Hae Anna.fi-sivustolta

Miten tunnistaa narsistinen äiti?

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä syväkuu, 31.07.2011.

  1. Lila Vierailija

    Juuri näin. :)
     
  2. vierailija Vierailija

    Näin on, ja syy tulee muiden niskoille joka tapauksessa, heti tai ainakin viiveellä, sille, joka sattui olemaan heikommassa asemassa.
     
  3. vierailija Vierailija

    Miten perheissä missä joku perheen lapsista ei ole missään tekemisissä vanhempiensa kanssa tehdään esim. vanhempien edunvalvontatestamentti tai tavallinen testamentti?
    Kuinka omaisuus testamentissa jaetaan kun perheessä on lapsia jotka jostain syystä eivät pysty tienaamaan omalla työllään elantoaan ja siksi tarvitsevat enemmän vanhemmiltaan? Kun yksi lapsista ei ole missään tekemisissä lapsuuden perheensä kanssa, niin onko olemassa mahdollisuus että hän kiusallaan hankaloittaa aikanaan toisten elämää vaatimalla jakoa tms? Kun on lapsia jotka tarvitsevat perheessä vanhemmiltaan enemmän, niin silloin tuntuu vääryydeltä heitä kohtaan antaa sellaiselle joka ei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä.

    Tutut kertovat kuinka ovat jo hyvissä ajoin sopineet lastensa kanssa edunvalvontatestamentista kuka lapsista on ensisijainen ja kuka toissijainen edunvalvoja tai ovat antaneet lapsilleen talon ja kesämökin jo eläessään, niin että vanhemmille on jäänyt vain irtain omaisuus, eläke ja pankkitili. Meillä ei mikään näistä onnistu kun mistään ei voida keskustella saman pöydän ääressä, ei kertoa omista suunnitelmista ja syistä mitään. Tälläisetkin asiat mutkistuvat ja vaikeutuvat kun joku lapsista päättää lopettaa kaiken kanssakäymisen lapsuuden kotiinsa. Kun niitä enemmän tarvitsevia haluaa vilpittömästi auttaa elämässään eteenpäin, ymmärtääkö se yksi kuitenkaan koskaan syitä?
     
  4. vierailija Vierailija

    Kuka tässä oli se avuntarvitsija ja kuka kiusaaja? Oman kokemukseni mukaan narsisti jakelee ja hajottaa oman ja muiden omaisuuden mistään laeista ja säännöistä välittämättä, mutta esiintyy mielellään "auttajana". Lähtijät lähtevät hyvästä syystä, sillä ei ole mitään tekemistä kiusaamisen kanssa.
     
  5. vierailija Vierailija

    Eihän kukaan voi päättää muiden kuin oman omaisuutensa jakamisesta ei voi testamentata toisten omaisuutta. Toiset päättävät puolestaan omasta omaisuudestaan. En ymmärrä tuota esiintyy mielellään "auttajana" ?
    Jos perheessä on lapsia jotka eivät koskaan pysty omalla työllään itseään elättämään, niin onko mielestäsi väärin silloin tehdä testamentti heidän hyväkseen ja jättää vähemmälle se joka ei ole kenenkään kanssa missään tekemisissä ja on hyvin koulutettu? Ja huom. kyseessä ei ole narsisti.
     
  6. vierailija Vierailija

    Lukisin nyt mielenkiinnosta teidän äitiinne/isäänne/vanhempiinne välit katkaisseiden lasten kokemuksia siitä, kuinka he keihin olette katkaisseet välinne ovat sen ottaneet? Ovatko he yrittäneet ottaa yhteyttä, sopia, pyytää anteeksi tms? Ovatko ymmärtäneet miksi katkaisitte välit tai pidätte etäisyyttä, oletteko te selvittäneet syyt, ovatko vanhempanne surreet välirikkoa?
    Oletteko te heidän kanssaan ollenkaan missään tekemisissä ja ellette, niin minkä pitäisi muuttua että asiat palaisivat taas ennalleen? Muutakin saa asiasta kertoa mitä mieleen tulee, että tätä olisi vähän helpompi ymmärtää ja jaksaa.
     
  7. vierailija Vierailija

    Kyselet sitten ehkä väärästä paikasta.
     
  8. vierailija Vierailija

  9. vierailija Vierailija

    Väärin rakastettu? : vanhemman ja aikuisen lapsen ristiriidoista
    Kirja
    Törrönen, Hannele, kirjoittaja.
    Kirjapaja [2019]
     
  10. vierailija Vierailija

    Omat lapset voivat olla elämän suurin ilo, ja heidän vaikeutensa aikuisina voivat olla elämän suurin murhe. Monet äidit ja isät elävät huolessa tai alituisissa konflikteissa aikuisten lastensa kanssa. Asia on valtavan kipeä, eikä siitä ole puhuttu - ennen kuin nyt.

    Vanhempi haluaa toimia lapsensa parhaaksi: miksi sitten kaikki ei menekään, kuten on toivottu? Suhdetta lapseen voi hiertää alituinen jännite, vihanpito tai riippuvuus. Aina vanhempi ei edes ymmärrä, mistä viileät välit johtuvat. Jatkuuko vanhemman vastuunkanto koko elämän? Onko vanhemman tehtävä aina vain ymmärtää aikuista lastaan?

    Hannele Törrönen on psykologi ja psykoterapeutti sekä kolmen lapsen äiti ja isoäiti.


    Vaikuttaa koskevan ns. normaaleja vanhempia, ei narsistisia sellaisia. Valitettavasti tämä teos tuskin antaa paljonkaan meille narsististen vanhempien aikuisille lapsille. Täytyypä kuitenkin lukea. Kiitos vinkistä :)


     
  11. vierailija Vierailija

    Ajattelin ensin tuon Väärin rakastettu-kirjan lainata, mutta totesin että sen lukeminen ei tekisi hyvää kun olen vähän saanut asioihin etäisyyttä. Siitä heräisi kuitenkin kaikenlaisia ajatuksia mieleeni missä olen tuossakin tehnyt väärin kun en kuitenkaan voi niillä uusilla tiedoillani asioita auttaa. En kirjoita taas kerran kirjettä missä kerron mitä olen nyt ymmärtänyt, mitkä virheet olen tehnyt ja anteeksi anteeksi taas kerran. Ei kannata uudestaan alkaa repimään vanhoja haavoja auki kun se ei minua tai tilannetta vie mitenkään eteenpäin, ei muuta kuin tekisi pahan mielen.

    Jos tuon kirjan esittelyteksteistä ja joistain poiminnoista jotain hyvää löytyi niin se että välien katkaisemisesta ei ole kummallakaan osapuolella hyvä mieli, ei edes sillä katkaisijalla ja hedelmällisin tapa molemmille olisi keskustella asiat auki ja kertoa syyt.
    Tosin tuon nyt olen pystynyt itsekin ilman mistään lukemista päättelemään. Kun kipeästä aiheesta on tehty kirja, niin se osoittaa että vanhempiinsa välit katkaisseita lapsia on paljon ja lapsiaan ikävöiviä ja surevia vanhempia samoin, joten kirjalle on tilausta. Aina parempi jos sen lukeminen saisi edes yhden vanhemman ja lapsen välit korjaantumaan... katsotaan nyt jospa minäkin sen vaikka jossain vaiheessa luen, mutta en ainakaan ennen joulua.
     
  12. vierailija Vierailija


    On aivan totta, että tällaiset välien katkaisemiset ovat murheellisia puolin ja toisin. Niinpä kyseessä onkin äärimmäinen toimenpide, jota on usein edeltänyt vuosikausien ja jopa vuosikymmenien ristiriidat ja jopa kaltoinkohtelu. On ihana toive ja ajatus, että kirjan lukemalla jollakin syntyisi ymmärrys siitä, että jotain täytyy muuttaa ja sitten tämä kokemus siirtyy tekojen tasolle. Narsistisesti vaurioitunut ei usein tähän kykene, joten aikuisen lapsen ainoana itselleen terveellisenä vaihtoehtona on suojella itseään ja vetäytyä kauemmas.
     
  13. vierailija Vierailija

    "On ihana toive ja ajatus, että kirjan lukemalla jollakin syntyisi ymmärrys siitä, että jotain täytyy muuttaa ja sitten tämä kokemus siirtyy tekojen tasolle."

