Ä
"äiti"
Vieras
Hjälp! Melkein 1 1/2-vuotias poikamme väsyttää koko perheen yökukkumisillaan. Eli menee yhdeksän- kymmenen välillä nukkumaan, on aivan poikki silloin. Sitten nukkuu kuin tukki noin kahteen asti, jolloin aloittaa kirkumisen. Olemme tarjonneet vettä, se auttaa joskus, mutta ei joka kerta. Pimeässä hyssytellään poika takaisin unille, välillä se onnistuu, välillä ei. Jos kuitenkin nukahtaa, niin saattaa nukkua pari tuntia, neljän aikaan on taas sama homma. Kirkumista ja hätää. Sitten neljästä kahdeksaan asti on heräilyä parhaimmillaan 15 minuutin välein.
Kahdeksan aikaan on herätys ja poika on selvästikkin väsynyt. Päiväunille menee jo joskus 10-11 aikaan, viimeistään kello 12-13. Päiväunet saattavat kestää 15 minuuttia-4 tuntia, yleensä 2 tuntia, ja illansuussa poika saattaa ottaa toiset pienet unet, etenkin jo yö on ollut tosi rikkonainen. Ei paljoa auta pitää poikaa hereillä, koska siis tosiaan nukahtaa vaikka jonnekkin lattialle pöydän alle, jos ei suosiolla nukkumaan pääse.
Toisina öinä voi siitä kahdesta aloittaa valvomisen ja olla kolme-neljäkin tuntia yöllä hereillä. Minä olen megaväsynyt ja eipä tässä päiväunille pääse, koska muut lapset tarvitsevat päivällä vahtimista.
Ehdotuksia öiden parantamiseksi otetaan vastaan. Huomaa, että lapsi itsekkin on väsynyt ja tarvitsisi enemmän unta. Koko hereilläoloajan kuitenkin juoksee ja menee melkoista vauhtia.