Miten uuden äidin/vanhempien kanssa oikein pitäisi pitää yllä ystävyyssuhdetta.

[vierailija]

Alkaa tässä mennä hermot, kun tuntuu siltä, että koskaan ei toimi oikein.
Jos soittaa, se tapahtuu aina väärään aikaan. Jos ehdottaa että voitaisiin tavata joskus (siis ihan miten heille sopii), niin sekään ei käy. Ja jos odottaa, että sieltäpäin soitetaan tai otetaan muuten yhteyttä, kun heillä on aikaa ja sopii, niin sitä hetkeä ei tule ikinä, ja ihmetellään vaan kun minusta ei kuulu mitään.

Ja joo, ymmärrän kyllä, että se perheen uusi pienokainen vie paljon aikaa , mutta tarkoittaako se myöskin sitä, että sen lapsen jälkeen uudet vanhemmat haluavat, että ystävät eivät pidä enää mitään yhteyttä heihin, kun kerran mikään ei kelpaa.

 

[vierailija]

Tuollaista se joskus oikeasti on, puhelut tulee kun olet kyynärpäätä myöten kakassa tai sylissä nukahtamaisillaan oleva vauva. Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Ootko tarjoutunut menemään kylään, tuomaan pullat ja viemään roskat vai odotatko äitiä kahvilaan/salille/tms?

Vaikea sanoa, miten sitä yhteyttä pitäisi pitää, kaikki ei hoida omaa osaansa, mutta kyllähän ne kuviot muuttuu varsinkin jos on rankempi vauva-aika.

 

[vierailija]

Ei tuohon auta kuin aika. Vanhemmat heräävät sieltä vauvakuplasta kun lapsi kasvaa, ja alkavat muistella että kavereitakin taisi joskus olla, mitähän niille kuuluu.
MUTTA, ja sanon tämän itsekin äitinä, joistakin äitiys tuo esille kummallisen negatiivisen puolen. Ollaan niin täynnä itseä ja omaa äitiyttä ja luullaan että koko maailma pyörii, tai ainakin sen pitäisi pyöriä, vaan siinä oman navan ympärillä. Nämä äidit on valtavan rasittavia sekä lapsettomien että toisten äitien mielestä. Kaikki on vaan minäminä ja minun lapseni - juttuja, kaikkien muiden pitäisi aina joustaa ja ollaan hirveän herkkiä ottamaan kaikki itseensä. Aivan kuin äitikin taantuisi jonnekin taaperon tasolle. Mut tähänkin auttaa aika. Jos vaan enää silloin haluaa ottaa tällaiseen kaveriin mitään yhteyttä.