E
"eevis"
Vieras
Kun sain 3v. sitten esikoiseni, hänellä todettiin kallon saumojen ennenaikainen luutuminen, joka korjattiin leikkauksella. Anoppi kuitenkin ehti lääkäriä ensin tekemään diagnoosia ja epäili pojalla olevan autismia, kehitysvammaa ym. Minä vasta hetki sitten synnyttäneenä tietysti loukkaannuin kovin ja viimeinen niitti oli kun hän kysyi suoraan abortista. Anoppi ei sitten ymmärtänyt yhtään kun loukkaannuin, hänhän rakastaa vammaisia lapsia?!?!
Loukkaukset ym hän syytää minulle, muttei poikansa läsnäollessa sano mitään. Mies ei ota äitinsä sanomisiin mitään kantaa. Hänen mielestään äiti on ylitse muiden. Yhteyttä ei pidä muuten(kysele poikansa saati pojanpoikansa kuulumisia), mutta ostoholisti kun on-niin ostelee vaatteita pojalle silloin tällöin. Olen yrittänyt miehelle sanoa ettei me tarvita vaatteita, vaan olisi ennemmin mummi lapselle.
Anoppi ei ole ikinä pyytänyt anteeksi sanojaan tai osaottanut edes olevansa pahoillaan. Mä vaistoan hänen olevan mustasukkainen ainoasta lapsestaan ja tämä koko kuvio on niin raivostuttava.
Oliisko jollain neuvoja miten tästä pääsisi yli ja ympäri??? Pitääkö mun nöyrtyä tollaisen matriarkan edessä?
Loukkaukset ym hän syytää minulle, muttei poikansa läsnäollessa sano mitään. Mies ei ota äitinsä sanomisiin mitään kantaa. Hänen mielestään äiti on ylitse muiden. Yhteyttä ei pidä muuten(kysele poikansa saati pojanpoikansa kuulumisia), mutta ostoholisti kun on-niin ostelee vaatteita pojalle silloin tällöin. Olen yrittänyt miehelle sanoa ettei me tarvita vaatteita, vaan olisi ennemmin mummi lapselle.
Anoppi ei ole ikinä pyytänyt anteeksi sanojaan tai osaottanut edes olevansa pahoillaan. Mä vaistoan hänen olevan mustasukkainen ainoasta lapsestaan ja tämä koko kuvio on niin raivostuttava.
Oliisko jollain neuvoja miten tästä pääsisi yli ja ympäri??? Pitääkö mun nöyrtyä tollaisen matriarkan edessä?