P
"pale"
Vieras
Näin viime yönä todella toden tuntuisen yön äitini kuolemasta. En ole koskaan ennen nähnyt unta kenenkään muun kuolemasta (en siis ainakaan muista nähneeni).
Tässä unessa äitini oli kuolinvuoteella kotonaan ns. ensimmäisessä-neljännessä otoksessa elossa, mutta silmät kiinni vuoteellaan, valkoinen täkki päällään ja sitä peitti tuhannet punaiset ruusut. Mitä enemmän päiviä kului, sitä enemmän tuli ruusuja ja mustia, väkäräisiä ja piikikkäitä oksia sängyn ylle. Äiti ei vaikeroinut, makasi vain yksin hiljaa kalpeana. Huoneessa ei ollut ketään muuta. Tiesin kun näin tuon unen, että äiti tulisi ns. päivä päiväältä sairaammaksi ja lähestyisi kuolemaa ja viimeinen kuva olikin, kun jokin kiskoi hänet sängystä mukanaan kuin trombin mukaan ja kukat lakastuivat saman tein.
Kun heräsin minulla oli aivan kamala olo. Soitin äidille ja kyselin kuulumisia. Hiukan heikko olo hänellä kuulemma oli ja vähän pyörryttäväkin. Sanoin, että jospa hän kävisi varmuuden vuoksi lääkärillä.
En tietenkään kertonut unesta, enkä sinänsä usko enneuniin, mutta aika outo uni oli. Onko teillä muilla ollut tuollaisia unia ja onko teillä muilla ollut tarve jutella unista muiden kanssa?