Miten tämän ajanjakson selviää? Asiaa oman alan työttömyydestä...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:(

Vieras
Mua ahistaa todella kovasti. Valmistuin joulukuussa sellaiseen ammattiin, joka on "varma" ja työntekijöistä pulaa ympäri Suomen. Kas ollakaan, jouduimme muuttamaan mieheni työn takia ainokaiseen kolkkaan Suomea, jossa ei ole minkään valtakunnan mahdollisuuksia oman alan töihin. Olen joutunut ottamaan vastaan työpaikan oman alan ulkopuolelta, jota voisin tehdä myös alemmalla koulutuksella.

Kuinka tästä tunteesta pääsee eroon, että olen uurastanut kovat opinnot läpi ja viimein valmistunut ja päädyn sellaiseen paikkaan missä ei ole töitä?? Argh. Emme asu täällä kuin pari vuotta, jonka jälkeen muutamme paikkakunnalle, jossa työn saantini on 99% varmaa omalta alalta. Mutta jotenkin tuntuu, että ottaakohan minua kukaan enää sitten töihin kun en ole valmistumisen jälkeen tehnyt päivääkään oman alan töitä?

Ahistaa, masentaa ja... turhaa kai tämä on. Tiedän, että kaikenlainen työ on aina arvokkaampaa kuin työttömänä oleminen, mutta silti minusta tuntuu, että taitoni/osaamiseni hankkiminen on valunut viemäristä alas...
 
Mutta jotenkin tuntuu, että ottaakohan minua kukaan enää sitten töihin kun en ole valmistumisen jälkeen tehnyt päivääkään oman alan töitä?

No todellakin ottaa, eiköhän kannata lähteä heti tekemään työtä sen eteen, että saat nuo ajatuskehät todellakin poikki.
Voit tehdä muutamia juttuja sen eteen, nämä ovat huonoja ajatusspiraaleita, ja katkaise ne sekä ala elää :heart:
 

Yhteistyössä