Miten teillä on järjestetty eskari?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Asia ei vielä ole aiheellinen reiluun vuoteen, mutta tuli vaan mieleen, kun tänään päiväkodissa kiitettiin viiskaireita ja toivotettiin hyvää jatkoa eskariin. Meillä siis eskari on läheisen koulun yhteydessä. Miten teillä toimii tuo koulun yhteydessä oleva eskari, onko se ihan samanlaista kuin päiväkodissakin, että aukeaa samaan aikaan kuin päiväkotikin ja menee samaan aikaan kiinni?
Onneksi tässä on vielä vuosi aikaa ja mahdollisuus rahdata lapset aamulla samaan paikkaan, työlääksi menee, kun pitää kahteen paikkaan niitä aamuvarhaisella sitten raahata.
 
Mun tyttö oli koulun eskarissa ja sekä aamu- että iltapäivähoito järjestettiin samoissa tiloissa. Eli sinne vietiin aamulla ihan niin kuin päiväkotiinkin, päivällä oli eskaria ja iltapäivällä oli taas päivähoitoa. Samana vuonna oli eskariryhmä sekä koulussa että päiväkodissa ja mun mielestä koulun eskari oli parempi juttu. Tekivät siellä enemmän eskarijuttuja kuin päiväkodissa ja päiväkodin eskarilaiset oli vähän pettyneitä siihen. Koulun eskarilaiset myös oppivat tuntemaan koulua ja esim. ruokalasysteemiä, päiväkodista tulleet oli kuulemma aika pihalla että miten täällä pitäis toimia. Mulla ei ainakaan ole mitään negatiivista sanottavaa koulun eskarista :).
 
Täällä toimii eskari koululla jossa kaksi eskari ryhmää.
Koulu päiväkodilta noin 300m päässä.
Ne jotka tarvitsee myös päivähoitoa menee normisti aamulla eskarille ja sitten ysiltä alkaa eskari ja kun puoli yhdeltä lippuu jatkuu hoitona siihen saakka kunnes vanhemmat hakee.
 

Yhteistyössä