Hae Anna.fi-sivustolta

Miten tunnistaa narsistinen äiti?

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä syväkuu, 31.07.2011.

  1. nona Vierailija

    Oma kokemukseni on se, että ei kultalapsia ole, vaan nekin ovat pohjimmiltaan pelinappuloita muiden joukossa, ehkä vielä raaemmin kuin muut, me aina etäällä pidetyt, koska niillä on harha narsistin "hyvyydestä". Niillä on Tukholma-syndrooma. Narsistin vanhemmuus ei ole vanhemmuutta vaan helvetin pitkä panttivankidraama.

    Narsisti vihaa ihmisiä. Ei sen kummempaa. Parempi tietää se ja kärsiä kuin toistaa sairasta mallia.
     
  2. syväkuu Vierailija

    Samaa mieltä siitä, että kultainen lapsi on enemmän koukussa kuin syntipukki tai näkymätön. Kultainen lapsi on vain pelinappula, niinkuin ne muutkin ja sen on vielä vaikeampaa, jopa mahdotonta, nähdä äidin todellinen minä . Saman perheen lapsilla saattaa olla ihan päinvastainen kuva äidistään.
     
  3. vierailija Vierailija

    Kiitos kauniista runosta, Auringonkukka ja hyvää päivänjatkoa!
     
  4. vierailija Vierailija

    Ja se on yksi keino pilata lasten välit. Yksi monista. Muutkin sukulaiset kelpaavat.
     
  5. bä.... Vierailija

    Nyt ei ole kyseessä narsistinen äiti vaan persooallisuushäiriöinen isä.
    Koitan kirjoittaa pääkohdat kuitenkaan avaamatta liikaa.

    Perheessämme kun lapset syntyivät (nuorin erityislapsi)
    isä oli kova ja suhteettoman vihainen vanhemmalle lapselle. Pelko löi niin syvän särön hedän väliinsä, että aikuisena tämä "Jenni" katkaisi välinsä kokonaan isäänsä. Isä on pyytänyt anteeksi kirjeessä ei kasvotusten, mutta muutos vaatisi asioitten kävittelyn terapeutin kanssa (mielenterveysongelmaa), mutta siihen isä ei suostu, koska "syy on muissa". Aina syy on muissa.

    Minun ja "Jennin" väleihin isä on vaikuttanut sen, että välit ovat nyt kunnossa, mutta ne ovat olleet katkolla. Se on kuten "Jenni" on sanonut, että meidän välissämme isä on aina jollain tavalla mörkönä. Voimme puhua lapsuuden asioista avoimesti ja välimme olisivat varmasti läheisemmät jos asuisimme lähempänä toisiamme ja tapaisimme useammin. Kuitenkin hän on sanonut että isä siinä välissä sotkee meidän välejämme... mörkönä.
    Isä ei tästä tyttärestään puhu tai kysy mitään, vaan on lakaissut hänet ja koko asian maton alle. Kirjeellä tehty anteeksipyyntö on hänestä riittävä korjaamaan välit ja kun tyttärelle se ei riitä, vaan hän tietää ettei isä muutu ilman asioitten käsittelyä niin isä sanoo että "olen tehnyt tarpeeksi enempää en voi".

    Siihen en voi vaikuttaa mitä isä tekee tai on tekemättä eikä se kuulu minulle ja tyttärelle, koska toista ei voi muuttaa ellei itse halua muuttua ja ottaa vastuuta.
    Minua suututtaa ja surettaa tässä se että mies antaa tällä tavalla perheensä hajota eikä tee mitään kirjettä enempää että asiat korjaantuisivat ja voisimme olla tavallinen perhe huolimatta fyysisestä välimatkasta. Se että hänen mielestään vika on muissa ei hänessä.

    Se mihin minä voin - toivottavasti - vaikuttaa on minun ja "Jennin" välien parantaminen entisestään niin, että se isä ei ole aina mörkönä meidän välissämme. Kuten "Jenni" sen sanoo niin kun isä on ollut koko hänen elämänsä ajan kotona asuessaan se virtahepo sohvalla ja kaiken takana, niin puhuessamme ihan muusta ja jostain asiasta että mikä johtuu jostain, niin sinne isään se lopulta kääntyy.

