Miten saisin onnellisuuden takaisin elämääni/elämäämme?

[Alakuloinen]

Kolme vuotta sitten olin maailman onnellisin nainen: olin juuri mennyt kihloihin Elämäni Rakkauden kanssa ja pian, häiden jälkeen, koittaisi siis aika jota olin niin kovasti - jo vuosia - odottanut: alkaisimme toivoa (ja tehdä) vauvaa. No, häät olivat upeat ja mies sai hyväpalkkaisen vakiviran, ja häiden jälkeen parissa kuukaudessa saimme tietää odottavamme lasta.

(Salaa toivottu) poika syntyi, ja alku oli ihanaa. Mutta sen jälkeen kun mies palasi töihin, huomasin ettei kaikki ole kunnossa. Minusta tuntui, että ihana elämäni oli ohi ja itkuista vauvaa päivin öin imettäessäni näin tulevaiisuuteni vuosien päähän; tätä samaa kotona oloa, lässyttämistä jne. nyt seuraavat vuodet, päivästä ja illasta toiseen - PAM! Aloin katua montaa asiaa, montaa päätöstä.

"Kyllä se menee ohi", sanottiin. No, menihän se, ei nykyään ahdista yhtään niin paljon kuin silloin, mutta jos multa nyt kysytään mitä kuuluu, niin aina vaan "ihan hyvää". Elämäni ei enää ole ihanaa, kuten ennen. Emme matkustele, emme käy leffassa, emme ravintoloissa syömässä. Lapsi - niin ihana kuin nyt 2-vuotiaana onkin - on muuttanut elämämme hyvin, hyvin tylsäksi.

En koe enää olevani se sama ihminen kuin ennen, eikä elämäni enää ole sitä unelmaa, jota pitkään elin - vaikka monen ulkopuolisen mielestä mun elämä on varmasti tosi ideaalia: ei sairauksia, ei rahahuolia, on kauneutta ja on menestystä, on "täydellinen" perhe. Mutta mihin ihmeeseen se onnellisuus tässä välissä katosi, vaikka olen saanut käytännössä kaiken mistä aikoinani unelmoin?

 

[har mi]

Kannattaa tarkkaan harkita, mitä toivoo. Saattaa käydä että sitä saa mitä tilaa.

Ei ole lapsiperheen arki pelkkää ruusuilla tanssimista.

 

[...]

Silloin kun saa sen mistä unelmoin, niin hyvin usein sitä huomaa ettei todellisuus olekkaan sitä samaa kuin niissä unelmissa. Elämä ei ole sit onnellisuutta ja vaaleanpunaista hattaraa kun veihdoin elää unelmaansa. Koska kun elää unelmaansa, niin menettää samalla sen suurimman unelman mitä on koskaan ollut.

Sun pitää löytää uusi unelmoimisen kohde ja vielä jos et koskaan sitä pääse toteuttamaan niin kuitenkin se unelmointi jostain kantaa sua pitkälle.

Perhe-elämä on hankalaa, unelmissaan siitä tekee ruusuilla tanssimista mutta todellisuus on aivan erilaista ikävä kyllä.

 

[Alakuloinen]

Ei ole lapsiperheen arki pelkkää ruusuilla tanssimista.

"pelkkää"? Mutta mitäs jos se ei tunnu siltä ikinä?

 

["Mamma italiana"]

elàmàssà on helppoja ja vaikeita jaksoja, kaikki ei ole vuosikaudesta toiseen samanlaista. minà alottaisin sinuna siità ettà alkaisin tehdà lapsenkin kanssa asioita joita teitte ennen. miksette enàà matkusta?

 

["Manda"]

Moi!
Onnellisuuden tunne on niin häilyvä. Itse menetin onnellisuuden tunteen lapsettomuuden ja raskaan työn vuoksi. Nyt olen saanut osan siitä aikaisemmasta onnestani takaisin. Irtisanouduin ja vaihdoin vähemmän stressaavaan ja aikaa vievään työhön. Aloin keskittyä enemmän asioihin joista saan hyvää mieltä. Panostin harrastuksiin mistä pidän ja huolehdin että saan aikaa itselleni. Mieti mikä tuntuu sinusta hyvältä ja mistä pidät. Mieti mitä haluat itsellesi kuukauden, puolen vuoden, vuoden ja viiden vuoden kuluttua. Yleensä kun tekee päätöksen, ne alkavat myös toteutua. Tsemppiä!

 

["mummi"]

Kahdenkeskeistä aikaa on ehkä se mitä te kaipaatte. Pieni lemmenloma silloin tällöin ja vaikka muutaman kertaa kukaudessa yhdessä ulos syömään. Mummit, kummit ja kaverit hätiin ja ota ilo irti kahdestaan.

 

[Alakuloinen]

[QUOTE="Mamma italiana";22987862]miksette enàà matkusta?[/QUOTE]

Tuntuu lapsen kanssa niin hankalalta, vaikka kaikki kantorinkat, matkasängyt sun muut on hankittu viimeisen päälle - ei se vaan ole sellaista enää, kun elämämme on tuon pienen rytmin mukaan menemistä. Ja lisäksi mies tekee niin pitkää päivää, ettei viikonloppuisin jaksa muuta kuin levätä, ja lomat tulee aina vietettyä kaukana sukulaisten luona, että pojalla nyt sentään isovanhemmat tuttuina pysyisivät.

En tiedä, ei vaan huvita enää.

 

[Mep]

Onnellisuus tulee lisääntymään kun lapsesi kasvaa = arki helpottuu. 2vuotiaan kanssa on vielä aika säätämistä koko ajan, mutta odota vaan, vuosi vuodelta helpottaa...

En minäkään nauttinut alkuvuosina pätkääkään, vaikka lapsen vuoksi olinkin 3 vuotta kotona. Nyt kun hän on melkein 6v. on ihan toisenlaista.
Yhteistä järkevää tekemistä on vaikka kuinka ja viikonloput ovat muuttuneet työleireistä jälleen vapaa-ajaksi.
Miksi muuten ette matkusta? Muutenkin kannattaa ottaa niitä "parisuhde"-menoja kehiin. Voisko joku isovanhempi/ kummit/ muut tutut hoitaa lasta? Käytte taas syömässä välillä kahden ja vaikka risteilyllä. Piristää kummasti!

 

[Alakuloinen]

Onnellisuus tulee lisääntymään kun lapsesi kasvaa = arki helpottuu. 2vuotiaan kanssa on vielä aika säätämistä koko ajan, mutta odota vaan, vuosi vuodelta helpottaa...!

Eli toinen lapsi jäänee meillä vain ajatuksen tasolle, kun nytkin eletään vain se "helpompi aika" silmissä siintäen. En tiedä, ehkä kaikkia ei vain ole luotu vanhemmiksi, mä taidan olla sellaiseksi ihan liian itsekäs.

 

[hophop]

En minä kyllä yhden 2-vuotiaan kanssa kokenut, että tarvitsee kotii jäädä lässyttämään. Kävimme molemmat kokopäivätöissä, toinen kun tuli toinen lähti. Matkustelu on halpaa ja helppoa 1 lapsen kasnsa. Mitään ei tarvinnut jättää, 2 vanhemmalta riittää kyllä aikaa sekä lapselle, kotitöille että työelmällä ja omille harrastuksille.

Useamman lapsen kanssa usein tulee eri tavalla valintoja, rahan riittäminen ja matkustelu useamman eri ikäisen ja eri rytmit omaavan kanssa jo mielestäni työlästä, mutta joillakin sujuu sekin.

 

[Alakuloinen]

En minä kyllä yhden 2-vuotiaan kanssa kokenut, että tarvitsee kotii jäädä lässyttämään. Kävimme molemmat kokopäivätöissä, toinen kun tuli toinen lähti. Matkustelu on halpaa ja helppoa 1 lapsen kasnsa. Mitään ei tarvinnut jättää, 2 vanhemmalta riittää kyllä aikaa sekä lapselle, kotitöille että työelmällä ja omille harrastuksille.

Useamman lapsen kanssa usein tulee eri tavalla valintoja, rahan riittäminen ja matkustelu useamman eri ikäisen ja eri rytmit omaavan kanssa jo mielestäni työlästä, mutta joillakin sujuu sekin.

Kiitos, mutta miten luulet tän vastauksen auttavan mua tai vastaavan kysymykseeni?

 

[Mep]

Eli toinen lapsi jäänee meillä vain ajatuksen tasolle, kun nytkin eletään vain se "helpompi aika" silmissä siintäen. En tiedä, ehkä kaikkia ei vain ole luotu vanhemmiksi, mä taidan olla sellaiseksi ihan liian itsekäs.

Älä sure, meitä on muitakin, jotka ovat lapsen myötä oppineet itsestään uusia puolia....
Jotkut kuvitelmat ovat karisseet. Nautin suunnattomasti kun koko perhe nukkuu jo viikonloppuisin pitkään = n.8.30 saakka ja saatan lukea kirjaa rauhassa.
Ei tullu sädekehä-äitiä lauma jaloissaan.

 

[...]

Olipas ihanan rehellinen kirjoitus Niinhän se on, että vaikka sen tietää, että lapsi muuttaa kaiken..ei silti tajua että se muuttaa todellakin kaiken. En osaa antaa sulle neuvoa, mutta toivon että löydän itsesi ja saat sen sopimaan myös tuohon tänhetkiseen kuvioon. Kun olet itseesi tyytyväinen, saat onnellisuutesi takaisin.

 

[Alakuloinen]

Olipas ihanan rehellinen kirjoitus Niinhän se on, että vaikka sen tietää, että lapsi muuttaa kaiken..ei silti tajua että se muuttaa todellakin kaiken. En osaa antaa sulle neuvoa, mutta toivon että löydän itsesi ja saat sen sopimaan myös tuohon tänhetkiseen kuvioon. Kun olet itseesi tyytyväinen, saat onnellisuutesi takaisin.

Kiitos, samaa toivon minäkin... Sitä odotellessa.

 

[Non compos mentis]

Viskaa romukoppaan ne muiden ajatukset siitä, miten lapsiperheen tulee elää. Sulje muut pois elämästänne ja löydä itsesi uudelleen.