mua pelottaa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alottaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

alottaja

Vieras
meille tulossa lapsi nro 2 ensi vuoden alussa. nyt tässä vaiheessa raskautta olen ruvennut miettimään, vatvomaan ja murehtimaan että miten me pärjätään. ensimmäinen lapsi joka on nyt 1,5v oli niin helppo ja kaikki on menny täydellisesti, ja ajattelen ettei mulle voi osua 2 yhtä helppoa lasta kohdalle. lapset ovat eri sukupuolta ja sekin jännittää, hyvällä tavalla kuitenkin.

eniten mua pelottaa se että tuleva tyyppi on koliikki tai einiinrakastettava kuin tämä nro ykkönen. riittääkö mulla rakkaus toiseenkin lapseen? argh kuinka ahdistavia ajatuksia, maalaan piruja seinälle.

miten muilla on ollut tokan odotuksen kanssa? mitä ajatuksia se on herättänyt?
 
Jos ajatellaan, että sinulla on ämpärillinen rakkautta ja olet antanut jos siitä jo paljon ekalle lapselle, niin ämpäri on kuitenkin aina täysi. Jokaista lasta rakastaa aivan varmasti vaikka ne ovatkin erilaisia. Lapset kuitenkin antavat enemmän kuin ottavat.
 
Meidän esikoinen oli oikein rauhallinen ja helppo vauva, joten pelkäsin, että toinen olisi sitten korvakierre-allergia-koliikkivauva. Mutta kuopus onnistui olemaan vieläkin levollisempi ja helpompi vauva kuin se ensimmäinen. :)

Meilläkin on sekä poika että tyttö, 1v10kk ikäerolla. Mun isoin huoli ja myös helpotus liittyi juuri tuohon sukupuoleen. Olin aina kuvitellut itseni tytön äidiksi, mutta poikahan meille ensin putkahti. Ihana ja rakas tietysti. Koska hän oli esikoinen, mulla riitti aikaa ja energiaa hyysätä vauvaa ja vaihtaa sille vaatteet ja lakanat, jos niihin ilmaantui kuolatippakin. Pelkäsin joskus, etten osaisi rakastaa poikaa yhtä paljon kuin tyttöä, mutta se oli turhaakin turhempi huoli. Mutta kun tyttö sitten ilmaantui, olin helpottunut. Kuopuksen kanssa ei enää tullut oltua hysteerisen tarkka, puhtaat vaatteet silläkin tottakai oli, mutta yksi kuolatippa ei enää laittanut koko vaatekertaa vaihtoon. Jos kuopus olisi ollut poika ja esikoinen tyttö, olisin varmasti miettinyt mielessäni, johtuisiko vähempi hyysääminen ehkä sittenkin siitä, että poika ei olisi ollut yhtä tärkeä mulle.

Sitä pohtii ihan kamalan hölmöjä juttuja, kuten näkyy. Ja huono omatunto on näemmä aina äidin seuralainen sen jälkeen, kun kuopus syntyy. Esikoista ehti rynnätä palvelemaan heti, kun se inahti. Kuopus joutui välillä odottamaan. Toisaalta taas esikoinen joutuu välillä olemaan se "iso", vaikka hänkin on vielä pieni.
 

Similar threads

P
Viestiä
2
Luettu
446
A

Yhteistyössä