V
"vieras"
Vieras
Exän kanssa siis. Tuntuu että minä olen yrittänyt kaikkeni että tultaisiin lasten takia edes jollain lailla toimeen..mutta ei niin ei. Meillä on yhteishuoltajuus 3 ja 5 vuotiaista lapsista. Saan osakseni vain huutoa, syyttelyä, haukkumista, uhkailua, kiristämistä lapsista jne. Perheneuvolaan ei suostu tulemaan vaikka sitäkin yritin jossain vaiheessa ehdottaa.
Minä en vain yksinkertaisesti ymmärrä sitä miksi ihminen on niin pitkävihainen ja katkera, kokee minut pahimpana vihollisenaan, vaikka kaikki on vain hänen asenteestaan kiinni. Kuinka kauan tämmöistä pitäisi jaksaa? Erottiin yhteisymmärryksessä jo reilu pari vuotta sitten..emme olleet naimisissa. Minä muutin lasten kanssa pois yhteisestä kodista ja aloitin elämän aivan alusta. Edelleen tuntuu siltä että hän haluaa kontrolloida elämääni.
Minulla on uusi miesystävä ollut nyt jonkin aikaa ja hieman pelottaa mitä tapahtuu kun exä saa uudesta suhteestani tietää. Lapset eivät ole uutta miestäni vielä nähneet juuri tämän asian takia. Mutta emmehän me voi suhdettamme loppuikää salata ja samalla myös tuntuu siltä ettei minun yksityis- ja rakkauselämäni kuulu exälleni millään lailla.
Kellään vastaavia kokemuksia? Mitä olette tehneet?