    Niimpä. Mutta miten sen ymmärryksen siirrät sinne tekojen tasolle kun toiseen ei saa minkäänlaista yhteyttä mitenkään?! Vaikka miten olisi jotain viisasta ymmärtänyt se pitäisi voida näyttää konkreettisesti omilla toimillaan eikä sitä pystyisi näyttämään mitenkään kertatapaamisella, vaan se vaatisi pitemmän ajan. Pitäisi ikäänkuin suorittaa joku hyväksyttävä arvosana ja se pystyä jotenkin toteennäyttämään. Miten se toteennäytetään kun ei ole edes sitä kertatapaamista?!
    Siinä tapauksessa kirja toimisi vain vertaistukena kertomaan on niitä muitakin vanhempia samassa tilanteessa ettei ole ainut.
     
  14. vierailija Vierailija


    Sehän se vaikeus on, että itseään voi pyrkiä kehittämään ja tulla tietoiseksi asioista, mutta toisen puolesta sitä ei voi tehdä. Syvä ymmärrys ja ikään kuin silmien avautuminen on sisäinen prosessi, joka on kaikkien tehtävä itse. Muut voivat parhaimmillaankin vaan koittaa herätellä toisen ajattelua, mutta eipä juuri muuta. Joku kriisi, kuten sairastuminen, läheisen kuolema tms voi olla sitten alkusysäyksenä suuremmille pohdinnoille ja henkiselle kasvulle, mutta ei toki aina. Kannattaa siis edelleen keskittyä siihen omaan kehitykseen ja hyvänolon vaalimiseen.
     
  15. Toivon pilkahdus Vierailija

    Äidin ainainen väheksyä katse, tiuskiminen ja ilkeily kulkee aina mukana. Ja se, että vaikka kuinka yritin olla mieliksi, en koskaan kelvannut. Äitihän ei tule koskaan tekemisiään myöntämään, enkä sitä häneltä odotakaan. Oman elämänsä uhri hänkin vain on ja siirtää omia traumojaan,oli ne sitten millaisia hyvänsä, minuun. Minulla on vaikeaa, koska en halua purkaa omaa pahaa oloa lapsiini ja olen tottunut kääntämään pahan olon itseeni. Taitavana manipuloijana äiti on puhunut lapsuuteni toisenlaiseksi. Vilpittömästi hän itse ehkä uskoo sanoihinsa. Manipuloinnin kohteena kasvaneena on ollut todella vaikeaa oppia luottamaan omaan kokemukseen. Häpeä siitä, että on suostunut manipuloitavaksi ja miellyttäjäksi on myös suuri. Selkeitä omiam lapsuudesta ei ole lainkaan. On vain järjettömän paha olo kun äiti maalailee ruusuista muistoja, muistikuvia, ettei asiat noin kyllä menneet. Joskus jouduin poistumaan salaa oksentamaan. Ristiriita äidin tarinoinnin ja omien vähäisten muistikatkelmien välillä oli niin suuri. Nyt pidän etäisyyttä äitini ihan vain sen vuoksi, että pysyn itse kasassa. Äitini yhteenotot eivät tunnu vilpittömiltä, traumatriggereitäkin nousee heti pintaan. Asiallisesti kuitenkin hänet pyrin aina kohtaamaan silloin kun on välttämätöntä. Perinnöt yms ovat aivan sivuseikka, oman itsen kanssa selviäminen on olennaista. Toivon kuitenkin äidilleni vilpittömästi kaikkea hyvää. En vain voi alistua kaikkeen, eivätkä voimani riitä hänen jatkuvaan peliinsä. Ehkäpä äitinikin joutuu kohtaamaan jotakin itsessään, kun en mahdollista hänen vallankäyttöään. Epäilen tätä, mutta joskus ihmeitä tapahtuu. Kiitos tästä ketjusta, tämän seuraaminen on helpottanut oloani.
     
