Oon täs tapaillut about 4kk yhtä miestä, ollaan nähty tosi aktiivisesti siis ihan melki joka päivä tän 4kk ajan sillai et se on yöpynyt meillä tyyliin 4päivää viikossa ja tulee tekee ruokaa ja jne. ollaa yhdes aika paljon sen mitä jää aikaa, mulla on noi lapset tyttö 2.5v ja poitsu pian 5v. ja hänellä ei ole lapsia niin luonnollisesti hän tulee aina meille. Hän on siis 32v. ja aika pian esittelin lapsetkin hälle, jotenki vaan tuntui siltä kun olen ollut täs 2 vuotta sinkkuna melki yhtä soittoa en tiä miks.. hän on eka mies kelle lapset esitän, olen ollut tosi tarkka koska lasten isän kanssa on todella vaikeaa välillä ja on noilla muksuillakin kestämistä ollut. Alkuun tuntu et noi tulee tosi hyvin toimeen, mun poika ja mies..
ja poika olikin ihan innoissaan koska sai hyvän kaverin tästä, ja on tää mies monesti sanonut et sulla on niin ihanat lapset ja kaikkea et hän pitäs niitä ku omiaan jne. mulla on vaan kovin ristiriitainen olo välillä ku hänen arvomaailmansa on "vähän" erilainen ku mulla, no kaikilla on tapansa ja hän on saanut tosi tiukan kasvatuksen mikä ei välttämättä oo huonokaan, mut tuntuu et hän ei oikee osaa suhtautuu noihin lapsiin ihan lapsina :/ hän esim. valittaa ku meil on aina niiiin sotkusta (just, ei mun mielestä oo mitenkää ihmeellisen), eli leluja vähä joka puolella jne. tällasta normaalia. ei hän tajua et kahen supervillin riiviön kans ei elämä oo niin hito täydellistä ja aina kengät ei oo rivis eteises jne. sitten hän on sitä mieltä et lapset ei saa tuoda missää nimes lelui pois lastenhuoneesta, no eihän noi oo sellasee tottunut, ja et vanhempien makkariin ei oo mitää asiaa, no milläs kiellät ku ne aamuyöstä hipsii mun viekkuu molemmat :heart: ja esim tänä aamuna lapset heräs puolysi eli ei mitenkää kovin aikasin ja tuli sit herättää ni tää komensi ne takas sänkyy ja sano et viä hetki pitää nukkua :xmas: :xmas: |O noihan on ku duracell pupuja heti aamusta ni eihän ne nyt hiljaa osannut olla vaa jutteli jotai siinä ja sit poika kysyi jotain tältä mieheltä jotain ihan hassua niin hän huusi pojalle et nyt turpa kii :headwall: oli jotenki niin outo tilanne et en saanut suutani auki ja nyt se asia vaivaa mua iha helvetisti, musta tuntuu et oon ihan paska äiti ..se on koko ajan kovin ankara ja vähä ilkeäkin tolle pojalle, poika on ihan supervilli ja ylivilkas mut silti niin hyväsydäminen ja tarvis niin paljon huomioo.. varsinki ku taas tuntuu et tyttöä se paapoo koko ajan
ja sanonut monta kertaa et tytöt on niin paljon parempia jne. et hän haluisi pelkkiä tyttöjä vaan. jotenki tää asia on vaan sellanen et mä luulen et mein tiet eroo täss kohtaa koska meil on iha täysin eri käsitys lasten kasvatuksesta, no oon ehkä ite liian lepsu mut en tajua miks olla jotenki tollanen ilkimys lapselle, mä ku luulin et oon tavanut elämäni miehen. kaikki muu meil kyl sujuu ja mulla ei oo ollut varmaa koskaa näin voimakkaita tunteita ketää kohtaa ja sit taas niin mones muus asias hän on ihan liiankin täydellinen ja ymmärtää mua niinku oltas luotu toisillemme. pitäskö mun koittaa puhua sille tästvai onko tää ihan toivotonta, hän on kyllä asunut2 krt pitkässä suhteessa, 4 vuotta ja 7 vuotta että kkyl hän tietää mitä arki on, mut ku ei käsitä mitä se on lasten kans.
ja poika olikin ihan innoissaan koska sai hyvän kaverin tästä, ja on tää mies monesti sanonut et sulla on niin ihanat lapset ja kaikkea et hän pitäs niitä ku omiaan jne. mulla on vaan kovin ristiriitainen olo välillä ku hänen arvomaailmansa on "vähän" erilainen ku mulla, no kaikilla on tapansa ja hän on saanut tosi tiukan kasvatuksen mikä ei välttämättä oo huonokaan, mut tuntuu et hän ei oikee osaa suhtautuu noihin lapsiin ihan lapsina :/ hän esim. valittaa ku meil on aina niiiin sotkusta (just, ei mun mielestä oo mitenkää ihmeellisen), eli leluja vähä joka puolella jne. tällasta normaalia. ei hän tajua et kahen supervillin riiviön kans ei elämä oo niin hito täydellistä ja aina kengät ei oo rivis eteises jne. sitten hän on sitä mieltä et lapset ei saa tuoda missää nimes lelui pois lastenhuoneesta, no eihän noi oo sellasee tottunut, ja et vanhempien makkariin ei oo mitää asiaa, no milläs kiellät ku ne aamuyöstä hipsii mun viekkuu molemmat :heart: ja esim tänä aamuna lapset heräs puolysi eli ei mitenkää kovin aikasin ja tuli sit herättää ni tää komensi ne takas sänkyy ja sano et viä hetki pitää nukkua :xmas: :xmas: |O noihan on ku duracell pupuja heti aamusta ni eihän ne nyt hiljaa osannut olla vaa jutteli jotai siinä ja sit poika kysyi jotain tältä mieheltä jotain ihan hassua niin hän huusi pojalle et nyt turpa kii :headwall: oli jotenki niin outo tilanne et en saanut suutani auki ja nyt se asia vaivaa mua iha helvetisti, musta tuntuu et oon ihan paska äiti ..se on koko ajan kovin ankara ja vähä ilkeäkin tolle pojalle, poika on ihan supervilli ja ylivilkas mut silti niin hyväsydäminen ja tarvis niin paljon huomioo.. varsinki ku taas tuntuu et tyttöä se paapoo koko ajan
ja sanonut monta kertaa et tytöt on niin paljon parempia jne. et hän haluisi pelkkiä tyttöjä vaan. jotenki tää asia on vaan sellanen et mä luulen et mein tiet eroo täss kohtaa koska meil on iha täysin eri käsitys lasten kasvatuksesta, no oon ehkä ite liian lepsu mut en tajua miks olla jotenki tollanen ilkimys lapselle, mä ku luulin et oon tavanut elämäni miehen. kaikki muu meil kyl sujuu ja mulla ei oo ollut varmaa koskaa näin voimakkaita tunteita ketää kohtaa ja sit taas niin mones muus asias hän on ihan liiankin täydellinen ja ymmärtää mua niinku oltas luotu toisillemme. pitäskö mun koittaa puhua sille tästvai onko tää ihan toivotonta, hän on kyllä asunut2 krt pitkässä suhteessa, 4 vuotta ja 7 vuotta että kkyl hän tietää mitä arki on, mut ku ei käsitä mitä se on lasten kans.
Jokatapauksessa sinulle ei selvästikään tarvitse edes sanoa, että lapset ensin. 
:xmas: :snotty: musta vaan tuntuu nii kauheelta jos me nyt erotaan, olin niin pitkää yksin koska nautin siitä vapaudesta omalla tapaa ja en oishalunnut kehenkää ihastua tällai, koska pelkäsin et mun sydän särkyy lopullisesti. hän on tuonut myös paljon iloa ja muuttanut konkreettisesti monia asioita mun elämäs, tuntuu vaan et onko hän sit kuiteski niin erilainen ku minä, meil on hirveen paljon samoja ajatuksia ja muutenki ollaa ihan samal aaltopituudella mut taas välillä tuntuu et ei ollakkaa 
