V
vieras
Vieras
minutkin varmaan..
Mä kerroin teille täällä siitä ihastuksestani (mieheni parhaaseen ystävään) eikä tää mihinkään ole helltynyt. Ja olin tosiaan ulkona perjantaina ja tämä herra x:kin oli siellä ja tottakai hän iski silmänsä taas minuun.
Aluksi kaikki oli hyvin me bailattiin ystäväni kanssa ja viettettiin huoletonta iltaa ja kumottiin drinksuja. sitten yhdessä vaiheessa tänä herra x tulee täysin yllättäen ja kouraisee minua pepusta. Johon sanoin että äläpäs viitsi. No me jäimme kumminkin hetkeksi juttelemaan sillä kaverini näki jonkun vanhan tutun jonka kanssa jäi suustaan kiinni. Joku 20min me kerettiin jutella ja se flirtti mitä hän koko ajan heitti oli ihan mieletöntä ja se kuinka katsoi mua suoraan syvälle silmiin ihanilla ihanilla silmillään johti siihen että me siirryttiin hetkeksi sivummalle (livahdettiin vessaan) ja siinä meno yltyi kiihkeäksi suudeltiin ja hyväiltiin mutta onneks onneks joku järki sano mulle et LOPETA!!! Ja mä lähdin nopeeta pois. Etsin ystäväni ja lähdettiin toiseen paikkaan.
Tämä herra x on kuitenkin pommittanut mua viesteillä että haluasi jatkaa siitä mihin jäätiin ja sen jälkeen enemmän, hän haluaisi minut.
Mä en oo vastannut sille mitään mihinkään. Mut huomen mies menee duuniin niin kyllähän hän tänne löytää tiensä. Mut en kyllä uskalla avata ovee. :/