  16. vierailija Vierailija

    Edelleenkin on vaikea ymmärtää kun ihmiset kirjoittavat tänne kokemuksiaan lapsuudestaan ja äidistään ja syitä, miksi ovat välinsä katkaisseet. Joillakin tuntuu olevan edes ohut säie millä pitävät vielä yhteyttä äitiinsä ja se on hyvä se. Miksi ymmärtäminen on vaikeaa on sinä, että en noista kuvauksista koskaan tunnista itseäni, en ole ollut tuollainen väheksyvä, tiuskiva, ilkeilevä enkä manipuloiva äiti. Vaikka miten pyörisin itsessäni aamusta iltaan, niin en itseäni noista sanoista löydä. Tämä ei tarkoita sitä että olen narsisti enkä löydä vikoja itsestäni, vaan olen ihan todella näitä miettinyt ja miettinyt enkä päse eteenpäin.

    Kun syyt minulle kerrottaisiin, lueteltaisiin vaikka ranskalaisilla viivoilla, niin tietäisin ne. Päätään voi hakata vaikka miten seinään ja miettiä päänsä puhki että miksi, mitkä ne syyt on, voin arvailla että varmaan nämä syyt a,b,c,d,..... mutta kun en tiedä se ei auta asiaa. Mielestäni on epäreilua etten saa tietää yhtään syytä miten voin muuttua kun täytyy vain itse miettiä ja miettiä ja voin vain arvailla. Ja toinen seikka, vaikka ne syyt ymmärtäisin ja korjaisin, sekin valaistuminen jää vain omaksi oivalluksekseni.

    Mitä oli lapsuudessa niitä en voi enää korjata, koska se aika on jo takanapäin ja nyt tiedän, että asiat missä yritin auttaa taisivat kääntyä itseään vastaan. Mietin
    että miten muut ovat osanneet tehdä asiat oikein, mutta juuri minä tyrin, minä jolla oli niin suuri halu onnistua ja osata ja omasta hyvästä lapsuudestani johtuen siihen olisi luullut olevan mitä parhaimmat lähtökohdat. Silti jossain kosahti metsään. Monesti olen ajatellut että itse en olisi voinut katkaista koskaan välejä lapsuuden perheeseeni tai sukulaisiini. Jostain on välillä ollut pientä sanomista, mutta ei niihin ole jääty vaan on sanottu ja jatkettu eteenpäin.

    Tuota ylläolevaa kirjaa en aio lukea, sillä näitten asioitten vatvominen ei tee hyvää koska se repii vain vanhat haavat auki. Ei ole aikomus työntää päätä puskaan, mutta itsensä ruoskiminen ei auta enää mitään, tekee vaan pahan ja surullisen olon - tulee jo kaiken ajattelemisestakin... jostain aina muistuu joku ihana muisto mieleen ja siitä edelleen tämä päivä ja tilanne. Voi huoh.

    Mieleeni on tullut (olematta omahyväinen) että -syylliisä hakematta - kaikki ei voi olla vain minun aiheuttamaa, välillä mietin että jos onkin vain pahaa unta ja väärinkäsitystä? Jos tässä joskus herää ja huomaakin että nyt se hiljaisuus on loppunut. Toisinaan herään aamulla hyvä mieli päällimmäisenä ja kohta havahdun todellisuuteen - se olikin vain ihanaa unta.

    Näissä mietteissä en halua aina olla vaan tahdon tehdä mukavia asioita. Näistäkö johtuen vai miksi, mutta ystävinäni pitämiäni ihmisiä on jäänyt pois, menevät kadulla vain ohi (en tiedä mistä olisivat kuulleet kun minä en ole kertonut sanallakaan), toisaalta tilalle on tullut monta todella hyvää ja rakasta ystävää ja paljon muita hyviä ihmisä. Ihan yllättäen, ikäänkuin tilalle ja hyvää mieltä tuomaan. :)
     
  17. vierailija Vierailija

    - Mitä tarkoittaa että käännetään oma paha olo itseen?
    - Entä kuinka voi olla jos ei ole missään tekemisissä koko toisen vanhempansa suvun kanssa? Eikö tuossa puutu itseltä paljon kun ei ole yhteyksissä sukulaisiinsa, eikö ole irrallinen olo kun ei ikäänkuin ole mistään kotoisin, kun puuttuu ne juuret?

    Tämä viimeinen kysymys ei varsinaisesti liity tuohon lainaukseen, tulin aivan eri yhteyksissä asian kanssa tekemisiin kun kaukainen sukulaiseni kertoi, ettei edes tiedä toisen vanhempansa suvusta ja sukulaisista mitään kun jo häntä edeltävä sukupolvi on katkaissut kaikki välit heihin. Minä puolestani olisin halunnut siitäkin haarasta tietää kun siellä kaukana takana on yhteisiä esi-isiä, mutta se nyt tyssäsi siihen.

    Siitä edelleen ajattelin että jos itse haluaa sillat takanaan polttaa, ei voi ikinä tietää jos jossain vaiheessa omat lapset tai lapsenlapset haluavatkin selvittää juuriaan ja se voikin olla työn takana ellei peräti mahdotonta, jos ei tunne taikka tiedä ketään keneltä kysellä.
     
  18. vierailija Vierailija

    Kun paha olo käännetään itseen eli sitä ei näytetä ulospäin ja yritetään kestää ja käsitellä yksin. Puuttuu ja on toisinaan surullinen ja irrallinen olo. Kuten todettu aiemminkin, välien katkaisu on äärimmäinen keino äärimmäisen satuttavassa tilanteessa, jossa kaikki muut keinot on jo käytetty. Ei sitä kukaan huvikseen teen ja kärsimystä on tilanteessa puolin ja toisin. Siltikin välien katkaisu voi olla ainoa ratkaisu, jotta pystyisi kokemaan olevansa turvassa ja elämään elämäänsä rauhassa.

    Ei tässä nyt varsinaisesti kukaan ”halua” polttaa siltoja takanaan, vaan ei yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja, jos yhteydenpito käy liian raskaaksi. Jos juuria halutaan selvittää ja se on myöhemmin vaikeaa, niin sillehän ei voi sitten mitään, eikö totta? Toisaalta eihän mikään estä säilyttämästä ja keräämästä tietoa suvustaan. Eihän välien katkaisu sitä tarkoita, että kaikki tiedot ja kuvat ja kertomukset yms. tuhotaan.
     
  19. vierailija Vierailija

    Vielä juurettomuudesta. Kyllähän me kaikki ollaan jostakin kotoisin ja kuulutaan omaan sukuumme, vaikka emme olisikaan sukulaisiin yhteydessä. Olemme osa sukupolvien ketjua ja sitä ei voi mikään vielä meiltä pois.
     
  20. vierailija Vierailija

    Tuon aikaisemmin mainitun kirjan jossain poiminnassa oli kertomus iäkkään äidin surusta kun aikuinen lapsi ei pidä häneen yhteyttä kuin vain harvoin ja satunnaisesti.
    Äiti siinä sanoi ettei hän uskalla kysyä miksi tilanne on niin ettei se pienikin yhteys katkea.

    Valitettavasti en ehtinyt lukemaan tuota neuvoa ajoissa. :(
     
  21. vierailija Vierailija

    Eihän nyt pelkällä kysymyksellä voi saada aikaan yhteyden katkeamista, vaan sillä mihin se johtaa. Riita, painostus ja syyllistäminen yms. jota aikuinen lapsi ei enää jaksa ottaa vastaan.
     
  22. vierailija Vierailija

    Kyllä, olet ihan oikeassa, ymmärrän tämän nyt oikein hyvin, mutta kun tämä ymmärrys tuli liian myöhään. Kunpa asia olisi kerrottu minulle vaikka miten suorin sanoin sen olisin ymmärtänyt, mutta kun yhtäkkiä vaan bänks. Jos olisi keskusteltu suoraan siitä mitä kumpikin haluaa ja niitten toiveitten pohjalta viilattu kompromissi, niin uskon että sopuratkaisu olisi löytynyt ja tilanne olisi parempi kuin nyt. Mikä tahansa olisi parempi kuin tämä nykyinen!

    Tämä on kuin vankilatuomio mistä ei vaan tiedä koska se loppuu vai loppuuko koskaan. Joskus luin jostakin että vangeille on helpompaa kärsiä pitkäkin tuomio jos tietää koska se loppuu kuin että ei ole mitään tietoa sen päättymisajasta.
     
  23. Lila Vierailija

    Ehkä hän yrittikin kertoa. Bänks tulee vasta turhautumisesta, kun toinen ei ymmärrä, vaikka kuinka yrittäisi vääntää rautalangasta. Ehkä tarvitsit tämän kokemuksen, että osaisit kuunnella herkemmällä korvalla ilman fläppitaulua ja kaavioita.
     
  24. vierailija Vierailija


    Hei Bänks, Ei tämä ole mikään vankilatuomio. Tämä on yksi niitä vaikeita asioita, joita elämässä tulee ja vaihtoehtoina on yrittää surra ja lopulta päästää irti asiasta ja ihmisestä tai sitten on se helpompi ja valitettavan yleinen tie: katkeroitua ja syyttää muita/elämää/maailmaa. Tosiasia on, että vain tyttäresi tietää tuntemuksensa. Hän on kertonut sinulle jotakin, kuten että koki ettei tullut kuulluksi, mutta todennäköisesti loppuja asioita voit vain arvailla. Et voi muuttaa tätä asiaa, emmekä me täällä voi kuin tarjota valistuneita arvauksia. Kaikki aikuiset lapset, heidän vanhempansa ja heidän taustansa ovat erilaisia.

    Voit miettiä, että mihin asioihin pystyt vaikuttamaan ja mihin et. Tähän et pysty, mutta siihen miten suhtaudut asioihin, siihen pystyt vaikuttamaan tai millaisen elämän itsellesi rakennat. Elämässä ei asiat aina mene niin kuin haluaisi ja tämä on yksi sellainen pettymys ja karvas kalkki niellä. Niin paljon kuin haluaisimme sinua auttaa, niin valitettavasti tämä surutyö on jokaisen tehtävä yksin. Kuten sinun tyttäresikin, hänkin joutuu tekemään omaa surutyötään, kuten on ehkä tehnyt jo kauan, kuten me hyvin tiedämme. Suosittelen keskittymään itseesi ja niihin ihmisiin, joiden seurassa sinun on hyvä olla. Ymmärrän, että kesken jääneet asiat harmittavat varsinkin, jos on taipumusta kontrolloida asioita ja pitää langat omissa käsissään. Joskus täytyy vaan antaa elämän kantaa ja päästää irti. Se vie aikaa, mutta pystyt siihen kyllä.
     
  25. vierailija Vierailija

    En halua katkeroitua enkä syyttää ketään, tämä nyt on vaan asia mikä on eteen tullut ja tästä on jotenkin selvittävä. Ei auta ihmetellä että eihän kellään ole tälläistä, no ei varmaan tälläistä olekaan, mutta on jotakin muuta. Välillä menee pitkään hyvin ihan kuin painelisi pitkin polkua, mutta kun ei arvaakaan siinä polulla on oksa poikittain ja siinähän ollaan rähmällään. Ylös kömpiessä polkukin katosi ja kestää aikansa ennekuin se löytyy ja taas eteenpäin.

    Kesällä oli helpompaa ja meni jo ihan hyvin pitkään, mutta syksypimeät on tuoneet tätäkin enemmän esille. Se on pahinta kun tulee mieleen kaikenlaisia vanhoja asioita, hyviä ja vähemmän hyviä ja niistä tulee paha mieli ja ikävä ja alkaa se jos jos jos.
    Kun pystyisikin ikäänkuin "unohtamaan" olisi helpompaa.

    En tiedä miten teillä on ketkä ilmeisesti olette niitä tyttäriä ja katkaisseet välinne äitiinne tai miten teidän äitinne, mutta tämä kirjoitteluni on ollut yksi näkökulma siihen miten äiti sen voi kokea kun ei ole aikanaan ymmärtänyt asioita ilman kaavioita ja fläppitaulua - kun aina piti (ainakin omasta mielestään) tehdä ja yrittää enemmän kuin jaksoi, kun ei ymmärtänyt mitä tarkoittaa elämä kantaa tai asioilla on tapana järjestyä. Kun yritti parhaansa mutta se ei riittänytkään koska ei osannut.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti