Hae Anna.fi-sivustolta

Miten tunnistaa narsistinen äiti?

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä syväkuu, 31.07.2011.

  1. vierailija Vierailija

    Sellaista se valitettavasti on, yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin ja sitten taas mennään eteenpäin. Kaikki me tarvotaan omissa soissamme. Niin äidit kuin tyttäretkin. Tämmöstä se elämä on. Mutta sitten paistaa aurinko ja kaikki on hetken taas paremmin.
     
  2. vierailija Vierailija

    "Kun paha olo käännetään itseen eli sitä ei näytetä ulospäin ja yritetään kestää ja käsitellä yksin."

    Entä kun kotona ei voi pahasta olosta puhua eikä ole ketään kenen kanssa siitä puhua?
     
  3. Lila Vierailija

    Haluaisin ottaa esiin sellaisen asian kuin vastuu. Moni sotkee sen syyllisyyteen, vaikka siitä ei ole kysymys. Tilanteen kehittymisessä on sinullakin ollut osuutesi ja sen hyväksyminen on vastuunottoa. Sitä seuraa anteeksianto itselle, että on epätäydellinen ja vajavainen ihminen, joka tekee parhaansa sillä ymmärryksellä, mitä kulloinkin on. Sen jälkeen ei tarvitse enää jossitella.

    Affirmaatiot ovat voimallinen keino muuttaa päässä olevia asetuksia. Kun menet illalla nukkumaan hengitä pari kertaa rauhallisesti sisään ja ulos. Rentoutuneena sängyssä voit toistaa mielessäsi hitaasti seuraavaa: minä (oma nimi) annan itselleni anteeksi. Toista se viitisen kertaa. Ei haittaa, vaikka et uskoisikaan siihen. Kun teet tätä joka ilta vaikka pari kuukautta, se alkaa juurtua ja uskot siihen kerta kerralta enemmän. Tällä tavalla voi kovalevylleen syöttää uusia parempia asenteita. Lause kannattaa muotoilla myönteisesti, sillä aivot ohittavat ei-sanan. Jos vaikka toistaa itselleen, että en enää stressaa, sen vaikutus on juuri päinvastainen. Olen tällä menetelmällä vaihtanut monia haitallisia uskomuksia itseäni enemmän hyödyttäviin. Jos aiheeseen haluaa perehtyä enemmänkin, siitä voi lukea kirjasta Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi, Louise L. Hay.
     
  4. vierailija Vierailija

    Olen syksyn mittaan mietttinyt että miten teen kun on joulukin tulossa miten joululahja? Uskaltaako ostaa ja lähettää entä jos se menee suoraan roskiin tai ei haeta postista ollenkaan?
     
  5. vierailija Vierailija

    Haluaisitko itse ottaa vastaan lahjan ihmiseltä, jota et halua tavata?
     
  6. vierailija Vierailija

    Enpä osannut tuota noin ajatella kun minulla ei ole koskaan ollut ihmistä keneltä en olisi halunnut ottaa vastaan lahjaa. Jos noin on niin tämä auttaa monessa muussakin asiassa.
     
  7. Lila Vierailija

    Minäkin niin kovasti haluaisin, että veljeni pitäisi minusta. Hän on lapsesta lähtien ollut torjuva ja nyt on kertonut olevansa katkera minulle. Sanoin tai tein mitä tahansa hän tulkitsee sen minulle negatiivisesti, enkä voi asialle mitään. Tuntuu kurjalta, että ainoa jäljellä oleva lapsuudenperheen jäsen on vihamielinen. Se on vain hyväksyttävä ja keskityttävä ajatuksiin, joista tulee parempi olo. Välillä asia kuitenkin valtaa mieleni ja sitä on vaikea häätää, kun olen niin paljon yksin. Se vaatii jatkuvaa mielenhallinnan harjoittelua. Haluan löytää aitoja ihmissuhteita, joissa tulen hyväksytyksi omana itsenäni. Tätä kohden olen kulkenut koko elämäni äidin varjoa valaistessani.
     
