Miten voi olla sisarukset erilaisia nukahtamisen suhteen, toinen varmaan nukutetaan kouluiässäkin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Esikoinen on vauvasta asti ollu huono nukahtamaan, saattoi huutaa iltaisin monta muutaman tunninkin tai siis nukkui kyllä sylissä, mutta heti kun laski sänkyyn niin heräsi ja huuto alkoi tai jos onnistui sinne laittamaan niin ettei herännyt, niin sitten kun yritin lähteä huoneesta pois ja lattia narahti niin vauva heräsi. Etenkin liikkeelle lähdön jälkeen homma meni ihan plörinäksi ja lopulta päädyttiin siihen, että lapsi tulee meidän väliin nukkumaan.
Meidän välissä nukkui tosi hyvin, kun ensin nukahti, mutta se nukahtaminen oli todella vaikeaa vielä kun 2 vuotta täytti ja on osittain edelleenkin, nyt ei tartte kyllä enää tapella samassa mittakaavassa.
Parhaimmillaan minä otin lapsen ja pidin sitä väkisin kainalossa ja toinen huusi naama punaisena minuutin ja simahti, tällaista taistelua se oli aika pitkääkin, tosin väliin mahtui niitä helpompiakin vaiheita.
Nyt lapsi on 2v8kk ja käy jo nukkumaan todella helposti, mutta vieläkin tarvitsee minut viereensä, muuten ei nukahda ja herää myös herkästi jos lähden siitä.

Nuorempi on nyt 6kk ja ai että on helppo tapaus, sen kun vauvan pistää omaan sänkyynsä, hetken siellä mölisee omiaan, ei siis itke, vaan juttelee ja sitten simahtaa, sama on kun vaunuihin laittaa päiväunille, siinä missä esikoista piti ainakin vähän heijata, niin tän nuoremman kun vaan laittaa vaunuihin ja tutin suuhun, niin hetken siellä pyörii ja sitten simahtaa
 
Esikoinen myös helppo nukahtaja, ei ole ikinä tarvinnut vaunuja heijata ja kiltisti on aina yksin jäänyt sänkyyn nukkumaan ilman itkuja.

Nyt kakkonen nukahtaa vain syliin/kainaloon, vaunuissa ei viihdy oli ne sitten paikallaan tai liikkuivat, herää heti kun koitat sylistä sänkyyn siirtää, havahtuu ja alkaa itkeä jos lähdet vierestä pois jne.. eli käytännössä menen illalla samaan aikaan nukkumaan hänen kanssaan ja aamulla noustaan samaan aikaan, esikoinen nukkuu sitten oman mielensä mukaan.
 
Esikoinen ollut suht hyvä nukkumaan/nukahtamaan aina. Nukkuu yöt sikeästi ja rauhallisesti

Keskimmäisellä oli koliikki ja sitä hyysättiin ja heiluteltiin pienenä että sai nukkumaan. Yöt pyöri taaperona sängyssä, kuorsasi joskus ja saattoi aamulla löytyä miten päin sattuu sängystä. Tämä on onneksi vähentynyt kun ikää on tullut, nyt jo koululainen ja nukahtaa itsekseen, nukkuu suht rauhallisesti.

Esikoinen on iltavirkku, ei haluaisi mennä nukkumaan mutta nukahtaa nopeasti kun menee nukkumaan. Tahtoisi nukkua aamulla pitkään, joskus vaikea saada hereille...

Keskimmäinen sippaa illalla aikaisin, on väsynyt mutta yrittää sinnitellä kun isompaakaan ei nukuta.Mutta saattaa mennä vaikka yksinkin nukkumaan jos hänestä tuntuu että on niin väsy. Aamulla on sitten ylhäällä kukonlaulun aikaan, ihan sama onko valvonut pitkään tai ei.

Kuopus on vasta viikon ikäinen ja vaikuttaa herkkäuniselta...... mutta huomaan että jos on vähän hälyä (tv:n tai radion ääni kuuluu) niin nukkuu paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä..;23705730:
Esikoinen myös helppo nukahtaja, ei ole ikinä tarvinnut vaunuja heijata ja kiltisti on aina yksin jäänyt sänkyyn nukkumaan ilman itkuja.

Nyt kakkonen nukahtaa vain syliin/kainaloon, vaunuissa ei viihdy oli ne sitten paikallaan tai liikkuivat, herää heti kun koitat sylistä sänkyyn siirtää, havahtuu ja alkaa itkeä jos lähdet vierestä pois jne.. eli käytännössä menen illalla samaan aikaan nukkumaan hänen kanssaan ja aamulla noustaan samaan aikaan, esikoinen nukkuu sitten oman mielensä mukaan.

Noin se on meilläkin, esikoinen määrittelee äidinkin nukkumaanmenoajan. Aamuisin herään ennen lasta, mutta monesti ei mene kauaa kun lapsikin herää, kun en enää olekaan vieressä.
 

Yhteistyössä