V
"vieras"
Vieras
Tänäänkin kiukutteli monta tuntia, siis aivan mistä tahansa asiasta se alkaa. Tänään siitä, kun sanoin että menis laittamaan takkinsa naulaan lattialta minne aina sen heittää. Tyttö ollut koko ikänsä hankala, tai temperamenttinen kai hienommin sanottuna.On nyt ekalla. Ei kuuntele yhtään mitään mitä äitinä sanon, jäähy ei auta. Sielläkin vaan raivoaa. Koulussa taas käyttäytyy kuin mikäkin enkeli. Kiusaa myös joka ikinen päivä siskoaan, härnää esim. ottaa tavaroita väkisin ja jankkaa samoja asioita, eikä anna siskonsa olla yhtään rauhassa. Musta tuntuu että oon aivan lopussa, tänäänkin itkin kun tuntui niin pahalta. Jos puhun tästä jollekkin ammattilaiselle, mitä sitten tapahtuu? En ole uskaltanut puhua aiemmin, koska pelkään että sossu huostaanottaa! Varsinkin kun ollaan jo muutenkin ls:n avohuollon asiakkaita. Isästään ei ole mitään apua, kun ollaan erottu eikä osallistu lastenkasvatukseen