Muilla jo vanhempia syömisongelmaisia nuoria? Mikä avuksi, voiko äiti tehdä mitään?

[äiti huolimutru]

Ihan kohta 18-vuotias tyttäreni on vähän aina oireillut syömisten suhteen. En tiedä onko oireillut edes oikea sana. Hyvin usein siis hänellä on ollut jonkinlaista ongelmaa syömisten suhteen. Ei oksenna, mutta syö joko ihan minimaalisen vähän tai sitten todella epäterveellisesti. Lapsena ja esiteininä oli ylipainoinen. Noin teini-ikäisenä 15-vuotiaana pääsi ylipainosta eroon minun mielestäni anoreksian avulla. Hän saattoi kuntoilla 12 h päivässä eikä syönyt oikein mitään tuolloin. Se aika oli aivan kamalaa. Siitä kun selvittiin niin luulin sen olleen takana päin.

Nyt viimeisen 1-1½ vuoden aikana hän on taas jaksottain syönyt ihan pelottavan vähän. Eikä nuo kaudet ajoitu ollenkaan esim. koeviikoille joita tytär tunnetusti stressaa paljon. Taas pari viikkoa on ollut tällainen kausi, jolloin syö todella vähän. Normaalinakaan aikana ei syö paljoa mutta sen mitä syö ei ole kovin ravitsemuksellista. Harvoin syö esim. minun laittamaani lämmintä ateriaa. Eilen olin kotona jolloin tarkoituksellisesti seurasin tytön syömisiä ne olivat:
- 1 ruisleivän puolikas, leikkelettä, jäävuorisalaattia ja ohuelti kevytmargariinia
- 2 teelusikallista säilykehedelmäsekoitusta sekoitettuna rahkaan
- 2/3 keskikokoisesta omenasta

Olen todella huolissani eikä minulla ole hajuakaan mitä voisin asialle tehdä. Tyttöhän on pian täysikäinenkin. Kehottaminen tai edes pakottaminen ei auta yhtään mitään. Muutoin ei ole mikään kuriton lapsi vaan erittäin tunnollinen ja kiltti. Siksikin on kamalaa nähdä miten tämä syömisasia tuhoaa äiti-tytär-suhdettamme. Lisäksi tytär on huomattavan äkäinen silloin kun syö minimaalisesti mikä on tavallaan ymmärrettävääkin. Vielä tällä hetkellä hän on normaalipainoinen mutta laihtunut muutamassa vuodessa huomattavasta ylipainosta tuohon.

Mitä te tekisitte minun tilanteessani?

 

["OOOO"]

Liian tunnolliset ja kiltit sairastuukin syömishäiriöhin, yleensä anoreksiaan.... tarve olla ns. täydellinen mutta koskaan ei sitä tunnetta, että kelpaa ja olisi tarpeeksi hyvä.

Olisin huolissani tyttäresi tilanteesta. Oletteko koskaan hakeneet apua?
Mitä aikaisemmin syömishäiriöön hakee ja saa apua, sitä paremmat ovat paranemismahdollisuudet.

 

[syömishäiriöinen]

Sinuna varaisin tytölle ajan ravitsemusterapeutille, joka ohjaisi tytön oikean syömisen pariin. Tytölläsi on varmasti jokin syömishäiriö tai on hyvin lähellä sitä. (Laihdutus viittaa siihen, että häiriö on jo.) Tyttösi varmasti pelkää lihovansa taas, joten siksikin tuo ravitsemusterapeutti olisi hyvä, jotta tyttö saisi sellaisen ruokavalion, että ei varmasti lihoisi, mutta saisi tarvitsemansa ravintoaineet. Lisäksi voisi esim. joku salikortti olla mukava, että tyttösi pääsisi kunnolla liikkumaan. Monesti sekin, että alkaa treenata ohjauksessa auttaa myös oikeaan ruokaan. Näin ehkä pelko lihomisesta katoaisi vaikka söisikin normaalisti.

Toivon todella, että apu löytyy tytöllesi, sillä itsekin olen syömishäiriöinen ja vaikka pahimpien yli on päästy, vaikeuttaa se silti elämääni esim. stressitilanteissa.

 

["vieras"]

Voi tietysti olla myöhäistä tässä vaiheessa miettiä, mutta miksi lapsi on liian tunnollinen ja kiltti? Omassa tuttavapiirissäni olevat syömishäiriöiset lapset/nuoret ovat joutuneet kotonaan melkoiseen prässiin; on mm. vaadittu jatkuvaa menestystä niin koulussa kuin harrastuksissa ja ylipäätään ihan kaikessa. Liikaa paineita...

Toki nyt on nuorilla naisilla ihan "muotia" ihannoida anorektisyyttä. Ootko tutkinut, millaisilla nettisivuilla tyttö vierailee? Käykö lukemassa esim. jotain aiheeseen liittyviä blogeja?

 

[äiti huolimutru]

Tytär ei suostu ravitsemusterapeutille tai yhtään mihinkään apua hakemaan. Tuolloin hänen anoreksiansa aikaan tein säännöt että mennään ravitsemusterapeutille jos hän ei itse ala syömään paremmin. Olin tuolloin itse kesälomalla jolloin pystyin kannustamaan ja komentamaan häntä paremmin syömään. Tytär inhoaa ravitsemusterapeutteja todella paljon. Aina kun niistä tulee puhetta hän sanoo hänelle tulleen traumoja niistä ravitsemusterapeuttien laihdutuskäskyistä kun kävimme tytön ollessa pieni sellaisilla. Siis silloin kun hän oli vielä ylipainoinen. Hän täyttää 2 viikon päästä 18v ja onko nyt näin ettei täysi-ikäiselle enää voi apua hakea ilman hänen omaa haluaan?

 

[äiti huolimutru]

Me vanhemmat ainakaan emme ole vaatineet häneltä oikein mitään. Kannustaneet olemme kaikesta mahdollisesta. Aina on tehty selväksi kotiin voi aina tulla ja koulua ei käydä vanhempia vaan itseä varten. Eli huonoja numeroita esim ei ole tarvinnut pelätä näyttää meille. Olemme eronneet tyttäreni isän kanssa 10 vuotta sitten. Ei hänellä eron takia varmasti mikään ihanneperhe ole ollut. Vanhemmasta siskostaan on meille ollut paljon huolta ja tämä 17-vuotiaani on siinä ehkä jäänyt vähän sivuun kun on aina ollut niin kiltti ja tunnollinen.. Tuo 20-vuotias siskonsa on kumminkin asunut poissa kotoa jo 2 vuotta.

Tyttäreni ei ole liioin tietokoneella tai katso tv:tä paljoa. Tv:stäkään ei seuraa mitään malli- tai muotiohjelmia. Jotain elokuvia lähinnä katselee. Suurimman osan ajasta tytär viettää meillä kotona opiskellen tai koiriemme kanssa jotain puuhaten. Muutama hyvä kaveri hänellä on, ei poikaystävää. Noita kavereitakaan ei kovin usein tapaa. Hän lienee kovin yksinäinen vaikkei sitä minulle myönnäkkään kun olen asiaa kysynyt. Kuntosalille urheilemaan en ainakaan tässä tilanteessa uskalla häntä alkaa patistamaan. Johtuen tuosta rankasta anoreksiakaudestaan jolloin kuntoili suurimman osan hereilläoloajasta ja söi silti minimaalisen vähän.