Hae Anna.fi-sivustolta

Miten tunnistaa narsistinen äiti?

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä syväkuu, 31.07.2011.

  1. Fiore Vierailija

    Lainasin alla olevan tekstinpätkän ensimmäisestä jutusta minkä löysin aiheesta, miten myönteinen palaute vaikuttaa lapseen.

    "Kun lapsi saa myönteistä palautetta, hän huomaa, että hänen käytöksensä on toivottua ja hän todennäköisemmin toimii samalla tavalla myös seuraavan kerran. Ympäristön positiivisen palautteen kautta lapsen itsetunto kehittyy tasapainoiseksi: minä pärjään, tuli eteen mitä vain! Kehuminen ja kannustaminen ovat taitoja, osa aikuisen sosiaalista kompetenssia, jota on mahdollista myös kehittää. Vanhemman antamalla palautteella on erityisen suuri merkitys, sillä lapsi rakentaa minäkuvaansa ja käsitystä omasta kyvykkyydestään vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa."
    https://uplus.fi/miten-kannustan-lastani/

    Syntipukki saa kai yleensä kuulla vain negatiivista palautetta. Siitä seuraa yleensä ihan muuta kuin itsetunnon kehittymistä tasapainoseksi, hyviä taitoja ja pärjäämistä.

    Äitini antama hyvin erilainen palaute/lapsi on vaikuttanut meihin siskoksiin vahvasti - meistä kehittyi ihan erilaisia ihmisiä. Mutta ei siitä nyt enempää...
     
  2. Kuulolla Vierailija

    Myönteinen palaute ja narsisti sen antajana?
    Minulle annettiin joskus "myönteistä" palautetta.
    Mutta mikä oli sen perimmäinen tarkoitus?
    Se oli herättää kateutta muissa sisaruksissa.
    Koska se tuli aina muiden kuullen ja sen avulla lytättiin aina jotakuta muuta.
    Saatuani muutamiakin kertoja turpiini muilta sisaruksilta, opin, ettei narsisti koskaan anna rehellisesti myönteistä palautetta, aina löytyy jokin syy siihen.
    Tässä tapauksessa syy oli se, että223 minua hallittiin sisarusten kautta antamalla "myönteistä" palautetta.
    Tästä syystä sillä ei ollut mitään myönteistä vaikutustakaan, se ainoastaan lisäsi pelkoani.
     
  3. Fiore Vierailija

    Totta, Kuulolla. Ei narsistin palaute ole aitoa.

    Olet kyennyt huomaamaan, ettet saa rehellistä palautetta äidiltäsi. Siskoni ei ole epäillyt äitini hänelle antamaa myönteistä palautetta. Äitini hokemat olivat yleensä sellaisia, että hän kehui kovasti itseään ja sitten kertoi ihaillen, kuinka siskoni on tullut ihan häneen, kun on niin taitava milloin missäkin. Tietenkin äitini myös hoki, että siskoni on kaunis, kuten hänkin ja johtaja-ainesta. Johtaja siskosta tulikin.

    Äitiä on varmaan harmittanut, että pärjäsinkin paljon paremmin, mitä hän minulle vuosikymmenet vakuutteli. :)
     
  4. nona Vierailija

    Siinä vaiheessa, kun psykopaatin kuviot vihdoin tajuaa, alkaa miettiä, mikä oikeastaan oli totta ja mikä johdattelua. Marttyyrius, muiden asioihin sekaantuminen ja kaksinaamaisuus olivat olleet aina selvästi näkyvissä, mutta tavan vuoksi valehtelemista ei tullut epäiltyä - olisi pitänyt, koska juuri siitä se syytti muita.
     
  5. Fiore Vierailija

    Eri aikoina eri asiat äidin tempuista harmittavat.

    On selvästikin pitkä tie oppia olemaan täysin välittämättä siitä, mitä muut itsestäni ajattelevat.

    Uskoin jo välillä, että olen päässyt lopullisesti eroon äitini vaikutuksesta. Sitten kohtasin sukulaisen, jonka kanssa oli ennen niin mukavat välit. Tästä ihmisestä näki heti, että häneen on uponnut äitini valheet. Kohtaaminen jäi lyhyeksi, en edes yrittänyt alkaa selittämään mitään.

