Muilla miehillä vaimo tälläinen?

  • Viestiketjun aloittaja iskäpä
  • Ensimmäinen viesti
iskäpä
Hänellä menee aikaa suht paljon 8kk lapsen kanssa. Meillä myös 4 ja 8 vuotiaat. Tämän takia hän saa kosketusta ja lähelläoloa lapsestaan riittävästi! Jos huomautan että eikö sitä pitäisi kuitenkin vaimon rooliin heittäytyä pyytämättä hän saattaa sanoa että ymmärrät kai nyt ei olla enää alun sympioosissa kietoutuneina toisiin. Unet on välillä katkonaisia. Käsken nukkua illalla kun tulen töistä tai vklna. onnistuu välillä. Ymmärrän väsymyksen ja sanon että tee aloite kun jaksat. Omaa aikaa annan hänelle mutta hän ei mielestäni osaa käyttää sitä ulkoilu, kuntoilu, shoppailu, kaverit. Hän ei osaa reuntoutua stressaa kotiasioista ja kaiken pitäs olla tehty "jos peiton alle". Valittavasti ei juuri kertaakaan (yhden käden sormilla tänä vuonna laskettavissa) yllätä minua "kivoilla hepeneillä" joita on yhdessä osteltu . Tai tee aloitetta iltaan niin että olisi romanttiset "puitteet". Tuntuu typerälle miehenä että peseydyn laitan kynttilää, sänkyä, otan hieromaöljyt ja menen pyytämään hänet jos saan hänet kiinni. Kun hänellä on joku ilta omaa aikaa hän pelaa tai katsoo jotain videota.I see mutta tuntuu että muilla nainen tulee helpommin jos rekvisiitat näin valmiina. Tulen kaupasta/salilta ja kysyn häneltä pidetäänkö tänään hierontailta. Saan vastauksen ehkä. 30min aikan pesen ja teen taas valmiiksi ja kysyn jokos. sanoo että kohta. meen makkariin ja hän tulee sinne ja sanoo että huomenna on saatava koko päivä omaa aikaa ja sää =mää vien/supistan hänen oman ajan! no se riitti, lähdin pois huoneeseen ovi kiinni. sanoin että vietä sit omaaas aikaas ja nuku vaikka nyt. no kohta tulee takaisin että suutuitko jne. en saa nukkua. mä vastaan että miks ihmeessä näitä et voi sanoa aikaisemmin, miksei me voida keskustella.arhg en jaksa sepustaa enää..
 
Vioola

Olipa sekainen sepustus! Ymmärsitkö itsekään? Vai oletko ulkomaalainen?

Mutta asiaan, siis teillä kolme tosi pientä lasta ja vaimon pitäisi odottaa sinua hame korvissa kun tulet töistä, noin kuvainnollisesti sanottuna. Oletkohan järjissäsi? Kysyn vaan.
Vaihtakaapa osia, vaimo käy töissä ja sinä hoidat kolmea lasta ja huushollin, miten kävisi? Noin pienten lasten äiti ei osaa varmaan öitäkään nukkua hyvin ja joutuu koko ajan olemaan valmis lapsia varten ja sitten hänen pitäisi olla aina valmiina sinua varten.

Jos siis sinä olisit lapsia varten kotona, eikä vaimosi auttaisi missään, jaksaisitko sinäkään olla heti valmiina vaimoa varten, kun hän sytyttää kynttilän (se kynttiläkö edellyttää, että nyt valmiiksi ja heti).

Kun lapset saa nukkumaan, voi vain huokaista hetken ja miettiä nukkuvatkohan koko yön rauhassa. Itse en varmaan olisi selvinnyt noin monen pienen kanssa, sen vuoksi vain kaksi lasta ja ikäeroa paljon.

Jos auttaisit kotitöissä yms. vaimokin olisi valmiimpi sinulle. Itsekin tiedän että jos on joku työ jäänyt tekemättä, sitä ei osaa rentoutua, vaikka en mikään siisteyden perikuva olekaan.
Siis auta vaimoa selviämään muutama vuosi lasten ollessa pieniä niin se kyllä näkyy suhteessanne. Muistan kuinka ekan lapsen kanssa kotona ollessani mies lähti töistä tullessaan työntelemään lastenvaunuja että saisin hetken levätä. Siihen aikaan olin vielä niin onneton kotihommissa, että se oli suuri apu.
 
