Miten unohtaa ex?

Siinäpä on pulmani. Tyhmä ja naurettava, tiedän, mutta ajatuksilleni en mitään voi. Vai olisiko jollain jotain hyviä vinkkejä?
Luulen, että osaksi mies on mielessäni ja unissani siksi, että suhde kun loppui niin siitä ei ikinä edes puhuttu miksi se loppui. Mies vielä joskus soittelee kännissä tai laittaa viestiä, mutta silloin asiasta on turha puhua sen kännitilan takia. Ja kun mies vielä ns sanoo että minä jätin hänet vaikka se oli kyllä hän.
Luulen että jos asia olisi käsitelty jotenkin, niin en niin miettisi häntä. Mies suoraan sanottuna kolahti minuun niin täysillä, ja harvoin sellaista tapahtuu. Suhde kesti 4 vuotta. En oikein enää miehelle viitsi edes soittaa ja kysyä mitä tapahtui, sillä mies on tietääkseni naimisissa. Kyse ei ole siitä että haluaisin miehen takaisin, mutta jotenkin mietin suhdettamme ja mikä siinä sitten meni pieleen, sitä kun en ikinä saanut tietää.

 

ei voi unohataa...palataan ensiviikolla

 

Joku guru on sanonut, että jos koettaa olla ajattelematta ja tuntematta vaikeaa asiaa, työntää sitä pois mielestään, sen vaikutus vain kasvaa. Joten onko sinulla mahdollisuus työstää tunteitasi ja kohdata ne vielä kerran kunnolla eli jos itkettää, suututtaa, masentaa niin otat ne tunteet vain tyynesti vastaan ja elät niiden kanssa sen minkä ne vielä kestävät. Siitä voisi sitten lähteä se voimistumisen tie....

Onnea!

 

Minullakin on riipaisevasta erosta sielunkunmppanilta tuntuneesta miehestä jo viisi vuotta aikaa, mutta niinpä vain edelleenkin mies tulee uniini ja ajatuksiini melkein päivittäin. Enkä voi sanoa, ettenkö olisi aikoinaan surrut ja työstänyt eron aiheuttamaa surua, sillä se prosessi kesti monta vuotta. Nykyään ei onneksi enää tunnu niin pahalta. Olen seurustellut muutamien miesten kanssa hänen jälkeensäkin, mutta suhteet ovat aina lopulta päättyneet eroon mm. siitä syystä, että kukaan ei ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä kuin tuo monen vuoden takainen exä. En voi edelleenkään olla vertailematta miehiä häneen. Hän on asettanut riman niin korkealle, että enpä todellakaan tiedä, pystyykö sitä kukaan ylittämään loppuelämän aikana. Ei auta muu kuin etsiä sellaista ihmemiestä, joka sen tekisi.

 

Minullakin on riipaisevasta erosta sielunkunmppanilta tuntuneesta miehestä jo viisi vuotta aikaa, mutta niinpä vain edelleenkin mies tulee uniini ja ajatuksiini melkein päivittäin. Enkä voi sanoa, ettenkö olisi aikoinaan surrut ja työstänyt eron aiheuttamaa surua, sillä se prosessi kesti monta vuotta. Nykyään ei onneksi enää tunnu niin pahalta. Olen seurustellut muutamien miesten kanssa hänen jälkeensäkin, mutta suhteet ovat aina lopulta päättyneet eroon mm. siitä syystä, että kukaan ei ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä kuin tuo monen vuoden takainen exä. En voi edelleenkään olla vertailematta miehiä häneen. Hän on asettanut riman niin korkealle, että enpä todellakaan tiedä, pystyykö sitä kukaan ylittämään loppuelämän aikana. Ei auta muu kuin etsiä sellaista ihmemiestä, joka sen tekisi.

Saman verran aikaa myös "ihmemiehestä" ja sielunkumppanista.
Mutta jäljellä on enää haalea muisto, muistan että olin hajota erotessa, muistan myös että rakastin.
Mutten enää pysty tavoittamaan sitä tunnetta, edes tavatessamme.
Uudet suhteet eivät ole päässeet tunne-, eikä millään muullakaan tasolla samaan kuin tämä huikea exä...siksipä ne ovatkin jääneet taakse.
Kun ei näistä uusista ole kyennyt "tykkäämään" tarpeeksi, ovat saaneet jäädä (parempi heillekin). Ehkä joskus tulee joku, tai sitten ei. Aina vain helpommalta tuntuu olla yksin. :/

 

Miksi exä pitäisi unohtaa? Minä muistelen exääni joka kerran harrastaessani seksiä nykyiseni kanssa. Saa aikaan tomeramman seisokin ) Exä sentään ymmärsi jotain panohommien päälle. Nykyinen ei juurikaan, kunhan makaa, ja jakaa.

 

Kuulostaa siltä, että teillä kummallakin on jäänyt joitain hampaankoloon suhteestanne. Puhumattomuus on aina huono asia, ehkä sen takia te ajattelette vielä toisianne. Olen kokenut myös sellaisen eron, jonka jälkeen olin aivan hukassa, koska en tiennyt mitä oli tapahtunut. Mies ei suostunut koskaan puhumaan tunteistaan, ja vaikka pidimmekin eron jälkeen yhteyttä (ja kaipa me vieläkin pidämme) niin emme koskaan puhunut eroamisen syistä. Se jäi kaivelemaan kolmeksi vuodeksi. Pidin häntä täydellisenä pitkään, ja ajattelin, ettei kukaan tuntuisi yhtä hyvältä. Olin väärässä.

Viime syksynä tapasimme pitkän taon jälkeen. Mies on naimisissa, mutta ilmeisesti hän halusi jotain minulta. Mitään ei kuitenkaan puhuttu, koska tunteista puhuminen on "pahaa" hänen mielestään. Hän tajosi minulle pienen illallisen ravintolassa, istuimme ja juttellimme. Yhtäkkiä häntä kuunnellessani tajusin, että olipa onni, että erosimme. Näin vihdoin hänet ihmisenä, joka ei minulle sopinut millään tavoin, jos olisimme jatkaneet yhdessä. Tajusin vihdoin olevani todella onnekas. Se paransi minut hänestä.

Mielestäni onkin aivan hyvä juttu ottaa pitkän ajan jälkeen yhteyttä exään, vaikka olisikin naimisissa, ja saada asioille jonkinlainen päätös. Kukaan ei ole täydellinen, ja tuskin hänkään on - tai sinä. Ehkä kemianne ei täysin kohdanneet. Ja miksi pitäisi syyttää jotakuta suhteen päättymisestä? Tuleeko joku paremmalle tuulelle siitä, että voi olla jätetty tai jättäjä? Tuleeko kukaan paremmalle tuulelle siitä, että tietää, että suhde on loppunut toisen naisen, yhteisen hyvän, uravalinnan tai vain huonon fiiliksen takia? Onko sillä loppujenlopuksi väliä kuka sanoo "heippa"? Me kaikki olemme ihmisiä. Ja kaikkeen ei saa vastausta vaikka kuinka haluaisi.
Ehkä saat helpotuksen siitä, että mietit sitä, miten itse olet toiminut suhteessa ja sen päättyessä. Katsomalla itseäsi ja omaa toimintaasi, voit saada selville paljon allapiilevistä syistä eroonne. Itse olen saanut ahaa elämyksiä vuosia suhteen päättymisen jälkeen, vaikken ole keskustellut toisen kanssa lainkaan.

Ei muuta kuin katse vain eteenpäin ja huomiseen, eikä menneisyyteen.

 

Luin viestistasi vain ne fakta-asiat. Tein yhteenvedon joka varmaan kuulostaa julmalta: Seurustelit 4 vuotta miehen kanssa, joka sitten lemppasi sinut tylysti ilman mitaan selityksia, meni naimisiin toisen naisen kanssa ja soittelee nykyaan silloin talloin mokeltavia kannipuheluita vanhalle tyttoystavalleen (siis sinulle, mahdollisesti muillekin entisilleen).

Kun oikein mietit, haluaisitko ihan totta mieluummin olla tuollaisen miehen vaimo tai nykyinen tyttoystava?

 

Aika kultaa muistot. Yleensä sitä jää kaipaamaan rakastetuksi tuntemista ja niitä hyviä hetkiä. Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, että et varmasti haluaisi olla tuon miehen vaimo, joka soittelee kännissä entisille tyttöystävilleen. Jos miehesi on jättänyt sinut ilman selityksiä, niin mahtoikohan hänen rakkautensa sinua kohtaan olla kovinkaan syvää, jos hän helposti lähti suhteestanne pois tuosta noin vain.

Ajattele suhdettanne niin kauan, että kyllästyt aiheeseen ja menneiden muistelun sijasta alat katsoa elämässäsi eteenpäin. Jos et pääse asiasta yli, ota yhteyttä eksääsi ja jutelkaa jossakin kahvilassa/ravintolassa asiat halki. Jos mies ei halua tavata sinua selvinpäin, niin silloin joudut tyytymään siihen, että hänestä ei ole asioiden selvittäjäksi. Onneksi psykologit on keksitty sitä varten, että jos psyykettä vaivaavia asioita ei yksin pysty selvittämään, niin koulutetun terapeutin avulla solmuja pystyy avaamaan ilman mieheltä saatuja selityksiä.

 

Luin viestistasi vain ne fakta-asiat. Tein yhteenvedon joka varmaan kuulostaa julmalta: Seurustelit 4 vuotta miehen kanssa, joka sitten lemppasi sinut tylysti ilman mitaan selityksia, meni naimisiin toisen naisen kanssa ja soittelee nykyaan silloin talloin mokeltavia kannipuheluita vanhalle tyttoystavalleen (siis sinulle, mahdollisesti muillekin entisilleen).

Kun oikein mietit, haluaisitko ihan totta mieluummin olla tuollaisen miehen vaimo tai nykyinen tyttoystava?

Hih, hyvin sanottu, siis oikeasti! En haluaisi olla miehen vaimo, mutta joku siinä miehessä vaan kiehtoo vieläkin. Ja tosiaan se, että lemppasi tylysti sanaa sanomatta, niin kaivertaa edelleen mieltä. Luulin että kaikki oli hyvin ja niin pois päin ja sitten kävi noin. Jos olisi edes sanonut, että mulla on toinen tai en rakasta enää, niin ok, se olisi riittänyt, mutta kun ei mitään. Siksi on vaikea unohtaa. Kyllä ihmismieli on välillä ihan pimeä!

 

Minäkin haluaisin unohtaa exäni, mutta ei näytä onnistuvan (tosin erosta ei ole vuosia). Mulla kävi kanssa vähän samallalailla, että syytä en tiedä miksi suhteemme loppui. Olisi voinut sanoa, että hänellä on toinen tai ei rakasta enää. Nyt tässä on käynyt niin, että edelleenkin elättelen toiveita yhteenpalaamisesta, vaikka tiedän ettei niin tule tapahtumaan kun ei ole tähän päivään mennessä mies muuttanut mieltään.

 

Mies vielä joskus soittelee kännissä tai laittaa viestiä, mutta silloin asiasta on turha puhua sen kännitilan takia. "

No, taitaa miestä asia myös sitten vaivaa eikö? mikset soita sille jos mies ei ole kännissä? ( anna sille vähän shokkki terapiaa, se tarvitsee sitä )
Olette ollut 4 vuotta yhdessä, taitaa teitä molempia tuo asia sitten vielä vaivaa, ei joku mies muuten soita ja viesti sulle kännissä! Sanotaan että, lapset ja känni kalat puhuu totuuksia. teidän juttu ei ole vielä ohi, asiat pitää puhua selväksi.
Ota rohkeasti yhteyttä ja sano sille että, haluat puhua asiasta, ei muuta.
Miksei voisi olla rehellinen toiselle ja sanoa että asia vaivaa? Itsekin tein noin kun mies vaan aina soitti ja viestitti mulle humalassa, sitten soitin itse ja asia on nyt hoidettu ja ei tarvitse enää miettiä " miksi ja miksi ? .
Et muuten pääse eteenpäin, jos asia noin sua vaivaa, jäät vain miettimään.
so? ole egoisti ja soita SILLE, ohjat omiin käsiin!!!

niin unet ja miettiä " miksi ' miksi? loppuu heti! voipi loppua jo heti kun näet sen naaman! aattelet että mitä mie tuossa nyt näin..

 

Minutkin jätetiin äskettäin ihan yllättäen.Mies oli risteilyllä, niin sen jälkeen vaan ilmoitti minulle asiasta.Epäilen, että palasi entisen tyttöystävän kanssa yhteen tai löysi jonkun muun. Syyksi sanoi, että meillä ei ollut "sitä jotain eikä tiedä mitä", vaikka tiesin että oli... toivottavasti voin pian unohtaa ko. tyypin!!neuvoja??

 

No minulla vähän sama asia, paitsi että itse lopetin suhteen. Mies itki ja halusi jatkaa, mutta minulla on sen verran kova epäilys, tunne että jokin puuttuu, huoli koko ajan siitä, että onko tämä nyt mitä mä haluan, enkö voi saada enemmän? Ehkä tyhmiä ajatuksia, yritin päästä niistä eroon, mutta lopulta ajattelin että jos noin paljon epäröi yli vuoden, eivätkä tauotkaan helpottaneet, niin sitten on aika lopettaa suhde. Vaikeaa oli mutta ajattelin tehneeni oikein, en voinut jäädä ensimmäiseen suhteeseeni kokematta ikinä mitään muuta kun jo nyt noin plajon epäröin..

Nyt puolitoista vuotta eron jälkeen olen tullut siihen pisteeseen, että pystyn vihdoin ajattelemaan koko juttua ahdistumatta, ja mietin, teinkö oikein? En tiedä haluanko hänet takaisin, emme ole olleet yhteydessä puoleentoista vuoteen, ehkä aika kultaa muistot, olihan hän hyvä mies kaikinpuolin, mutta itse vaan hermostuin häneen, seksi ei maistunut enää enkä pystynyt olemaan onnellinen... En tiedä pitääkö suhteeseen vaan jäädä jos ei ole tarkkaa syytä, miksi pitäisi lähteäkään, kuten hyväksikäyttö, väkivalta.. En tiedä haluaisinko yrittää uudestaan vai unohtaa. Pelkään että päädytään samaan tulokseen jos yritettäisiin taas... Ehkä yksinäisyys alkaa vain tuntua tylsältä ja siksi haikailen suhteemme perään. Mitä jos en koskaan löydä ketään parempaa? En tiedä pitäisikö unohtaa, ja miten se sitten onnistuisi.

 

Jos jätätte tai olette tulleet jätetyksi, niin miksi hemmetissä haluatte sen ihmisen takaisin? Kokemusta on että aikansa sitä haikailee sen eksän perään ehkä, mutta lopulta unohtaa koko tyypin, tai painaa johonkin muistojen lokeroihin, jatkaa elämäänsä ja löytää uuden kumppanin.

Uskokaa huviksenne, ei se eksä ole se maailman ainoa ja ihanin mies, vaan parempiakin voi olla ja on!

Eroon on ollut syyt, ja yleensä jos mies on jättänyt sen kummemmin selittelemättä, syitä on muutama:

Joko naisen naama ei jaksa enää kiinnostaa,
mies on löytänyt jonkun uuden
tai tahtoo viettää sinkkuelämää.

Sitä ne miehet ei ainakaan tahdo, että niiden perään aletaan rääkymään ja ruikuttamaan, jos se ero on kerran ollut miehen päätös, niin ne ei mieltänsä muuta.

Jatkakaa elämää, kyllä se uus kumppani tulee vastaan ihan varmasti, kunhan vain ensin unohdatte sen jättäneen mulkun ja nautitte elämästä.

 

No minulla vähän sama asia, paitsi että itse lopetin suhteen.

...

...

En tiedä haluaisinko yrittää uudestaan vai unohtaa. Pelkään että päädytään samaan tulokseen jos yritettäisiin taas... Ehkä yksinäisyys alkaa vain tuntua tylsältä ja siksi haikailen suhteemme perään. Mitä jos en koskaan löydä ketään parempaa? En tiedä pitäisikö unohtaa, ja miten se sitten onnistuisi.

Toivoisin, että suhteen päättäneellä olisi sen verran "selkärankaa", ettei hän enää alkaisi lämmittelemään suhdetta uudelleen. Tai ainakin uuteen yritykseen pitäisi olla hyvät perusteet. Ehkä exälläsikin on jo uudet kuviot meneillään ja hän on pystynyt onnistuneesti toipumaan erostanne.

Minusta ainakin on tuntunut kurjalta, mikäli olen tullut jätetyksi, mutta jättäjä on alkanut jossain vaiheessa ehdotella uudelleen tapaamisia. Toivoisin todella rakkaussuhteen, mutten halua olla kenenkään hätävara, kun ei muitakaan ole löytynyt!

 

Mulla tilanne kanssa surullinen, nykyinen käyttäytyy niinkuin ex olisi vieläkin hänelle se jokin. Heh siis saa vahvat tunnekuohut ja kääntyy ex:n kohdalla puolustutslinjalle jos kyseenalaistan.. Eli surullista mutta totta erosta heillä jo aikaa, ja tiedän sisimmässäni olevani vain jotain sinne päin en ehkä koskaa sitä mitä tuo entinen nainen saavutti nykyiseni kanssa.

 

Erostani on jo reilusti yli vuosi, mutta en pääse ajatusten tasolla irti exästä. Eromme oli juuri tuollaien, että sitä ei selvitetty mitenkään vaan toinen lähti kotoa. Toki omaan tunnekylmyyteeni
oli syynä se, kun sain tietää hänen olevan peliriippuvainen. Kaikki alkoi siitä, kun hän hankki netin, niin muut tavanomaiset asiat, joit ennen tehtiin yhdessä, jäivät ja menettivät merkityksen.
Kuitenkin, kun olen edelleen sinkku, niin ajattelen häntä ja toivoisin jopa, että hän haluaisi alittaa vielä alusta. Sitä en tiedä, että onko exä vielä vapaa, mutta mitään uudesta/uusista suhteista en ole kuullut, mutta pelaamisesta sitäkin enemmän ja taitaa roikkua netissä läpi yön!
Asustelee vanhan äitinsä nurkissa, kun ei ole tarpeeksi aikuinen hankkimaan omaa asuntoa. Jokainen saa asunnon, jos haluaa sitä oikeesti. Totta, jos mies on keski-ikäisenä luuseri, niin sitten on. Aion katsoa jatkot, mitä mies seuraavaksi tekee elämälleen.....

 

Eksän kanssa meni poikki mullakin. Eikä hirveen kauan oltu yhdessä.
Kertoi syyksi vain ettei ole elämässä sellaisessa viheessa just nyt, että haluaisi päästää ketään niin lähelle. (Noh, aluksi tuntusi kelpaavan kuitenkin..)
Itse ehdin jopa RAKASTUA, mutta eipä se eksä kai tuntenut muuta kuin jotain kaveristä vähän ylöspäin omaavia tunteita.. en oikein tiedä.
Ihan lapsuudesta saakka tunnettu, ja sääli kun näin meni. En oo vihanen enkä mitään, mutta haluaisin vihdoin päästä yli niistä tunteista sitä kohtaan, mutta vaikealta se tuntuu.
Aina kun nään sen naaman jossain niin tulee tippa linssiin, tai harmittelen sitä suhdetta..

 

Minä menetinmonta vuotta miettimällä exää. sitten tuli tilanne että nähtiin ja puhuttiin ja huomasinkin että todellisuudessa ihminen oli ihan muuta mitä mun rakkaus ikävä hänestä muisteli..

aivot on kulemma semmoiset että pitäisi saada vaan paljon uusia kokemuksia niin se vanha ei jää sinne elämään. Minä viisastuneena ainakin tapaan ihmisiä vaikka ei kiinnostaiskaan niin niin saan niitä uusia muisti jälkiä. Ehkä joku sitten vähitellen uuden tien mun sydämmeenkin tekee.++

Eksän kanssa meni poikki mullakin. Eikä hirveen kauan oltu yhdessä.
Kertoi syyksi vain ettei ole elämässä sellaisessa viheessa just nyt, että haluaisi päästää ketään niin lähelle. (Noh, aluksi tuntusi kelpaavan kuitenkin..)
Itse ehdin jopa RAKASTUA, mutta eipä se eksä kai tuntenut muuta kuin jotain kaveristä vähän ylöspäin omaavia tunteita.. en oikein tiedä.
Ihan lapsuudesta saakka tunnettu, ja sääli kun näin meni. En oo vihanen enkä mitään, mutta haluaisin vihdoin päästä yli niistä tunteista sitä kohtaan, mutta vaikealta se tuntuu.
Aina kun nään sen naaman jossain niin tulee tippa linssiin, tai harmittelen sitä suhdetta..

 

Olin ex:ä kanssa yhdessä 27 v,ja lapsiakin siinä siunaantui kolme..
Nyt kun ollaan oltu erillään yli vuosi...joka päivä melkein soitellaan ja viestitellään..Hänellä on toinen nainen ollut jo ennen muuttoamme,mutta nyt vuoden hän on saanut olla "rauhassa hänen kanssaan"..Ja sielä ei arki toimi luultavasti hyvin kun olen hänen "terapeuttinsa ja ystävä" jolle on hyvä kiukutella ja jutella asioita..
Hän on ollut juomatta nyt kolme viikkoo ja rohkaisin sekä kannustin häntä koska putki oli jo aika pitkä..Mutta toinen nainen ei kannusta eikä auta..nähtävästi rohkaisee vaan juomaan..

Itse löysin ihanan ihmisen rinnalleni ja ehkä jotain olisi tapahtunutkin mutta ex ilmoitti "Olet minun nainen ja et kuulu muille..Jos joskus otat jonkun jota rakastat ja olet onnellinen hän hoitaa asiat sillä tavalla että väsyt siihen työmäärään henkisesti(uhkasi ampua joskus eteeni tulevaa miestä selkään ja halvaannuttaa hänet)" Aika sairasta!!aiheuttaa tietoisesti mulle sellasen pelon että en uskalla elää omaa elämää.Voiko joku nauttia tuollaisesta"henkisestä väkivallasta"
Hän on ollut tulossa vuoden takas ja lupaa kaikkea,mutta koskaan mitään ei pidä.

Mistä saisin rohkeutta ja pelastuksen omalle onnelleni ja pois hänet mielestäni?

 

Lopeta kaikki yhteydenpito hänen kanssaan. Jos vihaviestejä tulee ruuhkaksi asti niin yhteys poliisiin.

 

Olin ex:ä kanssa yhdessä 27 v,ja lapsiakin siinä siunaantui kolme..
Nyt kun ollaan oltu erillään yli vuosi...joka päivä melkein soitellaan ja viestitellään..Hänellä on toinen nainen ollut jo ennen muuttoamme,mutta nyt vuoden hän on saanut olla "rauhassa hänen kanssaan"..Ja sielä ei arki toimi luultavasti hyvin kun olen hänen "terapeuttinsa ja ystävä" jolle on hyvä kiukutella ja jutella asioita..
Hän on ollut juomatta nyt kolme viikkoo ja rohkaisin sekä kannustin häntä koska putki oli jo aika pitkä..Mutta toinen nainen ei kannusta eikä auta..nähtävästi rohkaisee vaan juomaan..

Itse löysin ihanan ihmisen rinnalleni ja ehkä jotain olisi tapahtunutkin mutta ex ilmoitti "Olet minun nainen ja et kuulu muille..Jos joskus otat jonkun jota rakastat ja olet onnellinen hän hoitaa asiat sillä tavalla että väsyt siihen työmäärään henkisesti(uhkasi ampua joskus eteeni tulevaa miestä selkään ja halvaannuttaa hänet)" Aika sairasta!!aiheuttaa tietoisesti mulle sellasen pelon että en uskalla elää omaa elämää.Voiko joku nauttia tuollaisesta"henkisestä väkivallasta"
Hän on ollut tulossa vuoden takas ja lupaa kaikkea,mutta koskaan mitään ei pidä.

Mistä saisin rohkeutta ja pelastuksen omalle onnelleni ja pois hänet mielestäni?

Tuollaisesta uhkailusta ilmoitat poliisille. Etkä toimi terapeuttina ja lopetat vastaamasta puheluihinsa. So simple!

 

Tuollaisesta uhkailusta ilmoitat poliisille. Etkä toimi terapeuttina ja lopetat vastaamasta puheluihinsa. So simple!

Se on just näin teoriassa..
Mut sit tulee uhkailuja..Kuinka tuhoaa mun työelämän ja henkisesti minut...(nimittelee ja murskaa kaikin keinoin...imee minusta kaiken ylimääräisen energian,mikä olisi lapsille tarkoitettu)

Hän tulee yhtä äkkiä tänne ei ilmoita ja kaikkien pitäisi olla hänen ehdoillaan..
Jos ei vastaa puhelimeen,hän soittaa lapsille ja käskee antaan minulle...lapset sit huijaa et ei voi puhuu vieraita on tai jotain... Sekin on niin väärin.

Tää kaikki vaan rikkoo rikkoo solusolulta..

 

Nyt äkkiä sinne poliisin pakeille ja lähestymiskielto päälle. Etkö itse muka halua eroon miehestä, joka tekee sinun ja lasten elämästä helvettiä??!! Ettekä vastaa hänen puheluihinsa, lasten puhelimiin voi laittaa puhelueston päälle, niin ettei siihen voi soittaa tietystä numerosta.