Goretexit ovat perfluorattuja lähes järjestäen. Kotimainen nahkakenkä edelleen paras kenkä.
"Laajasti erilaisissa kulutustavaroissa käytettävät perfluoratut yhdisteet (PFC) saattavat altistaa lapsia ADHD:lle, tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriölle. Näin esittää tuore Environmental Health Perspectives -lehdessä julkaistu amerikkalaistutkimus.
Tutkijat ovat havainneet, että ADHD:tä sairastavien lasten PFC -arvot ovat tavallista useammin koholla. Yhteensä tutkimukseen osallistui 571 lasta, joiden verinäytteistä voitiin löytää merkkejä PFC- yhdisteistä. Näiden lasten vanhemmista 48 ilmoitti lapsellansa diagnosoidun ADHD:n.
Laajasti käytetty kemikaali
Perfluoratut yhdisteet PFC-yhdisteitä käytetään laajasti pinnoitteina ja emulgointiaineina. Niiden suosio perustuu yhdisteiden kykyyn hylkiä sekä vettä että öljyä. Siksi esimerkiksi tarttumattomat teflonpaistinpannut, matot, huonekalut, puhdistusaineet, shampoot, kengät, vaatteet ja ruokapakkaukset voivat sisältää niitä. Aineiden käyttömääristä Suomessa ei ole tarkkaa tietoa.
PFC:n haitallisuus johtuu niiden yleisyydestä sekä siitä, että kerran ihmiskehoon päädyttyään ne pysyvät sillä pitkään, jopa 8-9 vuotta.
Aiemmissakin kokeissa näyttöjä haitallisuudesta
Jo aiemmissa tutkimuksissa PFC:n on todettu olevan yhteydessä muun muassa häiriöihin lisääntymisessä sekä vastasyntyneiden heikentyneeseen selviytymiseen. On myös todisteita, että PFC voi aiheuttaa kilpirauhasen vakaatoimintaa, joka raskauden aikana voi johtaa moniin lapsen kehitystä koskeviin ongelmiin. Se, millä tavoin kemikaali ihmiskehoon vaikuttaa, on kuitenkin vielä epäselvää. "