Miten saada itsetuntoa parannettua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "nimetön"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"nimetön"

Vieras
Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta lähes aina. Kouluaikoina olin koulukiusattu, peruskoulun lisäksi ammattikoulussa. Minulla ei ole ystäviä ja se syö itsetuntoani lisää. Mies on paras ystäväni, mutta välillä kaipaisin muitakin ihmissuihteita. Tunnen olevani muita huonompi, koska kukaan ei kaipaa minua, eikä halua tavata minua (mieheni lisäksi).
 
harrasta, liiku paikoissa missä on muita ihmisiä, hanki koira, ole aktiivinen. en keksi muuta neuvoa. itse olen saanut pari uutta kaveria lasten kautta. vanhat kaverit eivät enää ole yhteydessä enkä ole saanut uusia kavereita kymmeneen vuoteen mutta kun ruvettiin liikkumaan lasten kanssa eri oaikoissa niin saatiin uusia tuttuja, useimmat moikkaustuttuja mutta pari oikeaa, ollaan tehty asioita yhdessä. toivottavasti et pysyttele kotona vaan! tsemppiä
 
Onnistumisen kokemusten kautta! Eli täytyy lähteä ihmisten ilmoille, että voi huomata pärjäävänsä toisten seurassa ja joskus voi löytää ystvänkin. Aloita pienin askelin, esim. joku harrastus?
 

Yhteistyössä