Miten saada etäisyyttä katkeraan lapsettomaan ystävään?

[Anna K.]

Olen 35v kahden lapsen äiti (vauva ja 3v). Opiskeluaikainen ystäväni on nyt muutaman vuoden ajan yrittänyt avomiehensä kanssa lasta. Vauvaa ei ole tullut. En tarkalleen tiedä, koska ovat aloittaneet yrittämisen, mutta jo ensimmäisen lapseni saatuaan ystäväni oireili, välistä katosi kokonaan, välistä tuli syyttäviä tekstareita ja sitteny htäkkiä oli kuin ei mitään olisi tapahtunut. Toisen lapsen kohdalla sitten sama juttu.

Itse alan olla ihan kyllästynyt tähän kuvioon. En tiedä mitä ystäväni kokee, että minä ja perheeni olemme hänelle velkaa ja miksi. Ihan jo se ihmetyttää, että hänellä nyt ikää 42v, joten lapsien yritys jäänyt tosi myöhälle, joten luulisi, että itsekin tietäisi, että ei niitä niin vain tule. Toiseksi, vaikka syy olisi mikä, niin kuinka pitkään hän luulee, että minun ja muiden "lapsellisten" ystävien on hänelle tätä anteeksi pyydettävä?

Kiinnostaisi tietää, ovatko muut palstalaiset törmänneet vastaavaan? Ensisijassa mietin, että alan ihan tietoisesti alkaa ottaa etäisyyttä tähän ystävään. Sen lisäksi mietin, että pitäisikö jotain sanoa, vaikkapa sitten laittamalla jokin tarkkaan harkittu meili? Mielestäni yli 3v kiukuttelua siitä, että meillä lapsi on liikaa. Ei noin voi käyttäytyä vaikka kuinka paha olo olisi.

 

["juu"]

Minä sanoin aikanaan vastaavassa tilanteessa, mielestäni ihan nätisti vielä. Otin myös etäisyyttä kun alkoi jopa lasten kuullen päästellä sammakoita suustansa tämä ihminen, eikä kyennyt enää oikeastaan minkäänlaiseen asialliseen tai ystävälliseen kanssakäymiseen minun tai lasteni kanssa. Nyt hän on sitten viimein itse raskaana ja kävi tasan niinkuin vähän odotinkin, että nyt sitten kaikkien meidän joita hän aikanaan jutuillaan ja letkautuksillaan loukkasi pitäisi olla valtavan kiinnostuneita hänen raskaudestaan ja lastenhuonesuunnitelmistaan. Nyt hän on virallisesti onnellinen, joten me muutkin sitten saamme vihdoin olla..

 

[Anna K.]

[QUOTE="juu";26584680]Minä sanoin aikanaan vastaavassa tilanteessa, mielestäni ihan nätisti vielä. Otin myös etäisyyttä kun alkoi jopa lasten kuullen päästellä sammakoita suustansa tämä ihminen, eikä kyennyt enää oikeastaan minkäänlaiseen asialliseen tai ystävälliseen kanssakäymiseen minun tai lasteni kanssa. Nyt hän on sitten viimein itse raskaana ja kävi tasan niinkuin vähän odotinkin, että nyt sitten kaikkien meidän joita hän aikanaan jutuillaan ja letkautuksillaan loukkasi pitäisi olla valtavan kiinnostuneita hänen raskaudestaan ja lastenhuonesuunnitelmistaan. Nyt hän on virallisesti onnellinen, joten me muutkin sitten saamme vihdoin olla..[/QUOTE]

Miten otit asian puheeksi? Muistatko tarkemmin, mitä sanoit? Entä mikä oli vastaanotto eli ymmärsikö näkökulmaasi?

 

[takko]

dump the looser. ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla laittaa vaikka tekstari, että nyt on jutut kuulti ja nostan kytkintä.

 

["juu"]

Se oli semmoinen tilanne kun nuorimmainen syntyi tuossa pari vuotta sitten (meidän kolmas lapsi) ja hän tuli miehensä kanssa sitten vauvaa katsomaan ihan omasta aloitteestaan, ei mitenkään velvoitettuna. Koko raskausajan olin tietysti taas ollut hiljaa kuin kusi sukassa kaikesta vauva-asiasta ja omasta onnestani ettei nyt vaan tulis mitään ilkeää sieltä suunnalta enkä kuormittaisi tahallaan ainakaan häntä enempää. Meillä oli muitakin vieraita silloin siinä ja hän jotenkin jo ovelta sitten tullessaan huikkasi jotain "Sä ootkin täällä taas poikinut" -tyyppistä ja vanhemmille lapsille jotain samantyyppistä läppää heitti. Se ei vaan mennyt huumorista vaikka ehkä sellaiseksi oli tarkoitettu, kaikki muutkin vieraat siinä vähän hiljeni kuuntelemaan että mikäs se tämä oikein onkaan.. :O Yksinään kuulostaa varmaan pikku jutulta, mutta tuo oli vaan se viimeinen niitti siihen kamelin selän katkeamiseen, vuosikausia sitä naljailua olin kuunnellut.

Otin hänet yläkertaan matkaani kun vein vauvan nukkumaan ja juteltiin siinä kahdestaan hetki. Sanoin siinä sitten että mielestäni ei ollut ollenkaan hauskasti heitetty, varsinkaan sillä äänensävyllä sanottuna. Sanoin, että minä en ymmärrä tätä hänen ajatustaan siitä, että meidän lapset ovat ikäänkuin jotenkin häneltä pois ja että jos ei pysty asiallisesti minulle tai lapsilleni puhumaan niin on parasta varmaan pitää vähän välimatkaa, että minä en suoraan sanottuna nyt jaksa enää tätä asennetta tässä. Hän kyllä myönsi sen, että on tullut sanottua pahasti ja että ei kykene nyt olemaan puolestani (tai muidenkaan) onnellinen. Ikäänkuin siinä sitten sovittiin että ei varmaan nyt jaksa kumpikaan vähään aikaan yhteyttä pitää.

 

[Anna K.]

[QUOTE="juu";26584871] Ikäänkuin siinä sitten sovittiin että ei varmaan nyt jaksa kumpikaan vähään aikaan yhteyttä pitää.[/QUOTE]

Luulen, että jokin tällainen olisi meillekin optimiratkaisu. Ystäväni ajatusmaailma tuntuu nii vääristyneeltä, että vaikea uskoa, että voisimme löytää jonkin toimivan konsensuksen ja jatkaa yhteydenpitoa. Helpoin varmaan olisi yhdessä sopia, että antaa olla, kun on niin vaikeaa

 

[tyynesti vaan]

niin, voihan sen ystävyyden laittaa varikolle, ei kai sitä tarvitse aina lopullisesti poikkaista. että otetaan mietintä- ja kasvamistaukoa

 

["Vieras"]

tuntuu olevan niin paljon näitä lapsettomuus-aiheisia juttuja liikkeellä? Harmi vaan, että osa on selviä provoja.

 

[ap.]

Päädyin nyt sitten niin raukkamaiseen ratkaisuun, että laitoin tekstarin aiheesta. Sisältönä, että jos meidän perhe on hänelle jatkuva mielipahan aihe, niin otetaan etäisyyttä ja ollaan ihmeessä yhteydessä, jos hänestä joskus tuntuu, että voisi olla hyvä olo meidän seurassa.