Miten suhtautuisitte jos miehenne sanoisi että ei olisi pitänyt tehdä lasta ollenkaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hmmmmm"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hmmmmm"

Vieras
Onko kenenkään mies sanonut näin? Oma mies sen ihan yhtäkkiä sanoi ja tarkoitti sitä täysin, ainakin sillä hetkellä. Enkä itse tiedä miten tuohon pitäisi suhtautua. Eikö mies välitä lapsesta yhtään kun voi noin sanoa ja toivoa ettei sitä lasta olisi?? Kyllä minäkin olen väsynyt välillä, kun taapero edelleen heräilee öisin ilman järkevää syytä, mutta silti en koskaan toivo ettei lasta olisi!

Mun reaktio tuohon oli itku. Alan itkemään aina kun suutun mikä on itsestänikin tosi ärsyttävää, kun en sitten saa sanottua oikein mitään. Mutta suututti ihan hirveästi ja mietinkin että minkälaisen miehen kanssa edes olen..
 
Kuulostaa mun eksältä. Se oli henkisesti hyvin häiriintynyt, tuntui ettei maailmassa ollut mitään muuta kuin oma napa ja kaikki pyöri sen ympärillä. Sille oli esim vaikea käsittää että tummaihoisetkin ovat ihmisiä. Saati sitten lapset.

Se myös kirosi ettei olisi pitänyt alkaa seurustelemaan alun perinkään kun olin vähän pullukka. "pyörätuolissahan sinä ole jo nelikymppisenä kun olet niin läski", oli sen kommentti asiaan....
 
Mies sanoi joskus raskaimpina aikoina, et yhden lapsen kanssa ois kyllä helpompaa.
Tuntu kyllä kurjalta, mutta toisaalta se oli tottakin.

Väsyneenä sitä voi sanoa ajattelemattomasti, kuka tahansa.
 
Sanoisin sorry, tilausta ei voi enää peruuttaa. Häkeltyisin ja tuntisin itseni ja lapseni loukatuksi varmasti ensin. Ei onneksi ole koskaan noin sanonut. Kuulostaa vähän lapselliselta ajattelulta.

:hug:
 
En tunne sun miestä enkä teidän tilannetta, en oikein osaa kommentoida miten "normaalia" tuollainen sun mieheltä on, mutta omalta kohdalta ja miehen tähänastisia kommentteja miettien jos hän läväyttäisi jotain tuollaista, en kyllä takaa mitä tekisin tai sanoisin. En varmaan uskoisi enää koskaan 100% että on onnellinen lapsistaan tai rakastaa näitä ehdoitta. Ja se söisi ja pahasti.
 
no mä olen kerran sanonut noin, kun muksu valvotti taas kerran keskellä yötä. sanoin, et jos oisin tienny et tä on tällästä (tottakai siis tiesin että pikkulapset valvottaa mutta en sitä miten saatanan rankkaa se on) niin en ois tehny lasta ollenkaan.
Mutta mä nyt puhun yleensäkin ihan kauheita asioita, en tiedä mistä se johtuu.
 
Kyllä se joskus sanoo, mutta ei tarkoita...vihaisena vaan päästelee sammakoita. Olen sanonut siihen aina, että tuossa on ovi, että herra vaan muuttaa pois jos ei perhe-elämä kiinnosta, että pärjätään me ilman sitäkin. Peruu sitten loppujenlopuksi aina sanansa.

Mutta kyllä mä ajattelen että mies on jollain tapaa häiriintynyt, kun tuollaisia juttelee, on muutenkin tosi omahyväinen ja oma napa tärkein. Ei välitä toisten tunteista, ei minun eikä lasten. Eilen valitti kun on niin rasittavaa kuskata isompaa lasta harrastuksiin...tässä taas huomasi sen että ei mitään tekis muiden hyväksi, jos ei itse hyödy siitä.
 
No..Mä olen ite sanonut lapsesta niin väsyneenä ja turhautuneena...Joskus vaan menee yli hilseen ja tulee sanottua asioita mitä ei tarkoita..

Sama täällä. :( Meille tuli lapsi kuitenkin ihan vahingossa, joten mä luulen että sen takia me ollaan molemat joskus sanottu että me ei olla tätä edes pyydetty, tai että voi kun lasta ei olisi tms. Joskus kun on tosi väsynyt, tuntuu että suu puhuu kaikki alitajunnassa olevat asiat ihan vahingossa, mutta ei se silti tarkoita että me rakastettais meidän poikaa jotenkin vähemmän tai kodeltais sitä huonommin. Koskaan en kuitenkaan ole, enkä aio sanoa mitään tuollaista lapsen kuullen vaikka olisin kuinka väsynyt.

Nimim. viimeyönä 1,5h nukkunut, mutta tällä kertaa hermonsa säilyttänyt mamma.
 
Kuten täällä nyt on todettu, moni nainen on sen ääneen sanonut tai ainakin ajatellut, joten miksi heti ajatellaan että mies ei rakasta lasta tms. jos mies sanoo sen..?En mä halua tällä nyt haastaa riitaa, mutta kyllä se mieskin väsyy ja monet tilanteet on uusia ja ihmeellisiä, joten miksi siitä tarvitsee tehdä niin iso asia vain sen takia että se oli se mies jonka sen sammakon suustaan päästi?
 
Kuten täällä nyt on todettu, moni nainen on sen ääneen sanonut tai ainakin ajatellut, joten miksi heti ajatellaan että mies ei rakasta lasta tms. jos mies sanoo sen..?En mä halua tällä nyt haastaa riitaa, mutta kyllä se mieskin väsyy ja monet tilanteet on uusia ja ihmeellisiä, joten miksi siitä tarvitsee tehdä niin iso asia vain sen takia että se oli se mies jonka sen sammakon suustaan päästi?

