Miten tottua siihen, että lapsiluku jää vajaaksi?

[vauvan halu]

Jo tosi nuorena olen päättänyt, että 3 lasta olisi optimaalinen määrä lapsia.
Nyt olisi yhtä vaille lapsiluku täynnä, MUTTA, enempää ei todennäköisesti tulla saamaan.
Miten tähän nyt sopeutuu?
Jotenkin kurjalta tuntuu se, ettei enää koskaan koe raskautta.

Ja sori! Varmasti pahoittaa usean mielen.

 

[Mrs Shillelagh]

Keskittymällä muihin intohimoihin, ja tekemällä jotain muuta hyvää.

 

[Non compos mentis]

Senecan sanoin "Aika parantaa sen mihin järki ei pysty".

Aiemmin halusin paljon lapsia. Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen, ettei heitä ole enempää kuin kaksi. Lasten kasvaessa tulee uudet haasteet, uudet ilonlähteet. Ajan kuluessa saatat huomata kuinka paljon nautitkaan lapsistasi ja lopetat sellaisen haikailun, mitä ei ole olemassakaan.

 

[Hissukka]

Mulla vähän sama tilanne... eiköhän siihen ajatukseen sopeudu, mä ainakin olen alkanut sopeutumaan. Ajattele niitä hyviä puolia, miten helpolla ja halvalla päästään.

 

[vinkki]

Juomalla hyvää viiniä! Viini ja hyvä seura vie mielen muualle ja saa elämän hehkumaan.

 

[äiti 3:lle]

Mä en tottunut. Mies ei halunnut kolmatta, nyt erottu ja mulla on kolmas lapsi...

En ole katunut hetkeäkään, näin sen pitikin olla, mulla kuuluu olla kolme lasta ja nyt oon saanu rauhan. =)

Tietty jos ei vaan saa lasta, niin kai siihe ajan mittaan tottuu.

 

[Alaston lohikäärme]

En tiedä, miten siihen tottuu. Tosin mä en halua enää olla raskaana, haluisin muuten vaan kolme lasta lisää.

 

[ahma]

Pitää vaan ymmärtää, että elämän tarkoitus ei ole, että alkuperäinen toivelista toteutuu, vaan oppia elämään sen kanssa mitä lopulta sai, niin ettei kylvä ympärilleen surkeutta vaan jotain myönteisempää

 

[Maine Coon/]

Meillä lapsiluvun piti olla täynnä, kun 5 lasta on.Kävi kuitenkin niin, että hormonikierukasta huolimatta raskauduin.Aluksi hirveä shokki, mutta sopeuduin nopeasti ja rakkaudella :heart: odotin kuudetta.Toinen shokki ja isku vasten kasvoja oli se, kun rakenneultrassa rv 20+4 lääkäri toteaa ettei pikkuisen sydän enää lyö :'( Seuraavana päivänä jouduin synnyttämään pikkuisen pojan, joka yhteistuhkauksen kautta pääsi hautausmaan muistolehtoon.
Nyt syli on tyhjä ja mieli ja sydän halajaa kuudetta, mutta järki sanoo ettei enää, kun ikääkin 41v ja mitään takeita ei ole siitä, että kaikki menisi hyvin ja samaa en halua enää kokea, mistä juuri olen toipumassa.

 

[Mie vaan]

Rakasta niitä sun kahta ihanaa lastasi, ole heistäkin kiitollinen ja yritä olla murehtimatta sitä että et saanut kolmatta. Toki tietysti adoptio on vaihto-ehto, mutta itse en tiedä sitten kuinka selposti se onnistuu.

 

[mie kans]

Meillä on nyt tää yksi, ja sille näyttää että tähän jää. Toista ajattelin, mutta se olis sitten se viimeinen minunkin puolesta. 2 oli maksimi suunnitelmissani.

Nyt vaan tää elämä tuntuu niin helpolta helpon esikon kanssa. Kantsiiko tähän toista enää hankkia? Voimme tarjota tälle hyväntuuliselle tyypille paljon enemmän kuin kahdelle.
Mut toisaalta... sisarus olisi ihana rikkaus elämässä. Sellanen mullakin on, ja rakas edelleen nyt kolmikymppisenä.

Auttakaa mua, alanko toista houkuttamaan tuolta mieheltä... Mies sanoi että 4 on maksimi
Eli meidän suunnitelmat ei taida vastata toisiaan. Mies tekis tokan vaikka heti. Eikä valittamista, hienosti se on esikonkin hoitanut

Mut miks mä epäröin? Olenkohan liian mukavuudenhaluinen? Rakastin esikonkin vauva-aikaa. Sekä raskausaikaa häntä odottaessani. Mut nyt jokin jarruttaa....?