    Äitini saattaa saada jopa raivokohtauksen jonkun ihmisen (muka) tekemistä asioista tai sanomisista, vaikka kukaan ei olisi mitään ilkeää tehnyt tai sanonut, mutta kyllähän se äidin raivokohtaus vakuuttaa kuulijan siitä, että äidin väittämä asia on tapahtunut.

    Lisäksi äiti vielä kertoo kuulijalle, että ei kannata uskoa, mitä joku toinen kertoo siitä "tapahtuneesta". Niin hän on minullekin vakuutellut, kuinka milloin kukakin on tehnyt vaikka mitä, ja kuinka hän on onnistunut näkemään heidän kieroutensa ja haluaa siksi varoittaa minua olemasta sinisilmäinen kyseisen henkilön suhteen, etten vain joutuisi kärsimään.

    On se vaan niin kieroa ja monimutkaista toimintaa, että huh huh....
     
  6. nona Vierailija

    Raivokohtausten lisäksi osaa myös sopivalle yleisölle vääntää itkuista pajunköyttä siitä, miten on ollut "niin hyvä äiti".

    Ja lähettää mun raha-asioita sotkettuaan vanhan koulukaverin tiedustelemaan, miksi olen "niin katkera".

    Tai kun lapsuudessa kiusaamalla kiusasi ja sylkäisi halveksuen, että "pidä puolesi".

    "Hyvä äiti." Kirjoittaisin kirjan, mutta ei sen rotan touhuissa ole mitään logiikkaa.
     
  7. Fiore Vierailija

    Ehkä on hyvä pitää yllä ajatusta, että nämä muistot nousevat mieleen vain poistuakseen. :)
     
  8. nona Vierailija

  9. Fiore Vierailija

    Vihan, raivonkin tunteita jaksaa vain nousta äitiä kohtaan. Yritän päästää ne menemään, mutta välillä heikkona hetkenä jään vellomaan noihin tunteisiin. Parempi olisi päästää ne pois, mutta aina en vain pysty - se harmittaa, menee osa päivästä ihan pilalle.

    Ehkä on kuitenkin tarpeellista vielä noita tuntea, ehkä ei vain ole mahdollista aina pystyä päästämään niitä menemään.

    Lähes nolottaa tunnustaa, että vieläkin tulee välillä ihmeteltyä, miten äiti on voinut tehdä minulle tiettyjä inhottavuuksia, miten hän on voinut vihata minua niin. Järjen tasolla tietenkin ymmärrän asiat, mutta en oikein edes tiedä mikä osa minusta jaksaa ihmetellä sitä pahuuuden, kateuden, vihan, halveksunnan ja kierouden määrää kyseisessä ihmisessä.
     
  10. nona Vierailija

    Ehkä aidolla ja perustellulla vihalla on tarkoituksensa, kun ei anna sen pilata omaa elämää. Energiaa sekin.
     
  11. Fiore Vierailija

    Kiitos Nona. :)

    On helpottavaa ajatella, että näillä spontaanisti tulevilla tunteilla on joku tarkoitus.

    Toivon, että te monet muut, jotka olette äitinne vuoksi kärsineet ja edelleen kärsitte, onnistutte toimimaan jotenkin niin, että lyhennätte sitä jopa vuosia kestävää toipumisaikaa, jonka jälkeen lopulta voitte olla eheitä ja omia itsejänne.

    Luultavasti useimpiin meistä jää jotain jälkiä menneestä, mutta useimmat asiat voi kääntää voimavaraksi.

    Kadun eniten sitä, etten laittanut välejä poikki äitini kanssa jo vuosikymmeniä sitten.

    Kadun, että kutsuin hänet perhejuhliimme, joissa hän sai mahdollisuuden pilkata minua muiden nähden. Niin monista perhejuhlista jäi tosi ikävät muistot äitini huonon käytöksen vuoksi. Alkoholia ei käytetty.

    Kadun, että käänsin aina äidin ikävät jutut huumoriksi. Olisinpa edes kerran nakannut hänet ulos kodistani tai hääjuhlasta tai lasten kastetilaisuuksista, synttäreiltä jne. Tosin tilanne olisi varmasti ollut lapsilleni ja vieraille tosi ikävä.

    Kuinka paljon onkaan asioita, joita kadun, mutta sekin kuuluu tähän toipumisprosessiin ja joskus vielä tulee aika, etten kadu mitään, vaan ymmärrän, että kaikki tuo vaadittiin, ennen kuin kykenin poistamaan hänet elämästäni/elämästämme. Tiedänhän sen jo järjellä ajatellen.

    Mitä te muut kadutte suhteessa äitiinne?
     
  12. nona Vierailija

    Näitä tilanteita on vaikea kuvitella ulkopuolisena, koska on aina ollut niissä osallisena kohteena, mutta arvelisin, että kykyä hallita tilanne antamatta luonnevikaisen pilata sitä vielä isommalla draamalla on arvostettu.

    Suomalainen on mykkä eikä puutu muiden ongelmiin. Aika jäätävä tunnelma siitä välinpitämättömyydestä jää, mutta myös sellaista elämänoppia, jota saa vain kokemuksesta.
     
  13. nona Vierailija

    Ja kadun sitä, että olen pitänyt yhteyttä velvollisuudentunnosta, siihen ja suosikkipoikaansa, joka levittelee juoruja ja häiriköi äidin pikku viestintäasiantuntijana.
     
  14. Fiore Vierailija

    Kiitos Nona.

    Ikävissä äideissä olisi ihan riittävästi - ei tarvittaisi enää siskoja, veljiä tai muista viestintäasiantuntijoita lisäämään taakkaa juoruilla ja valheilla, mutta kun ei heille mitään voi, niin pitää yrittää vain oppia elämään asian kanssa.
     
  15. nona Vierailija

    Kiitos Fiore, näin on. Uskottavaa viestintää mielistellä seurassa ja puhua saman tien paskaa selän takana - osittain samassa seurassa. Älykkö
     
  16. nona Vierailija

    ... käyttää samalla tavalla tyhminä pitämiään juorukerholaisia omana äänitorvenaan kuin miten äiti käyttää häntä.

    Pätkittäistä viestintää, pidänpä pienen tauon.
     
  17. Kuulolla Vierailija

    Tässä on tullut nyt puheeksi useamminkin viha-katkeruus-katumus-velvollisuudentunto. On ollut mielenkiintoista seurailla, miten kukin näihin on suhtautunut.
    Omiin kokemuksiini vedoten voisin tiivistää asioita seuraavasti.
    Viha kuului minulla suurinpiirtein kahteen kolmannekseen tämän toipumisprosessini koko ajasta lähes hallitevana tunteena. Ja puolet siitä ajasta se oli melko hallitsematonta, kuluttavaa ja täysin ylimitoitettua ja -ampuvaa. Kuvittelin, että se pitää minua käynnissä, mutta todellisuudessa sen vaikutus olikin paljon laajempi ja lopuksikin uskon siitä olleen enemmän haittaa kuin hyötyä.
    Vasta saatuani tunteeni jollakin tavoin hallintaani (siihen astihan niitä hallittiin ulkopuoleltani) vihasta tuli hetkeksi koossapitävä tunne.
    Sitä mukaa, kun tunteideni työstäminen edistyi, vihakin alkoi näyttää aina vain typerämmältä ja pyrin pääsemään siitä tiedon ja ymmärryksen avulla eroon. Tieto merkitsi sitä, että pyrin ottaamaan mahdollisimman tarkoin selvää vanhempieni lapsuus- ja nuoruusolosuhteista. Ja ymmärrys sitä, että yritin aina tiukan paikan tullen eläytyä heidän olosuhteisiinsa.
    Viha muuttuikin vähitellen sääliksi ja haluksi vain saada etäisyyttä vanhempiini.
    Olin jo ilmeisesti, vielä itsekään tietämättäni, oivaltanut ulospääsyn.
    Vihan sijaan tuli nyt katkeruus.
    Syytin lähes kaikkea ja kaikkia omasta kurjasta olostani. Useinkaan ei tullut mieleeni, että minulla itselläni olisi ollut jotakin tekemistä oman olotilani kanssa.
    Ei tällainenkaan käytös kuitenkaan mene loputtomasti läpi kenellekään täysjärkiselle, jollaisena sentään itseäni kaikesta huolimatta pidin. Vähitellen kuluva aika ja sen mukana eletty elämä opettivat, että päästäkseni eteenpäin oli asenteissani tapahduttava suuri muutos. Ajatuskulku meni jotenkin siihen maliin, että jos minun pitää itsenäistyä, minun on otettava itse vatuu elämästäni. Ja se taas merkitsee, että omat tekoni, ajatukseni ja suhtautuminen muihin ihmisiin ovat vain ja ainoastaan minun asiani, en voi niistä ketään muuta syyttää. En voi ulkoistaa tunteitani, jos haluan olla itsenäinen. Tällä ajatuskuviolla pääsin vähitellen eroon turhan hallitsevaksi muodostuneesta katkeruudesta.
    Katumus on jotakin sellaista, mitä en ole ikinä ymmärtänyt. Sikäli kun muistan, olen koko ikäni joutunut toimimaan harkinnan puitteissa. Mitä olenkin tehnyt, olen joutunut aina ensin punnitsemaan toimintani järkevyyden ja hyväksyttävyyden. Se, ettei minulla lapsena ja nuorena ollut tietoa ja taitoa, perspektiivistä puhumattaskaan, kuuluu mielestäni sen ajan ja iän olosuhteisiin. Miten siis olisin osannut toimia paremmin? Jos nyt ajattelen kaikkia senaikaisia toilauksiani, löytyy sieltä paljon sellaista, missä ei nykytietämykselläni ajatellen ole järjen hiventä. Kuitenkin se oli silloin korkeinta mihin pystyin. Mielestäni sellaisien katuminen on täysin hyödytöntä energian tuhlausta.
    Sensijaan niitä voi kelailla ja ottaa niistä opikseen.
    Sensijaan velvollisuudentunto onkin jo paljon hankalampi juttu. Narsisti on mestari myös aiheettoman kuorman keräämisessä hallittaviensa niskaan. Yksi hyvin tehokkaasti kuormittava tunne uhreille on juuri se, että heidät saadaan uskomaan olemattomiin velvollisuuksiin narsistia kohtaan. Ja kuormittavaksi sen tekee juuri se, että teet mitä hyvänsä, et sinä ole tehnyt tarpeeksi, et oikeastaan yhtään mitään etkä koskaan. Varsinkin lapselle, joka ei vielä hahmota mailmaa aikuismaisesti, tästä saattaa tulla kaiken emotionaalisen kehityksen jarru ja pysähdys.
    Vasta kun pystyt laukaisemaan narsistille päin naamaa kysymyksen ”miksi pitäisi?” olet pääsemässä tässä jutussa niskan päälle. Ei se sittenkään ole mikkään hokuspokus-teemppu, mutta olet jo joutunut pohtimaan sitäkin asiaa kun uskallat sanoa sen ääneen. Ja seurauksethan tulevat olemaan sitä luokkaa, että toivot vielä monesti, ettet olisi tuollaisia kysellytkään. Oman kokemukseni mukaan ainoa tapa tästä eteenpäin oli se, että toistin kysymyksen aina tilanteen tullen. En päässyt näin kenenkään suosioon, mutta vähitellen minut jätettiin rauhaan. Kyllähän selän takana puhuttiin ja puukkoja hiottiin, mutta kun olen aina ollut elämäntavoiltani melko kunnollisena pidetty, eikä elämääni muutenkaan kätkeytynyt mitään mainittavimpia kupruja, ei tällaisella juonittelullakaan ollut oikein mitään tehoa.
    Sinä, Fiore, toimit minun mielestäni itsesi kannalta parhaalla mahdollisella tavalla kääntämällä äitisi kettuilut huumoriksi.
    Kiskaisit tavallaan maton äitisi alta. Kahdellakin tavalla.
    Ensinnäkin herättämällä ristiriitaisia tunteita heissä, joille äitisi oli sinua mollannut. Ottamalla huumorilla vastaan toisen ilkeilyt kohosit henkisesti hänen yläpuolelleen. Mahtoi se olla hänelle kova pala.
    Toiseksi veit häneltä jälkipuheitten mahdollisuuden omasta kauheudestasi. Jos olist paiskannut hänet ikkunasta pellolle, hän olisi päässyt oikein todistajien läsnäollessa olemaan oikeassa ja loukattu, kun kaikki olisivat nähneet, ettei hän ollut sinua turhaan moittinut. Nyt saatoit jopa saada jokusen paikallaolijan ajattelemaan itsestäsi jotakin myötätuntoistakin.
    Se taistelu, mitä narsistin uhri käy vapautuakseen, ei aina ole mitään puhdasta peliä. Joskus on ihan pakko käyttää samoja sääntöjä, mitä vastustajakin.
    Sanoisin, että tällaisessa tapauksessa tarkoitus pyhittää keinot.
     
  18. Fiore Vierailija

    : ) Kiitos Kuulolla hyvästä tekstistä.
    Vastaan myöhemmin - nyt on kiirettä.
     
  19. Fiore Vierailija

    Kun pääsin eroon äidistäni lopullisesti, en osannut ajatella, millainen eheytymispolku on edessäni.

    Kuulolla: ”Tässä on tullut nyt puheeksi useamminkin viha-katkeruus-katumus-velvollisuudentunto. On ollut mielenkiintoista seurailla, miten kukin näihin on suhtautunut.”

    Ajattelin silloin jokunen päivä sitten, etten kirjoita tänne, millaisia asioita nyt koen, koska en ole niin negatiivinen ihminen, millaisen kuvan ne vihantäyteiset tekstini saattaisivat antaa. Sitten päättelin, että kokemuksistani voisi olla apua muillekin, jotka kokevat eheytymispolullaan sitä sun tätä.

    Kuulolla: ”Viha kuului minulla suurinpiirtein kahteen kolmannekseen tämän toipumisprosessini koko ajasta lähes hallitevana tunteena. Ja puolet siitä ajasta se oli melko hallitsematonta, kuluttavaa ja täysin ylimitoitettua ja -ampuvaa.”

    Kuulolla: ”Sitä mukaa, kun tunteideni työstäminen edistyi, vihakin alkoi näyttää aina vain typerämmältä ja pyrin pääsemään siitä tiedon ja ymmärryksen avulla eroon.”

    On surullista, että sinulla Kuulolla, tuo vihavaihe on niin voimakkaana kestänyt niin kauan. Onneksi olet löytänyt tavan saada elämäsi paremmaksi.

    Olen kokenut vihaa selvästi lyhyemmän ajan. Nuorena aikuisena huomasin, kuinka kuluttavaa viha ja negatiivisuus ovat ja päätin tietoisesti alkaa toimia toisin. Tein töitä sen eteen, että muutuin myönteiseksi ihmiseksi, jota huumori ja ilo kantavat raskaidenkin asioiden yli ja se auttoi todella paljon.

    Kuulolla: ”Viha muuttuikin vähitellen sääliksi ja haluksi vain saada etäisyyttä vanhempiini. Olin jo ilmeisesti, vielä itsekään tietämättäni, oivaltanut ulospääsyn.
    Vihan sijaan tuli nyt katkeruus. Syytin lähes kaikkea ja kaikkia omasta kurjasta olostani. Useinkaan ei tullut mieleeni, että minulla itselläni olisi ollut jotakin tekemistä oman olotilani kanssa.”


    Minäkin tunsin sääliä äitiäni kohtaan jo hyvin nuorena. Siksi myös annoin hänen toimia mitä inhottavimmilla tavoilla, kun aina vain ymmärsin ja säälin, kannustin ja kehuin.

    Halusin myös jo hyvin nuorena olla vastuussa itse omista tunteistani enkä nakannut pahaa oloani muiden niskaan. Olen aiemmin kirjoittanutkin tänne eri tavoista, mitä toteutin, etten syyttäisi muita pahasta olostani. Kun kirjoitan tänne ikävistä asioista, en halua tehdä sitä siksi, että pitäisin lukijoita roskakorina, vaan siksi, että uskon, että joku voi oivaltaa jotain minun teksteistäni, kuten minäkin olen oivaltanut paljon monien muiden teksteistä. Kiitos niistä.

    Kuulolla: ”Katumus on jotakin sellaista, mitä en ole ikinä ymmärtänyt.” JA
    ”Se, ettei minulla lapsena ja nuorena ollut tietoa ja taitoa, perspektiivistä puhumattaskaan, kuuluu mielestäni sen ajan ja iän olosuhteisiin. Miten siis olisin osannut toimia paremmin? Jos nyt ajattelen kaikkia senaikaisia toilauksiani, löytyy sieltä paljon sellaista, missä ei nykytietämykselläni ajatellen ole järjen hiventä. Kuitenkin se oli silloin korkeinta mihin pystyin. Mielestäni sellaisien katuminen on täysin hyödytöntä energian tuhlausta.”


    Ajattelen suurimmalta osilta samoin. En kadu sitä, etten ole lapsena tai nuorena osannut toimia paremmin. Enkä järjellä ajatellen kadu aikuisena tekemiäni ratkaisuja. Vaikka olen viime päivinä tuntenut katumusta asioista, joita en aikuisena ollessani osannut tehdä paremmin, niin kuten jo aiemmassa viestissäni kerroin, nuo ovat vain tähän eheytymisvaiheeseen liittyviä katumuksen tunteita ja järjellä ajattelen toisin.

    Ihminen, joka rakastaa itseään, osaa myös luontevasti puolustaa itseään. Koen nyt, että nämä vihan ja katumuksen tunteet tulevat voimakkaana myös siksi, että olen jo osin ehetynyt ja oppinut rakastamaan itseäni enemmän. Siksi kamalat muistot, itsestään välittävän ihmisen mieleen noustessa, herättävät katumuksen tunteita, että miksi en silloin toiminut toisin, mutta toki järjellä ymmärrän, etten ollut siihen silloin ollenkaan valmis.

    Kun jo nuorena valitsin myönteisyyden ja vastuullisuuden, myötätunnon ja ilon, niin ne ovat olleet minulle selviytymiskeino. Kun menneisyydessäkin usein muistin äitini pahuuksia, niin heti ajattelin myönteisesti, että onneksi nuo ovat menneisyyttä (vaikka olikin edelleen muita ikäviä äidin tekemisiä ja sanomisia).

    Samalla painoin ne pahat tunteet, vihan ja katkeruuden kuin johonkin laatikkoon, jonka laitoin ilon ja huumorin kannella kiinni. Minulla ei silloin ollut voimavaroja tuntea niitä tunteita, vaan minun oli vain selvittävä.

    Osan vihan tunteista tosin selvitin piirtämällä, maalaamalla, hakkaamalla tyynyä tai nyrkkeilysäkkiä, mutta kun tapahtumia on ollut niin paljon, niin monia asioita on myös jäänyt käsittelemättä. Ja jotkut tunteet pitää käsitellä uudestaan nyt, kun olen jo vähän erilainen ihminen.

    Kun jätin äitini elämäni ulkopuolelle, niin pahoja muistoja tuli esiin ensin painajaisunina, (joihin herätessäni reagoin suht neutraalisti) ja sitten viime aikoina, kun muistot spontaanisti nousivat esiin, reagoinkin yllättäen vahvalla vihalla, raivolla ja katkeruudella.

    Tajusin, että vasta nyt, kun äitini ei ole enää kuvioissa, minulla on oikeasti ne voimavarat, että voin tuntea nuo tunteet ja antaa niiden mennä. En enää laita niitä piiloon "laatikkoon" ja peitä ilon, myönteisyyden ja säälin tunteilla.

    Tämä vihavaihe ei siis kerro siitä, että olisin vastuuton ja vihainen ihminen, joka syyttää muita omasta pahasta olostaan, vaan tämä vihavaihe on tarpeellinen ja ohimenevä tunteiden purkaustapa, jonka itsestään välittävä ihminen kokee luonnollisesti.

    Tajusin, että vaikka kuinka olen järkeillyt asioita ja jopa opetellut toimimaan järkevästi ja myönteisesti, niin ei ne tuskat ja traumat niillä toimilla kehostani ja mielestäni mihinkään ole poistuneet. Ehkä ja toivottavasti sinulla Kuulolla ja monilla muilla on toisin.

    Kuulolla: ”Sinä, Fiore, toimit minun mielestäni itsesi kannalta parhaalla mahdollisella tavalla kääntämällä äitisi kettuilut huumoriksi. Kiskaisit tavallaan maton äitisi alta. Kahdellakin tavalla.
    Ensinnäkin herättämällä ristiriitaisia tunteita heissä, joille äitisi oli sinua mollannut. Ottamalla huumorilla vastaan toisen ilkeilyt kohosit henkisesti hänen yläpuolelleen. Mahtoi se olla hänelle kova pala.
    Toiseksi veit häneltä jälkipuheitten mahdollisuuden omasta kauheudestasi. Jos olist paiskannut hänet ikkunasta pellolle, hän olisi päässyt oikein todistajien läsnäollessa olemaan oikeassa ja loukattu, kun kaikki olisivat nähneet, ettei hän ollut sinua turhaan moittinut. Nyt saatoit jopa saada jokusen paikallaolijan ajattelemaan itsestäsi jotakin myötätuntoistakin.”


    Ájattelit tuon tosi viisaasti, kiitos Kuulolla. En silloin osannut ajatella sitä tuolta kannalta. En vain halunnut, että muiden juhla menee pilalle ja minun on vain selvittävä ja pelastettava tilanne. Tosin olin jo ottanut käyttööni sen iloisuuden ja huumorin hyvin nuorena, joten se tuli luonnostaan niissä tilanteissa. [​IMG]

    Kiitos Kuulolla, että olit taas avuksi minulle ja varmaan monille muillekin. :)
     
  20. nona Vierailija

    Kiitos Kuulolla ja Fiore, paljon tuttuja asioita. Mietin tällä hetkellä ehkä eniten juuri vihan tunnetta ja sitä, että vaikka olisi valinnut positiivisuuden ja huumorin, tai pakenemisen, niin onko viha kuitenkin parempi tunnustaa ja käydä läpi, ei hyökkäämällä, vaan tunnustamalla, että pohjimmiltaan huono kohtelu aiheuttaa vihaa? Siihen voi reagoida niin kuin katsoo parhaaksi, kääntää vitsiksi ja häipyä. En jaksa enää esittää pellen roolia, mutta en tappelemaankaan ala.
     
  21. Fiore Vierailija

    Hei Nona. On varmaan ihan hyvä, ettet enää jaksa esittää etkä tappelemaankaan ala.

    Olen tullut siihen tulokseen, että viha ei poistu millään sijaistoiminnalla. Vihaa voi peitellä, sitä voi myönteisyyden tai muun voimalla painaa piiloon, mutta niin kauan se kehossa ja mielessä pysyy, että sen jotenkin käsittelee.

    On ehdottomasti luonnollista, että huono kohtelu herättää vihan tunteita. Silloin, kun vihan tunteita ei herää, ihminen ei vielä ole oppinut välittämään tai rakastamaan itseään, mutta silloin kun hän itsestään välittää, hän kyllä vihastuu huonosta kohtelusta.

    Kiusatuilla on oikeus kokea vihantunteita, mutta on myös hyvä tiedostaa, että vihaaminen on kuluttavaa, joten viha kannattaa käsitellä pois - vapautua siitä.

    Jos on todella pitkällä ihmisyyden polulla, voi oppia suhtautumaan kaikkiin asioihin neutraalisti ja myötätunnolla, kuten Jeesus, jonka sanotaan ristillä rukoilleen pahantekijöiden puolesta suunnilleen näin:
    Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.

    Harva kuitenkaan on niin pitkällä.

    Itselläni on jo alkanut vähän helpottaa tämä viimeisin vihatulva, mikä muistoistani nousi, mutta en ole vielä vakuuttunut siitä, että en enää koskaan menneisyyden muistojen nousemisen vuoksi tuntisi vihaa.

    Yritän ottaa asiat siten kuin ne tulevat ja luottaa siihen, että kehoni ja mieleni sylkevät asiat ulos siten ja sillä aikataululla kuin hyvä on.

    Pitkä ja kova tie on takana ja toivottavasti pitkä ja parempi tie edessä. Joillakin keho reagoi enemmän raskaisiin asioihin kuin mieli. Minulla on ollut niin ja on vieläkin, mutta uskon, että kehokin paremmin toipuu, kun saa mielestään ne tuskaiset asiat pois.

    Toivon, että kaikki narsistien kiusaamat ihmiset voisivat päästä mahdollisimman kivuttomasti eroon traumoistaan ja saisivat elää eheämpää elämää jatkossa.

    Tsemppiä sinulle Nona ja kaikille! :)
     
  22. nona Vierailija

    Kiitos Fiore :) arvelen, että tämäkin on kausittaista ja vähitellen käsiteltävää, ja voi itselläni johtua tällä hetkellä muusta ympäristön vaikutuksesta, joka tuo vanhat pettymykset pintaan, ja joka kerta tänne kirjoittaessani sekin ehkä vähitellen selkenee, että taas on muutoksen paikka, monessakin asiassa.

    Leppoisaa viikonloppua!
     
  23. Fiore Vierailija

    Vähitellen hyvä tulee.

    Leppoisaa viikonloppua sinullekin Nona. :)
     
  24. Lila Vierailija

  25. vierailija Vierailija

    Erittäin hyvä kuvaus narsistiäidistä. Omasta narsistiäidistäni puuttui kokonaan ilo ja myötätunto.



    Tässä muutamia narsisti äidille tyypillisiä tapoja:


    Äiti kasvattaa lapsen ikäänkuin itsensä jatkeeksi, jolloin lapsen on vaikeaa saada omaa identiteettiä. Tämä tapahtuu piiloitellen, hän käyttää kehonkieltä, tiettyjä katseita, jolla välitetään, että lapsi on paha, tehnyt väärin tai äidin tahtoa vastaan, tiettyjä äänenpainoja, joita lapsi on tottunut tulkkaamaan. Se mitä lapsen ja äidin välillä taphtuu, on voimakasta, mutta ulkopuolisen usein vaikeaa nähdä.

    Äidin lapselle välittämät asiat ovat helppoja äidin jälkikäteen mitätöidä tai uudelleen tulkata, lapsi ei voi todistaa mitään. Mitään vahingollista ei ole tapahtunutkaan, kaikki voidaan pistää uusiksi tarvittaessa. Aina löytyy puolustuskeinot tai selitys tapahtuipa mitä tahansa. Raakuus ja ilkeys tulkitaan rakkaudeksi, aggressiiviset tai vihamieliset toiminnat tulkataan välittämiseksi. Itsekkäät manipuloinnit ovat lahjoja. Kritiikki ja seläntakana paskanpuhuminen tulkataan huolenpidoksi. Hän haluaa vain sinun parastasi omasta mielestään. Lapsen mielessä käsitteet heittävät häränpyllyä, hän ei pysty päättämään mikä on oikein ja mikä väärin. Kun käsitteet ovat jo menneet sekaisin, hän on narsistille helppo saalis. Lapsi voi itkeä kun tulisi nauraa ja nauraa kun tulisi itkeä.

    Narsisti äiti ei aina sano suoraan, että et kelpaa, mutta joka kerta kun teet jotain merkittävää, muistuttaa hän sinua siitä, miten paljon paremmin joku toinen teki saman. Tai hän jättää sinut täysin huomiotta. Kukaan ulkopuolinen ei huomaa, miten hän sinua rankaisee, mutta itse tunnistat potkut! Hän tekee sinut pienemmäksi vertailemalla sinua aina muihin. Hän kertoo, miten fantastinen joku toinen on, tai miten hyvin tämä on tehnyt jotain, missä sinäkin olet hyvä ja ansaitsisit kehuja. Sanomatta sanaakaan sinusta, hän on antanut sinun ymmärtää, että olet aina huonompi kuin joku toinen. Hän pilaa aina ilosi, jos olet onnistunut jossain. Vain sinä ymmärrät hänen mitätöivän äänensävynsä, mitätöivät katseensa, vihjailut, et saa häntä vähättelyssään vastuuseen toisten edessä. Kun hän on sinut omalla tavallaan kasvattanut, hän voi rangaista sinua sanomatta sanaakaan. Olet aina peloissasi ja tunnet aina olevasi väärässä hänen seurassaan, mutta et voi enää ymmärtää miksi.

    Koska hänen henkinen väkivaltansa on elämänpituinen kampanja ja prosessi ja koska hän on tarkka järkiperäistämään väkivaltansa, on todella vaikeaa selittää toisille mistä on kysymys. Hän myös kiusaa sinua muilta salassa, opettaa ettei kotona tapahtuneista asioista saa muille puhua. Opit pelkäämään rangaistusta jos kerrot muille. Hän valitsee tarkkaan ajan ja paikan jotta sinulle ei jää todistajia, kun hän kohtelee sinua kaltoin. Toisten seurassa hän on kuin eri ihminen, sydämellinen ja rakastettava, joten kukaan ei uskoisi, jos kertoisit millainen hän on kanssasi kahdenkesken. Hän voi loukata sinua toisten läsnäollessa, mutta naamioi loukkaamisen joksikin muuksi kuten huolenpidoksi, joten kukaan ei tule puolustamaan sinua. Jos kerrot, niin toiset tulevat puolustelemaan äitiäsi, sinä olet tulkannut häntä väärin![/QUOTE]
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti