosin ja mies liiteli muutaman vuoden ja "katseli maailmaa" hän vihdoin tajusi miten hyvä minun kanssani oli olla. Peesasin hänen vaikeaa luonnettaan kun todella rakastin häntä ja olimme yhdessä nuoresta saakka. Olisinkin sitten taas kelvannut takaisin, mutta hän ei kelpaa enää minulle.

Miehen tapa ilmoittaa suhteistaan on 80 prosenttisesti tyyliä tuo mainitsemasi. Harva pyytelee typeryyttään anteeksi vaan yleensä ilmoitetaan, että olen rakastunut toiseen kun meillähän menee niin huonosti ja kun SINÄ olet sellainen ja tällainen.

10 vuoden seurustelua ei todellakaan pyyhitä millään toisella naisella pois, mutta mies ei sitä vielä vaan tiedosta. Kun ensihuuma laskeutuu hän muistaa sinut lämmöllä, ei paskassa suhteessa olla kymmentä vuotta!

Ajattele nyt vaan niin, että miehesi ei ole sinua ansainnut. Anna aikaa surutyölle, koska se vie oman aikanasa. Aikaa vaatii myös toipua miehesi tylystä ilmoitustyylistä, mutta se helpottaa myös irtautumisessa. Käyttäydy viileän rauhallisesti äläkä sorru itkemiseen ja takaisin pyytelyyn, älä myöskään sorru huutamiseen ja meuhaamiseen. Sano vaan, että sehän on mukavaa, että olet löytänyt kivan uuden ihmissuhteen ja onnea vaan uudelle elämälle. Voi olla, että mies katsoo hölmistyneenä takaisin

Mistään en ole ollut niin onnellinen kuin siitä, että hoidin oman eroni coolisti ja fiksusti. En koskaan sanonut lapsilleni, että isänne sikaili niin paljon, että minun oli pakko hänet jättää. Enkä koskaan avautunut miehelleni ja sanonut mitä hänestä todella ajattelin. Näillä teoilla oli kauaskantoiset merkitykset lasten kasvaessa aikuisiksi riidattomassa eroperheessä.

 

Olen saanut kokea jätetyksi tulemisen muutaman vuoden yhdessäasumisen jälkeen.Hän ei vaan enää ilmaantunut.Huomasin kyllä että hänen vähäinen vaatevarasto lkaa kutistumaan.Joo,se tapaus sai sen aikaan että lopahti usko johonkin rakkauslässytykseen ja myös naisiin.Siks sinkku mä oon.....

 

Niin, pari kk ketänyt romanssi avomiehellä ("porauslautalla" syntynyt). Perjantaina oli viesti pöydällä, ..." huomasin, etten voi elää ilman sinua/ meitä. Lähden lopettamaan (etä) suhteen." Siellä sitä nyt on "lopetettu" sunnuntai iltapäivään saakka. Solmu on auennut. Suru on astunut elämään. Jos meillä ei ole väliä, ei millään ole väliä. Teot puhuvat puolestaan. En jaksa enää.... Puhuu yhtä ja tekee toista.

 

En koskaan sanonut lapsilleni, että isänne sikaili niin paljon, että minun oli pakko hänet jättää. Enkä koskaan avautunut miehelleni ja sanonut mitä hänestä todella ajattelin. Näillä teoilla oli kauaskantoiset merkitykset lasten kasvaessa aikuisiksi riidattomassa eroperheessä.

Olisinpa lukenut tämän tekstin aiemin.
Olen avautunut tuhat ja yksi kertaa miehelle omista tunteistani..hän vain kerta kerralta halveksii enemmän eikä rakkaus silti palaa.
Mies ei tiedosta suhteen arvoa...totta! Käyttäytyy kylmästi, ja erittäin tylysti. minä louskutan leukojani sen sijaan. Oppisinpa olemaan hiljaa, kun mies ei rakasta niin ei auta itku eikä syyttely. Mitäpä sellaisella miehellä tekeekään. Tilanne on edessä ennemin tai myöhemmin kun on tunneköyhästä olennosta kyse. Ei ota vastaan mitään muuta kuin pahalla. Yritän aina hyvällä..kehun miestä hän jopa väittää että valehtelen jos sanon hänestä jotain positiivista.

