Hae Anna.fi-sivustolta

Miten tunnistaa narsistinen äiti?

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä syväkuu, 31.07.2011.

  1. vierailija Vierailija

    Hei,
    kiitos Lila!
    Mistä narusta vielä vedän kun olen yksinkappalein lukien käynyt tätä samaa asiaa puhumassa ainakin kahdeksan alan ammatti-ihmisen kanssa pitempään eikä mikään liikahda mihinkään? Koen että en edes pääse näyttämään tyttärelleni asioita mitä olen oppinut ja missä mennyt eteenpäin, koska asioista en pääse puhumaan saman pöydän ääreen. Aina jää jostain kiikastamaan. Jokainen minut tunteva tietää minkä fyysisen asian takia en voi kirjoittaa nopeasti enkä pitkään kerrallaan, joten kirjoittaen on mahdotonta selittää selittää selittää ja varsinkin jos suora tekstini vielä koetaan vihaiseksi.

    Kyllä, haluan lähentyä tyttäreni kanssa, johan siitä kertoo tuo miten monen ammatti-ihmisen kanssa olen asioita käynyt läpi eikä mikään liikahda mihinkään. En odota että olisimme kuin parhaat ystävättäret ja rupattelisimme kaikesta, mutta olisiko se liikaa vaadittu jos parin kuukauden välein voisi vaikka tekstarilla sanoa hyvää yötä ja saisi siihen vastauksen? Tai saisi sen tekstarin ennenkuin on itse ehtinyt sitä lähettää? Mielestäni olen kyllä yrittänyt sen minkä minä voin asioitten eteen tehdä, mutta minäkään en voi määrääni enempää tehdä. Se ettei noilla 8 terapeutillakaan ole ollut antaa mitään viisastenkiveä kommunikoinnissa tähän asiaan, minkä minä sille voin.
     
  2. vierailija Vierailija

    liikaa vaadittu * korjataan tuo virhe, en tarkoita vaatia, se nyt vaan tuli. Toivottavasti sitä nyt ei joku tulkitse vihaisuudeksi.

    Ja toinen asia, en tiedä miten ne kaikki ystäväni joilla menee lastensa kanssa hyvin, osaavat kun eivät ole minkäänlaisia terapioita käyneet eivätkä ole mitään alan ammatti-ihmisiä? Minulle vaan tulee sellainen olo että vastassani on paljon asioista lukenut henkilö ja joka tietää niin paljon ihmissuhteitten lainalaisuuksista, että minä en pärjää siinä juoksussa mitenkään... että minulta odotetaan kohtuuttomia siihen nähden mihin pystyn ja mitä osaan.
     
  3. Lila Vierailija

    Entä jos laitat yksinkertaisen viestin: rakastan sinua. Sen me tyttäret loppujen lopuksi haluamme kuulla, emme syyllistämistä emmekä vaatimuksia. Laita se vaikka kerran viikossa, jos todella tarkoitat sitä, ilman odotuksia vastauksesta. Luottamuksen saamisessa voi mennä aikaa.
     
  4. vierailija Vierailija

    Miten minusta tuntuu että tuo ei ole hyvä ajatus... tuntuu että se koettaisiin häirintänä. Joskus vuosia sitten kirjoitin mm. että arvostan sinua ja vastaus oli muun vastauksen lisäksi että en kaipaa arvostustasi.
     
  5. Lila Vierailija

    Nyt on pakko kysyä, että mikä on perimmäinen motiivisi haluta olla yhteydessä tyttäreesi?
     
  6. Lila Vierailija

    Nyt on pakko kysyä, että mikä on perimmäinen motiivisi haluta olla yhteydessä tyttäreesi?
     
  7. vierailija Vierailija

    Ymmärrän hyvän ajatuksen taustalla, mutta luulen, että parempi antaa tyttären olla nyt rauhassa. Minua ainakin alkaisi ahdistaa kaikki nuo viestit..
     
  8. vierailija Vierailija

    Juuri siksi minustakaan ei tunnu hyvältä tuollaiset viestit, jos niitä laittaa s-postilla ne saa estettyä eikä niitä korttejakaan ole pakko lukea, suoraan roskikseen, minusta ne tuntuisi vainoamiselta.

    Perimmäinen syy miksi haluan olla häneen yhteyksissä... tietysti se että hän on oma lapsi ja rakastan häntä ja haluan pitää häneen yhteyttä. Minusta nämä ovat ihan luonnollisia syitä varmaan kaikilla vanhemmilla.
     
  9. Lila Vierailija

    Oletko koskaan kertonut sitä hänelle ja vielä, että mitä ominaisuuksia hänessä rakastat?
     
  10. vierailija Vierailija

    Kun mielestäni olen kirjoittanut ja kertonut kaikki mahdolliset asiat hänelle jo useampaankin kertaan. Tämä lähtee menemään nyt taas siihen suuntaan että yuo ja tuo jäi viimeksi pois ja täytyy tehdä täydennyskirje ja vielä jäi puuttumaan, selitetään lisää. Olen kertonuut täällä että viimeisen kirjeeni lähdettyä minulla oli rauhallisen hyvä olo siitä, että kirjoitin itseni tyhjäksi ja sanat sopivasti loppuivat kirjeen lopussaysi. Sitä en enää lähde paikkaamaan koska sen vaan tiesi että tässä on kaikki sanottu.

    Mitä niihin ammatti-ihmisiin tulee niin kun on jo läpikäynyt ainakin 8, joukossa oli yksityiset ja julkiset, tähän kirjeasiaankin paneudutttiin eikä siihen lopulta tullut mitään apua, niin saa sovinnolla olla. Pikkukylässämme piti hakea pitkältä että nuo vuosien saatossa löytyivät, todella yritin ja nyt on kesälomat ja kesätauot, vakkarit lomalla eikä sijaisia oteta.
     
  11. vierailija Vierailija

    ^ ... jatkan vielä... miten sellaiset ihmiset jotka eivät osaa kirjoittaa kirjeitä (onhan niitä) osaavat ne oikeat sanat sanoa? Minun täytyy ajatella muun perheenkin ja itseni takia omaa jaksamistani, koska se kun jotain lähettää ja odottaa, odottaa, odottaa, ajattelee että ehkä jossain kohtaa x tulee jotain, odotusta, odotusta, odotusta ja satavarmasti yhtä monta kertaa pettymystä.

    Lila vai kuka, eikö sitä äitisi sohvalla makaavaa vuosikymmenien virtahepoa voisi vaan jättää omiin oloihinsa kaki ja istuskella vaikka hetki hiljaa? Se äiti ei varmaan ymmärrä kaikkea, mutta tykkäisi jos pitäist häntä hetken kädestä.
     
  12. vierailija Vierailija

    Tämän ja kaiken muun vaikean ja ikävän keskellä oli se taannoinen suvun ja ystävien tapaaminen kuin keidas erämaassa, voi miten siellä tuli hyvä ja levollinen olo! Katsoin mihin päin tahansa, aina olu näkyvissä joku sukulainen jonka läsnäolo oikein hoiti minua. Se kokemus kun ei tarvinnut miettiä mitä sanoo ja miten, vaan me pystyimme olemaan avoimia toistemme lähellä. Olin omieni keskellä - ei jännittämistä, ei tunnetta että joku tarkkailee - oli henkinen vapaus. Sillä kokemuksella ja sen muistelulla jaksan pitkälle! Meitä hoiti kaunis kesäpäivä ja taivaallinen rakkaus ja niitten turvissa uskalsi vapautua ja sanoa toiselle asioita mitä ei kotona pysty sanomaan.
     
  13. Lila Vierailija

    Ymmärrän turhautumisesi ja uskon, että olet tehnyt voitavasi asioiden muuttamiseksi. Taitaa olla parempi, että tosiaan vetäydyt tilanteesta ja pidät huolta itsestäsi. Tee enemmän tuollaisia asioita, mistä sinulle tulee hyvä mieli niin kuin tuosta sukulaistapaamisesta. Keskity omaan hyvinvointiisi, sillä jokainen on loppujen lopuksi vastuussa vain omastaan. Lopeta myös turha murehtiminen asioista, joille et voi mitään ja ajattele sen sijaan mukavia ajatuksia. Kevennä tietoisesti ajatuksiasi ja asennettasi. Toisia ei voi pakottaa haluamaansa muottiin, jokaisella on vapaa tahto, myös sinulla. Keskity niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa. Elämänlaatusi taatusti paranee. (y)
     
  14. vierailija Vierailija

    Tämä tuli itsellenikin mieleen en käsitä koko tätä kuviota tuossa yllä miksi niitä vanhoja asioita pitää vetää koko ajan mukana muistaa että ai niin se ikivanha möykky tässä välissä ja makuuttaa virtahepoa sohvalla, eikö voisi vain antaa olla menneitten unohtaa ja jatkaa eteenpäin elämäänsä? Jos äiti sanoo jotain ikävää niin sivuuttaa se ja vaihtaa puheenaihetta. Onhan eronneita ihmisiä jotka eivät tule mitenkään toimeen eksän kanssa mutta lasten takia on pakko hoitaa asiat asioina ja ne hoidetaan, ikävää on mutta hoitaa pitää.
     
  15. vierailija Vierailija


    Joskus toimimaton kommunikaatio ja yhteydenpito voi käydä niin raskaaksi, että jossakin vaiheessa ei vaan enää jaksa. Vanhempien ja aikuisten lasten ei ole pakollista olla yhteydessä, jos se aiheuttaa vaan harmia..edes toisessa osapuolessa. Ymmärrän, että tätä kaikkea voi olla vaikea ymmärtää. Kuitenkin, jos tilanteen kestäminen olisi helppoa ja voisi aina vaan kivuitta päästää jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, uskon, että tyttäresi olisi tehnyt niin (ja on varmasti tehnytkin niin ehkä jo kauan). En usko, että kukaan kovin kevyin perustein pitää etäisyyttä vanhempaansa, kyllä sitä haluaa välttää kaikin keinoin ja toivoa parasta viimeiseen asti. Uskon, että tyttäresi tekee näin oman hyvinvointinsa takia. Valitettavasti sinun ei auta kuin yrittää hyväksyä tilanne ja keskittyä omaan elämääsi ja hyvinvointiisi.
     
  16. vierailija Vierailija

    Opettavainen on ollut tämä juhannus ja nyt ymmärrän pitää välimatkaa. Nämä asiat vaan olisi pitänyt voida hoitaa ja se on kummastuttanut että miksi asiallisiin kysymyksiin parin raha-asian hoitamisesta en saa minkäänlaista vastausta? Olen asiallisesti, asiallisessa asiassa kysynyt miten haluat meneteltävän, ei vastausta, enkä saa minkäänlaista yhteyttä. Nämä ei ole asioita mitkä olisin "tikusta asiaa" keksinyt , vaan oikeita asioita mitkä pitää hoitaa. Asioina.
     
  17. vierailija Vierailija

    Valitettavasti vain tyttäresi taitaa tietää vastauksen asiaan. Voihan olla, että asia ei ole hänelle niin tärkeä ja hän ehkä ajattelee, että jotakin vähäpätöistä asiaa on nyt yritetty käyttää hyväksi yhteyden luomiseksi. Olet nyt ilmaissut, että asia pitäisi hoitaa. Jos hän ei silti vastaa, anna vaan hänen olla.
     
  18. vierailija Vierailija

    Vaikka juhannuksen pyhät olikin raskasta aikaa kun näitä luin, kirjoitin ja mietin, menin välillä ihan pohjamudissa, niin silti tämä on ollut hyödyllistä (tulikohan oikea sana)? Olen oppinut paljon, ymmärtänyt monta asiaa ja oppinut armahtamaan itseäni. Rauhoittunut, saanut sellaista itseluottamusta että asiat järjestyy omalla painollaan ajallaan ilman, että minun täytyisi paniikissa rientää niitä ratkomaan paniikkiviesteilläni. Ne pienet sanat mitä moni on sanonut että anna vaan hänen olla ja että tilanne ei ole toivoton. Ja jo se ettei kukaan huutanut ja syyttänyt, vaan sain ymmärtämystä osakseni. Hoitavaa asennetta.

