Miten te säilytätte hermonne ja jaksatte olla pitkäjänteisiä?

[kitiseminen ärsyttää]

Meillä vasta vajaa vuoden ikäinen, ja monta kertaa päivässä menetän hermoni sen kanssa - niin että hävettää, vastahan hän on vauva.. Mutta kun kitisee ja kiukkuaa, ei syö, ei nuku.. jne. Ja olen pettynyt itseeni, kun en jaksa olla pitkäpinnainen vaan ärsyynnyn kun ipana taas kerran kieltäytyy syömästä ja mutristaa suun ja alkaa kitistä. Miten sitten uhmaiässä.. pelkään jo sitä.
Miten te jaksatte? Menetättekö hermojanne? Haluaisin olla tyyni äiti, mutta lyhytpinnaisuus näkyy tässäkin. Puren hammasta ja nostan kitisevän ipanan ruokapöydästä. Ehkä pitäisi olla enemmän poissa kotoa, että jaksaisi lapsen kanssa paremmin vai kuinka? Toisaalta, kyllä ne tilanteet risoo siltikin.

 

[nuku tarpeeksi]

En onnistu aina säilyttämään hermojani, mutta pinnaa pidentää kummasti, kun pitää huolta siitä, että itse saa tarpeeksi unta ja saa riittävästi omaa aikaa, olipa se sitten vaikkapa tietokoneella surffailua, shoppailukierros tai biletystä.

 

[Lakupatukka]

Ei kai siihen ole mitään helppoa konstia, mutta näin olen itse pyrikinyt hoitamaan tilanteet:

Ei pieni lapsi ilkeyttään kitise, se on hyvä muistaa (toisin kuin murkkuikäiset....). Kun poikani aloittaa huudon, niin yritän ajatella, että se menee kyllä ohi. Hänen on nyt vaan käytävä nuo ikävät tunteet läpi. Kyllähän se huuto ja jatkuva huomion vaatiminen ottaa välillä ankarasti hermon päälle, mutta poistan itseni hetkeksi tilanteesta, huokaisen ja palaan takaisin. Sellaisena päivänä kun poika on oikein kiukkuinen laitan korvatulpat. Eihän ne ääniä poista, mutta vähentää desibelejä. Toimii myös yöllä! Toisaalta, ei ihan jokaiseen kitinään kannata edes kiinnittää huomiota. On hyvä kehittää sellaiset "henkiset" korvatulpat. Useamman lapsen kanssa sitä huomiota ei edes pystyisi antamaan niin paljon kuin ainokaiselle.

Tällä kirjoituksella en tietenkään tarkoita että lasta kohden tulisi olla jotenkin kylmä ja etäinen, vaan ettei anna lapsen pompottaa ihan miten vaan. Syliä ja pusuja annetaan tietenkin aina sitten kun "halituttaa"

 

[Positiivisia puolia]

On se ihmeellistä millainen henkinen valta tuollaisella pienellä, avuttomalla lapsella on aikuiseen ihmiseen. Millainen itsetunto hänellä onkaan, kun pystyy uhmaamaan itseään moninkeraisesti suurempaa ihmistä. Yritäpä itse...

Voihan sen asian kääntää niin, että lapsi kokee olevansa turvallisen aikuisen seurassa, kun häneen voi purkaa myös niitä ikäviä tunteita. Olisi se hirveää jos lapsi ei sitä uskaltaisi tehdä esim. väkivallan pelossa. Sinulle on siis turvallista kitistä hyvä niin.

 

[--nuka]

Tuo lakupatukan "henkiset korvatulpat" vertaus on hyvä. Samaa tehdään täälläkin. Olen yllättynyt itseni, koska ennen lasta olin hyvin lyhytpinnainen. Lapsen kanssa ei ole hermo mennyt kertaakaan. Nuorempi on helppo, mutta esikoinen sitäkin haastavampi. Koliikit, yöhuudot, ei nuku, hyvin intensiivinen....

MInua helpottaa ajatella että hän on lapsi ja minä aikuinen. Ei minulla ole oikeutta mennä räyhäämään lapsen tasolle. Homma vaan vaikeutuu mun mielestä kun lapsi täyttää vuoden ja henkiset tarpeet alkaa ottaa enenmmän tilaa.

Lapsen saannin myötä hyväksyn vielä vähemmän lapselle huutamista. Ymmärrän että hermo menee, mutta ei se silti ole oikeutettua möykätä lapselle, vaikka moni muukin niin tekee.

Hienoa ap että mietit näitä juttuja. Voimia sinne! Jo tiedostaminen on hieno alku.

 

[Milla Maqia]

Hyviä ohjeita oletkin jo saanut.
Lisään vielä, että pinna kasvaa myös lasten kasvaessa.....Vuosien myötä sitä on huomannut ettei enää edes jaksa ottaa pultteja joka asiasta ja toisaalta myös tietää että nämä kiukku-kehitys-vaiheet menevät ohitse ja vieläpä uskomattoman nopeasti! Näin jälkikäteen katsottuna ;D Pianhan nuo pienet ovatkin murkkuikäisiä ja ..... sitten vasta tarvitsee niitä henkisiä korvatulppia ja pitkää pinnaa!!

Voimia sinne! Joskus vaativaankin kasvatustehtävään.....

 

[Vauva ei kitise tahallaan]

Ihan kuin sinä alkuperäinen ajattelisit, että se lapsi kitisee tahallaan? Ihan vaan vittuillakseen?

Minua kyllä ärsyttää ja väsyttää, mutta en pura sitä lapseen. Hän on etenkin alle vuoteisena niin pieni, että kitinään on jokin syy. Ei ole hänen vikansa, ettei hän osaa puhua ja sinulle fiksusti selittää, miksi mahaan sattuu, pelottaa, väsyttää, nälättää tai hän haluaa seuraa.

Olisit iloinen, että vauva juttelee sinulle tai ylipäänsä jotenkin viestii. Se tarkoittaa, että hänellä on selviytymisvietti ja viestimistaitoja.

 

[masentunut äiti]

Mua ei lapsi ärsytä ikinä. Ei lie hyvä niinkään. Toki lapsi on ihana, terve ja iloinen, mutta huono syömään eikä kovin hyväuninen. Vahva tahtokin on. Mutta jotenkin kai käännän ärsytyksen sisäänpäin ja ahdistun. Lääkkeet autaa ja riittävä uni, johon taas auttoi sama lääke. Siis tämä pointtina, jos ärsytys on todella paha ja jatkuva. Ei ehkä ole kaikki kunnossa eikä vika lapsessa. Jota en tosiaan syyttäisi missään tapauksessa.

 

[ei kitise ei]

Ihan kuin sinä alkuperäinen ajattelisit, että se lapsi kitisee tahallaan? Ihan vaan vittuillakseen?

No eiköhän tuon jokainen tajua ettei vauva tahallaan kitise. Saatikka vittuillakseen. Mutta ei se tieto silti helpota sitä, että välillä ärsyttää ihan suunnattomasti. Varsinkin silloin kun itse on väsynyt ja kireä. Mutta tätähän tämä on, jatkuvaa ns. vanhemmaksi kasvamista. Kyllä on minunkin pitänyt muutaman kerran mennä vessaan ottamaan lukua, että on saanut itsensä hillittyä.

 

[mie vaan xx]

Turhautuminen johtuu siitä, että odotukset ja todellisuus eivät kohtaa. Äiti haluaisi, että lapsi on aina tyytyväinen, syö reippaasti, nukkuu sekunnissa ilman nukutusta omaan sänkyynsä , ei heräile yöllä eikä kitise koskaan.
Mutta kun todellisuus on toista, valitettavasti ja kierre on valmis kun vauva vaistoaa äidin kiukun ja kitisee ja äiti taas hermostuu kun vauva kitisee jne.

Kun vauva ei pysty muuttamaan käytöstään niin mitä vaihtoehtoja jää? Ehkä aikuisen pitäisi muuttaa odotuksiaan ja asennettaan.

 

[Kiukut]

Minusta tuntuu, että meidän vuosikas joskus kitisee ihan huvikseen ilman mitään oikeaa syytä... esim. jos laitetaan vaippaa potalla käynnin jälkeen niin välillä ei rauhoitu sekunniksikaan, että saisi tarrat vetäistyä äkkiä paikalleen. Minulla menee sitten hermot ja ärähdän lapselle, että pysy nyt siinä paikalla... ja kun ei tuokaan auta... kitinä ja vänkäily vaan jatkuu ja vaipan laittaminen on mahdotonta. Minusta tuollainen tilanne on jo turhaa kiukkua ja lapsi tekee sen tahallaan, mutta meillä lapseen ei tehoa puhe melkein koskaan, vaikka olen varma, että ymmärtää puhetta tuossa tilanteessa. Joskus on tehnyt mieli näpäyttää sormille, mutta hillitsen vaan itseni, koska en salli sellaista. Kerran pidin lasta paikoillaan enkä päästänyt siitä lähtemään mihinkään ja hän loukkaantui siitä niin paljon ettei saanut henkeä kunnolla ja meni jäykäksi ihan kaarelle. Tuntui että kesti todella pitkään ennen kuin lapsi taas hengitti ja säikähdin todella paljon tuosta, että lapsi voi loukkaantua noin verisesti että ei voi enää hengittää itkultaan. Olen tosi pettynyt itseeni kun en ole voinut olla rauhallinen aikuinen joka tilanteessa, mutta en oikein tiedä miten saisin hillittyä itseni ja pysymään rauhallisena.

 

[aaaaaaaaaaaaarrrrrggggghhhh]

Hoh hoh, edellisen oli pakko olla provo. Vai vauva kitisee huvikseen ilman syytä?!

Mietipä itse miltä tuntuisi tulla 24/7 kiedotuksi johonkin hautoviin/kohta taas kusisiin vaippoihin aina välittömästi pienen tuuletuksen (potalla käynnin) jälkeen. Voipi olla että pääsisi sultakin pienoinen turhautunut itku!

Vähän empatiaa, ei se lapsikaan ihan mitä tahansa kestä, pölkyt!

 

[dhjjvhls]

Vähän samoista asioista juteltiin kuin ap. juuri neuvolakäynnillä ja terv.hoitaja tarjosi mahdollisuutta käydä juttelemassa neuvolapsykologille. Ajattelin kyllä siihen tarttua, sillä haluan olla mukava äiti enkä mikään nalkuttava akka, joka kihisee itsekseen. Vielä pahempaa kun välillä huomaa olevansa juuri samanlainen kun oma äiti. En olisi ikinä odotusaikana uskonut, että voin olla välillä niin pinna kireällä, että se oma pieni rakas ketuttaa. Mielestäni kannattaa näitä ilmaisia palveluita käyttää ennen kuin se pinna palaa totaalisesti. Ei kannata päästää ongelmia kasvamaan liian suuriksi.

Välillä kotoa pois lähteminen ihan yksin auttaa kyllä kummasti, ei se tarvitse edes ajallisesti kestää kauan.

 

[mitäs tässä tapauksessa]

Mitä jos mies on se, jonka hermot palaa? Mua ärsyttää se, että mies hermostuu äärimmäisen helposti lapsen kanssa (syöttäessä kun lapsi sotkee tai ei avaa suuta, nukkumaan laittaessa kun lapsi ei heti nukahdakaan....) ja sitten kiukkuuntuu ja jättää lapsen siihen yksinään. Kun puhun asiasta miehelle, sanon että aikuisen täytyy käyttäytyä vastuuntuntoisesti ja pitkäjänteisesti, mies vaan toteaa ettei hän mahda omalle lyhytpinnaisuudelle mitään. Kun sanon että aikuisen on pakko osata säädellä käyttäytymistä, hän sanoo että sama kuin sanoisit huumeiden käyttäjälle että pakko sun on pystyä olemaan ilman. Mies siis perustelee käytöksen sillä, ettei hän vaan voi itselleen mitään. Mikä tähän auttaa?! En hyväksy sitä, että mies suuttuu ja kiroaa lapselle kun vähänkin hankalampi hoitotilanne.

 

[Edelliselle kommentti]

Eikös siellä neuvolapsykologilla voi isätkin käydä? Neuolat eivät ole enää nykyään vain äitejä ja lapsia varten.

Sorry suoruuteni, mutta aika kamala ukko sulla... Kyllä ne narkomaanitkin pystyy tekemään elämänmuutoksen. Sitä täytyy vaan itse haluta. Miehesi siis ei halua muuttua.

 

[Loru-Liisa]

Ennen kuin menettää tilanteessa hermonsa, kannattaa ensin kokeilla "älyttää" lasta jollain tapaa. Voi laulaa, loruilla, viheltää, tehdä jotain yllättävää, joka katkaisee kitinän ja venkoilun. Jos lapsi rimpuilee pukiessa tai vaipanvaihdossa, ehkä voisi antaa jonkin kivan lelun tai erikoisen esineen käteen tutkittavaksi. Meillä on vaipanvaihtopisteellä korissa kaikenlaista pikkusälää, josta aina annetaan jotain lapselle käteen vaipanvaihdon ajaksi. Veikkaisin, että todella moneen lapseen tehoaa pienet harhautukset ja hämäykset. Meillä lapsi on aina ollut melkoinen kitisijä ja jo pienestä pitäen on hänellä ollut vahva oma tahto. Edellämainitut konstit olen joutunut opettelemaan, jotta saataisiin arki sujumaan ilman jatkuvaa taistelua. Mielikuvitusta se toki vaatii ja vähän viitseliäisyyttä sekä ennakointia, mutta mukavampihan se on syöttää, pukea, vaihtaa vaippa jne kun ei tarvitse itsekin olla räjähdyspisteessä.

 

[voe voe]

Miksei lapsi saa nähdä että aikuinenkin voi hermostua?? Ihannemaailmassa kukaan ei tietty hermostu, mutta oikeassa kyllä. Ja pikkuhiljaa huomaa, että oma känkkäröinti tuottaa tuollaista tulosta, että äiti ärsyyntyy. Siitä ne pikku prinsessat ja prinssit tulee kun vanhemmat vaan hymyilee kun taapero vaikka lyö tai puree jne.

 

[masennusta?]

jos tuntuu että vauva itkee tahallaan ärsyttääkseen se on merkki masennuksesta.

 

[jep]

Mun keinona on se, että teen asiat sillai "konemaisesti", surffailen itse ajatuksineni jossain muualla ja hoidan tarvittavan jutun (pukemisen, vaipanvaihdon) ihan vain kuin se olis jotenkin muuten fyysisesti hankala homma. Siis kun taapero rimpuilee ja huutaa ja vääntyilee. Samalla paapatan sellaista tylsää ja rauhallista mantraa tyyliin "nyt äiti ottaa vaipan jne..". Kun saa oman äänensävyn pidettyä rauhallisena se rauhoittaa itseäänkin. Vähän niinku irrottaa itsensä siitä tilanteesta.

Tai sit kun toinen vaan kitisee ja kitisee niin annan joskus olla vaan siinä lattialla rääkymässä ja pienen hetken "unohdan sen olemassaolon" ja luen vaikka jotain lehteä. Siis ihan pienen hetken, josta tietysti tulee kyllä huono omatunto... Mut luulen et on parempi kuin hermonsa menettäminen.

Sit otan välillä kun on ihan mahotonta tämän manducaan ja teen kotihommia silleen, vaikka aika raskasta on ku tyttö on 9kg painava.

En oo ikinä lähteny sanoon mitenkään kovasti lapselle, kun ei siitä tämänikäiselle (1v2kk) oo vielä mitään järkee. Ja joo, kyllä määkin oon ollu aikanani sellainen tulisielu, joka kai on tytölle periytyny sit. Minut on kummasti tää äitiys muuttanu äiti teresaksi, en vieläkään kyl ymmärrä sitä.

 

[1v lapsen äiti]

Minulla meinaa olla lyhyt pinna lapsen kanssa minkälaisia keinoja käytätte että pinna paranesi ?

 

[Joitakin apuja]

Minulla meinaa olla lyhyt pinna lapsen kanssa minkälaisia keinoja käytätte että pinna paranesi ?

1) Lapsi peilaa äidin tunteita siis vältä negatiivisia juttuja. 2) Kun pinna meinaa palaa lähde vaikka vessaan ja sulje ovi perässäsi ts mene muualle hetkeksi rauhoittumaan ja ota homma käsittelyyn sitten rauhoituttuasi uudestaan. 3) Laske mielessäsi hitaasti kymmeneen tai luettele kuukaudet jokin mantra, jonka aikana mieli laantuu. 4) Hanki itsellesi harrastus, johonka voit purkaa pahaa oloasi. 5) Väsyneen ja nälkäisen lapsen rauhoittamiseen ruokaa ja unta. Ei riitelyä. 6) Laula mielikappalettasi, musiikilla on uskomaton voima.
Muista lapsi ei ole tahallaan ilkeä eikä tuhma. Älä koskaan lähde peliin mukaan laskeutumalla aikuisesta lapsen tasolle eli muista sinä olet aikuinen ja lapsi on lapsi. Vanhempi tuntee vastuun ja siksi on opetettava Ei-sanan merkitys sekä mikä on oikein ja mikä väärin.