Monet myös tuomitsee miehen väkivallan (kuten pitääkin), mutta hakkaavat miestään itse vihaisena. Tuplastandardi.
 
Kuten täällä nyt on todettu, moni nainen on sen ääneen sanonut tai ainakin ajatellut, joten miksi heti ajatellaan että mies ei rakasta lasta tms. jos mies sanoo sen..?En mä halua tällä nyt haastaa riitaa, mutta kyllä se mieskin väsyy ja monet tilanteet on uusia ja ihmeellisiä, joten miksi siitä tarvitsee tehdä niin iso asia vain sen takia että se oli se mies jonka sen sammakon suustaan päästi?

Samaa mieltä.
Meillä kolme lasta ja kyllä mä myönnän joskus ajatelleeni myös niin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten rakastaisi lapsiamme, päinvastoin, he ovat minulle tärkein asia maailmassa. Se rakkaus onkin niin intensiivistä ja syvää, että kaikki huoli ja turhautuminen (joita joskus väistämättä vanhempana tuntee) tuntuvat joskus myös kovin suurilta. Nuo tunteet yhdessä rajun väsymyksen kanssa ovat joskus saaneet minut ajattelemaan moista. Ja olenpa tainnut joskus asian sanoa myös ääneen miehelleni. Mieheni ei onneksi minua ole tuominnut asiasta saati väittänyt, etteivät lapseni ole tärkeitä minulle. En minäkään vastaavassa tilanteessa tuomitsisi miestä. Toisinaan se univaje vaan käy niin suureksi, että niitä sammakoita tosiaan pääsee suusta.
 
En voisi kuvitella sellaista tilannetta, että niin sanoisi, ainakaan tosissaan. Mutta jos sanoisi, ja uskoisin, että tarkoittaisi, niin käskisin suksia kuuseen ja vähän äkkiä.
 
Riippuu missä tilanteessa ja millä lailla tuon sanoisin. Jos sillä rankimmalla hetkellä väsyneenä sen tuhahtaisi niin antaisin mennä toisesta korvasta ulos. Itselläkin on tiukan paikan tullen tullut yhtä ja toista mieleen... :whistle:

Mutta jos nyt ihan normaaliarjessa rupeaisi vakavasti tuollaista puhumaan niin se olisi varmasti keskustelun paikka. Siis pitäisi miettiä läpi miksi tuolta tuntuu, mikä tässä mättää ja mitä voisi asian eteen tehdä.

Meillä arki ei ole aina helppoa ja toisaalta on ihan hyväkin että voi välillä avautua puolisolle niistä negatiivisemmista (kielletyistäkin) tunteista.
 
[QUOTE="minä";23100042]En voisi kuvitella sellaista tilannetta, että niin sanoisi, ainakaan tosissaan. Mutta jos sanoisi, ja uskoisin, että tarkoittaisi, niin käskisin suksia kuuseen ja vähän äkkiä.[/QUOTE]

Minä näkisin tuon enemmän jonkinlaisena avunhuutona. Siis mieheltä (miksei naiseltakin) keinona sanoa että nyt on jotain vialla. Mitä se sitten on; väsymystä, stressiä, turhautumista vai jo ylipäätään tunnetta siitä ettei perheessä ole kaikki kunnossa.

Jos siinä tilanteessa sanoo toisella että suksi kuuseen niin se ei tunnu kovin rakentavalta sekään. Kun itse mietin niitä hetkiä milloin on noita "kamalimpia" ajatuksia tullut mieleen niin väistämättä olen tuolloin ollut loputtoman väsynyt ja epätoivoinen. Jos silloin avaudun miehelle noin ja saan vastaukseksi painua kuuseen eikä takaisin ole tuloa kuin vasta anteeksipyynnön jälkeen ja luvaten ettei ikinä sano mitään tuollaista niin... : /

Enemmän tykkäisin siitä jos toinen tuolloin tajuaisi minun olevan loppu ja ottaisi sitten itse ohjat käsiin lasten kanssa, antaisi minun hetken levätä ja sitten tulisi kysymään rauhassa että mikä mättää. Siitä tulisi luottavainen ja lämmin olo minkä voimalla taas jaksaisi eteenpäin seuraavien hankaluuksien yli.
 
Niih, varmaan hetkittäin siltä saattaa tuntua ja vanha vapaa elämä houkuttaa, mutta tehty on ja vastuu kannettava. Helpolla ei pääse, mutta kyllä nämä antavatkin. Juttele asiasta miehesi kanssa tavallisen mielentilan hetkellä niin vaat mielenrauhan. Tai jos et, niin ihan arsusta :(
 
Minusta tuossa ei ole mitään outoa. Olen itsekin useamman kerran ajatellut, että onko minusta tähän, oliko virhe hankkia lapsia, kykenenkö ja jaksanko olla hyvä vanhempi... ei siis kysymys ole rakkauden puutteesta, vaan siitä, että pelkään etten kykene tarpeeksi hyvä vanhempi olemaan (mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan.)
 
Ei kyllä tarkoita etteikö lapsesta välittäisi. En viitsi toistella mitä on jo sanottu, mutta samaa mieltä olen esim. madickenin kanssa. Ei sen pitäisi olla sen pahempi miehen kuin naisenkaan suusta, ja tiedän kyllä monta äitiä, jotka ovat sanoneet jotain sinne päin ainakin. Esim yksi sanoi, että: "jos olisin tiennyt kuinka rankkaa lasten kanssa on, en ole varma olisinko niitä tehnyt. Rakastan lapsiani tietenkin nyt kun ne tossa on.".
 

Yhteistyössä