 

Miten rakkaus loppuu?

Siten ja vain siten se _aina_ loppuu että jompikumpi ei enää ole (lainkaan) tyytyväinen (tyydytetty).

miten voi 10 yhteisen vuoden jälkeen rakkaus ja välittäminen noin vain loppua,

Ajankululla ei ole yhtään mitään merkitystä. Vain sillä on merkitystä onko kumppanisi tyytyväinen kanssasi vai eikö ole. Tyytymätön kumppani lähtee, aina ja varmasti, ennemmin tai myöhemmin.

miten rakkaus vain yhtenä päivänä loppuu, ilman sen suurempia selittelyjä

Ei koskaan, ei ikimaailmassa, lopu "yhtenä päivänä". Sinä vain ei ole osanut/halunut/viitsinyt/vaivautunut niitä "selittelyjä" koskaan aiemmin mitenkään huomioon ottamaan.

miten mies voi käyttäytyä noin julmasti

Se että lopettaa suhteen joka ei tyydytä ei ole julmaa, vaan se on ainoa oikea, reilu ja rehti ratkaisu kummallekin. Narsisti sitä tosin ei koskaan ymmärrä.

Jussi

 

Minä en allekirjoita kaikkia Jussin sanomisia.

Ehkä on olemassa miehiä, jotka todellakin voivat vuosikausia elää parisuhteessa joka ei heitä tyydytä, mutta eivät saa sanottua sitä ääneen. Sitä voisi sanoa toisen ihmisen elämän haaskaamiseksi eikä siinä ole mitään puolusteltavaa. On väärin "odotella ja katsastella" parempia laitumia epätyydyttävässä suhteessa puhumattomana ja lähteä sitten yks kaks ja sanoa, että rakkaus on loppu.

Olen sitä mieltä, että siitä narsismista kärsii enemmän se, joka lähtee.

Voi kyllä aukaista suunsa ja edes yrittää vähän?

VoiSI tehdä eron vähän fiksummin eikä kaataa omaa pahaa oloaan jätetyn niskaan.

Oletko Sinä Jussi kenties eronnut parisuhteesta kuten ap:n miesystävä?

 

Ehkä on olemassa miehiä, jotka todellakin voivat vuosikausia elää parisuhteessa joka ei heitä tyydytä,

No kuule, ei siitä _kukaan_ eikä _koskaan_ samantien lähde lätkimään. Vaikka kersojakaan ei olisi.

mutta eivät saa sanottua sitä ääneen.

Saavat kyllä sanotuksi, saavat tuoduksi esiin. Ehkä sitä ei jostain syystä osata/haluta/viitsitä kuulla/havaita.

Oletko Sinä Jussi kenties eronnut parisuhteesta kuten ap:n miesystävä

En, eikä kukaan kumppaneistani ole eroa siten tehnyt. MItä todella halusit kysyä? Täällä ei mitenkään voi menettää kasvojaan kun anonyyminä vierailijana raapustelee, voit siis kysyä täysin avoimesti.

Jussi

 

Mietin vain onko Sinulla Jussi omakohtaisia kokemuksia kun Sinulla on kuitenkin vankat mielipiteet ja siksi kyselin onko Sinun parisuhteesi päättynyt ap:n tavoin. Sinulla on vankat mielipiteet ja tuntuisi siltä, että Sinulla olisi omakohtaista kokemusta.

Minä en halua edes täällä menettää kasvojani, ei kuulu tyyliiini.

Miksi mies ajautuu toiseen suhteeseen kykenemättä katkaisemaan ensin edellistä? Jos on tyytymätön täytyy erota ja muttaa pois jos puhuminen ei kerran ole tuottanut tulosta.