Viimeksi muokattu:
Roopetius

Oletpa lapsellinen mies! Voisit vaikka vetää käteen kun vaimo ei anna, ymmärrän vaimoasi, kuka jaksaa noin monen pienen lapsen hoidon jälkeen useinkaan seksiä.

Vaikutat tosi typerältä, varmaan juoksujalkaa sytyttelet kynttilöitä ja olet valmiina hierontaöljyinesi, ja olet kuin pikkupoika ojennuksessa sängyn vieressä, että joko... Ei tuollainen tunnu naisesta mukavalta, seksinhalu tulee jos on tullakseen. Kyllä se siitä kun lapset kasvaa.
 
Viimeksi muokattu:
notonlywife
Kirjoitatko ihan tosissasi?
Teillä on 3 lasta! Nuorin vasta 8kk, joten ei ole mikään ihme jos vaimoasi ei haluta eikä kiinnosta tippaakaan mies joka pyörii ympärillä öljypurkki kädessä ja vonkaa seksiä.

Mitäpä jos sinäkin keskittyisit niihin kersoihisi välillä silleen kunnolla. Leikkisit joka ilta pari tuntia, käyttäisit iltapisulla ja pesulla, lukisit iltasadut ja sen jälkeen siivoaisit kotia ja köllähtäisit tyytyväisenä vaimon viereen nukkumaan ja olisit onnellinen kun sinulla on kiva vaimo ja terveet lapset. Kyllä se seksi sieltä aikanaan takaisin tulee. Mitä enemmän vonkaat, sitä enemmän se tuntuu vaimostasi pakkopullalta.
 
Innea
Vaimosi on vain yksinkertaisesti väsynyt. Ei siihen mitään erityistä stressaamista tarvita, on vaan perin uupunut koska kolme lasta, joista jokainen omalla laillaan haastavassa iässä, tarvii koko ajan äitiä. Eikä asiat vaan yksinkertaisesti hoidu, jos ei niitä tehdä! Itse asiassa sun pitäisi olla ihan yhtä väsynyt ja jaksamaton, sullahan on ne kolme lasta yhtä lailla! Ei sunkaan kuuluisi jaksaa sitä seksiä ajatella kaiken aikaa. Teillähän on yhteinen elämäntilanne. Mieti sitä.

Ja naisena tiedän, että kun mies kiehnää ympärillä ja yrittää koko ajan johdatella sänkyyn vaikka toista ei kiinnostaisi tippaakaan, on varmin seksintappamismenetelmä mitä on. Seksin pitää tulla spontaanisti, ei kyselemällä ja anelemalla eikä kaikenmaailman keinotekoisilla virittelyillä. Hoitakaa ne yhdessä tehdyt lapsenne nyt ja antakaa ajan kulua. Sitä nimittäin Luoja loi.
 
SWIMMATHON

Keräätkö pojoja samaistumalla naisten mielipiteeseen, kyllä parisuhdetta on pidettävä yhdessä pystössä, jos aikaa annetaan/ on muuhunkin niin kyllä muutaman (kymmeneen minuuttiin) viikossa myös seksiin. ihan turha latoa siellä luuta kurkkuun. Tässä on tehty lähes kaikki mahdollinen työ suhteemme eteen omalta puolelta. imettäää en voi ja yöllä on hankalaa heittäääntyä myöskään äidiksi kun pitäs viedä imetettäväksi kun vauva herää.
 
Viimeksi muokattu:
DECATHLON CALLE
Vaimosi on vain yksinkertaisesti väsynyt. Ei siihen mitään erityistä stressaamista tarvita, on vaan perin uupunut koska kolme lasta, joista jokainen omalla laillaan haastavassa iässä, tarvii koko ajan äitiä. Eikä asiat vaan yksinkertaisesti hoidu, jos ei niitä tehdä! Itse asiassa sun pitäisi olla ihan yhtä väsynyt ja jaksamaton, sullahan on ne kolme lasta yhtä lailla! Ei sunkaan kuuluisi jaksaa sitä seksiä ajatella kaiken aikaa. Teillähän on yhteinen elämäntilanne. Mieti sitä.

Ja naisena tiedän, että kun mies kiehnää ympärillä ja yrittää koko ajan johdatella sänkyyn vaikka toista ei kiinnostaisi tippaakaan, on varmin seksintappamismenetelmä mitä on. Seksin pitää tulla spontaanisti, ei kyselemällä ja anelemalla eikä kaikenmaailman keinotekoisilla virittelyillä. Hoitakaa ne yhdessä tehdyt lapsenne nyt ja antakaa ajan kulua. Sitä nimittäin Luoja loi.
Anteeksi mutta vuodessa on aika monta tuntia? Kun lasta ei hoideta ja äiskällä on omaa aikaa silti jää myös yhteistä aikaa mikäli toinen haluaa myös niin. Kukaan ei puhunut ettei seksiä olis ollenkaan. Alotteita..?
 
Viimeksi muokattu:
ottelija
Kirjoitatko ihan tosissasi?
Teillä on 3 lasta! Nuorin vasta 8kk, joten ei ole mikään ihme jos vaimoasi ei haluta eikä kiinnosta tippaakaan mies joka pyörii ympärillä öljypurkki kädessä ja vonkaa seksiä.

Mitäpä jos sinäkin keskittyisit niihin kersoihisi välillä silleen kunnolla. Leikkisit joka ilta pari tuntia, käyttäisit iltapisulla ja pesulla, lukisit iltasadut ja sen jälkeen siivoaisit kotia ja köllähtäisit tyytyväisenä vaimon viereen nukkumaan ja olisit onnellinen kun sinulla on kiva vaimo ja terveet lapset. Kyllä se seksi sieltä aikanaan takaisin tulee. Mitä enemmän vonkaat, sitä enemmän se tuntuu vaimostasi pakkopullalta.
Kiva kuulla miten muut äidit reagoi ei meillä mene huonosti ollenkaan seksiä on varmaan enemmän kuin kellään vastaavassa tilanteessa
 
Viimeksi muokattu:
von tullandula
Olipa sekainen sepustus! Ymmärsitkö itsekään? Vai oletko ulkomaalainen?

Mutta asiaan, siis teillä kolme tosi pientä lasta ja vaimon pitäisi odottaa sinua hame korvissa kun tulet töistä, noin kuvainnollisesti sanottuna. Oletkohan järjissäsi? Kysyn vaan.
Vaihtakaapa osia, vaimo käy töissä ja sinä hoidat kolmea lasta ja huushollin, miten kävisi? Noin pienten lasten äiti ei osaa varmaan öitäkään nukkua hyvin ja joutuu koko ajan olemaan valmis lapsia varten ja sitten hänen pitäisi olla aina valmiina sinua varten.

Jos siis sinä olisit lapsia varten kotona, eikä vaimosi auttaisi missään, jaksaisitko sinäkään olla heti valmiina vaimoa varten, kun hän sytyttää kynttilän (se kynttiläkö edellyttää, että nyt valmiiksi ja heti).

Kun lapset saa nukkumaan, voi vain huokaista hetken ja miettiä nukkuvatkohan koko yön rauhassa. Itse en varmaan olisi selvinnyt noin monen pienen kanssa, sen vuoksi vain kaksi lasta ja ikäeroa paljon.

Jos auttaisit kotitöissä yms. vaimokin olisi valmiimpi sinulle. Itsekin tiedän että jos on joku työ jäänyt tekemättä, sitä ei osaa rentoutua, vaikka en mikään siisteyden perikuva olekaan.
Siis auta vaimoa selviämään muutama vuosi lasten ollessa pieniä niin se kyllä näkyy suhteessanne. Muistan kuinka ekan lapsen kanssa kotona ollessani mies lähti töistä tullessaan työntelemään lastenvaunuja että saisin hetken levätä. Siihen aikaan olin vielä niin onneton kotihommissa, että se oli suuri apu.
MIehesi ei eroaisi vastavassa tilanteeessa yhtään..
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä