Mitenhän mä sanoisin hienovaraisesti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pph
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pph

Vieras
tuolle naapurin äidille, että vaikka mä työkseni (pph) ulkoilenkin tuossa pihalla hoitolasten kanssa, niin ei se tarkoita sitä että hän voi pistää muksunsa mulle joukon jatkoksi vahdittavaksi. Huikkaa ovelta muksuilleen, kun laittaa ne tuohon pihalle, että äiti tekee ensin sitä ja tätä ja tulee sitten kohta ulos. Lapset noin 1,5 v ja 3v. Pakkohan niiden perään on katsoa, kun muuten lähtevät pihasta tai satuttavat itsensä. Tekis ne kotihommansa ensin valmiiksi ja tulis vasta sitten ulos yhdessä lasten kanssa.
 
Sano sille, että on heitteillepano päästää noin pienet, etenkin se 1,5v yksinään pihalle ja että sinä et ole heistä vastuussa.
 
Soita sossuun ja sano että puolitoistavuotias ja 3-vuotias ulkoilevat keskenään.
Tai sitten sanot sille äidille suoraan, ei hienovaraisesti, että noin pieniä ei voi päästää keskenään pihalle, sinä olet monesti joutunut estämään heitä kun ovat meinanneet lähteä karkuteille tai loukata, etkä aio tehdä sitä enää...
 
Älä sano hienovaraisesti, vaan ihan suoraan, ettei jättäs lapsiaan valvomatta, kun sulla on jo niin monta lasta valvottavana, että et voi taata, että kaikki pysyy tallessa.
 
Sanoisin seuraavalla kerralla äidille suoraan, että koska mulla on tässä nämä vieraat lapset hoidettavina, en voi ottaa vastuuta sinunkin lapsistasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava omaskakas:
Soita sossuun ja sano että puolitoistavuotias ja 3-vuotias ulkoilevat keskenään.
Tai sitten sanot sille äidille suoraan, ei hienovaraisesti, että noin pieniä ei voi päästää keskenään pihalle, sinä olet monesti joutunut estämään heitä kun ovat meinanneet lähteä karkuteille tai loukata, etkä aio tehdä sitä enää...

tää on hyvin sanottu.
 
No ei se kova homma ole muutaman minuutin katsoa toistenkin lasten perään. Sun ajattelutapahan olis ollut ennen vanhaan aivan käsittämätöntä, kun naapurin ja tuntemattomienkin mukulien perään katsottiin siinä missä omienkin (tässä tapauksessa hoitolasten). It takes a whole village to raise a child.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Entä jos hoitolapselle käy köpelösti siksi että ap:n on pitänyt juosta naapurin lapsen perässä, ettei sille kävisi köpelösti?
Pph:na oleminen on työ joka pitää hoitaa, vai katsoisitko sinä naapurin lasten perään omalla työpaikallasi?

Tässä ei ole kysymys samasta asiasta. Ei ole kyseessä vastavuoroisuus vaan toisen hyväksikäyttäminen
Mä voisin kai viedä mun lapset tohon päiväkodin pihaan silloin kun ne ulkoilee siellä, samallahan ne katsois munkin lapset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ei se kova homma ole muutaman minuutin katsoa toistenkin lasten perään. Sun ajattelutapahan olis ollut ennen vanhaan aivan käsittämätöntä, kun naapurin ja tuntemattomienkin mukulien perään katsottiin siinä missä omienkin (tässä tapauksessa hoitolasten). It takes a whole village to raise a child.

just näin! kyl lehdenjajajaki vois ottaa kaverin lehdet ja jakaa ne talkoilla siin sivussa ja siivooja vois siivota kaverin alueen talkoilla.jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ei se kova homma ole muutaman minuutin katsoa toistenkin lasten perään. Sun ajattelutapahan olis ollut ennen vanhaan aivan käsittämätöntä, kun naapurin ja tuntemattomienkin mukulien perään katsottiin siinä missä omienkin (tässä tapauksessa hoitolasten). It takes a whole village to raise a child.

Niin, kuka on vastuussa, jos jotain tapahtuu? pph:lla oletettavasti on ns lapsiluku täynnä eikä kykene kattomaan vieraiden lasten perään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huuhkajatar:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ei se kova homma ole muutaman minuutin katsoa toistenkin lasten perään. Sun ajattelutapahan olis ollut ennen vanhaan aivan käsittämätöntä, kun naapurin ja tuntemattomienkin mukulien perään katsottiin siinä missä omienkin (tässä tapauksessa hoitolasten). It takes a whole village to raise a child.

Entä jos hoitolapselle käy köpelösti siksi että ap:n on pitänyt juosta naapurin lapsen perässä, ettei sille kävisi köpelösti?
Pph:na oleminen on työ joka pitää hoitaa, vai katsoisitko sinä naapurin lasten perään omalla työpaikallasi?

Tai pitäisitkö siitä että sinun lapsesi jää huonomalle hoidolle, kun hoitaja vahtisi omien hoitolastensa lisäksi ylimääräisiäkin lapsia?
 
Kysyisin tuolta äidiltä suoraan, että tietääkö hän, ettei noin pieniä lapsia saa päästää ilman valvontaa kahdestaan ulos. Ja lisäisin siihen vielä, että pihalla olevat aikuisethan eivät ole vastuussa hänen lapsistaan ellei erikseen näin ole sovittu. Ja jos ehdottelee, että sähän voisit niitä siinä samalla katsoa kun olet muutenkin ulkona, niin kerro että se on sitten sen ja sen hintaista hommaa niinkun noitten muittenkin lasten kohdalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Te ette nyt ymmärtänyt mun pointtia. Tuskin se niitä tuntitolkulla joutuu vahtimaan.

Ja sä et ymmärtänyt sitä, että toinen on TÖISSÄ, ja toinen tuppaa siihen omat lapsensa vahittaviksi. Saanko mä tuoda sun työpaikalle "pariksi minuutiksi" noi mun mukulat?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Te ette nyt ymmärtänyt mun pointtia. Tuskin se niitä tuntitolkulla joutuu vahtimaan.

Mä en vahtisi minuuttiakaan, ellei multa kysytä että voitko katsoa näiden perään hetken.
Meidän pihassa joskus kysytään, puolin ja toisin, että katsotko lapsen perään kun käyn kotona vessassa tms. Se toimii. Mutta jos joku lykkää puolitoistavuotiaansa pihalle mitään mulle sanomatta niin en katso lapsen perään, estän toki menemästä rekan eteen jos satun huomaamaan, mutta sen kummemmin en vahdi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Te ette nyt ymmärtänyt mun pointtia. Tuskin se niitä tuntitolkulla joutuu vahtimaan.

Joskus minuuttikin riittää saamaan aikaan suuren vahingon kun on pienistä lapsista kyse. Ap on vastuussa hoitolapsista, ei naapurin lapsista jotka ilmeisesti ovat kotihoidossa. Jos naapuri haluaa lapsensa hoitoon niin hommatkoon hoitopaikan.
Laissa on säädetty paljonko lapsia saa olla per hoitaja, eivät varmasti katsoisi suopeasti kunnalla jos kävisi ilmi että hoitajalla on välillä ylimääräisiä.

Yhteistyössä