  8. vierailija Vierailija

    Niinpä. Miten olisi kiva kaikilla kun voisimme kaikki olla sovussa. Hyväksyä toinen sellaisena kuin se on, puhua puhumattomat asiat, sanoa sanomattomat sanat. Niin helppoa. Eikä kuitenkaan.

    Voi mennä pitkään hyvin, mutta jossain vaiheessa ajaa kuin laiva karille ja siinä sitä ollaan, pyöritään niissä surullisissa ja ikävissä ajatuksissa. Kun tapaa tuttuja ja ystäviä ja heidän puheensa kääntyy aina ja poikkeuksetta siihen mitä tekivät lastensa kanssa, missä matkustivat, miten olivat lapsenlapset kylässä ja miten menevät taas isovanhemmat lapsilleen kylään, niin itselle tulee aina olo että ööö... Enkä tiedä helpottaako tämä ajankanssakaan, koska kun tulee ikää niin haluaisi että olisi perhe sovussa. Siinä olet ihan oikeassa että välillä asia tulee mieleen ja sitä on vaikea häätää pois, pitäisi aina keksiä jotain kivaa, mutta kun ei se aina onnistu. Tuntee itsensä niin irralliseksi...
     
  9. vierailija Vierailija

    Ei se ole helppoa. Kuitenkin sinulla on läheisiä ja ystäviä. Minulla ei niitä ole yhtäkään. Menetin kaikki sukulaiseni ja ystäväni. Surusta ja pelosta huolimatta elämä jatkuu ja taas tulee uusi päivä. Kun koittaa keskittyä siihen mitä on eikä niinkään siihen mitä ei ole, ei hukkaa tätä ainutkertaista elämää mahdottoman haikailuun. Tartu tähän hetkeen ja katso mitä sinulla on. Tässä se on, elämä. Tässä ja nyt.
     
  10. vierailija Vierailija

    En tiedä saako näin edes sanoa, mutta toisaalta tämä on myös selkiyttänyt elämää. Jo tuo kun ei tarvitse miettiä joululahjaa, jos voi ajatella niin että haluaako hän edes mitään minulta? Ei tarvita sitä vanhaa tapaa että tottakai lapselle joululahjoja pitää hankkia koska se niistä ilahtuu, mutta nyt voi ahdistuakin. Ostankin itselleni.

    Tietysti aina tulee mieleen se että JOS VAAN niin sitten kaikki olisi hyvin, mutta voi tästäkin niitä hyviä asioita löytää. Ikäänkuin vapautua turhasta.
     
  11. vierailija Vierailija


    Kiinnitin huomiota siihen, että et reagoinut mitenkään siihen, että minä, toinen narsistin aikuinen lapsi, kerroin olevani peloissani ja ihan yksin. Siihen tarvitaan myötätuntoista otetta, että oikeasti näkee toisen ihmisen ja asettuu hänen asemaansa. Olisiko sinun hyvä siirtyä tarkastelemaan muita ihmisiä ja heidän kokemuksiaan sen sijaan, että jäät jumiin jossitteluun ja itsesi tarkkailuun ja omaan suuttumukseesi? Antaako tämä nykyinen lähestymistapa mielestäsi sinulle jotakin? Viekö se sinua ja elämääsi ja tätä prosessia eteenpäin? Surulle on aikansa ja paikkansa ja sitä ei voi kiirehtiä. Kuitenkin jossakin vaiheessa on hyvä huomata ne toimintatavat, jotka eivät palvele itseä ja koittaa tehdä muutoksia.
     
  12. vierailija Vierailija

     
  13. vierailija Vierailija

    Huomaan, että sinulla on sokeita pisteitä, joista et ole omassa ilmaisussasi ja ajattelussasi tietoinen. En ole yllättynyt, jos tyttäresi kokee, ettei ole tullut kuulluksi, jos et halua kuulla muiden ihmisten ongelmista ja tuot sen esiin tuolla tavoin. Kaikella ystävyydellä, luulen, että voisit löytää apua jostakin muualta paremmin.
     
  14. vierailija Vierailija

    Monet meistä tällä palstalla ovat kerta toisensa jälkeen asettuneet asemaasi ja ystävällisesti ja ymmärtäväisesti tukeneet sinua, vaikka tässä ei tunnetakaan. Sitähän me ollaan totuttu tekemään narsististen vanhempien kanssa. Sitä on toisen asemaan asettuminen ja empatia. Ihmissuhteet jäävät helposti kovin etäisiksi ja tulee tunne, ettei tule kuulluksi, mikäli empatia loistaa poissaolollaan. Sitäkin taitoa on kyllä jonkin verran opetella ja harjoitella. Pitää vaan pysähtyä toisen tarinan äärelle.
     
  15. Lila Vierailija

    Bänks,
    Nyt taisit yhdistää kaksi eri tarinaa. Minulla on vihamielinen veli, tuo vierailija kertoi olevansa yksin. Tästä on kysymys tuossa edellä kirjoittaneen vierailijan jutussa, että vastavuoroisesti kuuntelee toisten tarinoita - pysähtyy niiden äärelle niin, että muistaa mitä on kerrottu. Siitä syntyy kuulluksi tulemisen tunne. Ei se tarkoita toisen murheissa rypemistä, vaan näkökannan ymmärtämistä, kun saa kurkistaa toisen maailmaan. Se on juuri sitä keskustelua. Jos nopeasti vaihdat aihetta, kun joku sinulle avautuu, niin se avautuminen loppuu aika äkkiä. Sekin on taito, että voi kuunnella toisen syvimpiä tuntoja ilman, että ottaa niitä omaksi taakakseen.

    Olisi mukavaa, jos jokainen kirjoittaisi nimimerkin alla, että voisi helpommin erottaa, kuka mitäkin kertoo.
     
  16. vierailija Vierailija


    Tätä en ymmärrä ollekaan:"jos et halua kuulla muiden ihmisten ongelmista"...
    Miksi pitäisi? On ihmisiä jotka puhuvat ja puhuvat omista ongelmistaan ja sairauksistaan, jos tapaa ja kysyy sen pakollisen mitä kuuluu, alkaa pitkä selostus omista asioista ja sairauksista eikä siinä käydä läpi vain omia sairauksia vaan myös kertojan naapureitten ja tuttujen. Tämä juuri on aihe mitä en halua kuunnella ja sellaiset ihmiset kierrän kaukaa.

    Ei johdu empatianpuutteesta eikä mistään sokeasta pisteestä, vaan sairaudet nyt vaan ovat aihe mitä en halua kuunnella. Pitkään olin myötätuntoinen ja kuuntelin velvollisuudesta, mutta kun sen jälkeen oli vain paha ja ahdistava olo, päätin että minun ei tarvitse kuunnella ja siinä saan suojella itseäni ja vetää rajat. Joskus teki mieli sanoa vieraille että ei taas, kerro vaikka vitsejä että saadaan nauraa ja tulee hyvä mieli.
     
  17. vierailija Vierailija

    Lainaus: "Sekin on taito, että voi kuunnella toisen syvimpiä tuntoja ilman, että ottaa niitä omaksi taakakseen."
    Sitä taitoa minulla ei ole ei ainakaan silloin kun puhe kääntyy sairauksiin, vaan tekisi mieli juosta pois paikalta. Ei se ole empatiakyvyttömyyttä mutta kun alkaa ahdistaa ja tulee paha olo.
     
  18. Lila Vierailija

    Tuo on juuri sitä yksipuolista avautumista, mitä kannattaa välttää. Hyvä esimerkki. Siksi juuri kannattaa itse panostaa siihen, että on kiinnostunut myös toisen osapuolen asioista.
     
  19. vierailija Vierailija


    On muitakin vaihtoehtoja kuin torjua täysin toisen kertomus tai sitten toisaalta mennä liiallisesti mukaan ja ottaa toisen murheet omikseen. Kummatkin ääripäät edustavat rajattomuutta. Kuten todettu, toisen ihmisen lähelle ei pääse, ellei yhtään antaudu toisen tarinan koskettamaksi ja ole toiselle ihmiselle läsnä ja tukena. Toki sillä päällisin puolisin pärjää, mutta ihmissuhteet jäävät pinnallisiksi ja läheisyys ohueksi. Tämä on varmasti myös yksi suurimpia kipupisteitä suhteessasi tyttäreesi. Tämä on selvästi sokea pisteesi, näin ulkopuolisena se on selvää. Rajat olisi asia, jota voisi lähteä ratkomaan terapiassa. Se voisi hyödyttää sinua paljon.
     
  20. vierailija Vierailija

    Ihana kommentti, Lila <3 Olen se mysteerivierailija ja aikuinen lapsi, joka usein kommentoi nimimerkin takaa. Vielä en uskalla vaihtaa :)
     
  21. Lila Vierailija

    Nimimerkki minullakin on, ei oma nimi. Laita sitten vaikka Mysteerivierailija, niin erotut vierailijoista. ;)
     
  22. vierailija Vierailija

    He he :) Parempi vaan, että kokonaisuus ei paljasta, jos tietyt tahot sattuvat tulemaan tänne. ;)
     
  23. vierailija Vierailija

    Täytyy sanoa että nyt en ymmärrä. Mitä apua siitä on kenellekään (minulle vaan paha olo) kun joku tuttu tulee valittamaan kadulla, miten käsi on niin kipeä, mutta pitää siivota ykköskoti ja kakkoskoti ja kolmoskoti. Sillä kipeällä kädellä. Minä tietysti heti miettimään mistä tuolle apua ja ehdotin siivoojaa. No ei käy, kyllä ne siivotaan itsekin. Rahasta se ei heillä ollut kiinni sen tiedän. Turhaa valitusta.

    Tai kun toinen tuttu yhdessä tilaisuudessa - ei siis kummankaan omalla reviirillä - alkoi kertomaan _kahvipöydässä_ minulle tuntemattoman ihmisen adhd:stä ja sen erilaisista oireista. Ei mitään tilannetajua. Hetken kuuntelin ja läksin pois. Palasin kun arvelin että juttu on saatu loppuun kerrottua.

    Miksi pitäisi kuunnella vielä toisten sairauksia kun omien kanssa saa elää 24/7?
    Jos ihmissuhteet jäävät pinnallisiksi sen takia että en pysty kuuntelemaan _vieraitten sairauksia_, niin ei siinä silloin paljon häviä. Ei se ole mikään musta piste taikka empatiakyvyttömyyttä, vaan johtuu minun herkkyydestäni. Miten sitä voi olla niin vaikeaa ymmärtää?!
     
  24. vierailija Vierailija

    Huomaatko tuon viimeisen lauseesi? Aikamoinen vihanpurkaus ottaen huomioon, että olemme kerta toisensa jälkeen tukeneet täällä sinua. Miten nuo tilanteet eroavat siitä, miten olet täällä yksipuolisesti kertonut ongelmistasi ja muut ovat kuunnelleet ja tukeneet? Huomaatko, että meistä itse kukin tarvitsee lohduttajaa ja kuuntelijaa, niin sinä kuin muutkin.
     
  25. vierailija Vierailija

    Puhutaanko me nyt toinen aidasta ja toinen aidanseipäistä?
    Mitävarten minun pitäisi kuunnella nimenomaan päivityksiä toisten sairauksista kun minusta ei ole kuuntelemaan niitä? Kun ne aiheuttavat ahdistusta ja pelkoa. Jos se ominaisuus tekee minusta vihaisen niin olkoon niin. Kumpi on tilanteessa parempi että olen myötätuntoinen ja empaattinen ja kuuntelen sairaskertomuksia ja sen jälkeen olen ahdistunut ja pelkään monta päivää, vai toinen tapa silloin jos se tilanne on pakko kohdata niin kuunnellessa ajattelen omiani ja sulkisin korvat jos sen voisin tehdä?
    Valitsen jälkimmäisen itseäni säästääkseni. Olen ajatellut monesti että miksi minun pitäisi ottaa itselleni paha olo siitä että tuo toinen selittää minulle sairautensa? Ei tarvitse.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti