H
huono äitikö?
Vieras
Esikoinen on reilu 2-vuotias. Ollut ikänsä hyvin herkkä ja tunteikas lapsi, osoittanut pahan mielen ym. hyvin voimakkaasti. Ujo on myös, mutta silti saattaa mennäkin ihan ventovieraan kanssa yllättäen leikkimään.
Perheessä on nyt myös pienempi sisarus, joka toki vaatii huomiota hänkin. Molemmat vaativat ja molemmat saavat huomionsa. Isompi sisarus on kuitenkin nyt hyvin herkkä erilaisissa tilanteissa, tutuissa paikoissa itku tulee hyvin herkästi ja siitä ei tule loppua kuin hetkeksi. Itkee muun muassa isoisäänsäkin lähestulkoon aina. Eli tuttujakin ihmisiä itkee. Puhe on melkein olematonta tällä esikoisella, oikeita sanoja ei tule oikeastaan kuin sana vauva. Ääntelee mm. auton ääntä, kissan naukumista, koiran haukkumista jne. jne.
Tulen joskus hyvin avuttomaksi kyläilyreissuilla, koska en tiedä mikä lastani "vaivaa". Käytän lainausmerkeissä sanaa vaivaa, koska en koe lapseni olevan mitenkään erikoinen. Hän on lapseni, oli mikä oli. Kuitenkin kaikki ihmettelevät lapsen itkuisuusherkkyyttä ym., koska hän osoittaa sen niin voimakkaasti.
En tarkoita, ettei lapseni saisi itkeä. Toki saa ja pitäähän lapsen joskus itkeäkin. Tuntuu kuitenkin, että en osaa vastata täysin lapsen oloon. Tuen häntä ja keskustelen hänen kanssaan, rohkaisen, kannustan ja olen hänen kanssaan, jos on paha mieli. Mutta tuntuu, ettei se riitä.
Onko kenelläkään yhtään tämäntapaista? Onko lapsella kenties todettu jotain kehityksessä?
Esikoinen on kuitenkin muuten taidoiltaa ikäisensä veroinen, puheen puuttuminen on vain ns. kompastuskivi neuvolan kriiteerien mukaan...
Ja lopuksi oma oloni. Tuntuu, että en osaa vastata lapseni tunteisiin kuitenkaan. Salaa itkenkin joskus, kun tuntuu, että pakotanko lapsen joihinkin tilanteisiin. Jotka ovat kuitenkin normaaleja eli kylässä käymistä. Olenko minä jotenkin syypää lapseni oloon?
Perheessä on nyt myös pienempi sisarus, joka toki vaatii huomiota hänkin. Molemmat vaativat ja molemmat saavat huomionsa. Isompi sisarus on kuitenkin nyt hyvin herkkä erilaisissa tilanteissa, tutuissa paikoissa itku tulee hyvin herkästi ja siitä ei tule loppua kuin hetkeksi. Itkee muun muassa isoisäänsäkin lähestulkoon aina. Eli tuttujakin ihmisiä itkee. Puhe on melkein olematonta tällä esikoisella, oikeita sanoja ei tule oikeastaan kuin sana vauva. Ääntelee mm. auton ääntä, kissan naukumista, koiran haukkumista jne. jne.
Tulen joskus hyvin avuttomaksi kyläilyreissuilla, koska en tiedä mikä lastani "vaivaa". Käytän lainausmerkeissä sanaa vaivaa, koska en koe lapseni olevan mitenkään erikoinen. Hän on lapseni, oli mikä oli. Kuitenkin kaikki ihmettelevät lapsen itkuisuusherkkyyttä ym., koska hän osoittaa sen niin voimakkaasti.
En tarkoita, ettei lapseni saisi itkeä. Toki saa ja pitäähän lapsen joskus itkeäkin. Tuntuu kuitenkin, että en osaa vastata täysin lapsen oloon. Tuen häntä ja keskustelen hänen kanssaan, rohkaisen, kannustan ja olen hänen kanssaan, jos on paha mieli. Mutta tuntuu, ettei se riitä.
Onko kenelläkään yhtään tämäntapaista? Onko lapsella kenties todettu jotain kehityksessä?
Esikoinen on kuitenkin muuten taidoiltaa ikäisensä veroinen, puheen puuttuminen on vain ns. kompastuskivi neuvolan kriiteerien mukaan...
Ja lopuksi oma oloni. Tuntuu, että en osaa vastata lapseni tunteisiin kuitenkaan. Salaa itkenkin joskus, kun tuntuu, että pakotanko lapsen joihinkin tilanteisiin. Jotka ovat kuitenkin normaaleja eli kylässä käymistä. Olenko minä jotenkin syypää lapseni oloon?