Siis viime sunnuntaina 17.päivä tuli tasan vuosi siitä kun isäni kuoli vain 51-vuotiaana :'( Odotin silloin puolivälissä kuopusta ja nyt tietysti on tullut taas ne fiilikset pintaan,kun vuosi ei ihan kauhean pitkä aika kuitenkaan ole.Ja mua niin ahistaa :/ Sain silloin isin hautajaisissa paniikkikohtauksen ja muutama kohtaus on tullut sen jälkeen,ei kuitenkaan enää yli puoleen vuoteen.Mutta kun ajattelen mitä kävin läpi raskaushormoneissani niin mua ihan oksettaa :/ Se oli jotain niin kamalaa etten edes kunnolla muista mitä olen silloin ajatellut ja tehnyt.Se oli kuin sumua.Kertaakaan en itkenyt ja ´päällisin´puolin pärjäsin todella hyvin mutta nyt jälkikäteen ajateltuna olin aivan sekaisin.Nyt on jo pahin ohi mutta voi luoja miten suunnaton ikävä voi olla :'( :'( Kun saisi vielä kerran halata ja sanoa kuinka rakastaa.Tai tuntea isin tuoksun :'( Ikävä on niin suunnaton :/ Mutta nyt voin muistella isää lämmöllä vaikka on vieläkin vaikea ymmärtää että hän on poissa.