    En tiedä kuinka moni minulle on vastannut ja neuvonut, oli teitä yksi tai monta, niin kiitos ihan jokaiselle! Annan olla ja keskityn kivoihin juttuihin.
     
  19. vierailija Vierailija

    Kiva kuulla, että olet saanut paljon hyvää itsellesi näistä keskusteluista. Toivon kaikkea hyvää sinulle!
     
  20. vierailija Vierailija

    Näin tein minäkin! "Kannibaali" äitini sanoi muuttoilmoitukseeni, että älä muuta! Noh- äidilleni ei riittänyt mitkään viikottaiset käynnit oli ne sitten tunnin tai 5 tunnin mittaisia -kuitenkin joka kerran lähdön hetkellä totesi, että voisi sitä vähän pidempäänkin olla ja useammin käydä ja varsinkin yötäkin pitäisi olla! Näiden viikottaisten käyntien lisäksi soitteli monta kertaa viikonaikana ja aina samaa marinaa, että koska tuut käymään ja ootkos kotona jos tuun käymään ? Paras tapaus oli kun olin hoitohevostani jo sovitulle käynnille hoitamaan lähdössä ja jo ovensuussa ulkovaatteissa, niin äitini pamahti paikalle polkupyörällä. Siinä sitten ovensuussa sanoin, että olisit soittanut etukäteen, niin äitini toteaa siihen, että onko se kopukka minua tärkeämpi?!?! Sanoin, että valitettavasti nyt on näin -lähti äärimmäisen loukkaantuneena jatkamaan matkaansa. Näitä tapauksia on paljon mm. yrittänyt tulla ystävieni ja minun väliin aikuisiällä- puhumattakaan siitä millaista oli lapsena kun oli kavereita, niin jokainen kavereistani muutti minut omituiseksi (lue olin liikaa pois kotoa kavereiden kanssa, joita hänellä ei liiemmin koskaan ole ollut koska kaikki muut paitsi hän on niin omituisia). mm. se, että on sanonut tehneensä minut sen tähden, ettei tarvitse koskaan olla yksin!
    Päätin myös jo hyvin pienenä, etten halua lapsia koska inhosin lapsena oloa kun tiesin äidin näyttelevän joka käänteessä ja olevan epäaito. -hyi -inhoan sitä piirrettä edelleenkin. Äitini käytti pienenä ollessani lukemattomat tunnit peilin edessä pöyhimässä tukkaansa ja tekee sitä edelleenkin. Jokaisen kampaaja käynnin jälkeen nyhti millimitan kanssa hiuksiaan ja leikkeli kun kukaan ei osaa leikata hänen hiuksiaan. Uhkaili jatkuvasti minua, että kohta minä kuolen ja tällä toiminnolla varmaankin pönkitti omatuntoaan kun minä hädissäni itkin, ettet saa kuolla !!!! Pyydettäessä jotain tulee myös tuo aivan ihana lirkutus päälle... Olen ollut äidin mielestä huumeiden käyttäjä ja mitä vielä kun olen niin omituinen. Myöskään koskaan minun kanssani ei ole voinut puhua, eikä tulla toimeen koska olen niin vaikea kaikkien muiden kanssa kyllä hän mielestään tulee toimeen (ihmettelen missä ne ystävät on ?). Ulkopuolisuuden tunne ollut jatkuvana seuralaisena ja kun olen nähnyt oikeita perheitä, niin myös osattomuuden tunne seurannut mukana. Kiinnyin myös kummitätiini kesälomien aikana niin paljon, että itkin pitkään kun piti erota.
    Kaikki lahjat joita olen saanut ovat olleet sellaisia, joista hän pitää mm. kaiken maailman patsasfikuureja, joita hän tietää minun inhoavan. Aika monta olen takaisin antanut ja saanut siitä sitten haukut kun mikään ei kelpaa. Rahalahjat vedetään aina esiin kun tilanne kärjistyy siihen, ettei saa tahtoansa läpi "että mikään lahjominen ei sinuun tehoa" -valitettavasti noin kun lahja on lahja, eikä mikään kiitollisuuden osoituksen pantti. Olen sanonut jo aikaa sitten, etten halua mitään lahjoja koska niiden omistus ei koskaan pyyteettä siirry minulle ja sitten lakannut myös antamasta mitään koska kaikki on saanut haukut sen tähden kun minä en ota mitään vastaan. Jotenkin tunne, että kaikki mitä teen peilautuu takaisin ikään kuin toimintoina, jotka hän kopioi minulta ?! Viimeisimmät tapahtumat vuosien varrella ovat lopulta avanneet silmäni lopullisesti, etten puhu asioistani mitään, ettei ne käänny taas minua vastaan tms. sellaista paskaa mitä tulee mm. kummityttöni kuljettelemiseen ja lahjojen antoon, niin niitäkin äitini mielestä on ollut ihan liikaa (huom. taas häneltä pois ?!). Äitini haukkui minut kerran niin pahoin, että oltiin 4 kk kokonaan pitelemättä yhteyksiä ja olin päälle vuoden vuorotteluvapaan ulkomailla, niin en soittanut kertaakaan vaan laittelin joskus txt-viestejä mutta tämän jälkeenkin aina kun vähänkin annan löysää, niin hän olettaa jo taas, että mitään ei ole tapahtunutkaan ja voitaisiin olla "parhaat ystävät", jonka selvittämiseen olen käyttänyt lukemattomat tunnit, ettei äiti ja tytär voi olla parhaat ystävät varsinkaan siten, että äiti käyttää tytärtään vain hyväkseen.
    Edelleen jaksaa jauhaa miten olen taas muuttunut omituiseksi viimeisimmän miesystäväni kanssa seurustellessa so. tämä ei lopu koskaan ei ennen kuin äitini pääsee kauan uhkailemansa kuoleman syliin, johon hän kuulemma viimeisimmänkin yhteenoton yhteydessä kovasti haluaa - kun sanoin, että podet kuoleman pelkoa kun ramppaa lääkäristä kolmanteen mm. tämä on ollut aina osa persoonaansa -luulotauti, keneenkään ei saa luottaa ja kaikki puhuu pahaa selän takana. Juoruilu kaikkien asioista on ollut ehdoton harrastus myös ja niiden juorukohteiden haukkuminen. Myös nuorena kun tuli joku kylään, niin aina päädyttiin siihen mitä kamalaa minä taas olen tehnyt ja äidin naamalla omahyväinen ilme. Olenko minä väärässä vai oikeassa - onkohan äitini narsisti ?
     
  21. vinkki Vierailija

    Ei välttämättä ole narsisti, mutta olet ihan oikeutetusti ottamassa ohjaksia omasta elämästäsi omiin käsiin. Niinhän elämän kuuluukin mennä ?
     
  22. vierailija Vierailija

    Olen pohtinut tätä tilannetta kun yhteyttä ei saa edes sen verran että voisi hoitaa jonkin tärkeän asian? Jos jollain on lähestymiskielto, niin silloinkin hoidetaan asialliset asiat asiallisesti.

    Jos meidän välimme vielä alkavat lämmetä, niin entä jos minä äitinä en uskallakaan enää luottaa? Kun olen jo useamman tälläisen etäisyydenoton kokenut ja tiedän miten kipeää se tekee kun ei tiedä miten kauan tätä kestää vai loppuuko koskaan? Entä ellen jaksa pahalta mieleltäni enää yrittää ja odottaa odottaa odottaa vastausta? Jos en uskalla riskeerata että taas sattuu ja kovaa? Jaksaako aina yrittää olla hyvä ja virheetön kun sellainen pitäisi ja haluaisin olla, mutta siihen en pysty?

    Pointtini tässä nyt se että jos tytär jossain kohtaa ottaakin yhteyttä, niin ellen minä sen uuden kivun pelossa uskallakaan päästää lähelleni? Jos takaraivossani takoo varoitus "tämä loppuu taas tämä loppuu taas - kun et arvaakaan tämä loppuu taas"?
     
  23. Lila Vierailija

    Ole rehellinen, sillä pääsee pitkälle. Kerro, että on ihanaa, että hän otti yhteyttä. Kerro, että haluat pystyä hoitamaan asialliset asiat hänen kanssaan. Kysy, miten se voisi toimia, mten hän haluaa asialliset asiat hoitaa. Kerro pelostasi, puhu omista tunteistasi niin rehellisesti kuin pystyt. Kerro tuo ylläoleva hänelle syyllistämättä, puhu itsestäsi. Kerro, että pelottaa aivan valtavasti, koska välität hänestä. Älä yritä esittää täydellistä, sellaista, kuin luulet hänen haluavan sinun olevan, koska et voi tietää siitä mitään. Miellyttäminen on epäaitoa ja haiskahtaa jo kauas. Päinvastoin, ole haavoittuva ja vaikka vereslihalle asti rehellinen. Silloin sinun ei tarvitse pelätä asiaa etukäteen, kun voit olla vain oma itsesi. Jos tulet silti torjutuksi, se ei ainakaan tapahdu teeskentelyn vuoksi.
     
  24. Lila Vierailija

    Omana itsenä oleminen kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on yllättävän vaikeaa. Varsinkin kun pelottaa ja yrittää olla sellainen, kuin toinen haluaa, ettei tule hylätyksi. Oma itsensä pitää uskaltaa olla, vaikka tulisikin hylätyksi, kaikkia ei voi miellyttää. Vasta sitten muut voivat valita, että haluavatko olla seurassasi vai eivät, kun ensin tietävät, kenen seurassa ovat. Minusta kasvoi miellyttäjä ja nyt ihmettelenkin, että kuka minä oikeasti olen sen roolin takana. Haluan vetää puoleeni ihmisiä, jotka pitävät siitä aidosta itsestäni, sillä niitäkin löytyy. Siltä pohjalta voi luoda merkityksellisiä ihmissuhteita, tulla nähdyksi ja kuulluksi.
     
  25. vierailija Vierailija

    Kiitos Lila.
    Kun olen ollut sellainen kuin olen en osaa miellyttää, vaan olen aina oma itseni. En voi mitään sille että en kelpaa tälläisenä, vaan minun pitäisi olla toisenlainen, osata sanoa asiat toisin - mutta kun en ole. Vaikka hän tulisi tuohon tällä sekunnilla, niin en pystyisi puhumaan noita mainitsemiasi asioita, sanoisin varmaan että ai tulit, ja siihen se jäisi.

    Toiset ihmiset ovat miellyttäjiä, mutta minä en sitä osaa, en ole ikinä osannutkaan, vaan minä olen sellainen kuin olen. Tuolla aikaisemmin mainitsin siitä sukutapaamisesta missä minun oli mahdottoman hyvä olla, vieläkin muistelen sitä hyvää hyrisyttävää oloa. Mikä sen teki - se että siinä olimme koolla me sukulaiset ja oli niin hyvä huomata, että vaikka jonkun edellisestä näkemisestä saattoi olla pitkälti toistakymmentä vuotta, niin se vaan jatkui siitä mihin viimeksi jäi. Kun ei tarvinnut miettiä miten on ja minkälainen, nimenomaan ei mitään miettimistä ja yritystä, sitä vaan oli ja näki että niin ne oli muutkin. Se tunne että tähän porukkaan minä kuulun ja nämä ovat samanlaisia kuin minäkin eikä sekoiteta tähän mitään draamaa ja tunnehöttöä.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti