Toggle sidebar

Miten te työäidit oikein jaksatte??? Täähän on ihan hurjaa!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"vieras"

Vieras
Raskas työpäivä, jonka jälkeen väsyttää. Mutta-mutta: Sitten pitäiskin antaa lapsille huomiota, tehdä ruokaa, järjestää lapsen hujan-hajan leikeissä menevät lelut taas paikoilleen, iltatoimet ja sit pian jo itse nukkumaan, jotta jaksaa rumbaa taas huomenna! Lapset vinkuu ja vaatii huomiota koko päivän edestä hoitopäivän jälkeen.

Meillä on tähän saakka ollut siistiä ja ruoka terveellistä, olen ollut aidosti läsnä lapsilleni. Nyt kyllä pelkään, että meidän kaikkien elämänlaatu laskee pahasti, ihan koska mun energia ei ehkä vaan riitä kaikkeen :(

Ruokkiksella tätä kirjoitan, kohta taas töiden haasteiden pariin...
 
Juu, semmoista se on :) Mutta jotenkin silti jaksan olla kotona enemmän läsnä, kun saan olla päivän mielenkiintoisissa töissä ja vaikka palstailla näin ruokiksella. Välillä olen kateellinen sinkkukavereille, jotka nukkuu töiden jälkeen päikkärit, käy jumpassa ja tekee ruokaa jos huvittaa. Aika aikansa kutakin.
 
kyllähän se välillä tuntuu raskaalta ja väsyttää.Mä olen yksin lasten kanssa (yh) ja kokopäivä töissä, kotona odottaa sitten aina se toinen työpäivä,lasten kanssa touhut, koiran hoito, talon hoito,ylipäätään kodinhoito,lasten kuskaaminen,kaupassa käynnit ruuat ja iltapalat...lista on siis loputon, ja olin monta vuotta täysin poikki.aina. vuosi sitten katsoin että lapset vihdoin sen verran isoja että pärjäävät kotona tovin keskenäänkin, ja aloitin muutaman säännöllisen liikuntaharrastuksen...ja kyllä, en ole vuosiin ollut näin "tarmokas" kuin nykyään.väitetään mitä vaan, niin siitä saa uskomattoman paljon potkua ihan normi arkeen, että mun tapauksessa jaksan oikeasti pelkästään liikunnan avulla, ja kevyesti.mielen laatukin kohentui siinä mukana :)
 
No en mä jaksakaan. Olin kevään pk:ssa duunissa ja paloin hyvin pahasti loppuun. Olen nyt kesällä yrittänyt koota itseäni ja päätin, että teen toistaiseksi keikkaduunia, kolme päivää viikossa. :(
Ja jatkossa alan vaihto tulee aiheelliseksi, tosin aion jatkaa jossain vaiheessa opintojani, vuoden parin päästä.
 
Sitähän se on.. Aloitin työt huhtikuussa esikoisen ollessa 1v 1kk, nyt jo oon sillai oppinu sietämään tilannetta ettei oo enää paniikki päällä. Kaipa sitä kaikkeen sopeutuu. Kaiken lisäks oon raskaana eli kun töiden jälkeen voisin nukahtaa rattiin, niin mun pitääkin mennä hakeen lapsi kotiin ja jatkaa siitä "toinen työvuoro" kunnes hän menee nukkumaan :D ...ja sama alkaa uudestaan aamulla...
 
Mä oon kolmivuorotyössä niin mulla on usein aamupäivästä aikaa kaikenlaiseen. Ja yövuoroina koko päivä. Ja aamuvuorostakin pääsee jo kolmen aikaan niin kerkee vaikka ja mitä :) En ota kotitöistä kauheaa stressiä ja usein kotona syödään vaan eineksiä, mutta musta on ihana viettää lapsen kans kotona aikaa :)
 
Eikö mies pistä tikkua ristiin vai oletko yh? Kyllähän sillä jo pitkälle päästään, kun kaksi ihmistä on hommia jakamassa. Kannattaa myös priorisoida asioita ja opetella sietämään pientä epäjärjestystä. Ei töissä käyminen automaattisesti tarkoita sitä, että koti on räjähtänyt, syödään eineksiä eikä lapsille tai parisuhteelle riitä aikaa. Jos olet vastikään palannut työelämään niin kyse on varmaankin vaan alkuväsymyksestä, ajan myötä helpottaa kunhan pääsette rutiineihin kiinni.
 
Organisoimalla ja jakamalla kotitöitä eri päiville. Palaan koulunpenkille/töihin tuossa muutaman viikon päästä ja meenasin jatkaa samalla kaavalla kuin tähänkin asti. Arkena suosin pata ja laatikkoruokia, jotka ei vaadi vieressä seisomista koko aikaa (ja yleensä valmista ruokaa kahdelle päivälle kerralla), vaan kun ruoan saa alulle niin voi siirtyä seuraavaan hommaan. Imurointia yhtenä päivänä, pyykkiä toisena.. niin hommia ei tule liikaa yhdelle illalle.
 
No eihän tässä tarvitse yksin jaksaa! :) Meillä jaetaan työt, sillä aikaa kun toinen laittaa kämpän kuntoon ja ruoan, niin toinen antaa aikaa lapselle ja ruoan jälkeen taas toisinpäin. Eikä meillä lapsi vaadi jatkuvaa huomiota hoitopäivän jälkeen, ihan normaali tapaus joka ilta, oli sitten ollut hoidossa tai ei. Viikolla ei isommin siivoilla, viikonloppuna ehtii ne hommat tehdä.
 
Mä olin 5 vuotta kotona ja menin töihin kun nuorimmainen oli 2,5 vuotias.
Olin oikea vanhanajan kotiäiti, eli miehen ei tarvinnut juurikaan kodinhoitoon osallistua.
Tämä oli meille vanhemmille aikanaan itsestäänselvyys ja kun lähdin töihin oli sekin selvä, että kotihommat ei jää yksin minulle.
Ajansäästöä tuo ruokatalouden suunnittelu etukäteen, niin ei joka päivä tarvitse juosta kaupassa tai tehdä ruokaa. Aamulla kun siivoaa keittiön, niin eihän sitä kukaan päivällä edes ole sotkemassa :)
Vuorotellaan iltamenoissa ja hyvin on aika riittänyt..
 
Mä oon energisempi niinä päivinä kun olen ollut töissä. On sellainen sopiva ote kaikkeen ja hommat tulee hoidettua. Mutta mulla onkin mies apuna, yhdessä hoidetaan kotia ja lapset, tarvittaessa toinen meistä voi ottaa vaikka pienet torkut jos on ihan törkeän väsynyt ettei muuten jaksa iltaa kunnialla.

Näinä vapaapäivinä touhuan sitten ruokia pakastimeen niin muulloin voi iltaisin osan ateriasta vaan sulattaa ettei tarvitse mitään karjalanpaistia alkaa alusta asti tekemään työpäivän päätteeksi.
 
  • Tykkää
Reactions: HoitoonVaan
Alkuperäinen kirjoittaja Piparnakkeli:
Mä oon energisempi niinä päivinä kun olen ollut töissä. On sellainen sopiva ote kaikkeen ja hommat tulee hoidettua. Mutta mulla onkin mies apuna, yhdessä hoidetaan kotia ja lapset, tarvittaessa toinen meistä voi ottaa vaikka pienet torkut jos on ihan törkeän väsynyt ettei muuten jaksa iltaa kunnialla.

Näinä vapaapäivinä touhuan sitten ruokia pakastimeen niin muulloin voi iltaisin osan ateriasta vaan sulattaa ettei tarvitse mitään karjalanpaistia alkaa alusta asti tekemään työpäivän päätteeksi.
Click to expand...

Tää kuvaa aika täsmälleen menoa meilläkin. Mä en ollut mikään ihana energinen kodinhengetär äitiyslomakuukausinakaan. Mutta onneksi on oma rakas mies joka osaa auttaa ja tehdään yhdessä kotihommia töiden jälkeen. Itse tykkään kyllä tästä vaihtelusta: on työelämä, arkinen perhe-elämä, viikonloput omine puuhineen. Vaikka väsyttääkin, niin sopii mulle.
 
Noh, meillä on kaksi aikuista eli yksin mun ei todellakaan tarvitse tehdä toista työpäivää palkkatyön päälle. Mutta kaikista tärkeintä on se, että teen 80% työaikaa. Se auttaa kyllä jaksamaan. Aion vielä ainakin pari vuotta tehdäkin.

Itse olen paljon virkeämpi henkisesti ja aikaansaavempi nyt kun olen työelämässä. Mulle se pelkästään kotona oleminen ei ole sopinut. Siinä vain tylsistyy ja sitten ei saa aikaiseksi edes sitä vähää mitä olisi tehtävä.
 
Siksipä meninkin takaisin koulunpenkille! ;) Mut tosissaan, onhan se raskasta, mutta raskaampaa oli olla monta vuotta kotiäiti! Henkisesti raskaampaa, kun ei ollut aikuista seuraa. Mulla se on vähän niin päin, että jaksan paremmin olla lasten kanssa, kun mulla on myös se koulu missä käydä.
 
Kyllä tämä venymistä vaatii. Meidän pojat ovat jo koululaisia, joten osin on huokaistu helpotuksesta.

Silti päivittäin aamuisin huolehdin pojat kouluun, herätän, huolehdin aamutoimista, hoputan esikoisen koulutielle ja 2 pienempää vien kouluun.

Mies hakee kuopuksen eskarista, ja laittaa ruuat. Itse ryntään parina iltana viikossa viemään poikia harrastuksiin, yhden päivän teen etänä, kun kuopuksen harrastus alkaa heti kolmen jälkeen.

Harrastusten jälkeen tehdään läksyt, tokaluokkalainen tarvitsee apua ja lukihäiriöinen 4-luokkalainen tarvitsee vielä enemmän apua - ja läksyjä on paljon.

Pyykkikone pyörii usein iltaisin, tyhjennän koneen aamulla. Isommat siivoilut ja kaupassakäynti tehdään lauantaina, silloin ei ole harrastuksiakaan.

Ja kun tulen töihin suht myöhään ja joudun lähtemään harrastusten vuoksi parina päivänä aikaiseen, teen sitten parina päivänä töitä vähintään kuuteen.
 
Minulla meinasi alussa väsymystä pukata kun ei ollut vielä tottunut uuteen rytmiin ja rutiinit oli vielä hakusessa. Etenkin iltavuoroviikolla unet jäi vähiin kun poika heräsi kuitenkin aikasin vaikkei ois tarvinnu. Mut siitä se sit lähti lutviutumaan kun arki asettui uomiinsa. Mutta täytyy myöntää että kyllä tässä jo odottaa äitiyslomaa joka koittaa tammikuussa. :)
 
Kamalin työaika oli aikanaan klo 10-18. Silloin ei oikein mieskään ymmärtänyt, että en nuku "iltapäivään"... Ja että lapsen nukkumaan laitto oli ihan sekin oma hommansa. Lapsi oli 9,5 kk kun jouduin viedä hoitoon - ja syy oli se, että mulla oli jäänyt yritystoiminnan lopettamisesta velkaa. Muuten olisinkin ollut kotona mielelläni lasta hoitamassa.

Yövalvomiset oli aika rankkoja. Piti herätä puoli 8, vaikka olis heräilty 5 x yön aikana, mies heräsi töihin klo 7. Syötin lapselle aamupalan ja hoidin aamutoimet ja lähdin viemään hoitoon. Pääsin töistä kotiin yleensä klo 18.30, mutta saattoi mennä ilta 19. Ja täyttä viikkoa, kyllä. Kun tulin kotiin, söin. Sitten saatoin lukea kirjaa ja leikkiä lapseni kanssa tunnin ennen kuin aloitin iltatoimet ja sain lapsen nukkumaan klo 21. Itkin lähes aina sitä, kun minulla ei ollut aikaa olla lapseni kanssa tarpeeksi.

Ukko sen sijaan otti hyvillä mielin päiväunet, kun lapsenikin nukkui hoitopäivän jälkeen. Kotitöistä oli aina riitaa, aina! Meinas erokin tulla tuolloin. Onneksi kaikki on jo toisin... Kauhulla muistelen tuota aikaa... nyt kun toinenkin lapsi on tulossa. Töistä yritän tosin luistaa mahdollisimman kauan nyt. :)

Mutta iltaisin, kun lapsi oli mennyt nukkumaan, aloin siivota, laittaa tiskejä ja pyykkejä ja ruokaa seuraavalle päivälle. Pääasiassa eineksillä ja vauvaruoalla kuitenkin elettiin. Saatoin päästä rauhoittumaan vasta n. klo 23. Uni tuli hyvin usein vasta n. klo 02-03, sillä kierroksilla tuli käytyä koko ajan eikä rauhoittumisesta ja parisuhdeajasta ollut tietoakaan...

Tämmöistä. Onneksi koko työpaikka loppui ja sain aikaa toipua tuosta kaikesta. Sain uuden paremman työpaikan paremmilla työajoilla (9-17) ja lapsenikin oli jo isompi.
 
Vastaanko rehellisesti? Jaksan yllättävän hyvin, vaikka aamut ja illat onkin rankkoja. Vieläkään en ole huomannut miten työssä käyminen olisi muka rankempaa kun kotiäitinä oleminen. Itse kyllä koin kotiäitivuodet huuomattavasti henkisesti raskaampana mitä tämän työ ja hoitorumban yhteensovittamisen. Mä käyn töissä lepäämässä. Nautin siitä ettei kuoro kilju korvani juuressa ja että saan syödä ruokani rauhassa pöydän ääressä istuen.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa