Miten toimia vinkuvan ja vänkäävän 4-vuotiaan kanssa? Hermot ei kestä!!!

[lopenuupunut]

Todella kaipaisin nyt vinkkejä. On kokeiltu palkintoja ja rangaistuksia jos jonkinlaisia, on oltu noteeraamatta, on puututtu samantien...
Mikään ei auta!!!
Tyttö vinkuu ja vonkuu KOKO AJAN jotain. Vaikeimpia on tilanteet, joissa on muitakin ihmisiä. "Äiti, haluan pelata kännykällä...mutta haluan..vähän aikaa...yhden kerran..haluan...voitaisiinko ostaa jätskiä...haluan...äiti haluan...ostetaan...haluan...mutta minä haluan...mennäänkö ulos...mutta minä haluan...milloin sitten...haluan nyt..."
Hermot ei vaan enää meinaa riittää! Periksi en ole antanut enkä anna.

 

["Wieras"]

Mulla on saman ikäinen poika ja hermot on mennyt täälläkin. Ihan samanlaista tuohua. Minä haluan on yleisin lause täällä nykyään. 4.v itkee ja kiukuttelee paljon enemmän kuin 1.5v uhmis taapero.

 

[vierass]

Meillä on paljon tuota hermojen koettelemista, olen tehnyt sen että olen kerran vastannut asiaan, tehnyt lapselle selväksi etten vastaa toista kertaa samaan asiaan, ensimmäinen sanomani kanta on ja pysyy. Saattaa lopettaa lyhyeen, kun vain jaksan selittää tarpeeksi monta kertaa että olen siihen jo vastannut ja ilmoittanut etten puhu enää asiasta ja sen jälkeen asiaa ei enää noteerata millään tavalla. Sitkeänä sissinä tosin sama on luultavimmin vastassa seuraavana päivänä.

 

[Reea]

Meillä yhden lapsen kanssa on toiminut myös tuo, että asia on kertaalleen selitetty ja sanottu, että päätös pitää, sen jälkeen en ole noteerannut kinuamista millään tavalla. Toisen lapsen kanssa tuo ei toiminut ollenkaan, vaan hänelle olen tiukasti joutunut sanomaan, että " jos jatkat vielä kerrankin jankuttamista, menet omaan huoneeseesi miettimään miten käyttäydytään" tms. Aika nopeasti menee viesti perille kun pari kertaa joutuu omaan huoneeseen asioita miettimään. Ja silloin kun meillä on vieraita ja haluan aikuisvieraiden kanssa jutella, niin silloin ei ole muksuilla mitään asiaa tulla koko ajan keskeyttämään omilla pulinoillaan. Saati että jotain jatkuvaa vinkumista kuuntelisin. Omaan huoneeseen pääsee pulisemaan jos ei muuten asia mene jakeluun. Minun puolestani saa istua siellä vaikka koko päivän jos ei osaa olla ihmisiksi. Juups, aika harvoin kukaan lapsista haluaa yksin nököttää huoneessaan, joten korjaavat äkkiä käytöstään.

 

[chef]

Tuttua. Tosin meillä nuo lopettavat vinkumisen nykyään melko nopeasti, koska siihen ei kertakaikkisesti saa mitään vastinetta.

Jos lapsi kinuaa jälkiruokaa, ilmoitan, ettei sitä ole. Lapsi kinuaa uudelleen, jolloin ilmoitan, ettei sitä ole ja että asiasta ei keskustella enemää. Eikä siitä sitten tosiaan enempää keskustella.

Ei nuo järin kauaa jaksa vinkua yksinään.

 

[maa aam]

Meillä on myös 4-vuotias ja ihan samalta kuulostaa.

Tosin itse suhtaudun lähinnä huumorilla, koska meillä ei ole jankkaamalla ole ikinä saanut mitään periksi, ja ehkä siksi tuo vinkuna ja kitinä liittyy vain tiettyihin hetkiin päivässä. Ja suhteellisen nopeaan laimenee, kun ei sillä edelleenkään saa haluttua reaktiota. Tuttuja ovat kuitenkin "kiltti kiltti kiltti jooko jooko jooko..." noin tuhatkertaa "äiti äiti äiti äiti mut ku mä haluuuuuuuun" ja sitten "te olette niin tyhmiä, maailman tyhmimmät vanhemmat, mä en koskaan saa mitäääääään...."

 

[jslo]

Juolahti mieleen, että onko lapsellasi ap todellakin tarve sille mitä hän vinkuu ja vonkuu vai kaipaako hän sinun seuraasi ja sitä, että keskityt hetkeksi häneen ja tekemään jotain hänen kanssaan?

En nyt tarkoita sitä, että vinkumiseen ja vonkumiseen pitäisi vastata tekemällä lapsen kanssa heti jotain, koska sehän vain kannustaa lasta siihen lisää. Mutta jos annat lapselle oikeasti ja keskittyen huomiota niin vinkuuko vähemmän asioita/tavaroita? Tähän ei varmaan yksi testipäivä riitä vaan useamman päiväm, että näkee tapahtuuko muutosta. Ja siis siihen vinkumiseen edelleen aina se tiukka päätös ja siinä pysyminen.

Tämä kommentti saattaa olla ihan hölmö, mutta eipä ainakaan meNetä mitään jos testaa.

 

[Vierres]

Jos alan jankuttamaan takaisin jotain mitä itse haluaisin. (Siis vaikka että äiti haluais nyt karkkia anna mulle karkkia anna anna anna jne) yleensä se on lapsesta hauskaa ja huomio kiinnittyy muualle.

Toki lapselle pitää myös selittää että on ihan normaalia haluta kaikenlaista mutta kaikkea ei voi saada. Ja että aikuisten tehtävä on päättää esim milloin pelataan kännykällä ja milloin ei, lapsi ei sitä päätä ja se siitä.

 

[Joxu]

Meillä samanlainen tuo 4- vuotias tyttö. Jos ei vingu ja vongu, niin kirkuu naamapunasena ja riehuu. Meillä pistetään arestiin ja yleensä arestissa karjuu niin paljon kuin keuhkoista lähtee tai huutaa apua, kun joutuu arestiin . Ihan joka asiasta saa aikaseks ton vinkumis, vonkumis, karjumis ja kirkumis kohtaukset. Kyllä, mulla ainakin menee siihen hermot, kun se on joka saamarin päivä ja välillä alkaa jo heti aamusta, kun silmänsä saa auki ja muutaman tunnin tauko ja sit taas jatkuu iltaan saakka. Meillä on ihan turha yrittää alkaa puhumaan sillä hetkellä järkee päähän, kun alkaa huutamaan ole hiljaa, en jaksa kuunnella ja älä jankuta äiti aina tota samaa jne.

 

[Äkäinen Hra Majuri]

Koivuvitsa on tehokas lääke

 

[aslkj]

Meillä melkein 6-vuotias tekee tuota ja jos ei vinkuminen auta, niin sitten alkaa nipistelemään, potkimaan, puremaan tai lyömään, mitä nyt milloinkin ja huutamaan. Välillä ei tiedä mitä ton kanssa tekisi, jos on huono päivä. Pahimmillaan kaupassa yrittää potkia minua, kun ei jotain tiettyä asiaa saa ja minua itseäni hävettää toisen käytös. Sitten jossain vaiheessa juttu unohtuu ja ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

 

[Volmiira]

Meillä on aina ollut käytössä 1,2 ja 3- käytöntö. Kolmenen kun kuuluu, sen jälkeen kenelläkään ei ole hauskaa.
Vinkuminen on rasittavinta mitä on, juuri kuten ap sanoi. Olen sanonut EI, ja vinkumisen jatkueassa alkaa tuo numeropeli. Meidän 4v on jo oppinut että kolmoseen asti ei kannata kuunnella. Ei missään tilanteessa.

 

["wieras"]

Volmiira, mitä sitten tapahtuu, jos kolmoseen asti "pääsee"?

 

[Volmiira]

[QUOTE="wieras";30089823]Volmiira, mitä sitten tapahtuu, jos kolmoseen asti "pääsee"?[/QUOTE]Kenelläkään ei ole hauskaa.

 

[Phoebsi]

Meillä oli myös esikoisella tuota, ja juurikin neljän vuoden tienoilla. Nykyään hän yrittää olla ovelampi, mutta koska hänen juttunsa on jo tiedossa on niihin helppo varautua etukäteen (tosin huonoina päivinä se ennakointikin on äärettömän väsyttävää).

Nykyään tuo luihu hiippailee jostain kulman takaa ja katselee sanomatta mitään. Kun käännän katseen häneen, hän sanoo jotain tyyliin "voitaisiin katsoa onko siellä pakastimessa jätskiä" ja jää odottamaan. Sanon että ei, ruokien välissä ei syödä jäätelöä ja että sitä ei ole tarjolla myöskään jälkiruoaksi. Jostain kauempaa saattaa kuulua vinkunaa että "mutkun mä lupasin että me syödään sitä! Miksi me ei voida syödä? Me ei IKINÄ saada syödä jäätelöääääääää". Toisinaan taas ei kuulu mitään, vaan poika tulee hetken päästä tekemään tikusta asiaa ja hänellä on uskomattomia aasinsiltoja näihin jäätelöihin, tietokoneen katsomiseen, radiopuhelimen ottamiseen (ne on nykyään usemmin pannassa kuin käytössä) jne.

 

[toveri]

Huh, ihana kuulla, että tämä kuuluu ikään eikä luonteeseen.

 

[viisikymppinen isoäiti]

meillä asia on selitetty. ja sanottu, että vaikka kuinka vonkuu ulvoo tai tekee mitä tahansa. niin päätös pitää. kyllähän ne yritti, mutta pitää olla vaan kovana. kerran kun annat periksi, niin saat antaa toisenkin kerran

 

[i knowwww]

meillä 3,5v poika, ja haluaa ihan jatkuvasti jotain. aamulla kun saan silmät auki niin tää on heti haluamassa jotain, sama jos tulen vaikka kotiin jostain niin haluaminen alkaa samantein kun saan välioven suljettua. todella r a s i t t a v a a . lisäks tuntuu että mistään ei olla kiitollisia. ei todellakaan saa aina mitä haluaa ja tästä jankataan päivittäin, on huudettu ja jopa melkeen itketty ja keskusteltukkin asiallisesti kun toi oikeasti vetää hermot tosi kireelle, ei toi silti usko että kokoajan ei voi olla haluamassa kaikkea. ja toinen juttu on kun ei leiki kotona ollessa juuri ollenkaan itsekseen vaan roikkuu kokoajan kiinni haluamassa jotain ja ärsyttää ihan tahallaan sillä tavalla millä tietää vanhemman hermostuvan kunnolla. lisänä vielä "kiukuttelemaan" oppinut 1vee joka roikkuu kans kokoajan puntissa kiinni. Oih, onneks noi kasvaa! Ja elokuussa mäkin pääsen tekemään jotain muutakun kotonaoloa ja lapset menee päiväkotiin.

 

[toveri]

I know: ihan sama tilanne täällä. On myös pikkusisarus, joka oppinut kiukuttelemaan. Mutta onneksi menevät päiväkotiin meilläkin. Vaikka se kauhistuttaa, niin toisaalta helpottaa.

 

[mui]

Joo, meilläkin 3.5v lapsi ja voi luoja miten rasittava!! Päivät on vaan eitä ja anna sitä tätä ja tota. Alkaa heti aamusta. Odotan että päiväkoti alkaa. Meillä jäähy käytössä, ja yksin jätetään ruokailemaan kun temppuilee. 'Kiva' kuulla että helpotusta ei tiedossa