    Kysymys on nyt että miten se mörkö minun ja tyttäreni välistä saadaan pois sotkemasta meidänkin välejä? Miten meidän välit saisi lähenemään huolimatta isästä - se saa olla omineen - mutta minä haluan rakentaa välejä tyttäreeni.
    Ennenkuin sanotte selkeät ohjeet niin ottakaa aina huomioon myös tuo erityislapsi, jonka takia kaikenlaiset radikaalit ratkaisut eivät ole mahdollisia.
     
  6. vierailija Vierailija

    Hei Bänks,
    Tuskinpa kukaan ulkopuolinen osaa antaa tilanteessa mitään selkeitä ohjeita. Itse tyttäresi kanssa tunnette henkilöt ja tilanteen parhaiten, joten kyllä näkisin, että teillä on parhaimmat eväät tilanteen ratkaisuun. Isää ei voi pakottaa käyttäytymään tai toimimaan tietyllä tavalla, joten vaihtoehdoksi jää miettiä mihin asioihin ei voi vaikuttaa ja mihin taas voi ja millä tavalla. Ainahan voi tavata ja keskustella kahden tyttären kanssa ja luoda parempaa suhdetta teidän kahden välille. Siihen ainakin voitte vaikuttaa. On hänen oma tehtävänsä yrittää pikku hiljaa käsitellä tuota mörköä taustalla. Ehkä voit auttaa häntä siinä jotenkin -se kannattaa ottaa puheeksi. Kannattaa muistaa, että tällaisiin tilanteisiin ei ole olemassa mitään pikaratkaisuja. Se asia täytyy ottaa sellaisena, että katsotaan rauhassa, annetaan sille aikaa ja yritetään yhdessä parhaamme.
     
  7. vierailija Vierailija

    Miten olette aikuiset lapset jakselleet tänä aikana?
     
  8. nona Vierailija

    Noh, mamma katsoo, että pandemia sopii hyvin manipulointiyrityiksiin, kun ei viimeisen 12 vuoden aikana ole suostunut ymmärtämään, että en halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Kuvittelee tarjovansa rahaa. Se on ollut hänen ja läskipoikansa suosikkikoukku viime aikoina, tunkea sähkopostiin esittämään "hyvää ihmistä". Esittää myös kuolevaa marttyyria, mutta mikä pahan tappaisi. Myös sukua on värvätty lepertelemään sähköpostiin. Sinänsä huvittavaa, että yksi sen ahneista marioneteista ottaa kyllä rahaa, mutta häipyi maasta. Kai sillä on päähän potkittavat vähisssä, eihän narsisti osaa olla yksin.
     
  9. nona Vierailija

    Mistä se muuten johtuu, että narsistiin takertuneiden ahneiden lasten Tukholma-syndrooma senkun pahenee vanhemmiten? Vanhemmalla sisaruksella oli hyvät mahdollisuuden työelämässä, mutta jäi kotinurkkiin nyhjäämään ja juoruilemaan. Sopii suomalaiseen vastuuttomuuteen: ei ole rohkeutta eikä älyä ottaa itse asioista selvää, mutta aina ollaan valmiina levittämään selän takana perusteetonta paskaa, siinä on tyhmälle helppo ja hauska harrastus. Mikä siinä palkitsee? Se, ettei tarvitse miettiä hukkaamiaan mahdollisuuksia? Saa kuvitella olevansa juorukerholaisten ystävä?

    Pikku vinkki: juoruilijat juoruavat kaikista. Olen kuullut junttien juorut aborteista ja sisäpiirikaupoista. Ihanat juoruystävänne kertoivat, pyytämättä ja yllättäen, kertoi teistä itsestänne paljon. Melkein enemmän kuin se, kun känninen toimittaja huusi veljeni levittämät juorut suureen ääneen julkisella paikalla. Olen kuulemma asunut alkoholistin kanssa. Sepä osuvaa.

    Toinen narsistin suosikkihölmöläinen on se, joka värvätään lähettämään viestejä, kyttäämään tietoja ja osoitteita verkosta ja mikä hienointa, norkoilemaan kotiovelle ja kerjäämään seuraa. Tämä on aivan erityinen idioottigalleria. Mitä liikkuu sellaisen ihmisen päässä, jota joku vittumainen vanha akka voi ohjailla rahalla? Tunteeko siinä itsensä älykkääksi ja ovelaksi, kun kyylää puolitutun ovella jonkun muun lahjomana? Eikö koskaan hävetä olla pompotettava pelle?

    Vai saako narsistin säälittävä nuoleskelu ne tuntemaan itsensä tärkeiksi? Onpa surkea elämä.
     
  10. syväkuu Vierailija

    Narsistin orja ei usein tajua omaa tilaansa. Jotta tervehtymistä voisi tapahtua, pitää alkaa näkemään oma tilanteensa selvemmin.

    Narsistilla ei ole selvää, omaa identiteettiä, eikä omia rajoja, toiset ovat vain jatketta itselle, myös he ovat narsistille ilman omaa identiteettiä. Näitä jatkeita hän käyttää hyväkseen, joku jatkeet saa kantaa omat huonot puolet, siksi joku esim. lapsista saa syntipukin ja roskasankon roolin. Joku saa kantaa narsistin itselleenkin kuvittelemia hyviä puolia, siis joku lapsista saa sen roolin, missä tälle kuvitellaan kaikki ihmisyyden parhaat puolet.

    Narsisti ei näe ketään realistisella tavalla, vaan kaikille kuvitellaan ne ominaisuudet, mitä narsisti haluaa heillä olevan. Koko narsistin elämä on täynnä näyteltyjä ja kuviteltuja rooleja. Lapsi, joka tarvitsisi peilaavaa äitiä, äitiä joka olisi kiinnostunut lapsestaan aidolla tavalla ja joka osaisi oppia tuntemaan lapsensa sellaisena kuin tämä on ja joka osaisi rakastaa lastaan ja hyväksyä tämän omana itsenään, ei saa narsistiäidiltä tarvittavaa apua voidakseen kehittyä yksilöksi, joka voisi tuntea itsensä ja joka voisi elää omaa, itsenäistä elämää.

    Narsistin teatteriin syntynyt menettää mahdollisuuden omaan elämään ja hänestä tulee vain osa narsistin näytelmää. Koko oma elämä menee hukkaan näyttelemällä toisen toivomaa roolia, toisen ohjaamassa näytelmässä. Kun lapsella on vain yksi elämisen malli elämänsä alusta lähtien, elämä toisen orjana, niin ei hän useinkaan pysty tajuamaan tilaansa, koska siihen tarvittaisiin parempi itsetuntemus, mitä on lähes mahdotonta hankkia narsistin orjana.

    Terve, oman identiteetin omaava henkilö ei viihdy narsistin näytelmässä, mutta siihen kasvanut ei ehkä näe siinä mitään outoa, hänelle se saattaa olla ainut elämä, mikä tuntuu tutulta. Narsistin orjaksi kasvanut voi olla vailla omaa tahtoa, eikä ehkä osaa elää ilman narsistin sanelemia sääntöjä. Häneltä saattaa puuttua kaikki se, mitä tarvittaisiin normaalin aikuisen elämään. Ilman narsistin antamaa roolia hänellä ehkä ei ole mitään, mikä pitäisi elämssä kiinni. Ehkä elämä orjana on hänelle kuitenkin parempi kuin jos ei olisi elämää ollenkaan?

    Jos haluaa poistua narsistin näytelmästä, niin pitää olla vararengas hankittuna, jottei uppoa täysin. Ei vararengasta toisen narsistin muodossa, vaan vararengas oman identiteetin muodossa. Pitää ensiksi löytää edes osa itsestään, ennenkuin voi jättää orjan roolin. Narsistin hovissa kaikki ovat yhtä sokeita ja narisisti on yhtä riippuvainen hovista kuin hovi narsistista.
     
  11. nona Vierailija

    Kiitos, syväkuu, totta kaikki ja kauniimmin sanottuna. Ei kannata hukata energiaa vihaan, vaan laittaa se parempaan käyttöön. Narsistin uhria ei voi järjellä ohjata, koska kyse on sairaudesta, joka on hoidettava itse ja nähtävä oma osuus. Totta, olin liian kauan liian helppoa seuraa ja kuuntelin rääkymiset, haukkumiset ja juorut, mutta ei kuulu enää mulle.

    Toivottavasti pääsette piinaajistanne.
     
  12. syväkuu Vierailija

    Minulle oli tärkeää oman tervehtymisen vuoksi se, että aloin nähdä äitini sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena millaisena hän halusi minun hänet näkevän. Aloitin tämän ketjun, jotta voisin auttaa toisia samalle tielle, eli ensiksi tunnistamaan ongelman. Minulla oli aina ollut tavallaan kaksi päinvastaista ja rinnakkaista kuvaa äidistä, idealisoitu, äidin minulle pakottama kuva ja minun oma käsitys hänestä. En saanut näitä kuvia yhdistymään mielessäni.

    Tänä päivänä näen hänet sellaisena kuin hän on. Hän esti käytöksellään normaalin, terveen psyykkisen kasvuni ja teki elämäni tarpeettoman vaikeaksi. Mutta hän ei tehnyt sitä tahallaan, ei hänellä ole sellaista itsetuntemusta, että hän voisi olla vastuussa teoistaan. Hän on yhtä sokea itselleen kuin minä joskus olin. Lähinnä tunnen sääliä, kun ajattelen häntä tänä päivänä. Pystyn myös muistamaan joitain yksittäisiä hetkiä, jolloin hän yritti olla parempi äiti. En enää vihaa häntä, enkä ole katkera. Ymmärrän ettei suhteestamme voinut tulla toisenlaista hänen ongelmiensa vuoksi. Äitini on yhtä paljon oman taustansa uhri kuin minä olin.


    Kun aloin luottamaan enemmän omaan kuvaan hänestä, minulle tuli aluksi kovia omantunnon syytöksiä itseäni kohtaan. Sen jälkeen aloin kokea kaikkia negatiivisiä tunteita häntä kohtaan, tunteita, joita en ollut saanut tai uskaltanut tuntea ja työstää. Koin että minun tuli elää ja kokea se viha, mitä tunsin äitiäni kohtaan kehnon kohtelun vuoksi, ennenkuin pääsin vihasta pois. Tunnistamaton viha oli kuin märkä viltti kaiken päällä, joka vaikutti kaikkeen itse sitä ymmärtämättä. Oli tärkeää käydä läpi työstämättömät tunteet, löytää tukahdetut tunteet, kun vihdoin alkoin tunnistamaan omia tunteita.

    Pitkään surin sitä, ettei minulla koskaan ollut normaalia äiti-tytärsuhdetta ja vielä pitempään surin sitä, ettei minulla tulisi koskaan olemaankaan sellaista äitisuhdetta, mitä olisin toivonut ja tarvinnut. Surin kaikkia niitä vuosia, jolloin taistelin lapsuudessa syntyneiden ongelmien vuoksi, sen sijaan että olisin voinut satsata omaan elämään. Kadehdin kaikkia, joilla oli sellainen äitisuhde, jota olisin toivonut. Kauan tunsin itseni likaiseksi, poikkeavaksi äitisuhteeni vuoksi. Kauan tunsin itseni äitisuhteeseen sidotuksi, se oli kuin riippakivi perässäni, joka ei tahtunut päästää irti.

    Kauan toivoin, että minusta lopulta tulisi sellainen, mitä olisin voinut olla jos minulla olisi ollut normaali äitisuhde. Toivoin voivani aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Nyt tiedän ettei minusta koskaan tule sellaista, mitä olisin voinut olla. En voi näillä kokemuksilla. Pystyn tunnistamaan ihmiset, joilla on tai oli hyvä äitisuhde tai huono äitisuhde. Minusta tuntuu, että näen selvemmin ja syvemmälle kuin ne, joilla oli hyvä äitisuhde. Hyvän äitisuhteen omaavat ovat jotenkin liian hyväuskoisia, he luottavat liikaa kaikkiin, uskovat hyvää kaikista. He ovat sinisilmäisiä ja luottavaisia kuin pikkulapset. He elävät ikäänkuin sokeina paratiisissä. Heitä on helpompi huijata, koska he eivät ole kokeneet sitä pohjatonta pahuutta, mitä lapsi voi kokea narsistiäitinsä taholta.

    Tsemppiä kaikille äitisuhteensa kanssa kamppaileville!
     
  13. nona Vierailija

    Kiitos, syväkuu, hyvä kasvutarina. Huijariäiti jättää jälkensä kykyyn luottaa, mutta pakottaa kasvamaan aikuiseksi.
     
  14. Lila Vierailija

  15. vierailija Vierailija

    Narsistisen äidin kuolema on ollut minulle se päivä, jolloin vankilan portit lopullisesti avautuivat. Koko elämäni kestänyt narsistinen draama tuli näkyviin, oma roolini ja muiden roolit. Siitä alkoi eheytyminen, aito aikuisuus, vastuullisuus, oma minuus, kokonaisuus itsenä. Koskaan ei ole liian myöhäistä kokea tätä. Mitään ei ole tavallaan hukattu, ellei nyt ota huomioon joitain elämän vääjäämättömiä biologisia tosiseikkoja. Minä olin kuitenkin saanut nyt jo aikuiset lapseni ja voinut muuttaa heidän kanssaan käytänteitä. Omat lapset kasvattavat sinua myös. Narsistisen äidin lasta parantaa hyvin paljon omakohtaisesti koettu äitiys. Siinähän voi omien lastensa kautta kertaalleen vielä elää lapsuudesta aikuisuuteen. Ja tietoisesti muuttaa käytänteitä. Jos ei itse tule äidiksi, jää ikään kuin loppuiäksi siihen lapsen rooliin. Totta kai narsistisen äitien tavoissa on eroja. Koska äitini ulkoisti minut hyljeksittynä ja syntipukkina muiden hoitoon, minulle kasvoi tietty erillisyys hänen vallastaan minuun. En toisin sanoen koskaan jäänyt jyrän alle pahiten, koska en ollut se kultainen lapsi. Tietty itseohjautuvuus muodostui suureksi osaksi identiteettiäni jo varhain. Minä en jäänyt tässä määrin kyselemään äidiltäni, kuinka elää elämääni. Minä tein oman elämäni käsikirjoituksen itse. Ne lapsuuteni narsistisen äidin aiheuttamat haavat toki kulkivat mukana koko ajan. Mutta kun hän on nyt mennyt, hyvä olo on jäänyt minulle. Takanani ei ole ollut missään määrin helppo elämä. Ja aika monet kokevat tällaisen saman painajaisen tai vielä pahemman. Toivoa ei saa koskaan heittää, vaikka olisi kuinka huono olo. Aina huomisella on jokin ratkaisu siihen.
     
  16. vierailija Vierailija

    "Jos ei itse tule äidiksi, jää ikään kuin loppuiäksi siihen lapsen rooliin." Melko epäkypsä yleistys.
     
  17. vierailija Vierailija

    Vierailija toukokuu
    Vasta nyt 61-vuotiaana tajusin äitini narsistiksi. Löysin nimen omituisuuksille. Ja löysin vertaistukea tästä ketjusta. Tosin samanlaista kohtaloa en vielä' eli narsisti äiti ja seksuaalisesti hyväksikäyttäjä isä, joka tosin on kuollut jo vuosikymmeniä sitten. Tuolla kombolla ei voi tulla kovin hyvä ja loistava tulevaisuus.
     
  18. Pinni1 Vierailija

    Pakko vastata tähän kommenttiin, vaikka onkin 8v vanha. Tämä aihe ei vanhene..
    Ei kukaan lapsi ole vastuussa vanhemmasta, vaikka sairastuisi.. Vaikka oisi vanhempi ilman narsismista persoonallisuushäiriötä, niin ei sillonkaan ole vastuussa vanhemmistaan.
    Yhteiskunnassamme on monia järjestöjä, jotka auttavat ja kunnalliset palvelut..
    Kehitysmaissa on sellaista, että joutuu vanhemmistaan huolehtimaan.. Vaikka ei silloinkaan ois pakko, mutta sellaisessa ympäristössä on kyllä aika vaikea ymmärtää, että on omat rajat ja tarpeet .. Ja että on oikeasti oikeus tunnustella mitä minä haluan ja mitä en, sekä mitä jaksan ja mitä en.
    Suomessakin outo painostus edelleen, että on huono ihminen jos ei ala vanhemman holhoojaksi.. Se on vaan kylmä totuus, että ei vanhemmankaan tarvitse olla vastuussa lapsesta, jos esim sairastuu vakavasti. Esim vaikea cp-vamma, huumeongelma ja listaa voi jatkaa loputtomiin..ei vanhemmalla ole keinoja parantaa tai ammattitaitoa hoitaa häntä, parempi on silloin siellä missä osataan!
     
  19. vierailija Vierailija

    Eihän narsistikaan hoida lastaan, miksi lapsenkaan pitäisi hoitaa narsistia, ellei ole itse elämästään nyrjähtänyt sätkynukke.
     
  20. vierailija Vierailija

    Totta kai narsistiäiti syyllistää sinua loppuun asti. Hän kertoo, miten sydämetön olet hylätessäsi hänet vanhainkotiin. Sinunhan pitää olla pitämässä hänen kädestään kiinni koko ajan, kun ei koskaan tiedä, milloin hän lähtee. Jos ei ole tätä aiemmin osannut riuhtaista itseään tästä syyllistäjästä eroon, niin viimeistään vanhinkodissa kuolinpedissä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti