Modern Talking -laulaja kuoli

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kukkanen2
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Kukkanen2

Aktiivinen jäsen
13.06.2007
4 369
1
36
Modern Talking -laulaja kuoli
1.10.2007 12:19

Saksan tunnetuimpana taustalaulajana tunnettu Rolf Köhler menehtyi viikko sitten 56-vuotiaana. Useiden eri artistien taustalaulajana esiintynyt Köhler tunnetaan parhaiten hänen työstään Modern Talking -hittiduon kanssa.

Köhler lauloi 1980-luvun suosituimpiin popryhmiin kuuluneen Modern Talkingin kappaleiden korkeimmat äänet.

Mitään suurta mainetta ja kunniaa hän ei kuitenkaan laulusuorituksistaan saanut, sillä yhtyeen musiikkivideoilla duon toinen varsinainen jäsen, Dieter Bohlen, esitti laulavansa kohdat, joissa oikeasti kuului Köhlerin ääni.

Köhlerin kuolema kosketti Suomessakin. On The Rocks -klubilla esiintynyt Dyecrest omisti keikkansa Köhlerille. Metalliyhtyeen kunnianosoitus Modern Talking -muusikolle on yllättävä.

- Köhler oli kova äijä ja mukava kaveri. Modern Talkingin lisäksi hän lauloi muun muassa Helloweenin ja Gamma Rayn taustoja. Hän on laulanut myös meidän molemmilla albumeillamme, Dyecrest-rumpali Niko Takala kertoi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
Alkuperäinen kirjoittaja Kukkanen2:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
aijjaaa... mie luulin että se oikea laulaja... se thomas mikäsenyttaasolikaan...

Mitkäs niiden ukkeleiden nimet on?

dieter bohlen on se blondi ja se tumma oli thomas anders

Höh. Mikähän tarkotus sillä sitten on että se blondi teeskentelee laulavansa? Kuka sitä nyt auttaa kun ääni on poissa?
 
systemsinblue_250.jpg

Die Band Systems in Blue: Detlef Wiedeke, Rolf Köhler (m.) und Michael Scholz

Ilmeisesti siis keskellä
 
Useiden eri artistien taustalaulajana esiintynyt Köhler tunnetaan parhaiten hänen työstään Modern Talking -hittiduon kanssa.

Yhteistyössä