Pelkääkö mies kuitenkin hypätä ns. tyhjän päälle ja sen vuoksi hommaa uuden parisuhteen ennen kuin on saanut lopetettu edellisen häntä tyydyttämättömän suhteen?

Sen kyllä allekirjoitan, että jos ei toimi niin ei toimi. Mutta parisuhteen voi lopettaa fiksusti ja puhua ajoissa. Voihan se olla, että puhumisesta huolimatta toinen osapuoli ei osaa ottaa ongelmia vakavasti ja sivuuttaa ne mutta sittenkin, ensin pois edellisestä, ulos yhteisestä kodista ja uuteen parisuhteeseen jos on munaa.

Ehkä se, että kun viimeinen saa sanottua, että on ihastunut toiseen niin sieltä suusta putkahtelee kaikkia sammakoita esimerkiksi:

Nyt vasta olen todella rakastunut.
Pystyn puhumaan hänen kanssaan kaikista sellaisista asioista mistä sinun kanssasi en pystynyt
Olen aina halunnut poikalapsen (kun sinun kanssasi tuli vain niitä tyttöjä)
Sänkyhommat eivät sinun kanssasi oikein luonnistuneet tai että olet huono sängyssä.
Nykyinen tyttöystäväni on muuten raskaana.

Nämä eivät ole legendaa vaan ihan tosia juttuja.

Onneksi maailma on täynnä ihmisiä joista voi valita uuden. Se vain on vaikea tajuta siinä vaiheessa kun sydän on vielä rikki. Mutta voin vakuuttaa, että kun aika parantaa haavat, saattaa jopa joskus huvittaa edellinen parisuhde

 

mutta toivon, että se syvään ihmisyyteen/ystävyyteen perustuva rakkaus - johon minä syvästi uskoin ja petyinkin - mutta silti uskon yhä ... jatkuu elämän läpi sinne viimeiseen hengenvetoon asti. Jos olet samaa mieltä niin laita viesti ... ihan privaatisti.

Näin minä toivon ja uskon Jumalan nimeen.

 

Tuskin se ykskaks yllättäen loppuu mutta ellei asiasta ääneen puhuta ja kuunnella, toiselle se tulee aina yllätyksenä. Itse esim avioliitossani voin jo kolmisen vuotta huonosti, pähkäilin mielessäni ja mietin. Yritin puhua miehellekin mutta hän ei tajunnut lainkaan, ei ymmärtänyt että olin tosissani. Sitten asia kypsyi ja yhtenä päivänä lähdin. Se oli miehelle täysi shokki eikä hän vielä 16 vuoden jälkeenkään ole siitä toipunut. Minulla ei ollut toista eikä ole vieläkään, suhde vaan ei toiminut. En ole koskaan katunut hetkeäkään, olin asian niin valmiiksi miettinyt joka kantilta.

 

Alkuperäisen viesti oli kuin omasta elämästäni - minun 10 vuoden parisuhteeni päättyi myös tylysti kuin seinään; ex-avokki vain ilmoitti haluavansa erota ja lähti kutakuinkin saman tien ovesta. Oli kuulemma jo pitkään ollut tuntemuksia, ettei tunnu hyvältä. Toisen naisen tietenkin kielsi kiivaasti, mutta ei sen enempää suostunut keskustelemaan asiaa halki. Noh, loppupeleissä muutti uuden naisen kanssa yhteiseen asuntoon jo kuukauden päästä erosta, joten hölmökin ymmärtää, että kuviot oli pedattu jo valmiiksi. Jälkikäteen on potenut huonoa omaatuntoa ja sitä, että asiat olisi pitänyt hoitaa toisin...blaablaa. Hän ei suostunut aikanaan puhumaan asioita selviksi ja siksipä luulen, että asiat ehkä avautuivat hänelle erilaisessa valossa myöhemmin. Itse käsittelin asioita ja suruani ystävieni kanssa PUHUMALLA ja pääsin erosta yllättävän nopeasti ja kivuttomasti yli.

Luulen, että miehille on ylipäänsä vaikeaa puhua tunteistaan ja pitävät asioita sisällään liian pitkään hautumassa, kunnes kattila "kiehuu" ja asioiden kylmä töksäyttäminen toiselle (ilman sen syvempiä tunteita) tuntuu helpolta ratkaisulta repäistä itsensä äkkiä irti.

 

Eroaminen on vaikeaa vaikka olisi se joka haluaa erota. En vahattele alkuperaisen kirjoittajan tuntemuksia mitenkaan. Kuitenkin. Suhteessa on kaksi ihmista. Harvemmin vain yksi osapuoli on syypaa suhteen epaonnistumiseen. Tai miksi kutsua sita epaonnistumiseksi, ehka parempi sana olisi suhteen loppuminen. Kommunikointi ei ole helppoa kun elaa ja kokee yla ja alamakia. Ja vaikka pystyy asioista puhumaan, se tarkoita etta sita ei voisi kasvaa erilleen. En tarkoita etta hyvaksyn pettamista. Mutta voiko kolmas ihminen oikeasti rikkoa hyvan ja vahvan suhteen?

 

^ Tuollainen "riitaan/eroon tarvitaan aina kaksi" on erittäin epäkypsä harhaluulo. Jos kumppani on alkoholisti, peliriippuvainen, väkivaltainen, ei-sitoutunut, kroonisesti vieraissa juokseva, kyvytön huomioimaan toisen tunteita ym mukavaa, on syy osittain ellei jopa kokonaan siis toisessa? Kyllä aikuiset ovat itse vastuussa käytöksestään. Kypsä ihminen ei vieritä syytä toisen niskaan.

 

"Jos kumppani on alkoholisti, peliriippuvainen, väkivaltainen, ei-sitoutunut, kroonisesti vieraissa juokseva, kyvytön huomioimaan toisen tunteita ym mukavaa"

Eihän tuolla ole siis mitään tekemistä terveen, normaalin parisuhteen kanssa.

Terve normali parisuhde saavutetaan vasta tervehtymisen kautta .. mahollisesti, jos saavutetaan.

 

... ja riita voi johtaa eroon, johon kyllä kaksi päätä ovat "ihan yhtä syyllisiä".

 

En osaa antaa yleispätevää vastausta alkuperäiseen kysymylseen. Voin kuitenkin kertoa näin miehenä miten oma suhteeni on vähitellen ajautunut alamäkeen.
Suhde on tuntunut jo useita vuosia aika tyhjältä. Läheisyys ja hellyys on vähentynyt pikku hiljaa, romantiikkaa löytyy lähinnä vain joskus lauantai iltana vuokratusta komediasta. Olen toki asiasta puhunut ja moneen kertaan. Mutta on hankala perustella omia hellyyden ja läheisyyden tarpeitaan jos toinen ei tunne samaa tarvetta juuri lainkaan. Jokaisen keskustelun jälkeen tunnen vain että itse vaadin liikoja ja kuulen vain faktan että muillakaan lapsiperheillä ei suurta läheisyyttä ole. Vika on siis minussa joka ei osaa elää arkea johon ei kuuluisi pienet kosketukset, hymyt ja lämmin halaus aina silloin tällöin. En siis vaadi mitään kainalossa kiehnäystä joka ilta vaan sellaisia pieniä rakkauden osoituksia jotka saisivat minut tuntemaan itseni rakastetuksi ja arvostetuksi. Ei vaimoni siis mikään kylmä ole, seksiäkin on ihan kohtuullisesti. Jokapäiväinen hellyys ja tunteista puhuminen ei vain yksinkertaisesti kuulu hänen elämäänsä. Ongelma on siis vain se että hän ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään minun tarpeitani. Ennen jaksoin vielä itse helliä häntä ja kosketella ja halailla aina välillä. Kun vastakaikua vain ei yleensä paljon tule, olen senkin aika lailla lopettanut, siitä kun tulee itselleni nykyään vain entistä yhjempi olo.
Nyt sitten vain katson mihin elämä vie. Elänkö vain kasvavan katkeruuteni kanssa vai katsonko löytyisikö elämästä vielä jotain muuta.
Katsokaa siis jokainen vielä kerran sinne vierellenne. Kuunteletteko ihan oikeasti sitä puolisoanne, hänen tarpeitaan ja ajatuksiaan. Vai kuittaatteko ne vain normaaleina pieninä narinoina joihin ei paljon kannata tuhlata huomiota? Siellä sisällä saattaa kuitenkin liikkua paljon sellaista joka olisi hyvä tietää.

 

Rakkaus loppuu jos sitä ei vaalita.. Puolikas-75 on surullinen esimerkki missä hänen puoliso ei ole ymmärtänyt että parisuhde on asioiden/tunteiden yllä pitämistä ja toisen tarpeiden tyydyttämistä. Siihen se koko eläminen perustuu. Perhe on se nro yksi ja pariskunta sen kivijalka.

Meillä 10 vuoden tappeleminen on vihdoinkin päättymässä ja alan olla melko tyytyväinen suhteemme tasoon. Mutta voi taivas kuinka monta kyyneltä, joustamista ja pultin menetystä siihen on mennyt.. Olen kokenut suurta vihaa, katkeruutta ja välinpitämättömyyttäkin omaa miestä kohtaan. Nyt musta tuntuu että vierellä käy paras ystävä, kumppani, rakastettu ja muuri joka kestää mun valtaisat tunteen purkaukset..

Mitä se oikea rakkaus on? Kuuntelemista, myötäelämistä ja reagoimista. Aloittajan mies luulee kokevansa rakkautta uuden kanssa, mutta todellista rakkautta on kestää useita vuosia suhde joka ahdistavimmillaan vie järjen, mutta antaa parhaimmillaan elämän kestävän suhteen.

Rakastanko mä miestäni? Onhan se mun kulta, mutta ei mun maailma käänny enää ylösalaisin eikä sydän pakahdu. Jos hänet menettäisin surisin mutta selviäisin. Silti koen että hän on kumppani joka säröistään huolimatta on sellainen jonka kanssa haluaisin elää loppuelämän.

Jos aloittajan mies on noin lapsellinen että kuvittelee hetken huuman olevan rakkautta, hän löytää itsensä samasta tilanteesta pettämässä kumppaniaan muutamana vuoden kuluttua. Rakkaus on sitoutumista ja loppuun asti yrittämistä ja sitten kun on kaikki tehty ja suhde päätetty on uuden suhteen aika. Aloittaja lopeta itkeminen ja ole vihainen. Miksi surra tuollaista tolloa!

 

Voin vain, ap, kuvitella, miten pahalta sinusta tuntuu, kun itse olin hajalla puolen vuoden suhteen päättyessä vastaavanlaiseen eroon. Lähdin miehen aloitteesta ja pyynnöstä suhteeseen täysin harkitsematta, täysin tunteiden vallassa ja aivan liian pian edellisen pitkän suhteen jälkeen. Tunteet heräsivät oikeastaan kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun mies ilmeisesti oli jo niitä hautaamassa. Yhtäkkiä hän vaan muuttui ennen niin kiihkeästä ja tulevaisuutta suunnittelevasta miehestä etäiseksi ja kylmäksi ja ilmoitti ettei halua enää tavata ja juttu on loppu.

En saanut koskaan minkäänlaista selitystä. Hän ei suostunut puhumaan kanssani puhelimessa, saati sitten, että olisimme voineet nähdä. Olin käytännössä häneen silloin niin rakastunut, etten voinut uskoa että hän tarkoittaa lopullista eroa. Voi sitä tuskaa ja itkua kun vähitellen tajusin että minut todellakin on jätetty kuin nalli kalliolle.

Vaikka tilanteemme eivät juurikaan ole verrattavissa, suosittelen sinulle sitä, mitä joku toinenkin jo on suositellut: älä vonkaa miestä takaisin, älä itke ja meuhkaa ja uhkaile (kuten itse tein aluksi). Säilytät ylpeytesi ja omanarvontuntosi. Tukeudu ystäviisi/perheeseesi, mutta kylmene exääsi kohtaan. Ja usko kerrasta että suhde on ohi. Usko se siksi, että mies ei ole sinun arvoisesi eikä sinun kannata tuhlata energiaasi häneen. Jos suinkin mahdollista, katkaise ainakin aluksi kaikki yhteydet häneen - toivut nopeammin etkä elättele toivoa. Tuska on kova ja kysymyksiä sata. Mutta ajan myötä helpottaa varmasti sinunkin kohdallasi- usko lujasti siihen. Ilmeisesti kaikkien naisten kohdalle osuu ainakin kerran elämässä kusipää mies joka ei kykene puhumaan.

Itse kärvistelin ja tuskailin suhteeni jälkimainingeissa kohtuuttoman kauan. Oli niin ikävä, halusin niin kovasti takaisin miehen luokse, ja sitten kun en enää osannut haluta häntä takaisin, halusin vaan sen viimeisen sanan. Olisin huutaa ja raivota hänelle sydämeni pohjasta. Minun olisi pitänyt antaa paljon aikaisemmin asian olla.

Lopullinen päätepiste surutyölle oli minun kohdallani miehen uuden tyttöystävän tapaaminen (tyttöystävän toiveesta). Kyllä tuntui hyvältä nähdä epävarma, minua ainakin 10 cm lyhyempi, huonosti pukeutunut hiirulainen joka epävarmuudessaan liimautui kiinni mieheen. Kotimatkalla nauroin paskaisesti - mieshän oli vaihtanut mersun ladaan! Minä olin hänelle liian kova pala. Nauroin sillekin, että naisen koulutus oli omaani huomattavasti lyhyempi. Niin lapsellista, mutta ah, miten hyvältä tuntui!

Paljon voimia ja rohkeutta sinulle.

 

Oon kertakaikkiaan hämmentynyt, surullinen ja shokissa. Pitkään kestäneen inttämisen päätteeksi mies ilmoitti, että hän on rakastunut toiseen eikä rakasta minua enää. Tämänkin sain tosiaan tietää vasta kun tuhannetta kertaa intin ja kyselin miehen oudosta käytöksestä. Ensin mies taas valehteli asiasta, kunnes vihdoin tunnusti. Menin ihan rikki ja riekaleiksi. Lähinnä vain itkin ja kyselin. Uusi suhde on jo ollut kuulemma vähän aikaa päällä ja ei vaan kuulemma enää rakasta mua. Sen sijaan uuteen naiseensa on jo näinkin lyhyessä ajassa kuulemma rakastunut. Minun tunteisiini hän suhtautui TODELLA kylmästi. Totesi vaan, että asia on nyt näin ja sillä selvä. Kestän kyllä tiedon siitä, että mies on pettänyt minua, mutta sitä en ymmärrä, miten voi 10 yhteisen vuoden jälkeen rakkaus ja välittäminen noin vain loppua, että mies voi vaan kylmästi todeta, että asia nyt vaan on näin?? Itse en ikipäivänä kykenisi moiseen. Jos joku osaa selittää, miten mies voi käyttäytyä noin julmasti ja miten rakkaus vain yhtenä päivänä loppuu, ilman sen suurempia selittelyjä, niin luen kyllä vastauksen mielenkiinnolla. :/

Olet samoissa asemissa naisena kuin minä miehenä. Erilleen muutto kaiken kauniiden vuosien jälkeen. "tunteet ovat kuolleet" sanoi. Hän haluaa katsoa onko elämällä vielä annettavaa!
Hän sanoo että saatta katua päätöstään jo kuukauden kahden päästä, sillä "parempaa miestä en mistään saa,mutta" käy tyttöjen kanssa tanssimassa retket kestävät aamuyöhön ja mahdollisesti viikonlopun. "En hae uutta, haluan vain elää...". Jäänkö odottelemaan vai onko tässä ns. pissatuksen meininki! Itse olen vieläkin todella syvästi rakastanut!!!!!!!!
Onko tälläinen normaalia ns. vaihdevuosi oikkuilua??

 

En tiedä, ei kokemusta moisesta, olemme olleet 21v naimisissa ja rakkautta on vaalittu, ei se lopu se himmenee, hehkuu ja nousee taas kukoistukseen, mutta tämä on vain minun kokemus, toisilla voi olla toisenlaista.
Tuossa hehkumisvaiheessa kun enää pikku hiillos hehkuu, pitää vaan pittä päänsä kylmänä ja muistaa se mitä tuli vamolle/miehelle alttarilla luvattua.

 

Olet samoissa asemissa naisena kuin minä miehenä. Erilleen muutto kaiken kauniiden vuosien jälkeen. "tunteet ovat kuolleet" sanoi. Hän haluaa katsoa onko elämällä vielä annettavaa!
Hän sanoo että saatta katua päätöstään jo kuukauden kahden päästä, sillä "parempaa miestä en mistään saa,mutta" käy tyttöjen kanssa tanssimassa retket kestävät aamuyöhön ja mahdollisesti viikonlopun. "En hae uutta, haluan vain elää...". Jäänkö odottelemaan vai onko tässä ns. pissatuksen meininki! Itse olen vieläkin todella syvästi rakastanut!!!!!!!!
Onko tälläinen normaalia ns. vaihdevuosi oikkuilua??

Tarinasi on suoraan minun elämästä tällä hetkellä. Olen mies, yhdessä oltu jo kauan. Yli 20v naimisissa. Tunteiden osoittamisen olen huomannut hiipuvan viimeisen vuoden aikana, hänen puolelta.
Nyt suhteesta ja yhteisestä tulevaisuudesta on keskusteltu pari kuukautta. Hänellä ei ole uutta suhdetta, ainakin vielä uskon hänen puhetta. Mutta tunteet on "kuolleet". Ei löydä rakkautta minua kohtaan juuri yhtään. Välillä tuntuu että ne tunteet on, mutta sitten yhtä-äkkiä sanoo että en tunne mitään sinua kohtaan.
Seksi on ainut mikä sujuu todella hyvin ja usein. Ei mitään muutoksia entiseen.
Keskusteluissa emme ole päässeet juuri eteen päin. Riitoja ei ole ollut, eikä ole nytkään. Asiallista asioiden läpi käyntiä.
Hän ei vaan näe tällä hetkellä yhteisessä tulevaisuudessa mitään positiivista, eletystä elämästä löytää huonoja asioita enemmän kuin hyviä.
En todellakaan tiedä mitä tässä tapahtuu. Enkä tiedä mistä tämä johtuu. En vaikka asiaa on käyty läpi monelta kannalta.
Minäkin olen alkanut miettimään hänen ns vaihdevuosia, ja mahdollisen vuosi sitten aloitetun hormonihoidon (kierukka) osallisuutta hänen mielialansa muutokseen. Olisiko se mahdollista?

 

"Mistään en ole ollut niin onnellinen kuin siitä, että hoidin oman eroni coolisti ja fiksusti. En koskaan sanonut lapsilleni, että isänne sikaili niin paljon, että minun oli pakko hänet jättää. Enkä koskaan avautunut miehelleni ja sanonut mitä hänestä todella ajattelin. Näillä teoilla oli kauaskantoiset merkitykset lasten kasvaessa aikuisiksi riidattomassa eroperheessä."

Jokainen näkee eronsa omalla tavallaan. Tietenkin voisin jälkiviisaana sanoa, että eromme olisi voinut hoitaa fiksumminkin. Mutta toimin sen aikaisella logiikalla enkä parempaan pystynyt.
Vastentahtoinen eroaminen ei ole maailman helpoin juttu.

Mutta kyllä riitainenkin avioero on hyvä elämänkoulu lapsille. Olen aina kertonut lapsille asiat niin kuin ne ovat.

Vuosien myötä aikuisina lapset näkevät isänsä sellaisena kuin hän oikeasti on.
Viinasta eroon päässeenä todellinen luonto on tullut esille.

Reilu vuosi sitten lapset olivat isänsä kanssa syömässä ravintolassa. Mies oli höykkyyttänyt henkilökuntaa sivistymättömällä tavalla ja lapset olivat hävenneet isäänsä. Totesin siihen, että
ei mies on aina ollut samanlainen. Kyllä minäkin monta kertaa häpesin tökeröä käytöstä.

Kasvattaja uskon siihen, että totuus aina kannattaa kertoa. Jokaisessa ihmisessä on hyviä ja huonoja puolia. Vaikka minua pidetään pyhimyksenä niin en ole sellainen ihminen.
Olen ihan tavallinen raadollinen ja erehtyväinen elli.

Avioeromme oli erittäin sotkuinen ja oikeuslaitoksen historiassa ainutlaatuinen.
Siitä asiasta olen erittäin ylpeä. Tulevat juristit saavat hekotella juttumme käänteille selaillessaan arkistoja. Se oli tarkoituksenikin. Avioerosta pitää ottaa kaikki lysti irti.
Sen parempaa elämänkoulua ei ole olemassakaan

 

Tarinasi on suoraan minun elämästä tällä hetkellä. Olen mies, yhdessä oltu jo kauan. Yli 20v naimisissa. Tunteiden osoittamisen olen huomannut hiipuvan viimeisen vuoden aikana, hänen puolelta.
Nyt suhteesta ja yhteisestä tulevaisuudesta on keskusteltu pari kuukautta. Hänellä ei ole uutta suhdetta, ainakin vielä uskon hänen puhetta. Mutta tunteet on "kuolleet". Ei löydä rakkautta minua kohtaan juuri yhtään. Välillä tuntuu että ne tunteet on, mutta sitten yhtä-äkkiä sanoo että en tunne mitään sinua kohtaan.
Seksi on ainut mikä sujuu todella hyvin ja usein. Ei mitään muutoksia entiseen.
Keskusteluissa emme ole päässeet juuri eteen päin. Riitoja ei ole ollut, eikä ole nytkään. Asiallista asioiden läpi käyntiä.
Hän ei vaan näe tällä hetkellä yhteisessä tulevaisuudessa mitään positiivista, eletystä elämästä löytää huonoja asioita enemmän kuin hyviä.
En todellakaan tiedä mitä tässä tapahtuu. Enkä tiedä mistä tämä johtuu. En vaikka asiaa on käyty läpi monelta kannalta.
Minäkin olen alkanut miettimään hänen ns vaihdevuosia, ja mahdollisen vuosi sitten aloitetun hormonihoidon (kierukka) osallisuutta hänen mielialansa muutokseen. Olisiko se mahdollista?

On se ihmeelinen tämä ihmisen elämä. Ensin onnea sitten surua! Molempia olotiloja on vaikea elää. Kun pitkinä öinä yrittää saada selvyyttä miksi ja miksi muinulle. Kyyneleet ja kaipaus toista kohtaan on valtava. Ei toivoisi kenenkään sellaista tuskan merta läpikäyvän. Sitten vielä kun kaikkensa pyrkii tekemään juuri niin kuin oikein on ja palvoo rakastettuaan, huomaakin tehneensä väärin ja liiaksi. Rakkaus, hellyyden tarve on mutta toinen ei sitä huomaa tai ei halua ilmaista.
Sitten sitä jo alkaa ajatella vaihtoehto. On oltava toinen! Ja toivoo jos näin on, ettei uusi olisi ns. väliaikainen käyttäjä ja "hyväksikäyttäjä...mutta?